Udmurtin kielen päiväksi Albert Razin vuodelta 2017

Tänä vuonna 10. syyskuuta tunnettu udmurtin kielen ja kansan puolesta koko ikänsä sekä teorioita kehitellyt, organisaatioita pystyttänyt että käytännöllisissä hommissa puurtanut Albert Razin teki polttoitsemurhan. Lesken ja muiden läheisten käsityksen mukaan tämä oli tarkoin harkittu teko oman kansan puolesta, kun mitään muuta ei ollut enää tehtävissä, kun hän huomasi, että tämä maailma ei ole aitoja udmurtteja varten. Protesti oli viimeinen keino saada ehkä joku tajuamaan, missä ollaan menossa.

Selatessani kamerani tallentamaa parin viime vuoden ajalta Udmurtiasta, huomasin kuvia ja videotallenteita vuoden 2017 Gerber-juhlasta Izhevskistä. Näissä näkyy innokas ja eteenpäin katsova Razin, joka sanoo, että udmurtin kieli ei katoa. Hänen puheensa aikana alkoi taivas liikahdella ja jymytä. Hänen lopetettuaan puhkesi sellainen ukonilma ja rankkasade, että en muista moista nähneeni aiemmin. Pelkäsin suojautua rakeilta puiden alle, koska niihin voi iskeä salama. Mutta avoimella rakeet olisivat tehneet kipeää. Loikin puun juurelta toiselle ja Koivupuiston kesäkahvilan katokseen, jossa oli tunnelmaa.

Lähdin sitten sateen vähitellen lakatessa kohti asuntolaa. Joka puolella virtasi vuolaita puroja koko matkan. Pikku joki notkelmassa ylsi keväisiin huippulukemiin ja vaivoin pysyi sillan tasolla. Tämä oli ennen kesäkuun puoliväliä.

Samana kesänä kuultiin kohtalokas lausunto hallitsijan suusta 20. heinäkuuta: että ”ihmistä ei saa pakottaa opiskelemaan kieltä, joka ei ole hänen äidinkielensä”.

blob:https://www.idelreal.org/531dd197-2224-4bf9-95cc-b41edf0551fc

 

Se sana on laki eli syrjäyttää perustuslain ja vaikka kukaan ei oikeasti käsittäisikään lausuman sisältöä, sitä aletaan noudattaa pilkuntarkasti, sitä miten lausahdus piti lukea: venäläistä ei saa pakottaa opiskelemaan mitään vähemmistökieltä, mutta vähemmistökielisten on pakko opiskella venäjäksi. Tämä tarkoitti sitä, että niissä harvoissa tasavalloissa, joissa paikallinen virallinen kieli (kuten tataari Tatarstanissa) oli pakollinen yleinen oppiaine, se lopetettiin. Samoin muiden alueiden kouluissa alkoivat oppilaat (oikeammin oppilaiden vanhemmat) ryppyilemään ja kieltäytymään vähemmistökielen opetuksesta vedoten lakiin. Nämä olivat esimerkiksi tapauksia, joissa kansallinen lukio, jossa oli vähemmistökieli oppiaineena, oli lähinnä oppilaan asuinpaikkaa. Ylipäänsä tuntui siltä, että opetuksen vapaaehtoisuus tarkastettiin jopa silloin, kun oppilaan äidinkieli oli juuri vähemmistökieli.

Likaisen aatteen kentälle jyrääjä numero yksi oli jo tuolloin Olga Artemenko. Pakkoruotsiletkautuksen kepeydellä annettu purskahdus osoittautui koko Venäjän myrkyttäväksi painostavaksi lyijyksi, joka vain valui ja valui alaspäin joka paikkaan: vähemmistökielten puolustamisesta tehtiin rikollisen joutavaa puuhaa.

Olin kulkenut useita kertoja Vordskem kyl-lehden mukana tapaamassa eri alueiden udmurtin opettajia jo parin vuoden ajan. Tämä elävöitti näitä tapaamisia ja innosti epäilemättä udmurtin opettajia, kun he saivat näkökulmia oppiaineeseensa ulkomaalaisen udmurtinpuhujan näkökulmasta. Syksyllä 2017 tuntui vaikealta nousta puhumaan edes tuoliin nojaten yhtään mitään, kun kaikki tiesivät, mitä on tapahtumassa, mutta kukaan ei nähnyt valoa missään eikä syytä puhumiseen suoraan. Sitten kutsut katkesivat kuin seinään, mistä olin toki vain helpottunut. Ehkä Vordskem kylin toimitusta oli kehotettu valitsemaan vierailijatähdet opettajien tapaamisiin tarkemmin tms.

Vuoden päästä kesällä 2018 oli jo yksimielisyys siitä, että vastustaminen on turhaa, vallannut koko Udmurtian siinä määrin, että minkäänlaista keskustelua asiasta ei virallisesti suvaittu. Siitä huolimatta Razin yritti pitää yhteyttä yllä jopa päättäviin elimiin Udmurtiassa, mistä edellisissä blogeissa jo kirjoitinkin.

Kaksi vuotta myöhemmin eli juuri nyt marraskuun alussa lausuttiin sorron toisen aallon lähtölaukauksiksi tyrannin suusta: ”против русского языка объявлена война, которая ведется «пещерными русофобами» eli venäjän kieltä vastaan on julistettu sota, jota johtavat luolarussofobit. Jos mahdollista vuoden 2017 purkausta sekavampaa oraakkelitavaraa. Mutta kaikesta huolimatta se on käsky, joka valuu taas Venäjän joka kolkkaan toteutettavaksi.

Onneksi ainakaan Razin ei ole enää näkemässä tätä. Ja jälleen heti vähän ajan päästä Artemenko saapuu kentälle toteuttamaan yksinvaltiaan tahtoa ruohonjuuritasolla. Hän ei ole tyytyväinen vuoden 2017 aiheuttamiin vähemmistökielten aseman huonontamisiin: hän vaatii lisää toimia eli nyt pitää varmistaa, että äidinkieli ei voi olla varsinaisena oppiaineena kellään, vaan se on siirrettävä kerhotoiminnan puolelle. Vuoden 2017 toimien seurauksena oli syntynyt venäjän kielen opetus valtiollisena kielenä ja äidinkielenä. Muut kielet voivat olla vain äidinkielenä opetettavia. No eihän siinä ole mitään järkeä, että venäläisellä lapsella on venäjää päivät pääksytysten kahdella eri tavalla: valtiollisena kielenä sekä omana äidinkielenä. Mikä nyt neuvoksi: oppiaine nimeltä äidinkieli (olkoon se venäjä, tataari, udmurtti tai hanti) voidaan tarpeettomana poistaa opetusohjelmasta.

Venäjän vähemmistöpolitiikka on huonointa mahdollista. Strategiana on hävittää vähemmistökielet ja se tehdään niin ovelasti ja tahallisen sekavasti, että kukaan ei edes helpolla käsitä, mistä oikeasti puhutaan ja mikä oikeasti muuttuu. Yhä sakeampana laskeutuvan lyijyn tehtävänä on vain käytännöllisesti vähentää vähemmistökielten opetusta kaikin tavoin. Tämän tavoitteen turvaamiseksi voidaan lässyttää näennäisesti vähemmistökielten puolesta pehmoisia hämäykseksi.

Ei ihme, että Inmar ei gerberissä vuonna 2017 säästänyt yhtäkään pisaraa osoittaessaan siunauksensa kansalleen sitä ennalta vahvistaen kestämään tulevia vainoja.

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu