Vakuudet piilottavat olennaisen

Vakuuksista sopimista pidetään Suomen voittona, vaikka kyseessä on
lähinnä keppihevonen, jolla siirretään keskustelu pois olennaisesta.
Asian voi nähdä näin: sen sijaan että Suomi takaa Espanjan lainoja ERVV:n kautta 100 yksikköä,
Suomi takaa Espanjan lainaa 60 ja muita maita 40 yksikköä. Talletussuojarahastolta saatavat vakuusrahat “sijoitetaan viiden parhaimman luottoluokituksen euromaan velkakirjoihin”.

Vakuuksilla on Suomelle rahoitusriskiä muuntava, muttei oleellisesti pienentävä vaikutus. Tarkkaa lopputulosta on vaikea tietää ilman että näkee koko sopimuksen. Joka tapauksessa Suomen on kannettava takauksesta syntyvä likviditeetti- ja jälleenrahoitusriski itse. Ainoastaan vastapuoliriskiä on kavennettu vastapuolia hajauttamalla. Vakuuden puitteissa tehtävien sijoitusten vastapuolet voivat olla luottoluokitukseltaan kehnompia kuin Suomen alkuperäinen takausvastapuoli, myös silloin kun Suomen ERVV:lle (AAA) myöntämät takaukset korvamerkitään Espanjalle. Myös Espanja oli vielä kaksi vuotta sitten AAA-maa. 

Paholainen piilee yksityiskohdissa, eivätkä ne kansalle helposti avaudu ilman rahoitusalan tuntemusta. Etenkään jos sopimusdokumentaatio pidetään salassa. Kreikalle Suomi sitoutui maksamaan lainasumman saman tien, eikä sen maksuaikataulun puitteissa kuin muut lainaajamaat. Tällä “duraatiomuunnoksella” saatiin vakuuksista maksettava kustannus näyttämään paperilla pienemmältä kuin se tosiallisesti on. 

Vakuudet eivät pienennä Suomen vastuita

On selvää, että mikäli vakuudet vastaisivat täyttä rahoitusriskiä, niin
vastapuoli saisi lainaa markkinoilta muutenkin. Jos Espanja panttaisi
esimerkiksi kultaa tai muuta likvidiä (reaali-) omaisuutta lainan
kassavirtaa vastaavasti, niin mikä tahansa markkinaosapuoli olisi valmis
myöntämään lainan. Kreikan ja Espanjan nykyiset lainadokumentaatiot toki
kieltävät tällaiset panttaukset, ja siksi vakuuksia väännetään muuta
kautta. Tässä tapauksessa vastapuoli on Espanjan pankkien omistama
talletussuojarahasto.

Vakuuskeskustelu jättää alleen sen tosiasian, että Suomen vastuut
(takaukset ja lainat) eivät euromääräisesti suppene vakuuksien myötä
yhtään. Jokainen ERVV:n myöntämä sadan miljardin euron laina edellyttää
165 miljardin euron pääoman takauksia ja jopa saman verran korkojen
takauksia päälle. Ainoastaan Suomen kantama rahoitusriski hieman
pienenee, muttei sekään mainostetun 40 prosentin edestä.

Olennaisempi kysymys kansalaisen kannalta olisikin miksi Suomi ylipäänsä
on rahoittamassa espanjalaisia pankkeja sen sijaan että Suomi kantaa
niistä nyt aavistuksen pienemmän vastuun. Ei ole myöskään sanottu
etteivätkö muut maat hakisi samankaltaisia ehtoja tulevaisuudessa, kun
Espanjan lainakorot yhä jatkavat kipuamistaan.

Jatkossa vakuudet voidaan ottaa huomioon ennakoivasti siten, että Suomen
osuutta alkuperäisestä pelastuspaketista kasvatetaan. Sitä voidaan
sitten kansan hurratessa supistaa näennäisesti muutamalla
prosenttiyksiköllä ja minkälaisella puliveivauksella tahansa, ilman että
muiden maiden tarvitsee lotkauttaa korvaansa.

EVM luo pysyvän markkinahäiriön

Suomi ei vaadi vakuuksia jos lainoitus tapahtuu pysyvän mekanismin EVM:n
kautta. EVM:llä on ensisijaisen velkojan asema, jolloin sen kautta
kanavoidut roposet saadaan ennemmin takaisin kuin alkuperäisistä
valtionlainoista.
Senioriteettijärjestys tekee sen, että EVM:n kautta pelastetut maat ovat
entistä pidempään poissa rahoitusmarkkinoilta ja ainoastaan
“pelastajien” rahoitettavina. Nettomääräisesti tämä lisää
pelastajamaiden taakkaa.

Sama senioriteettijärjestys saavutettiin tosin talvella Kreikan
velkasaneerauksen yhteydessä myös ERVV:n johdolla: ainoastaan
yksityisten rahoittajien veloista leikattiin muuttamalla sopimuksia
jälkikäteen
. Tämä toimenpide ei ole varsinaisesti lisännyt sijoittajien
kiinnostusta Kreikkaa tai muita kriisimaita kohtaan.

EVM:stä voi pahimmassa tapauksessa tulla yhteiseurooppalainen hedge fund
joka rahoittaa kriisimaita ja eritoten pankkeja esim. osakkeita vastaan
sekä primääri- että jälkimarkkinoilla. Osakeomistuksella rahasto saa
määräysvaltaa pelastettavissa pankeissa ja pääsee hyötymään myös
mahdollisesti suotuisasta kurssikehityksestä.

Vauhtisokeudessa unohtuu yksi kysymys: miksi suomalaisen veronmaksajan
pitäisi ottaa oman pääoman ehtoista riskiä espanjalaiseen
pankkisektoriin? Kyseessä olisi väkisinkin usean vuoden sitoumus. Entä
miten poliitikkojen johdolla kyhätty paneurooppalainen rahasto olisi
yhtään pätevämpi johtamaan kriisipankkeja kuin niiden omistajien
asettamat johtajat tähän asti?

Toivottavasti eduskunnassa keskitytään torstain ja perjantain
keskusteluissa näihin perustavanlaatuisiin kysymyksiin eikä halkomaan
hiusta vakuuksista. Ne ovat todellisten ongelmien mittakaavassa
epäoleellisia. 

elepomaki

Kansanedustaja, ajatuspaja Liberan hallituksen puheenjohtaja ja äiti. Valtiovarainvaliokunnan ja verojaoston jäsen, ulkoasiainvaliokunnan ja Euroopan neuvoston varajäsen. Yli 10 vuotta rahoitusalalla, entinen koodari ja useita vuosia elämästä ulkomailla. Tietotekniikan diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri kansantaloustieteestä. Kansalaisyhteiskunnan, kansainvälisyyden ja yksilönvapauksien kannattaja! Lue lisää: <a href="http://www.lepomaki.net/">lepomaki.net</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu