Typistetty euro ja Euroopan roskapankki

Eurokriisi
on ajautunut tilanteeseen, jossa jokainen tunti on merkitsevä. Tilanne on
samankaltainen kuin hyperinflaatiossa: kahvikuppi maksaa enemmän jo siinä
vaiheessa kun viimeinen hörppy on ryystetty. Toistaiseksi jälkimmäisestä ei ole
vaaraa: saksalaiset eivät suostu kytkemään keskuspankin europrintteriä
virtalähteeseen, vaikka taksikuskitkin jo puhuvat että se on ainoa keino pitää
euro pystyssä. Likviditeetillä ostaa aikaa, joskaan ei lopullista hoitoa
velkaongelmaan, jonka syyt ovat syvemmällä. Katsotaan tarkemmin.

Nyt
kun Italia on virallisesti ajautunut pelastusta ja armahdusta kaipaavien maiden
joukkoon (valtion korot yli 7%), niin Euroopan rahoitusvakausvälineen ERVV:n
koko ei riitä mitenkään päin vivutettuna näihin talkoisiin. ERVV:n edes pieni
kasvattaminen edellyttäisi suurempia takauksia jäljellä olevilta AAA-mailta,
mikä on poliittinen mahdottomuus. Lisäksi AAA-leiristä näyttäisi lähiaikoina
vapautuvan muutenkin yksi jakkara, jos Ranskan luottokelpoisuus ihan oikeasti
ja oikeutetusti alaskirjataan, ei vain vahingossa. ERVV:n vivuttaminen lienee yhä
virallisella työkalulistalla, mutta kuten aikaisemmin kirjoitin, niin se ei saa hyvää aikaan.

ERVV
maksaa korkoa nyt kaksi prosenttiyksikköä yli Saksan 10-vuotisen valtionlainan.
ERVV:n uuden velan liikkeeseenlaskua jouduttiin aiemmin tässä kuussa ensin
siirtämään ja sittemmin kierros onnistui vasta kun väline osti itse (!) osan
omasta velastaan. Yhä kauemmas on siis karkaamassa alkuperäinen ajatus, jonka
mukaan rahasto imuroisi halpaa rahaa markkinoilta ja lennättäisi ne heikkojen
maiden taseisiin kuin Petteri Punakuono ikään. ERVV:n lainakorko on lähellä
Ranskan, heikoimmain AAA-takaajamaan, korkoa.

Teoriassa
ERVV:n maksaman koron tulisi olla pienempi kuin sen takaajamaiden painotettu
keskikorko: kaikki ERVV:n liikkeeseenlaskema velka on nimittäin
100-prosenttisesti AAA-maiden takaamaa ja tämän päälle se on vielä muiden
ei-AAA-maiden takaamaa, millä on joku arvo silläkin. Markkinat siis tuntuvat
odottelevan ERVV:n jälleen uutta muodonmuutosta… joka voi olla sen
hajoaminen. Markkinat ovat jo jonkin aikaa hinnoitelleet euroalueen valtioita
yksilöinä – viime päivinä Suomenkin lainakorko on noussut yli 20 korkopistettä
suhteessa Saksaan. Kävi miten kävi, hyvä että Suomessa osataan viimein laskea ERVV:n kokonaisvastuu oikein.

EKP:sta
Euroopan roskapankki?

Euroopan
vakausväline ajautunee siis toimettomaksi: jos sillä ei kerran osteta
euroalueen vakautta, niin tuskin sillä kannattaa ostaa palasiakaan. Euroopan
keskuspankki voi ottaa vakausvälineen omaan rahoitusikkunaansa, mutta siinä
tapauksessa ollaan käytännössä samassa tilanteessa kuin jos EKP ostaisi
kriisimaiden velkaa suoraan: suurissa määrin ja ilmasta luotua rahaa vastaan. EKP:ta
huudellaan nyt pelastajaksi, sillä se on ainoa toimija jolla on mahdollisuus
ostaa vaikka kaikki velat markkinoilta. Se ei myöskään joudu välittämään
sellaisista pienistä muodollisuuksista kuin paikallisten parlamenttien
hyväksynnästä. Sopimukset on näköjään tehty rikottaviksi. On kuitenkin
lyhytnäköistä olettaa että ongelmat olisi tällä ratkaistu.

