Elvyttäjien elonkerjuu

Heinäkuu oli talouspoliittiselta anniltaan
kuiva ja kuin vitsien ja vision puutteessa elvytti joku taas iänikuisen
rahantuhlauskeskustelun käyntiin. Vähän siihen tyyliin, että jos kansa
ei osaa kuluttaa, niin poliitikot senkin edestä. Aamulla pääministeri
Katainen totesi ettei hallitus aio ottaa lisävelkaa elvytystä varten,
vaikka korkeintaan 200 miljoonan euron täsmäelvytyksestä pidetäänkin
kiinni. Yhdyn Kataisen mielipiteeseen siinä ettei laajamittaiseen
elvytykseen ole syytä ryhtyä, mutta itse olen kyseistä mieltä oli aiottu
rahoitusmuoto mikä hyvänsä: velka, veronkiristykset, taianomainen
talouskasvu tai omaisuuden myynti.

Elvytyskeskustelu kärsii yhteisten
käsitteiden puutteesta. Joku uskoo elvytykseen, muttei halua valtion
ottavan sitä varten velkaa. Toinen taas pitää lisävelanottoa elvytyksen
määritelmänä. Ensimmäinen ei selkeästi ole katsonut Suomen valtion
tilinpitoa viime vuosina todetakseen että velkaantumatta elvyttäminen
oli viimeksi etäisesti mahdollista vuonna 2008. Jälkimmäisen koulukunnan
mukaan julkinen sektori taas “elvyttää” tänäkin vuonna 10 miljardin
edestä, joka on budjetoitu lisävelanotto.

Monen mielestä elvytys on mitä tahansa
kysyntää lisäävää, riippumatta rahan käyttökohteesta. Ikävä kyllä suurin
osa elvytyksen nimiin vannojista uskoo, että rahankäyttö on
itseisarvoisesti hyvä asia. Silloin ei tunnusteta sitä tosiasiaa, että
rahoitettiinpa elvytys veronkiristyksillä tai velalla, niin tuo raha on
lopulta aina pois jostain: kokonaiskysyntä ja työllisyys eivät lisäänny,
kun valtion menot korvaavat yksityisiä. Valtionyhtiöiden myynti
elvytystä varten on käytännössä sama asia kuin nettovelkaantuminen –
vaikka valtion osakeomistusten supistaminen sinänsä onkin valtaosin
perusteltua.

Kuten lääketieteessä, elvytyksen katsotaan
taloudessakin pääsääntöisesti olevan keynesiläisittäin lyhytaikainen
toimenpide, jolla saatetaan muuten elinvoimainen potilas jaloilleen.
Toimiakseen se edellyttää siis muuten vahvaa taloutta: jos heikot
rakenteet estävät potilaan elinkelpoisuuden, niin niillekin olisi
tehtävä jotain. Ilman merkittäviä pelisääntöihin tehtäviä uudistuksia,
joihin luen myös kokonaisveroasteen laskun, on perusteltua olettaa, että
Suomi ajautuu elvytyksestä ojasta allikkoon.

Elvytys voi siirtää luonnollista rakennemuutosta

Silloin kun täsmäelvytyksellä viitataan
määrään, eli siihen että toimenpide on suunnattu ja siten kokoluokaltaan
vaatimaton, niin pienellä paikkakunnalla tai rajatulla toimialalla
vaikutus voi olla suuri, mutta kansantalouden kannalta vaikutusta ei
joko ole tai se voi olla jopa kielteinen.

Paitsi että on aina moraalisesti
kyseenalaista, että valtio suosii omilla toimillaan toimialoja tai
paikkakuntia yli toisten (vaikka näin on toki ollut “aina”), niin se
pahimmillaan estää tai hidastaa sellaisen osaamisen ja toimeliaisuuden
syntymistä, joka olisi elintärkeää maamme tulevaisuuden kannalta. Miksi
keskusjohto tai kukaan tietäisi muita paremmin mitä kannattaa tukea ja
mitä ei?

Pahimmillaan ohjataan rahaa ja koulutusta
esimerkiksi sellaiseen teknologiaan, johon perustuvilla investoinneilla
ei kuitenkaan ole pidemmällä tähtäimellä käyttöä. Ihmiset joutuvat
lopulta hakeutumaan uusille aloille, ja taas ollaan kilpailukyvyssä pari
vuotta jälkijunassa. Talous ja erityisesti ihmisten käyttäytyminen
eivät ole kovin helposti mallinnettavissa. Elvytykseen käytetyt
verorahat (joihin voidaan lukea myös julkinen velka) ovat aina pois
talouden muusta kierrosta.

Elvytys on määritelmällisesti aina
inflatoivaa. Inflaatiota syntyy silloin, kun jonkin hyödykkeen tai
palvelun hinta nousee keinotekoisesti todellisen markkina-arvon
yläpuolelle. Jos valtion ydintehtäviin luetaan infrastruktuurista
huolehtiminen, niin budjettielvytyksen pitäisi sitten vähintäänkin
kohdistua vain ja ainoastaan näihin investointeihin – kuten tie- ja
tietoliikenneverkostoon. Silloin inflaatio ei vääristä niin pahasti
monenvälisiä markkinoita ja investoinneilla luodaan jotain pysyvää,
josta voi perustellusti olettaa suuren osan kansaa hyötyvän, syrjimättä
ketään, ja joka ei vanhene parissa vuodessa tai välttämättä edes
vuosikymmenessä.

Elvytykseksi infrainvestoinnit istuvatkin
vain, jos muutenkin tehtävälistalla olevia hankkeita esimerkiksi
aikaistetaan silloin, kun työtä on hetkellisesti paljon ja edullisesti
saatavilla. Suuret rakennushankkeet työllistävät rakennusmiehiä,
insinöörejä ja muita työntekijöitä, joiden kysyntä nousee ja siten hinta
(palkka). Jos nuo henkilöt palkataan merkittävissä osin
työttömyyskortistosta, niin kansantalouden vaihtoehtoiskustannus on
silloin mahdollisimman pieni.

Makroelvytys ei ole omissa käsissämme

Todellinen makroelvytys on kuitenkin
rahapoliittista ja siten muualla kuin oman eduskuntamme käsissä.
Euroopan keskuspankki voi saksalaisten jupinoista huolimatta pistää
uuden vaihteen käyntiin rahanluonnissa. Sen hyviä puolia suhteessa ns.
budjettitalouden täsmäelvytykseen on ettei se ainakaan suoraan ota
kantaa markkinoiden toimintaan.

Rahamäärän kasvuun perustuva inflaatio
koskettaa kielteisesti kaikkia, joilla on enemmän euroja kuin
eurovelkaa. Euromääräiset hyödykkeet ja palvelut halpenevat suhteessa
muihin valuuttoihin. Merkittävä agenda yhteiseurooppalaisen
velkakurimuksen helpottamisen lisäksi onkin vientiteollisuuden
kilpailukyvyn kasvattaminen toimialasta riippumatta.

Teki EKP tulevaisuudessa mitä teki, meidän
on pidettävä oma puutarhamme kunnossa. Paras elvytys ei vääristä
markkinaa, vaan lisää ihmisten mahdollisuuksia ja kannustimia parantaa
omaa elämäänsä. Sen sijaan että kansalaisten nimissä otetaan velkaa ja
päätetään kabineteissa mihin varat ohjataan, tulisi tuo päätös entistä
enemmän jalkauttaa kansalaisille itselleen.

Työn verotuksen alentaminen ja
rakenteellisista uudistuksista erityisesti työmarkkinoiden laajempi
vapauttaminen takaisivat sen, että eurot ohjautuisivat yhä enemmän
tuottavaan työhön, josta hyötyvät yksilöt ja koko kansantalous.
Keskusjohtoisen elonkerjuun sijaan pysyisimme tuolloin kuin varkain myös
ketterästi kansainvälisen kehityksen kärjessä.

elepomaki

Kansanedustaja, ajatuspaja Liberan hallituksen puheenjohtaja ja äiti. Valtiovarainvaliokunnan ja verojaoston jäsen, ulkoasiainvaliokunnan ja Euroopan neuvoston varajäsen. Yli 10 vuotta rahoitusalalla, entinen koodari ja useita vuosia elämästä ulkomailla. Tietotekniikan diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri kansantaloustieteestä. Kansalaisyhteiskunnan, kansainvälisyyden ja yksilönvapauksien kannattaja! Lue lisää: <a href="http://www.lepomaki.net/">lepomaki.net</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu