Valei Kelmakov ja jäähyväiset yhdelle aikakaudelle

 Professori Kelmakov (1942-2023) kuoli 28.12. viime vuoden puolella. Kuka Kelmakov, selviää muista kirjoituksista.
Valei Kelmakov oli yksi tärkeimmistä ja tunnetuimmista suomalais-ugrilaisen maailman työtovereistamme Venäjällä. Hän oli vuosina 1992-94 udmurtin kielen lehtorina Suomessa. Hän tutki udmurtin kielen murteita, fonetiikkaa, sanastoa, kirjakieltä ja sen kehitystä sekä paljon muutakin.
Mittavan tieteellisen uran lisäksi hän laati udmurtin kielen oppikirjan suomalaisille sekä kirjoitti lehtoriaikanaan Udmurtiaa seikkaperäisesti esitteleviä artikkeleja suomalaiseen lehdistöön. Vielä kuolemaansa edeltävänä päivänä hän oli kuulemma ollut täydessä työn touhussa yliopistossa ja tutkimusinstituutissa. Hän oli ollut erinomaisen hyvällä tuulella.
Minä tapasin Kelmakovin ensimmäisen kerran vuoden 1992 syksyllä. Olin opiskellut ensimmäisenä opiskeluvuotena maria ja nyt oli Turun yliopiston suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen etäsukukielen lehtoriksi saapunut opettamaan ”votjakkia” Kelmakov.
 
Hyvin kiintoisana ihmisenä häntä pidin jo alussa. Vuonna 1997 keväällä käväisin Suomessa Udmurtiasta. Kävi näet niin, että Kelmakov oli tuon lukukauden Helsingissä työskentelemässä ja minä olin Izhevskissä. Olin noin kolmen kuukauden aikana oppinut tuntemaan oloni jokseenkin kotoisaksi udmurtin kielellä. Niinpä sitten palasin visiitille Suomeen ja menin oitis Kelmakovin juttusille. Muistan ikuisesti, miten udmurtin taitoni surautti kanssakäymisen kuin salamaniskusta aivan uudelle tasolle.
 
Kelmakov osasi luoda suhteita. Hän oli kiinnostunut ihmisistä, toisista suomalais-ugrilaisista. Kas kummaa, eikö jokaisen ihmistieteilijän pitäisi ollakin? Kelmakov opetti aikoinaan Moskovassa suomalaiselle Raamatun käännöstarkastajalle Marja Kartanolle udmurttia. Vähän myöhemmin 80-luvulta on dokumentoitu historiallinen tapahtuma: ulkomaiset tutkijat saapuivat lähes sadan vuoden kiellon jälkeen virallisesti ja laillisesti Izhevskiin. Unkarilaisia Enikő Szíjtä ja Sándor Csúcsia olivat Izhevskin rautatieasemalla vastassa Udmurtian valtionyliopiston rehtori Zhuravljov ja – Kelmakov. Onneksi historiallinen tapaus on dokumentoitu valokuvaan. Ilmeistä voi lukea asiallista innostusta.
Miina Viitanen kirjoitti kauniisti kirjassaan Matkalippu Mordvaan ,kuinka hän lähti Saranskista takaisin, kun hänen kautensa  luterilaisen kirkon työntekijänä päättyi. Häntä oltiin saattamassa runsain joukoin ja hän sai mukaansa vaikka mitä viemisiä. Kun saavuin ensi kerran itäisten sukulaisten maille, syksyllä 1992 Joshkar-Olaan, vastassa oltiin yhtä sydämellisesti kuin Miina Viitanen kertoo. Minusta se oli hiukan outoa, että ihan jokainen delegaatiosta otettiin vastaan yhtä sydämellisesti, myös minut uutena tuttavuutena, toisen vuoden opiskelijana. Muistan nytkin kuin eilisen päivän Valeri Patrushevin hymyn.

Kun lähdin lopullisesti pois Venäjältä, Kelmakovin käskystä yksi laitoksen nuorehko työntekijä lähti viemään minua autollaan asemalle. Poika heitti asemalla arkisesti, että johonkin konferenssiin varmasti tulen joskus. Kai aavisteli hänkin, että tuskin. Kukaan muu ei onneksi saattanut –  kukaan ei halunnut lähettää minua pois Udmurtiasta.

Jokainen normaalilla järjellä varustettu ihminen tajusi, että juna vei minut –  tällä kertaa lopullisesti tai ainakin hyvin pitkäksi aikaa, mutta –  otin kaiken mukaan. En jättänyt hyvästejä. Juna oli muuten Moskovassa myöhässä parisen tuntia, mitä ei ollut koskaan ennen tapahtunut liki kolmekymmentä vuotta kattavan Venäjän urani aikana.

Kun siis yllättäen tuolloin syksyllä 2019 kävi ilmi, että minun on lähdettävä Udmurtiasta lehtorin toimestani (mistä tarkemmin esim. kirjassani Sankarimatkailijan Marinmaa ja Udmurtia, 2023), laitoksella järjestettiin pienimuotoiset läksiäiset. Viimeinen muistoni Kelmakovista on se, kun hän tarmokkaana järjestää minulle kyydin asemalle.

Nyt on näköjään helppo laittaa poikki suhteet Venäjään niiden, joilla ei koskaan ole minkään näköisiä suhteita sinne ollutkaan. On kuin tuhannen virstan kirveellä haluttaisiin hakata Suomi täydellisesti irti Venäjästä. Minä en voi unohtaa. En voi unohtaa sellaista kollegiaalisuutta, mistä Suomessa voi vain uneksia.

Vuosituhannen vaihteen tienoilla olin jälleen menossa Izhevskiin. Silloin ei kännyköitä käytetty puolin eikä toisin. Saavuin ilmeisesti Moskovan junalla päiväsaikaan. Professori Kelmakov oli käynyt asemalla jo Pietarin junaakin vastassa, josko ulkomaalainen opiskelija saapuisi sillä – kello 4 aamuyöstä.
Esa-Jussi Salminen
Multia

ORCID-tunniste: https://orcid.org/0000-0002-8694-9094

Toimittaja, sukukansa-asiantuntija, entinen suomentaja
Koska maailma ei ole kiinnostunut suomalais-ugrilaisesta kirjallisuudesta enkä voi saada työlleni rahoitusta, en suomenna tällä hetkellä.

ALKUKOTI-LEHDEN PÄÄTOIMITTAJA

Sukukansojen ystävät ry:n hallituksen jäsen.
http://sukukansojenystavat.fi/index.php/jaseneksi/

Kirjoittamani tietokirja ja matkaopas Sankarimatkailijan Marinmaa ja Udmurtia julkaistiin heinäkuussa 2023 Sankarimatkailijan matkakirjasarjassa.

FM suomalais-ugrilaisesta kielentutkimuksesta.

Olen työskennellyt opetustehtävissä Joshkar-Olassa, Kolozsvárissa ja Izhevskissä.

Popularisoin sukukansoja yleistajuisilla kirjoituksilla.

Vuodesta 2009 alkaen on ilmestynyt useita suomentamiani udmurttilaisen ja marilaisen kirjallisuuden teoksia, esim. Dorvyzhy, käännökset Volga-antologiassa ja Bjarmia-antologiassa.
Vuonna 2020 ilmestyi teos Murskautuneet tähdet, jossa 400 sivua suomentamiani udmurttilaisia novelleja.

Tulossa viimeisenä on vielä udmurttilaista rikoskirjallisuutta ja ensimmäinen udmurtinkielinen romaani Raskas ies vuodelta 1929.
Koska maailma ei ole kiinnostunut suomalais-ugrilaisesta kirjallisuudesta enkä voi saada työlleni rahoitusta, en suomenna tällä hetkellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu