MYÖS VAMMAISILLA JA PITKÄAIKAISSAIRAILLA TULEE OLLA OLLA OMA ITSENSÄ JA OLLA ONNELLINEN

Kuva: Mira-Veera Auer

Kaikilla, myös meillä vammojen ja sairauksien kanssa elävillä ihmisillä, on oltava oikeus olla oma itsensä ja olla onnellinen. Rakkaus, parisuhde, vanhemmuus, seksuaalioikeudet, seksuaaliterveys ja seksuaalinen hyvinvointi kuuluvat myös meille. Meillä on oltava oikeus muodostaa rakkaus- tai parisuhde ja harrastaa seksiä. Meillä tulee olla yhtäläinen oikeus ilmaista sukupuoli- ja seksuaali-identiteettiämme. Meillä tulee olla oikeus vanhemmuuteen ja saada tukea vanhempana toimimiseen.

Meitä vammojen ja sairauksien kanssa eläviä ihmisilä pidetään ikävä kyllä joskus sukupuolettomina olentoina, joilla ei ole seksuaalisuutta tai sukupuoli-identiteeettiä. On kurjaa, että joskus ammattilaisetkin sortuvat tähän. Me olemme muita alttiimpia väkivallalle, syrjinnälle ja häirinnälle. Tähän on puututtava määrätietoisesti. Tarvitaan muun muassa koulutusta. Ehkäisyvälineet, seksuaalikasvatus, seksuaalineuvonta ja parisuhdeterapia kuuluvat tarvittaessa myös meille vammojen ja sairauksien kanssa eläville.

Vamma tai sairaus on vain yksi ihmisen ominaisuuksista. Seksuaali- ja sukupuoli-identiteetti vaihtelee meidän vammojen ja sairauksien kanssa elävien keskuudessa yhtä lailla kuin valtaväestössä. Joukossamme on erilaisiin vähemmistöihin kuuluvia, esimerkiksi keskuudessamme on erilaisiin etnisiin, uskonnollisiin ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä.

Useampaan eri vähemmistöön yhtä aikaa kuuluvat (ns. kahden vähemmistön väki) ovat erityisen haavoittuvassa asemassa ja alttiita moniperustaiselle syrjinnälle. Moniperustaiseen syrjintään on puututtava määrätietoisesti. Vähemmistöihin, kuten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, kuuluvat ihmiset, joilla on jokin vamma tai sairaus, on huomioitava erikseen moniperustaisen syrjinnän vastaisessa työssä.

Meillä vammojen ja sairauksien kanssa elävillä on oltava oikeus onneen sekä pari- tai rakkaussuhteeseen. Meillä pitää myös olla oikeus vanhemmuuteen, mikäli sitä tahdomme ja siihen kykenemme. Usein me olemme ihan yhtä hyviä kumppaneita ja vanhempia kuin muutkin. Tarvitsemme vain yhteiskunnalta apua ja tukea arjessamme.

On hälvennettävä asenteita ja ennakkoluuloja meidän vammojen ja sairauksien kanssa elävien perheen muodostamiseen ja vanhemmuuteen liittyen. Meidän rakkauselämämme, seksuaalisuutemme ja vanhemmuutemme ovat olleet pitkään tabuja ja vaiettuja asioita yhteiskunnassa. Asenteita ja ennakkoluuloja on jopa ammattilaisten keskuudessa.

Meillä vammojen ja sairauksien kanssa elävillä on oltava muihin nähden yhtäläinen oikeus saada seksuaalikasvatusta ja -neuvontaa, parisuhdeterapiaa, ehkäisyä sekä hedelmöityshoitoja. Meillä on oltava yhdenvertainen oikeus adoptiolapseen tai sijaisvanhempana toimimiseen. Perinnöllisyysneuvonnan tulisi toimia hyvin. On muistettava, että lasten saaminen ei ole itsestäänselvyys. Joka kolmas pariskunta kärsii lapsettomuusongelmista.

Meillä vammojen ja sairauksien kanssa elävillä on oltava oikeus saada tarvitsemaamme tukea ja apua vanhemmuuteen liittyen. Meillä on muihin nähden yhtäläinen vastuu lapsistamme. Meidän tulee esimerkiksi saada henkilökohtaisen avun tunteja lasten hoitoon ja kuljetuspalvelumatkoja lasten viemiseksi harrastuksiin ja päivähoitoon tai kouluun. Lapsella on oikeus vanhempiinsa, riippumatta siitä onko heillä vammoja tai sairauksia.

On kehitettävä teiden kunnossapitoa sekä yhteiskunnan esteettömyyttä ja saavutettavuutta. Se parantaisi meidän vammojen ja sairauksien kanssa elävien ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnassa. Se edistäisi mahdollisuuksiamme toimia hyvinä vanhempina. On muistettava, että paitsi vammaiset ja pitkäaikaissairaat lapset, myös me vammojen ja sairauksien kanssa elävät aikuiset sekä meidän ns. vammattomat lapsemme käyttävät kuntien ja hyvinvointialueiden palveluita. Lapsemme käyvät esimerkiksi neuvoloissa, päiväkodeissa, kouluissa ja harrastuksissa. Kunnat eivät saa siis unohtaa meitä vammojen ja sairauksien kanssa eläviä aikuisia ihmisiä.

Kaikilla meillä on oltava oikeus valita itse asumismuotomme, myös pienituloisilla eläkeläisillä ja vammaisilla ihmisillä. Yhteiskunnan on mahdollistettava kaikille niin yksin eläminen kuin kimppa-asuminenkin. Jokaisella, myös pienituloisella eläkeläisellä, on oltava oikeus päättää itse, missä, miten ja kenen/keiden kanssa hän asuu. Näin ei ole kuitenkaan tällä hetkellä aina. Tilanne on vastoin perus- ja ihmisoikeuksia. Yhteiskunnan olisi syytä tukea niin yksin asumista kuin kimppa-asumistakin. Kaikilla ihmisillä pitäisi olla oikeus olla onnellinen ja elää kuten haluaa.

Kela myöntää eläkeläisen asumistukea ja kansaneläkettä niin vanhuus- kuin työkyvyttömyyseläkeläisillekin. Kaikki eläkeläiset eivät ole ikäihmisiä. Työkyvyttömyyseläkeläiset ovat kaikki alle 65-vuotiaita. Nuorimmat heistä ovat 16-vuotiaita. Osalla meistä on alaikäisiä lapsia. Iso osa työkyvyttömyyseläkeläisistä on vammaisia ihmisiä. Talousseikat eivät saisi estää pienituloista eläkeläistä muuttamasta yhteen jonkun/joidenkin kanssa. Ne eivät saisi myöskään rikkoa pari- ja rakkaussuhteita.

Tällä hetkellä Kela ei kannusta eläkeläisiä asumaan yhdessä jonkun tai joidenkin kanssa. Muuttaminen yhteen jonkun tai joidenkin kanssa pienentää eläkeläisen saamaa kansaneläkettä ja eläkeläisen asumistukea. Pienituloisen eläkeläisen toimeentulo ei saisi heikentyä muuttamisesta yhteen jonkun/joidenkin kanssa. Lainsäädäntöä on syytä muuttaa. Kimppa-asuminen olisi taloudellisesti, ekologisesti ja inhimillisesti järkevää.

Koska yhdessä asuminen jonkun/joidenkin kanssa pienentää siis ihmisen saamaa kansaneläkettä ja/tai eläkeläisen asumistukea, eivät kaikki eläkeläiset pysty muodostamaan pari- tai rakkaussuhdetta, hankkimaan lapsia tai asumaan jonkun/joidenkin kanssa yhdessä. Nykyiset sosiaalietuuksien myöntämisperusteet ovat johtaneet siihen, ettei pienituloinen ihminen voi aina olla onnellinen ja elää kuten haluaisi. Seuraavan eduskunnan pitää muuttaa kansaneläkettä ja eläkeläisen asumistukea säätelevää lainsäädäntöä. Ei saa olla niin, ettei pienituloinen eläkeläinen voi, talousseikkojen takia, olla onnellinen ja elää kuten haluaisi.

Eläkeläisen kansaneläke ei saisi pienentyä hänen muuttaessaan jonkun/joidenkin kanssa yhteen. Eläkeläisen asumistuessa tulisi huomioida vammaisen ihmisen tavanomaista suurempi tilantarve ja se, kuinka monta asukasta asunnossa asuu. Eläkeläisen asumistuessa pitäisi myös huomioida se, kuinka monta ihmistä asunnossa asuu. Pariskunnan kohdalla Kelan tulisi ottaa huomioon korkeammat asumiskulut kuin yksin asuvan kohdalla. Eläkeläisen asumistuessa huomioituja enimmäisasumiskuluja pitäisi korottaa. Näin olisi syytä tehdä myös yleisessä asumistuessa.

Kirjoittaja, Elina Nykyri, on Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Uudeltamaalta. Hän on muun muassa alue- ja kuntavaravaltuutettu, järjestö- ja vammaisaktivisti ja Invalidiliiton valtuuston jäsen

#eläkeläiset, #eläkeläisenasumistuki, #kansaneläke, #yhdessäasuminen, #yksinasuminen, #ihmisoikeudet, #yhdenvertaisuus, #tasaarvo, #pienituloiset, #pitkäaikaissairaat, #vammaiset, #perhe, #vanhemmuus, #vammat, #sairaudet, #syrjintä, #monperustainensyrjintä, #seksuaaliterveys, #seksuaalioikeudet, #seksuaalinenhyvinvointi, #seksuaaliidentiteetti, #sukupuoliidentiteetti,#parisuhde, #rakkaussuhde, #kumppanuus