Vamman tai sairauden kanssa elävän opiskelua tai työelämään osallistumista on tuettava ja puututtava syrjintään.

Elinan harvinaissairaiden oikeuksien joulukalenteri/ luukku 20/22.12.

Jokaiselle siihen kykenevällä on oltava oikeus käydä töissä tai opiskella. Ihmisarvo ei kuitenkaan riipu siitä onko ihminen mukana opiskelu- tai työelämässä.

Vaikka nyt joulun aikaan onkin aika rentoutua, niin tuon esille sen, että jokaisen meistä on voitava käydä töissä tai opiskella, mikäli siihen kykenemme. Maanantai kuuluu kaikille. Työelämä on paljon muutakin kuin sitä, että tienaa elantonsa. Opiskelu- tai työpaikka tuo mielekkyyttä elämään ja siellä solmittavat sosiaaliset suhteet ovat myös tärkeitä.

On muistettava, ettei ihmisarvo ole kiinni, onko ihminen mukana opiskelu- tai työelämässä vai ei. Kaikki me olemme yhtä arvokkaita, mutta erilaisia. Kaikki eivät pysty käymään töissä tai opiskelemaan. Ihminen voi olla yhteiskunnalle hyödyllinen vaikkei hän kävisikään töissä. Pitää arvostaa vapaaehtoisena tai luottamushenkilönä toimimista ja harrastuksiin osallistumista.

On kehitettävä keinoja parantaa meidän vammaisten ihmisten sekä osa- ja vajaatyökykyisten työllistymisen mahdollisuuksia ja puuttua meidän kohtaamamme syrjintään opiskelussa, työnhaussa ja työelämässä. Pitää myös puuttua alhaisempaan koulutustasoomme ja rohkaista meitä kouluttautumaan.

Yhteiskunnan esteettömyys ja saavutettavuus sekä palveluiden toimivuus vaikuttavat paljon siihen, pystyykö vamman tai sairauden kanssa elävä ihminen käymään töissä tai opiskelemaan.

Vamma tai sairaus ei välttämättä estä tai haittaa ihmisen töissä käymistä tai opiskelua. Kaikkien, myös meidän vammojen ja sairauksien kanssa elävien, kuten harvinaissairaiden, onkin voitava käydä töissä ja opiskella, mikäli siihen kykenemme. Osa meistä vammojen ja sairauksien kanssa elävistä tarvitsee yhteiskunnan tukea opiskelussa, työnhaussa, ammatinvalinnassa ja työelämään osallistumisessa.

Työ- ja opiskelupaikkojen esteettömyydellä ja saavutettavuudella, oppilaitoksessa tai työpaikalla vallitsevilla asenteilla sekä yhteiskunnan tarjoaman avun ja tuen toimivuudella on suuri vaikutus siihen, pystyykö vammainen ihminen opiskelemaan tai käymään töissä. Jos ei vamman tai sairauden kanssa elävä ihminen saa yhteiskunnalta opinnoissaan tai työssään tarvitsemaansa apua tai tukea, on hänen mahdotonta tai hyvin vaikeaa opiskella tai käydä töissä.

Sosiaalihuolto- ja vammaispalvelulain mukaisten palveluiden sekä apuväline-, tulkkaus- ja kuntoutuspalveluiden toimivuus vaikuttaa paljon siihen pystyykö vamman tai sairauden kanssa elävä ihminen opiskelemaan tai käymään töissä. Hänen ei pitäisi joutua maksamaan apuvälineen kuljettamisesta huoltoon. Apuvälineet pitää huoltaa kohtuullisessa ajassa ja huollossa pitää olla olemassa varalaitteita. Kuljetuspalveluita pitää voida käyttää koko maassa. Vain siten kaikenlaiset työ- ja opiskelumatkat mahdollistuvat meille vammojen ja sairauksien kanssa eläville.

Me vammaiset olemme pienituloisia ja vähän koulutettuja. Työllisyysasteemme on myös alhainen.

Iso osa meistä harvinaissairaista on vammaisia ihmisiä. Koko väestön ikäkorjattu työllisyysaste on 70, kun taas vain 15–20 % (tutkimuksesta riippuen) meistä työikäisistä vammaisista käy töissä.

Me vammaiset olemme keskimäärin vähemmän koulutettuja kuin valtaväestö. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) arvion mukaan 60 % meistä on suorittanut keski- tai korkea-asteen tutkinnon. Valtaväestöstä keski- tai korkea-asteen tutkinnon on suorittanut 78 %.

Meidän vammaisten köyhyysriski on tutkimusten mukaan 4–5-kertainen valtaväestöön verrattuna, johtuen alhaisesta työllisyysasteestamme sekä korkeista asumiskuluista ja sote-palveluiden asiakasmaksuista johtuen. Enemmistö meistä työikäisistä vammaisista on pienituloisia, jotka ovat työelämän ulkopuolella koko- tai osa-aikaisesti.

Invalidiliitto sanoo: ”Vammaisfoorumin ja Ihmisoikeuskeskuksen (2018) toteuttamassa kyselyssä vammaisten ihmisten työllisyysasteeksi arvioitiin 20 prosenttia. Tässä vammaisille ihmisille suunnatussa kyselyssä suurimpana työllistymisen esteenä nousi esiin syrjintä työelämässä. ” Lähde: https://www.invalidiliitto.fi/ajankohtaista/vammaisten-ihmisten-tyollisyystilanteesta-tarvitaan-lisaa-tietoa.

Kehitysvammaliitto toteaa, että vammaryhmien välillä on suuret erot työllisyydessä. Kehitysvammaliitto kertoo: ”Vammaisforumin kyselyyn vastasi yhteensä 1525 vammaista henkilöä. Näistä kehitysvammaisia henkilöitä oli 199 (13 %). Koko aineistossa 16–64-vuotiaista noin 17 % ilmoitti olevansa työssä (joko palkkatyössä tai yrittäjänä). Kehitysvammaisista työssäkäyviä oli 8 %, selvästi vähiten kaikista vammaryhmistä. Eniten työssäkäyviä oli viittomakielisten (56 %) ja aistivammaisten (33 %) ryhmissä. Noin 57 % vastaajista oli kokenut syrjintää työnhaussa. Koulutukseen pääsyssä syrjintää oli kokenut 31 %.” Lähde: https://www.kehitysvammaliitto.fi/vammaiset-ihmiset-syrjaytyvat-tyomarkkinoilta-jo-tyonhakuvaiheessa/.

Vammaisfoorumi kertoo: ”Vammaisten ihmisten koulutustaso on muuta väestöä matalampi. Tilastotietoa on olemassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämän näkövammarekisterin tilastoista. Näkövammarekisterin tilastojen mukaan työikäisistä näkövammaisista perusasteen tutkinnon varassa on 35,1 %, keskiasteen tutkinnon suorittaneita on 43,9 % ja korkea-asteen tutkinnon suorittaneita 20,6 %. Vastaavasti työikäisten näkövammaisten työllisyysaste on 41,6 %. On todennäköistä, että vammaisten koulutustaso ja työllisyysaste ovat kaikkia vammaisia ihmisiä katsottaessa näitäkin matalammat.” Lähde: https://vammaisfoorumi.fi/lausunto-valtioneuvoston-koulutuspoliittinen-selonteko-14-5-2021/.

Kaikkialla yhteiskunnassa on huomioitava esteettömyys, saavutettavuus, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. On puututtava siihen, jos vamman tai sairauden kanssa elävää ihmistä syrjitään opiskelu- ja työpaikallaan.

Päiväkotien, koulujen, oppilaitosten ja työpaikkojen toiminnan tulee olla esteetöntä ja saavutettavaa. Paitsi esteettömyyden ja saavutettavuuden huomioimista, joskus voidaan tarvita myös positiivista erityiskohtelua ja kohtuullisia mukautuksia. Positiiviseen erityiskohteluun ja kohtuullisten mukautusten tekemiseen on työpaikoilla ja oppilaitoksilla velvollisuus.

Vammojen ja sairauksien kanssa eläviä sekä osa- ja vajaatyökykyisiä syrjitään usein opinnoissa, työnhaussa ja työelämässä. Kouluissa, oppilaitoksissa ja työpaikoilla vallitsevia asenteita ja ennakkoluuloja onkin hälvennettävä. Tarvitaan lisää ennakkoluuloihin ja asenteisiin vaikuttavaa työtä ja tiedotusta, jossa me vammojen ja sairauksien kanssa elävät olemme itse mukana.

Esteettömyys ja saavutettavuus eivät ole mielipideasioita, vaan ihmisoikeuksia. On muistettava juuri voimaan tullut EU:n saavutettavuusdirektiivi. Esteettömyys ja saavutettavuus on muun muassa hissejä, luiskia, ramppeja, induktiosilmukoita, ruudunlukuohjelmia, tuoksuttomuutta, hälyttömyyttä, selkokieltä, viittomakielen tulkkauspalveluita, tallenteiden ja videoiden tekstittämistä ja tilojen sisäilman terveellisyyttä. Esteettömyys ja saavutettavuus on myös vammojen ja sairauksien kanssa elävien mahdollisuuksia liikkua ja elää itsenäisesti.

Jokaisen päiväkodin, koulun taikka opiskelu- tai työpaikan tulee kehittää toimintansa esteettömyyttä ja saavutettavuutta sekä: 1) tehdä järjestelmällistä kiusaamisen, syrjinnän, väkivallan, rasismin, ableismin ja häirinnän vastaista työtä, 2) hälventää ennakkoluuloja ja asenteita sekä 3) kehittää toiminnan esteettömyyttä ja saavutettavuutta. On myös panostettava valtakunnallisesti esteettömyyteen ja saavutettavuuteen sekä väkivallan, kiusaamiseen, syrjintään, häirintään, rasismiin ja ableismiin puuttumiseen ja ehkäisemiseen.

Kaikilla on oltava oikeus opiskella tai tehdä töitä sisäilmaltaan terveissä tiloissa. Kaikki sisäilmaongelmaiset julkiset tilat, kuten työpaikat, päiväkodit, koulut ja oppilaitokset, on syytä korjata tai purkaa. Sisäilmaongelmaisista tiloissa opiskelevien tai työtä tekevien ihmisten tulee päästä väistötiloihin varsinaisten tilojen korjaus- tai uudisrakentamisen ajaksi.

Julkisten toimijoiden tulee palkata vammaisia ja osa- ja vajaatyökykyisiä työntekijöitä sekä tukea heitä työllistäviä tahoja.

Julkisten toimijoiden, kuten kuntien, hyvinvointialueiden ja valtion, on hyvä näyttää mallia ja työllistää itse meitä vammaisia ja osa- ja vajaatyökykyisiä. Niiden tulee myös tukea meitä vammaisia sekä osa- ja vajaatyökykyisiä työllistäviä tahoja.

Osatyökykyisen tai vammaisen ihmisen palkkaavan työnantajan on syytä saada verohelpotuksia. Palkkatuen käyttöä on laajennettava. Sitä pitää voida saada kauemminkin kuin kahden vuoden ajan. Työhönvalmentajia tulee kouluttaa ja palkata lisää.

Kunnat, hyvinvointialueet ja valtio voisivat käyttää yhtenä kilpailutuskriteerinä yrityksen tai yhteisön esteettömyyttä ja saavutettavuutta. On myös syytä toimia niin, että yritys saa olla kilpailutuksessa mukana vain, jos sen työntekijöistä vähintään 5 prosentilla on jokin vamma tai pitkäaikaissairaus.

Työnantajille ja työntekijöille on myös tiedotettava paremmin siitä, millaista tukea heille on saatavilla. Työnantajille on myös tiedotettava positiivisen erityiskohtelun käytön mahdollisuudesta sekä velvollisuudesta tehdä kohtuullisia mukautuksia.

Työtoimintaa on kehitettävä.

Työtoiminnan epäkohdat tulee kartoittaa ja korjata. Osallistujan ei pidä joutua maksamaan työtoimintaa osallistumisesta. Työtoimintaan osallistumisesta saatavan korvauksen (eli työosuusrahan) on syytä ylittää toimintaan osallistumisen kulut. Työosuusrahan maksamisen pitää olla lakisääteinen velvollisuus, eikä harkinnanvarainen asia. Tarvitaan siis lakimuutos työtoimintaa koskien.

Työkokeilussa tai kuntouttavassa työtoiminnassa ei saa pitää ketään vuodesta toiseen. Kuntouttavaan työtoimintaan tulee lähettää vain, jos ihminen todella tarvitsee kuntoutusta. Suurin osa kuntouttavasta työtoiminnasta onkin syytä korvata palkkatuella. Työsuhteen tunnusmerkit täyttävästä työstä on saatava työehtosopimuksen mukainen palkka ja siihen kuuluvat työsuhde-edut, kuten työterveyshuolto.

Eläkeläisen töissä käymisen tai opiskelun on oltava nykyistä helpompaa. Pitää vähentää byrokratiaa.

Osa-aikatyön ja eläkkeellä olon yhdistämisen on syytä olla nykyistä joustavampaa. (Työkyvyttömyys)eläkeläisen on voitava käydä osa-aikatöissä, jos hän sitä itse toivoo ja siihen itse kykenee. Pitää vähentää byrokratiaa. Suomi tarvitsee kaikkien panosta, myös osa- ja vajaatyökykyisten sekä vammaisten ja pitkäaikaissairaiden. On huomattava, etteivät kaikki vammojen ja sairauksien kanssa elävät ihmiset ole osatyökykyisiä. On tärkeää löytää oikeat ihmiset oikeisiin töihin. Meille vammojen ja sairauksien kanssa elävillekin löytyy varmasti sopivia töitä.

On kehitettävä erityistä tukea tarvitsevien ihmisten oppimisen tukea. Inkluusiolle on oltava riittävät resurssit.

Laadukas koulutus kuuluu kaikille, myös erityistä tukea tarvitseville oppilaille. Erityistä tukea tarvitsevat oppilaat eivät silti aina saa tarpeeksi tukea opintoihinsa. Valtion ja kuntien on syytä jatkossa ohjata oppimisen tukeen enemmän resursseja. Päiväkotien, peruskoulujen ja oppilaitosten pitäisi tehostaa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opintojen tukemista sekä ammatinvalinnan ohjausta.

Erityistä tukea tarvitsevan lapsen tai nuoren on voitava käydä lähipäiväkotiaan tai -kouluaan. Inkluusiolla on oltava tarpeeksi resursseja. Vaikka inkluusio ei saisi olla säästötoimenpide, hakee moni kunta sillä säästöjä. Oppilaat eivät aina saa lähikouluissaan yhtä vahvaa tukea kuin aiemmin oli mahdollista saada erityiskouluissa.

Onnistuessaan inkluusio on koko ryhmän etu ja edistää erityistä tukea tarvitsevien ihmisten yhdenvertaista osallistumista yhteiskuntaan. Se myös vähentää syrjintää sekä murtaa ennakkoluuloja ja asenteita vammoja ja sairauksia kohtaan. Jos erityistä tukea tarvitseva oppilas saavat tarvitsemansa tuen, takaa se työskentelyrauhan koko ryhmälle.

Onnistunut inkluusio edellyttää riittäviä resursseja, erityisosaamista sekä opetuksen esteettömyyttä ja saavutettavuutta. Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten työntekijöiden on osattava tukea erityislapsia- ja nuoria sekä heidän perheitään. Oppilaan tarvitsemien apuvälineiden ja hoitotarvikkeiden on oltava kunnossa ja myös oppilaan tarvitsema yksilöllinen tuki tulee turvata. Oppilaalla tulee esimerkiksi olla oikeus henkilökohtaiseen avustajaan tai koulunkäynninohjaajaan, jos hän sellaista tarvitsee.

Yleisopetus ei sovi kaikille erityistä tukea tarvitseville. Siksi myös pienryhmä-, erityis- ja tukiopetusta tarvitaan. Voi myös olla niin, että joissakin aineissa oppilas kaipaa pienryhmä- tai erityisopetusta, mutta toisissa aineissa hän voi käydä yleisopetuksessa. Ketään ei saa kuitenkaan syrjiä. Jokaisella oppilaalla pitää olla oikeus tulla kohdelluksi vahvuuksiensa kautta. Ei ole hyvä, jos oppilas saa pelkästään negatiivista palautetta.

Kuntien pitää ohjata nykyistä enemmän resursseja oppimisen kolmiportaiseen tukeen kaikilla opiskelutasoilla. Kouluissa ja oppilaitoksissa on oltava riittävästi erityisopettajia, kuraattoreita, psykologeja, nuorisotyöntekijöitä ja koulunkäynninohjaajia ja -avustajia.

Jos ryhmässä on yksikin erityistä tukea tarvitseva oppilas, on ryhmän oltava kooltaan tavanomaista pienempi ja sen on saatava lisää resursseja. Ryhmässä pitää esimerkiksi olla useampi opettaja ja/tai koulunkäynninohjaaj(i)a tai henkilökohtainen avustaj(i)a.

Jos on tiedossa, että lapsi tai nuori tulee tarvitsemaan opinnoissaan tai kasvussaan erityistä tukea, on hänen tuen tarpeensa kartoitettava etukäteen ja suunniteltava tukitoimenpiteet yksilöllisesti.

Mitä varhaisemmassa vaiheessa erityistä tukea tarvitseva lapsi saa tukea opinnoissaan, sitä vähäisemmiksi jäävät hänen koulussa kohtaamansa haasteet. Erityinen tuki ja sen tavoitteet onkin määriteltävä nykyistä täsmällisemmin varhaiskasvatuslaissa. Moniammatillinen oppilashuolto tulee laajentaa varhaiskasvatukseen säätämällä kunnille velvoite palkata varhaiskasvatukseen psykologeja ja kuraattoreita.

Arki erityistä tukea tarvitsevan lapsen ja nuoren kanssa voi olla kuormittavaa. Erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa työskentelevällä tuleekin olla oikeus työnohjaukseen. Hänellä tulee myös olla mahdollisuus konsultoida oppilasta hoitavia tahoja, kuten omalääkäriä tai erityis(lastentarhan)opettajaa.

Erityistä tukea tarvitsevia oppilaita ei pidä päästää liian helpolla opinnoissa. Heiltäkin tulee vaatia. Jos oppilas pääsee peruskoulussa liian helpolla, eivät hänen toisen asteen opintonsa välttämättä suju hyvin.

Peruskouluissa työskentelevien aikuisten olisi syytä kannustaa vamman tai sairauden kanssa elävää nuorta opiskelemaan itselleen ammatti ja lähtemään mukaan työelämään. Oletuksena tulee olla vamman tai sairauden kanssa elävän nuoren ammattiin valmistuminen ja työllistyminen, ei se, että hän jää työkyvyttömyyseläkkeelle peruskoulun tai ammatillisten opintojen jälkeen.

Erityistä tukea tarvitsevien nuorten opintojen ohjaukseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Tulee olla mahdollisuus suorittaa peruskoulu yksilöllisessä tahdissa tai osallistua joustavaan perusopetukseen, jos sitä tarvitsee. Ammattikouluissa tulee kasvattaa lähiopetuksen määrää suhteessa itsenäisesti suoritettaviin opintoihin.

#Vammaiset, #Työelämä, #Työ, #Opiskelu, #Esteettömyys, #Saavutettavuus, #Opinnot, #Työt, #Vammat, #Sairaudet, #Osatyökykyiset, #Vajaatyökykyiset, #Harvinaissairaudet, #Harvinaiset, #HarvinaisetSairaudet, #HarvinaisetVammat, #Yhdenvertaisuus, #TasaArvo, #KohtuullisetMukautukset, #PositiivinenErityiskohtelu, #Yhteiskunta, #Osallisuus, #Palvelut