Hyperinflaation
seuraukset olisivat karmeat, mutta sen riski on toistaiseksi pieni,
mikäli elvytys tehdään maltilla. Maltilla tätä pakkaa ei kuitenkaan siistitä:
se on nähty viimeisen parin vuoden aikana kun poliitikot ovat tarttuneet
kriisiin liian heiveröisin ottein. Mikäli EKP ostaisi bondeja vain vähän ja silti
vaatisi senioriteettivelkojan roolin, pienentäisi se velan yksityistä kysyntää
entisestään. Rahallinen elvytys tulisi muutenkin
tehdä siten, että pelimerkkejä lisätään markkinoille tasaisesti. Minun
oikeustajuuni ei mahdu, että EKP ostaisi markkinoilta vain kriisimaiden velkaa:
ylläpitäen näin sitä markkinavääristymää joka alunperinkin johti koko kriisiin.
Tämä ei myöskään kannusta kriisimaita pistämään omia talouksiaan kuntoon, mikä
onkin varmaan yksi Saksan tärkeimmistä syistä pitää europrintterin siveysvyö
lukossa.

On
siis mahdollista ettei EKP (vielä) rahanprinttaustalkoisiin lähde. Sillä on
vielä tilaa nakuttaa ohjauskorkoa (1,25%) alaspäin, ostella kohdistetusti
ongelmamaiden bondeja kuten tähän asti ja näyttää siltä että se tekisi jotain, olkoonkin ettei
sen vaikutus tässä tilanteessa olisi suuren suuri. Mikäli rahallista
pelastusta ei laajemmin kuulu, voi lähikuukausina olla että kriisimaat
huomaavat, että peli on menetetty ja suvereniteetin säilyttääkseen ne alkavat
rimpuilla irti saksalaisten virkamiesten syleilystä. Eurosta on erottava, jotta
saa inflaatiotyökalun käyttöönsä. Näin siksi, etteivät maat ehdi tehdä
poliittisesti vaikeita säästöjä sekä sisäistä devalvaatiota (palkkojen laskua)
niin nopeasti, että sillä olisi merkitystä velkojen jälleenrahoittamisen
kannalta.

Tämä
tulee tietenkin lyhyellä tähtäimellä kalliiksi: uusi valuutta menettää arvonsa,
kansalaisten ostovoima romahtaa, valtiolla ei ole varaa maksaa palkkoja,
työttömyys nousee ja kansantuote supistuu. Velat järjestellään uusiksi,
ulkomaiset velkojat jäävät nuolemaan näppejään, ja omat pankit kaatuvat.
Säästö- ja rakenneuudistustarpeet eivät katoa minnekään, mutta nyt on ruori
taas omissa käsissä, oli edessä kuinka karikkoinen väylä tahansa. Oma
veikkaukseni on, että tämä on lopulta kansallisten päättäjien suosima
vaihtoehto.

Mikäli
euro jatkaa taivaltaan typistettynä, niin inflaatio tulee tarpeeseen edelleen,
sillä toistaiseksi vahvalta näyttävät valtiot eivät sitä kauan ole: siitä pitää
pankkijärjestelmän kaatuminen huolen. (Sikäli ei ole suurta pelkoa siitä, että
euro vahvistuisi saksalaisten kannalta liikaa.) EKP voisi ostaa
jäsenpankeiltaan pilaantuneet velat pois ja jättää ne omaan taseeseensa
mätänemään: kunnon roskapankin roolissa tappioita ei siirrettäisi edelleen
jäsenkeskuspankeille. Suomen ei kannataisi tähän(-kään) pelastusprojektiin
osallistua, sillä se tarkoittaisi EKP:n kautta muiden maiden ja muiden maiden
pankkien velkojen nettomääräistä tukemista – käytännössä rajattomalla piikillä.

Ei
niin pahaa ettei jotain hyvääkin

Viime
vuosien jälkeen on virkistävää olla vaihteeksi optimisti, ja kaiken uhallakin
aion sitä nyt olla. Meillä on läntisessä maailmassa loistava tilanne reformoida
elähtänyt julkinen sektorimme – vaikkakin pakon ja vaikean kautta. Velkaan
perustuva ja edulliseen ikärakenteeseen nojaava hyvinvointivaltio ei ole
viimeisen kahden vuosikymmenen aikana saanut aikaan muuta kuin pöhöttyneen
taseen: ihmiset voivat huonosti, syy-seuraus-suhteita ei tunneta tai
kunnioiteta eikä yksilön rooli yhteiskunnassa ole ollut kovinkaan inhimillinen.

Tiedossa
on elintason lasku, ellei tapahdu merkittävää teknologista innovaatiota. Tänään
Elinkeinoelämän valtuuskunnan julkaiseman raportin mukaan tuottavuus
on pikemminkin jämähtämässä alhaiseksi
kuin nousukiidossa. Tämä tarkoittaa
suomeksi sanottuna sitä, että sen sijaan että nyt jeesustellaan tuloeroja
(”Porsche vs. Mazda”), niin muutaman vuoden päästä ruvetaan puhumaan
ihan suorasta köyhyydestä ja puutteesta (”ei Mazdaakaan”). Meillä on
suuri haaste auttaa toinen toistamme, mutta sen lisäksi on työkykyisten
ihmisten tehtävä enemmän töitä saman hyvinvoinnin aikaansaamiseksi kuin
nykyisin.

Olisi
toivottavaa, että tämä todettaisiin esimerkiksi Suomessa jo nyt ja toimittaisiin
sen mukaisesti. Pian joudumme oikeasti myymään valtionvelkaamme hattu kourassa
aasialaisille. Tarvitsemme 2010-luvun Iiro Viinasen: valtion budjetti olisi
vähintään tasapainotettava, ja muun muassa eläkejärjestelmä luotava uusiksi.
Eläkeikää tulee nostaa ja samalla tilkitä muita kanavia siirtyä sivuun yhteiskunnan
tukemana mutta työkykyisenä. Samalla pitäisi aloittaa eläkejärjestelmän
täysremontti, joka tarkoittaisi suurempaa rahastointiastetta ja omavastuuta eläkkeistä.
Tätä reformia ei tehdä hetkessä, ja sitä suuremmalla syyllä olisi siirtymäaika
aloitettava nyt. Kaiken lisäksi olisi kaikki työn tekemisen ja teettämisen
esteet purettava, ennen muuta palkkaveroja laskemalla. Töitä kyllä riittää, jos
niitä vain kannattaa tehdä ja teettää.

Mallia
tästä yhteiskuntajärjestelmän murroksesta voidaan katsoa esimerkiksi Virosta, missä 1990-luvun alussa lähdettiin liikkeelle
tyhjästä. Ei siellä lähdetty rakentamaan korttitaloa hiekalle (eli länsimaista
hyvinvointiyhteiskuntaa tulevien polvien rahoilla), vaan vapaata yhteiskuntaa,
jossa jokaisella kansalaisella on oma keskeinen roolinsa oman ja läheistensä
hyvinvoinnin luomisessa.

PS.
Meillä on niin ikään oivallinen tilaisuus järjestää raha- ja pankkijärjestelmä
uusiksi, mutta tämä aihe on oman kirjoituksensa väärti

 

elepomaki

Kansanedustaja, ajatuspaja Liberan hallituksen puheenjohtaja ja äiti. Valtiovarainvaliokunnan ja verojaoston jäsen, ulkoasiainvaliokunnan ja Euroopan neuvoston varajäsen. Yli 10 vuotta rahoitusalalla, entinen koodari ja useita vuosia elämästä ulkomailla. Tietotekniikan diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri kansantaloustieteestä. Kansalaisyhteiskunnan, kansainvälisyyden ja yksilönvapauksien kannattaja! Lue lisää: <a href="http://www.lepomaki.net/">lepomaki.net</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu