Maahanmuuttoon kurssimuutos

Maahanmuuttomme kurssimuutos lähtee siitä, että alamme painottaa työperäistä maahanmuuttoa ja karsia humanitaarista maahanmuuttoa. Monelle maahanmuuttokriitikon kriitikolle tuntuu olevan mahdotonta suoda maahanmuuttajillemme ihmisarvoinen status: kyky ja oikeus elättää itsensä ja perheensä täällä luomalla elinkeinoja ja tekemällä työtä. Sen sijaan tavoitteena tuntuu olevan passivoida ja syrjäyttää paikallisen väestön lisäksi myös tänne muualta eksyvät. Ei työnteko vie kenenkään ihmisarvoa, sen sijaan holhous ja näköalattomuus onnistumiselle vievät aikuiselta halun elää ja ponnistella.

Samoin kuin kehitysavun syytäminen Afrikkaan on todellisuudessa nykyaikaista riistoa, ei maahanmuuttopolitiikkamme nykyisellään toimi. Suomi on sitoutunut vastaanottamaan YK:n kriteerit täyttäviä kiintiöpakolaisia ja hyvä niin. Ongelmamme eivät kuitenkaan liity pakolaisiin. Muun maahanmuuton suhteen meillä on kaikki oikeutus olla nykyistä valikoivampia: niin ovat myös muut maailman maat, etenkin sellaiset joissa integraatio toimii.

Pakolaissopimuksen henki hukassa

Vuonna 2009 ainoastaan 8% myönteisen päätöksen saaneista turvapaikan hakijoista täyttää Geneven sopimuksen pakolaisuuskriteerit: valtaosa hakijoista saa oleskeluluvan muin kuin pakolaisuusperustein. Kun huomioidaan perheenyhdistämiset, suppenee pakolaisuusaste entisestään. Puhdistettaessa maahanmuuttotilasto Dublin-tapauksista ja rauenneista hakemuksista, havaitaan että suurimmista hakijamaista Somaliasta ja Irakista on hakemusten läpimenoaste 90%.

Läpimenoaste on suuri suhteessa turvapaikkajärjestelmän alkuperäisiin tarkoituksiin. Geneven pakolaissopimus luotiin toisen maailmansodan juutalaisvainojen jälkeen. Vuonna 1951 tehty pakolaissopimus ja siihen liittyvä vuoden 1967 pöytäkirja ovat itsenäisiä sopimuksia, jotka sisältävät pakolaisen yleismääritelmän ja pakolaisten kohtelua koskevat vähimmäisstandardit. Pakolaisuus edellyttää että henkilöön kohdistuu kotimaassaan jokin uskonnollinen, poliittinen tai etninen vaino. Kriteeriksi ei riitä, että kotimaassa on sota tai että kotimaa on köyhä.

Pakolaissopimuksen henki oli  taata vainotuille ihmisille mahdollisuus liikkua rajojen yli lähimpään turvalliseen paikkaan, jossa heille annettaisiin samat mahdollisuudet elämän ja hyvinvoinnin rakentamiseen kuin kohdemaan kansalaisille. Nykyisellä humanitaarisella maahanmuutolla ei ole alkuperäisen järjestelmän kanssa paljon tekemistä: ihmiset eivät matkusta lähimpään turvalliseen maahan, vaan (rikkaimmat) siirtyvät lentäen pohjoismaisiin hyvinvointivaltioihin, joissa pääsee yhteiskunnan tarjoamien etujen piiriin.

Suomesta haki vuonna 2009 turvapaikkaa 6000 ihmisistä ja vuotta myöhemmin kolmannes vähemmän. Tässä välissä kiristettiin Suomessa sosiaaliturvan saamisen ehtoja. Virosta haki turvapaikkaa vuonna 2009 vain 16 henkilöä. Jos ensisijaisena tavoitteena on lähimpään turvaan hakeutuminen niin hakijan ei tulisi tehdä eroa sen välillä onko vastaanottajamaa Suomi vai Viro. Viro eteläisenä naapurinamme sijaitsee myös lähempänä lähtömaita – ja Suomea liberaalimpana yhteiskuntana tarjoaa laajemmat mahdollisuudet elää ja työskennellä.

Sodan uhreja autettava paikallisesti

Sodassa on tärkeää auttaa mahdollisimman suurta määrää siviilejä, ja on selvää ettei optimaalinen tapa auttaa ole alueen väestön siirtäminen Suomeen. Sodat koskettavat miljoonia ihmisiä, niiden muutaman sadan ihmisen lisäksi jotka meiltä vuosittain hakevat turvapaikkaa. Ei ole moraalisesti kestävää, että täällä maksetaan lähtömaiden pienelle eliitille täysi ylöspito länsimaisella kustannustasolla, samalla kun miljoonat paikalliset kärsivät kotimaassaan sekasorrosta. Jos lisäksi kriisimaista lähtee juuri heidän ansioitunein väestönsä – kuka jää jäljelle rauhaa ja yhteiskuntaa rakentamaan? Kyseessä on kallis promille, etenkin kun huomioi etteivät tämän joukon asiat aina ole hyvin meillä Suomessakaan.

Humanitaariset maahanmuuttajat hakevat perheidenyhdistämistä keskimäärin neljälle henkilölle. Yksi humanitaarinen maahanmuuttaja voi vetää perässään jopa 18-henkisen perheen eikä perheenjäsenten tarvitse täyttää avun saamisen kriteereitä. Suurimpien humanitaaristen maahanmuuttajaryhmien huoltosuhteet ovat merkittävästi suuremmat kuin suomalaisen kantaväestön. Huoltosuhde kuvaa ei-työssäkäyvien henkilöiden määrää suhteessa työssäkäyviin.

Pelkän rahan syytäminen maahanmuuttajille ei ole kotiuttamis- eikä aktivoimiskeino. Avokätiset tuet ja toisaalta jäykät työmarkkinat passivoivat kotimaistakin väestöä. Yhteiskunnasta itsensä ulkopuoliseksi kokeva ihminen myös ajautuu herkemmin rikolliseksi. Siinä missä työperäisten maahanmuuttajien on työpaikan saadakseen pitänyt sopeutua paikallisiin oloihin, on sopeutumisaste humanitaarisesti maahan hyväksytyillä ihmisillä huomattavasti alhaisempi. Tietyt maahanmuuttajaryhmät erottuvat rikostilastoissa selvästi.

Kaikkea ei voi mitata euroissa ja yksi tällainen seikka on turvallisuus. Vakaviin rikoksiin syyllistyneen työperäisen maahanmuuttajan viisumia ei uusita tai hänet karkotetaan. Sen sijaan humanitaaristen maahanmuuttajien on käytännössä mahdotonta saada karkotuspäätöstä kotimaahansa, varsinkin jos on ehtinyt hankkia lapsia Suomessa ennen rikosta. Etenkin nuorten miesten syrjäytymistä – taustasta riippumatta – tulisi ehkäistä kaikin keinoin.

Yhteiskuntaa rakentamaan

Humanitaarinen maahanmuutto pitäisi rajata Geneven pakolaissopimuksen mukaisiin vainottuihin ihmisiin. Apu sota-alueille pitäisi antaa paikan päällä, jolloin raha saadaan tehokkaampaan käyttöön. Yhden alle 16-vuotiaan turvapaikanhakijan kustannuksilla (57 000 euroa vuodessa Parikkalan vastaanottokeskuksessa) saataisiin paikallisesti turvattua moninkertaiselle määrälle lapsia perusmajoitus, puhdas vesi ja ruokaa.

Ensisijaisia toimenpiteitä maahanmuuttopolitiikan parantamiseksi ovat lisäksi perusteettomien turvapaikanhakijoiden entistä nopeampi käännyttäminen ja rikokseen syyllistyneiden karkottaminen. Perheenyhdistämisen väärinkäyttömahdollisuuksia tulee rajoittaa. Kansalaisuuden myöntämisen ei tulisi olla integroimiskeino: kansalaisuuden saamiseksi pitäisi edellyttää tapahtunutta integroitumista. Se harvoin tapahtuu viidessä vuodessa etenkään jos ei ole oppinut kieltä tai saanut toimia ja työskennellä osana yhteiskuntaa. Pakkoruotsi pitäisi saada pois myös maahanmuuttajilta.

Suomeen pitää saada tulla töihin – ja nykyistä paljon helpommin. Koulutetullekin henkilölle voi työluvan saanti kestää kuusi kuukautta edellyttäen useita tuntien visiittejä poliisiasemalle. Työvoimatoimisto on suunniteltu auttamaan lähinnä kouluttamattomia maahanmuuttajia: oman alansa osaajat turhautuvat byrokratiaan ja pelkästään suomenkieliseen palveluun vaikka monessa asiantuntijatyöpaikassa pärjäisi englannilla.

Yritysten pitäisi myös kautta linjan olla nykyistä helpompi työllistää. Matalampi irtisanomissuoja ja alhaisemmat työllistämiskustannukset madaltavat yritysten kynnystä työllistää muitakin kuin 35-vuotiaita valkoisia lihaasyöviä heteromiehiä. Yksin työnantajien "rasismista" ei maahanmuuttajien työllistyminen kuitenkaan ole kiinni. Useilla kansalaisuusryhmillä – esim. kenialaisilla – on jo nyt suomalaista kantaväestöä parempi työllisyysaste.

Olen itse ollut työperäinen maahanmuuttaja Englannissa ja Tanskassa ja käynyt koulua Saksassa. Näissä kaikissa maissa on hyviä ja huonoja esimerkkejä maahanmuutosta – ja Suomea merkittävästi enemmän maahanmuuttajia suhteessa kantaväestöön. Saksan väestöpoliittisesta tilanteesta kirjoitin syksyllä Thilo Sarrazinin kirjan pohjalta. Sittemmin mm. liittokansleri Angela Merkel on todennut, ettei Saksassa integraatio ole onnistunut.

 

elepomaki

Kansanedustaja, ajatuspaja Liberan hallituksen puheenjohtaja ja äiti. Valtiovarainvaliokunnan ja verojaoston jäsen, ulkoasiainvaliokunnan ja Euroopan neuvoston varajäsen. Yli 10 vuotta rahoitusalalla, entinen koodari ja useita vuosia elämästä ulkomailla. Tietotekniikan diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri kansantaloustieteestä. Kansalaisyhteiskunnan, kansainvälisyyden ja yksilönvapauksien kannattaja! Lue lisää: <a href="http://www.lepomaki.net/">lepomaki.net</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu