Euroalueella vitsit vähissä

(Rauhan-) poliittisin
aikein perustettu rahaliitto on ajautumassa umpikujaan, jossa on vain vaikeita
vaihtoehtoja. Ei voi olla toimivaa rahapolitiikkaa ilman yhteistä taloutta –
näin sanoo järki mutta toiveet ovat edelleen korkealla. 12 vuoden eurotaipaleen,
eikä vuosikymmenten aikana sitä ennen, ole Eurooppaan syntynyt yhteistä
talousaluetta vapaine työn ja palveluiden liikkuvuuksineen tai yhteisine verokäytäntöineen.
Eikä näytä ihan pian syntyvänkään. Yhdellä ohjauskorolla ei voi säädellä alhaisella
veroprosentilla yrityksiä houkutellutta ja nopeasti kasvavaa kehittyvää reunavaltiota
(Irlanti) ja toisaalta vakaata ja matalan inflaation teollisuusmaata (Saksa).
Piste.

Emme voi loputtomiin pelastaa valtioita, pankkeja tai muita
markkinaosapuolia, jotka eivät suoriudu tehtävistään. Irlannille myönnettiin
juuri 80-90 miljardin euron tuki ja Portugali on jonossa. Sen alijäämäluvut
ovat euroalueen aikana olleet vielä heikommat kuin Kreikan. Irlannin, Espanjan
ja Portugalin talouksien kokonaisvelka (mukaanlukien valtiot, yritykset,
instituutiot ja yksityiset) on yli 300% BKT:sta.

Vapaista markkinoista ei ole tietoakaan kun riskikkäimmänkin
velkapaperin takaa kurkistavat lopulta Saksan AAA-luokitellut hyppyset. Niin
kauan kuin ne ylipäänsä sieltä kurkistavat. EU ja pelastusrahat ovat olemassa
tasan niin kauan kuin Saksa niin haluaa; Suomen kontribuutioilla on euromääräisesti
vain symbolinen arvo. Nekin joille euroalueen pilkkominen tai hajoaminen
kuulostaa liian eksoottiselta, myöntänevät että rahaliitolle tarvitaan tässä
vaiheessa vähintäänkin  uusi
perustussopimus ja uudet pelisäännöt.

Moraalikato kuriin

Lopulta tässä ei kuitenkaan ole kyse pelkästä jäsenmaiden
toisilleen kohdistamasta solidaarisuudesta, vaan siitä, haluammeko unionimme
ajautuvan yhä uudestaan ojasta allikkoon kun roskia ei siivota siellä missä ne
syntyvät. EKP voi jatkaa rahan printtaamista hamaan tulevaisuuteen ja vaikka ottaa
jäsenvaltioiden velat omiksi rahoitettavikseen mutta sitäkö me unionimme
tulevaisuudelta haluamme? Että syöpäpotilaalle syötetään buranaa
sosiaalivaltion toimesta? Euroalue osti itselleen toukokuussa Kreikan
pelastuspaketin myötä aikaa, ei ratkaisua.

Kreikan olisi palattava velkamarkkinoille omaehtoisesti
viimeistään vajaan parin vuoden päästä kun EU:n ja IMF:n tukilainat erääntyvät.
Tai sitten tartutaan vakausrahastoon ja Kreikka rahoitetaan uudelleen. Mihin
asti on piikki auki? Nykyisellään on vaikea uskoa, että maan talous olisi 2012 sellaisessa
kunnossa että markkinaehtoinen lainaaminen onnistuisi. Optimistisimmankin
arvion mukaan Kreikan velka suhteessa BKT:n kasvaa lähes 150%:n tasolle
seuraavan kolmen vuoden aikana.

Harva miettii sitäkään, että euroalueen vakausrahastolla on
aktivoituessaan myös merkittävä varainhankintaurakka edessään: se kilpailee
samoista sijoittajista muiden hyvän luottoluokituksen valtioiden ja
instituutioiden kanssa. 750 miljardia ei riitä koko periferian pelastamiseen
mutta pelkästään tuo määrä on osissakin suuri markkinoiden nieltäväksi.
Esimerkiksi Euroopan investointipankin koko vuoden 2009 varainhankinta oli
tästä vain kymmenesosa, 79 miljardia euroa.

Talouden kilpailukyvyn palauttaminen vie aikaa.
Rahapoliittisen aseen uupuessa Kreikka ja kumppanit voivat yrittää palauttaa
kilpailukykyään sisäisellä devalvaatiolla eli palkkoja leikkaamalla. Siinä mailla
on kuitenkin pitkä tie: Saksaan verrattuna nykyisten ongelmajäsenmaiden kilpailukyky
reaalisin valuuttakurssein on heikentynyt koko euroajan
.
Teollisuuden työvoimakustannukset ovat nykyisellään Saksaa korkeammat. Eli
vaikka euron arvo romahtaisikin, kannattaisi amerikkalaisten tilata
salaattijuustonsa Saksasta.

Jäsenmaiden voitava
erota rahaliitosta

Irlannille, Kreikalle ja mille tahansa muulle jäsenvaltiolle
on annettava mahdollisuus erota rahaliitosta. Saksan Angela Merkel toivoisi
myös mahdollisuutta erottaa jäseniä. Tällöin ne voivat ottaa rahapolitiikan
keinot käyttöön ja printata rahaa sen minkä tarvitsevat. Maiden euromääräiset
vastuut muuttuvat käytännössä niin suuriksi ettei niistä selviydy: velkapaperit
erääntyvät arvottomina ja sijoittajat kantavat vastuun joka sijoittajilla aina tulee
olla – myös silloin kun ostaa euromaan velkaa.

Mitä tästä seuraa? Itkua ja hammasten kiristystä kaikille
osapuolille, muutama pankkikonkurssi, meidän eläkevarojemme ja muiden
sijoitusten arvonlasku mutta kaikki tämä vain joksikin aikaa. Rahaliittoon
kuuluvat tulevaisuudessa vain sellaiset valtiot jotka sitoutuvat yhteisiin
pelisääntöihin ja joiden taloudet ovat suhteellisen homogeeniset. Sikäli kuin sellaisia
on!  Joka tapauksessa mekanismit toimivat
(enemmän)  markkinaehtoisesti eikä
tovereiden käsivarsille heittäydytä  väkisin silloin kun vaikeudet alkavat. Vastuu
kannetaan siellä missä kuuluu: liikkeeseenlaskijan ja sijoittajan leirissä.

Myös keskitetysti hoidettava rahoitus on vaihtoehto, nykyiselle tai
typistetylle rahaliitolle. Euroalueen yhteinen rahoitustoiminta vaatisi
kuitenkin sen, että talousalue olisi homogeeninen yhteisten työmarkkinoiden ja
verotuksen osalta. Tällöin siis esimerkiksi keskuspankin alla toimiva yhteinen valtiokonttori rahoittaisi jäsenmaat hinnoittelemansa
luottoriskin mukaisesti ja kantaisi omassa taseessaan kaikki rahoitusriskit. Talousharmoniaan
on kuitenkin vielä matkaa: unionille tuottaa ongelmia pelkästään äitiysvapaiden
harmonisointi.

http://www.elinalepomaki.fi

elepomaki

Kansanedustaja, ajatuspaja Liberan hallituksen puheenjohtaja ja äiti. Valtiovarainvaliokunnan ja verojaoston jäsen, ulkoasiainvaliokunnan ja Euroopan neuvoston varajäsen. Yli 10 vuotta rahoitusalalla, entinen koodari ja useita vuosia elämästä ulkomailla. Tietotekniikan diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri kansantaloustieteestä. Kansalaisyhteiskunnan, kansainvälisyyden ja yksilönvapauksien kannattaja! Lue lisää: <a href="http://www.lepomaki.net/">lepomaki.net</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu