Tiede-, innovaatio- ja energiapolitiikka
Suomi tarvitsee tiede-, innovaatio- ja energiapolitiikan päälinjauksiin keskittyvän ministeriön TEM:n rinnalle.
Tavoitteena saada päätöksentekoon pitkäjänteisyyttä ja vaikuttavuutta. Perusteenani se, että nykyinen ministeriöiden työnjako ei ole optimaalinen kansantaloutemme kannalta.
TEM tekee hyvää työtä ja nimensä mukaisesti sen pitäisi keskittyä yksinomaan työ- ja elinekeinoasioihin.
Tiede-, innovaatio-, teknologia ja energiapolitiikkaan liittyvien laajojen kysymysten käsittelemiseen ei jää riittävästi aikaa ja erityisesti tällä hetkellä (velkamäärän kasvaessa) tarvitsemme koordinointia näiden asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon. Näin saamme selätettyä vaihtotaseongelman, johon ei oikein näytä olevan ainakaan nykyhallituksella otetta.
Nykyisen TEM-organisaation osalta tämä tarkoittaisi ainakin sitä, että Innovaatiot ja yritysrahoitus ja Energia -osastot yhdistetään ja näistä muodostetaan Tiede- ja teknologiamininsteriö.
Marko Ekqvist (192)
Suomi ei tarvitse yhtään virastoa lisää päinvastoin. Yritystuet vääristävät kilpailua ja byrokratisoivat innovaatioita. Yritystuet tulee lopettaa ja alentaa säästyneillä varoilla yritysten verotusta. Viron mallista tulee ottaa oppia.
Innovaatiot eivät synny virastoissa kuukausipalkalla vaan ne syntyvät nälästä ja tarpeesta.
Ilmoita asiaton viesti
Varmaan olet oikeassa. Jossain pitäisi olla riittävästi nälkää ja tarpeita. Saksassako.
New science on cracking leads to self-healing materials — K – The World’s No. 1 Trade Fair for Plastics and Rubber (k-online.com)
”Tutkijat tutkivat keinotekoista valonkeräyslaitetta, joka on saanut inspiraationsa luonnosta löytyvästä fotosynteettisten bakteerien moniseinämäisestä putkimaisesta antenniverkostosta.”
213662_web.jpg (720×830) (k-online.com)
https://www.k-online.com/cache/pica/9/4/9/4/5/3/14731570822211/213662_web.jpg
Ilmoita asiaton viesti
Toki perustutkimusta pitää olla. Nälällä tarkoitan halua menestyä ja kasvaa. Uusi virasto ei sitä edistä, Viron mallin yritysverotus kylläkin.
Ilmoita asiaton viesti
Muuten, tuo bakteerin fotosynteesiä muistuttava laite voi olla seuraava mullistava keksintö energia-alalla.
Hippokrates totesi, että kaikki ihmisen sairaudet tulevat luonnosta. Keksinnöt tulevat luonnosta.
Ilmoita asiaton viesti