Logiikka käyttöön lastenhoitokeskustelussa

Minua ei niinkään haittaa Virpi Salmen tämänpäiväisen kolumnin normatiivinen maailmankuva (”tehkää kaikki kuten minä ja mun frendit tekisivät”) – kyllä Hesarinkin kolumnistilla on mielestäni oikeus omaan mielipiteeseensä. Enemmän minua harmittaa se, että maan päälehdessä kolumnisti ei osaa perustella kantojaan loogisesti.

Olen Salmen kanssa samaa mieltä siitä että ”yhteiskunnalta ei tarvitse tulla rahaa tukemaan toimintaa, joka ei sitä hyödytä kuin erittäin lyhyellä tähtäimellä ja on pääasiassa haitaksi.” Tosin itse näkisin asian laajemmin: yhteiskunnan ei pitäisi juuri ottaa kantaa siihen miten ihmiset haluavat elämäänsä elää mikäli heidän valintansa eivät haittaa muita.

Salmi ehdottaa vain kotihoidontukijärjestelmän tarkistamista ikään kuin se olisi kompleksisen ”lapsiperhe työmarkkinoilla” -ongelman ratkaisun avain. Yhteiskunta ulottaa lonkeronsa ihmisten ja perheiden valintoihin kuitenkin myös monta muuta kautta, jotka ovat euromääräisesti paljon merkitsevämpiä. Pääasiassa näitä ovat ”ilmainen” ja subjektiivinen päivähoito-oikeus sekä korkea verotus, joka estää ihmisiä käyttämästä palveluita ja käymästä töissä.

Lastenhoidon maksaa nykyisin yhteiskunta

Jos Salmi olisi tehnyt alkeellisen laskutoimituksen siitä, mitä lastenhoito yhteiskunnalle maksaa, hän ei olisi valinnut kolumniinsa esimerkkiä kuuden lapsen äidistä. Vaikkapa Espoossa lapsen päivähoitopaikka maksaa yhteiskunnalle 1200 euroa kuussa ja suurin ”omavastuu” on 250 euroa. Oletetaan että tämän esimerkki-äidin lapsista kolme olisi päivähoitoiässä. Jos kuuden lapsen äiti menisi kodin ulkopuolelle töihin, sen sijaan että ”chillaa” himassa, hänen kakaroidensa päivähoito tulisi maksamaan veronmaksajille vajaa 3000 euroa kuussa. Kotihoidontuki Espoo-lisällä sen sijaan on noin 550 euroa kuussa.

Äiti saisi siis tienata yli 6000 euroa kuussa, jotta hän veroillaan kattaisi päivähoitokustannukset. Se on yli kaksi kertaa suomalaisen naisen keskipalkka. Nykyjärjestelmässä meidän veronmaksajien tulisikin päinvastoin olla iloisia, että sellaiset henkilöt hoitavat lapsensa kotona, joiden vaihtoehtoinen palkka ei kata lastenhoitoa. Semminkin, jos uskoo tutkijoita ja jopa sellaiseen absurdismiin että pienten lasten paras hoitaja on usein niiden äiti, isä tai muu läheinen.

Vanhemmista puheenollen: Salmi mainitsee esimerkin rouvan olevan yksityisyrittäjän vaimo. Jostain syystä Salmi ei kuitenkaan ota yhtälöönsä mukaan lasten isän maksamia veroja. Yrittäjä todennäköisesti maksaa pelkästään työllistämiensä henkilöiden kautta moninkertaisesti yhteiskunnalle sen, minkä hänen kuuden lapsen perhettä pyörittävä vaimonsa kotihoidontuessa saa. Vaimo mahdollistaa isän uravalinnan juuri sillä että hän tekee suuremman osan kotitöistä eikä pakota isää hakemaan mukuloita tarhasta viimeistään viideltä.

Suomessa ei kannata käyttää palveluita

Toinen looginen epäjatkuvuuskohta on Salmella hänen puhuessaan ”ilmaisista” kotitöistä. Eivätkö päiväkodinhoitajat tai siivoojat sitten tee työtä? Mitä jos Salmen esimerkissään käyttämä Fabritius on ammatiltaan lastenhoitaja? Muuttuuko työ työksi vasta kun hoitaa toisen mukuloita ja pesee muiden pyykkiä? Vasta sitten kun kierrättää rahat valtiokonttorin kirstun kautta? Tai kirjoittaa lennokkaita kolumneja?
Ei siinä, niinhän meidät on opetettu ajattelemaan.

Luterilainen tekee kahdeksan tuntia päivässä verollisia töitä, istuu ruuhkassa mennen tullen, hoitaa lapsille iltapuurot ja iltaunista tai parisuhteelta lainatuilla hetkillä pesee pyykit, laittaa ruoat, hoitaa tiskit, luo lumet, leikkaa nurmikot, vaihtaa lamput, pesee vessat, vaihtaa autoon renkaat, nostaa kesämökin laiturin jne. siinä sivussa.

Salmi tunnustaa tämän tosiasian mutta tässä asiassa meidän maailmankuvamme eivät kohtaa: sen sijaan että hän pohtisi miten yhteiskunta voisi helpottaa ihmisten elämää tehdä aidosti omia valintoja ilman että yhteiskunta tukee suuntaan tai toiseen, hän haluaisi komentaa kaikki ihmiset omaan oravanpyöräänsä.

Palveluita ei Suomessa osata käyttää edes ajatustasolla ja tosielämässä ne ovatkin lainsäädännön, työehtosopimusten sekä ennen muuta korkean verotuksen vuoksi keskiluokkaisen palkansaajan ulottumattomissa. Maksaakseen siivousfirmalle (35 euroa per tunti) joutuu itse tienaamaan bruttona 70 euroa per tunti.

Vähemmän rajoituksia, enemmän töitä

Nyt päästäänkin asian ytimeen. Mitä jos työmarkkinoilla olisi vähemmän yhteiskuntaa holhoamassa, niin uskoisiko Salmikin että sitten olisi sekä äideille että muille ihmisille enemmän myös kodin ulkopuolisia töitä tarjolla? Pääministeri Kataisenkin peräänkuuluttamia osa-aika- tai kausitöitä nyt esimerkiksi. Ja entä jos verotus olisi sellainen että tuollaisia töitä oikeasti kannattaisi tehdä, niin äitien kuin muidenkin ”erityisryhmien”?

Lopuksi. Jännittävä ajatusleikki on kääntää Salmen kolumnissa asetelma toisinpäin – eli jos hän tekisi matikanläksynsä ja vaatisi siten yhtä lietsovalla tyylillä tiettyä kansanryhmää jäämään himaan sen sijaan että tekisi jotain yhteiskunnan tuella. Ja loogisena jatkumona peräänkuuluttaisi korkeampaa omavastuuta päivähoitoon, jotta töihin menisivät vanhemmista vain ne, jotka tekevät korkeamman lisäarvon töitä ja maksavat siten veroina enemmän kuin päivähoidon tai muiden lapsiperheiden tukien muodossa saavat. Vastaavasta joutuisi nuorisojärjestön varapuheenjohtaja eroamaan.

 

 

Henri Heikkisen kanssa oltiin saman kolumnistin kanssa sukset ristissä jo taannoin: Hei muijat, kotiin sieltä! …Jos haluatte

elepomaki

Kansanedustaja, ajatuspaja Liberan hallituksen puheenjohtaja ja äiti. Valtiovarainvaliokunnan ja verojaoston jäsen, ulkoasiainvaliokunnan ja Euroopan neuvoston varajäsen. Yli 10 vuotta rahoitusalalla, entinen koodari ja useita vuosia elämästä ulkomailla. Tietotekniikan diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri kansantaloustieteestä. Kansalaisyhteiskunnan, kansainvälisyyden ja yksilönvapauksien kannattaja! Lue lisää: <a href="http://www.lepomaki.net/">lepomaki.net</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu