Rillit vaihtoon, Olli Rehn

Talouskomissaari Olli Rehn kirjoitti torstaina Helsingin Sanomissa kirja-arvostelun professori Sixten Korkmanin tällä viikolla julkaisemasta kirjasta Valuutta vailla valtiota. Rehn kirjoittaa: "Korkman uskoo liiaksi markkinakuriin ja markkinavoimiin. Kun katsoo finanssikriisin syntyä, markkinavoimien kyky hinnoitella riski oikein ei osoittautunut luotettavaksi".
Jos katsoo finanssikriisin syntyä muiden kuin tähtirillien läpi, niin se ei syntynyt niinkään markkinoiden kyvyttömyydestä kuin eurojärjestelmän sisäänrakennetuista ongelmista – joiden takana eivät ole markkinat vaan EMUn ja Euroopan keskuspankkijärjestelmän masteroineet poliitikot ja virkamiehet. Sijoittajat, eli säästäjät kuten sinä ja minä, reagoivat yläpuolelta annettuihin reunaehtoihin sen tietämyksen varassa joka niillä on. Sijoittajat voivat tehdä virheitä, ja tekevätkin kuin mitkä tahansa ihmiset.
Mutta ennen kuin virheetön ihminen on syntynyt, olisi oleellista, että jokainen tekisi niin virheensä kuin onnistumisensa ensisijaisesti omaan lukuunsa. Paradoksaalista kyllä, tämä toteutuu parhaiten mahdollisimman avoimilla markkinoilla monimutkaisesti säänneltyjen, erioikeuksia jakavien ja ennustettavuuden puutteesta kärsivien "markkinoiden" sijaan.
Markkinoiden säännöstö on ikään kuin päiväkodin hiekkalaatikko, jonka sisällä voi leipoa niin hienoa hiekkakakkua kuin käytössä olevilla työkaluilla ja hiekalla suinkin pystyy. Jos sääntöjä muutetaan kesken leikin, vastaa se kaikkien – tai joidenkin – kakkujen osittaista tuhoamista tai pönkittämistä. On väistämätöntä, että se vaikuttaa kaikkien haluun osallistua leikkiin jatkossa.
Yksi tällaisista säännöistä on muun muassa se, että arvopaperin ehdot pysyvät muuttumattomina sijoitusperiodin ajan ja samanarvoisia arvopaperin haltijoita kohdellaan samanarvoisina kaikissa olosuhteissa, myös kriisin iskiessä. Jos tällaista sääntöä vastaan rikotaan, on selvää, että sen jälkeen markkinaosapuolet reagoivat tähänkin: joko pitämällä näppinsä kokonaan erossa moisista arvopapereista tai sitten vaatimalla merkittävää tuottopreemiota. (Aikaisempi kirjoitukseni aiheesta)
Riskit hinnoiteltiin päin honkia – koska europäättäjät niin halusivat
Oheinen kuva eurovaltioiden korkoeroista näyttää kuinka markkinoiden hinnoittelutapa muuttui radikaalisti euron luomisen jälkeen. Alkoivatko niin kutsutut markkinat vuonna 1997 yhtäkkiä popsia jotain lääkkeitä? Tavallaan. Niille annettiin luettavaksi Euroopan rahaliiton muodostamiseksi ja ylläpitämiseksi laadittu Vakaus- ja kasvusopimus, joka edellytti jäsenmailta budjetti- ja velkaantumiskuria selkein rajoin. Ja mitä tekivät markkinat? Menivät ja uskoivat, että näistä säännöistä pidetään kiinni.
Silloin luotiin uusi hiekkalaatikko (omaisuusluokka euromaiden velkakirjat) ja oli ihan rationaalista olettaa, että aikaisemmin joidenkin maiden riskipitoisemmat velkakirjat muuttuisivat vähemmän riskisiksi, jos ne kerran oli hyväksytty järjestelmään, joka edellyttää tiukkaa talouskuria.
Vielä suuremman eron aikaisempaan teki kuitenkin yhteisen keskuspankkijärjestelmän luonti. Euroopan keskuspankin säännöt tukivat jäsenmaiden korkokonvergenssia täysin avoimesti. Pankit ostivat markkinoilta euromaiden velkakirjoja ja kiikuttivat ne vakuutena Euroopan keskuspankkiin. EKP antoi velkakirjan nimellispääoman verran käteistä vakuutta vastaan, riippumatta sen todellisesta markkina-arvosta. Tällöin jokaisella pankilla oli vahva kannustin kerätä taseeseensa nimenomaan niiden maiden velkakirjoja, jotka maksoivat korkeampaa korkoa, koska pankin kokema riski velkakirjasta oli täysin sama kuin alempikorkoisen eurovelan tapauksessa.
Automaatti johti siihen, että euromaiden valtionvelkojen korot lähenivät toisiaan kuvan mukaisesti saavuttaen lähes nollan. Samalla keskuspankki piti ohjauskoron erittäin alhaalla ja tarjosi markkinoille halpaa likviditeettiä. Mitään tuottoa saadakseen oli jokaisen sijoittajan harkittava yhä vain riskipitoisempia sijoituksia… Se johti hölmään riskinottoon, mutta sellaiseen joka oli täysin rationaalista eurojärjestelmän sääntöjen puitteissa – ja vieläpä täysin eurokraattien halun mukaista! Markkinoiden typeryys olikin tehdä niin kuin keskuspankkiirien, virkamiesten ja poliitikkojen ohjaama eurojärjestelmä niiltä edellytti – ja uskoa solmittuihin sopimuksiin.
Euroopan velkakriisi alkoi varsinaisesti vasta loppuvuonna 2009 kun markkinat alkoivat väläytellä punaista valoa Kreikan talouspolitiikalle. Kaikista poliitikkojen vakuutteluista huolimatta, Kreikan lainapapereiden jälkimarkkinahinnat laskivat nopeasti (eli Kreikan valtion maksamat korot nousivat). Markkinat eivät yksinkertaisesti enää uskoneet, että Kreikka kykenisi vastaamaan sitoumuksistaan.
Kuka virkamies tai poliitikko oli tuota ennen julkisesti huolissaan Kreikan talouden tilasta vaatien maalta toimia talouden vakauttamiseksi? Kovin harvassa olivat. Päinvastoin, rahoituskriisin jo puhjettua poliitikot tekivät kaikkensa vakuutellaakseen ihmisiä siitä, että kaikki on hyvin. Milloin poliitikot olisivat viheltäneet Kreikan pelin poikki, jos markkinat eivät olisi sitä tehneet? Kuinka paljon pidemmälle olisi maiden alettua velkaantua rauhassa lisää?
Epäluotettava ja arveluttava peli olisi poliitikkojen toimesta voitu viheltää poikki jo vuosia sitten, kelpuuttamalla keskuspankkiluoton vakuudeksi esimerkiksi vain euron vakauskriteerejä noudattavien jäsenvaltioiden lainaa luottoluokituksesta riippumatta. Pankkien suurimmat lainaushalut olisivat jääneet siihen.
Oma hedge fund tai suunnitelmamarkkinat?
Sitten Rehnin kritiikkiin markkinavoimien "riskin hinnoittelukyvystä". Markkinavoimien kriitikot eivät yleensä ymmärrä omaa kehäpäätelmäänsä. Jos nimittäin markkinat eivät osaa hinnoitella riskiä oikein, vaan joku yksittäinen taho, vaikkapa jokin komissaari osaa tehdä sen niitä paremmin, niin tuon komissaarin kannattaa samantien jättää kiistatta hyväpalkkaisetkin tehtävänsä ja siirtyä hedge fundin pyörittäjäksi tekemään tietämyksellään yhä suurempaa tiliä.
Talouskirjallisuus on väärällään teorioita, joilla "lyödä markkinat", mutta toistaiseksi yksikään ei ole toiminut pitkällä aikavälillä sellaisilla markkinoilla joilla ei voi käyttää etulyöntiasemaa muihin nähden esimerkiksi epäsymmetrisen informaation, sisäpiiritiedon tai muun suoran tai epäsuoran erioikeuden varassa. Läpinäkyviä ja likvidejä markkinoita, joilla sopimukset pitävät, ei noin vain lyödä systemaattisesti yli ajan.
Vaikka sinänsä ja pakon edessä suhtaudunkin luottavaisesti demokraattisesti valittuihin poliitikkoihimme, säilytän pienen varaukseni sitä kohtaan että tuokaan kollektiivi siihen kykenisi. Parhaimmillaankin päätöksentekijät ovat vain osajoukko markkinoille jo valmiiksi osallistuvista miljoonista markkinaosapuolista, jotka jatkuvasti liikuttavat hintoja kulloisenkin tietämyksen mukaisesti.
Rehn kirjoittaa myös, että "rahoitusmarkkinoiden perimmäisiin ominaisuuksiin kuuluu sellainen epävakaus, joka on altis joukkokäyttäytymiselle ja suoranaiselle paniikille. Sellaisen varaan on vaikea rakentaa luotettavasti toimivaa rahaliittoa."
Olisi mielenkiintoista kuulla, minkä varaan Rehn olisi valmis rakentamaan toimivan rahaliiton – painon ollessa sanalla toimiva. "Joukkokäyttäytyminen ja suoranainen paniikki" ovat oman hataran psykologian tuntemukseni mukaisesti varsin tyypillisiä inhimillisiä reaktioita, silloin kun kohdataan neuvottomina jotain ennalta-arvattavaa. Esimerkiksi europoliitikkojen säntäily viime vuosina erimuotoisten tukipakettien, sääntely-yritysten ja yksi toisensa jälkeen peruttujen palopuheiden tuoksinassa ei näytä täysin erilaiselta.
Toivon lukevani Rehnin kirjoitusta kuin piru Raamattua, mutta minun korvaani tällainen lause kuulostaa talouskomissaarin suusta varsin pelottavalta. Sinänsä euromaat ovat jo politiikallaan tehneet voitavansa tappaakseen velkakirjamarkkinoiden uskon reiluun ja rehtiin, ennalta-arvattavaan kaupankäyntiin euromaiden velalla. Peli, jossa säännöt muuttuvat kulloisenkin keskusjohdon fiiliksen mukaan, ei johda kuin spekulaation lisääntymiseen, niiltä osin kuin yksityiset sijoittajat enää uskaltavat tuohon peliin sotkeentua.
Kuka uskoisi eläkevaransa ja vähäiset säästönsä sellaiseen omaisuusluokkaan, jonka omistajia kohdellaan kriisin iskiessä eriarvoisesti ja toisin kuin mihin sopimukset alunperin velvoittavat? Jään odottamaan mitä Rehnillä on tarjota tilalle. Helpoin tapa päästä yksityisistä velkamarkkinoista eroon on toki sosialisoida omaisuudesta yhä suurempi osa julkisen hallinnan piiriin tai pelotella sijoittajat muihin omaisuusluokkiin. Se tarkoittaa sitä, että eurovaltioiden velat rahoitetaan jatkossakin yhä enemmän yhteisin varoin ilman että vastuun mahdollisista tappioista kantaa se sijoittaja, joka on alunperin virhearvion tehnyt. Kieltämättä, luottamus rahaliittoon palannee parhaiten kun viimeinenkin epäilijä on vaimennettu.
—
”Kuka uskoisi eläkevaransa ja vähäiset säästönsä sellaiseen omaisuusluokkaan, jonka omistajia kohdellaan kriisin iskiessä eriarvoisesti ja toisin kuin mihin sopimukset alunperin velvoittavat? Jään odottamaan mitä Rehnillä on tarjota tilalle.””
Minä ja monet muutkin odottavat mitä Rehnillä on nyt mielessään. Eikö alkuperäisillä sopimuksilla ole enää mitään virkaa, ja jos ei ole, niin entä miten on tarkoitus toimia jatkossa?
Tilanteetko vain saavat hallitsemattomasti viedä mennessään ja sitten taas katsotaan mikä on paras tie juuri sillä hetkellä?
Ilmoita asiaton viesti
Olli Rehn ei näytä tiedostavan sitä, millaisina signaaleina markkinat hänen ja komission toimet näkevät. Sama koskee EKP:n, EVM:n ym. odotettavissa olevia toimia.
Sen sijaan hän tarjoaa ratkaisuksi totalitaarista ja keskitettyä Eurooppaa, mikä taas ei ns. eurooppalaisiin arvoihin oikein istu, sillä ehkä tärkein niistä on vapaus. Markkinoille totalitaarisuus sopii yhtä huonosti: Neuvostoblokki kaatui jo – turha sitä hallintomallia on EU:n nimissä enää tekohönkäillä.
http://europa.eu/scadplus/european_convention/obje…
”Valmistelukunnan ehdotuksen mukaan unionin perustana olevat arvot ovat ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen.”
Missä korostetaan totalitaarista keskusvaltaa? Rehn’in tulisi uusilla rilleillään siis tunnustaa ensin nämä arvot ja sen jälkeen pyytää anteeksi mm. komission ja EU-virkamiesten (julkisuudelta osittain salassa) tekemiä virheitä (mm. EU:n peruskirjan rikkomisia) ja harhaanjohtavia lausuntoja *), joista ns. vapaat Euroopan ihmiset, valtiot ja markkinat(kin) saavat kärsiä vielä pitkään.
*) Toistetaan Kauppisen listaa:
http://villekauppinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/752…
Ilmoita asiaton viesti
Viiltävän järkevä kirjoitus Euroopan laman aiheuttaneista syistä.
Rehn ja Korkman – pata kattilaa soimaa.
Miten Elina Lepomäki ja markkinoiden selättäjät mahtuvat samaan puolueeseen? Pienellä varauksella? Saisipa selättäjät selätettyä.
Ilmoita asiaton viesti
Nämä nykyiset istuvat fantsuttelijat joutaisi kuusikkoon. Mitä enemmän eurosotkusta tietää, sen vakuuttuneemmaksi tulee siitä, että tämä eurojuttu on todella, todella surkea viritelmä.
Ilmoita asiaton viesti
@H.M. ”Kuusikko” on pieni kaupunginosa Malmin entokentän tienoilla, tosin se on ruotsinnettuna ”Sexan” 😉
Mutta kyllä ne fantsut sinnekin voisivat kadota.
Omalta osaltani Jan Hurri on ollut eräs merkittävä herättelijä, joka on auttanut alkuun lukemaan tätä historiallisesti ainutlaatuista Euroopan sotkua.
Riepoo tämä tilanteen pitkittäminen ja median hampaattomuus.
Ilmoita asiaton viesti
Lainaanpa tähän ansiokkaasti J. Hurrin artikkelia (Tästä ei puhuta: Velkakriisi vie kohti liittovaltiota), vahvennukset ja kursiivit minun toimesta:
”Nybergin mukaan EKP:n vakuuskäytäntö saattoi olla merkittävä tekijä, joka johti näennäiseen riskierojen poistumiseen ja korkoerojen kapenemiseen.” (*)
”Samaa vaikutusta oli niin sanotun Baselin pankkivalvontakomitean määritelmällä, jonka mukaan kaikkien eurovaltioiden velkakirjat ovat pankeille riskitön sijoituskohde.” (**)
”Suomi kiinnitti euroajan alkuaikoina vuonna 2003 huomiota EKP:n vakuuskäytännön ongelmiin – mutta muutosehdotukset kaikuivat kuuroille korville.”
”– Suomen epävirallinen aloite oli, että EKP:n vakuuskäytäntö heijastelisi paremmin euromaiden välisiä luottokelpoisuuden eroavuuksia. Aloite ei saavuttanut minkäänlaista suosiota, vaan ennemmin se tulkittiin huonoksi käyttäytymiseksi, Nyberg muistelee.”
—
Tämän vuoksi suomalaiset kantavat nyt sitä ”vastuuta”. Koska pässinpäät ja itsepäiset fantsuttelijat olivat toimillaan vääristäneet markkinatalouden.
Tämän suunnitelmataloudellisen kommunismin vuoksi Brysselin norsunluutornissa päätettiin, että he tietävät paljon paremmin kuin markkinat, eli me kaikki.
(*) Lepomäen esittelemässä kuvassa näkyvä korkotasojen konvergenssi (spreadien ”kiristyminen”). Suhteellinen markkinavääristymä.
(**) Absoluuttinen vääristymä. Tämä ilmenee euromaiden korkotason ja ns. Taylorin korkokaavan erotuksella (ehkä Lepomäki voi kaivaa sen esille, jos kiltisti pyydämme?). Korkotason ”markkinaehtoisempi hinnoittelu” ja tapahtunut hintaero läpi vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen välillä on tätä hurlumhei-meiningin tuomaa ”korkoalea”.
Ilmoita asiaton viesti
”Mutta ennen kuin virheetön ihminen on syntynyt, olisi oleellista, että jokainen tekisi niin virheensä kuin onnistumisensa ensisijaisesti omaan lukuunsa.”
Miten luulet, että tämä toimii systeemissä, jota jokainen/kukaan ihminen ei täydellisesti pysty kontrolloimaan?
Tappiot, eikä seuraukset jakaudu koskaan vain aiheuttajan kontolle. AIG pelastettiin, too -big to fail-perustelulla Laizzez Faire ei toimi loppuun saakka, vaikka kannattajat toivoisivat. Yhteiskunta, julkiset varat ja koko yhteisö maksaa lopulta laskun, jonka yksilön kaikkivoipaisuuteen uskova on aiheuttanut.
Esityksesi ratkaisuksi on vähintään vaillinainen, ellei totaalisen väärä ja kenties paradoksi.
”Paradoksaalista kyllä, tämä toteutuu parhaiten mahdollisimman avoimilla markkinoilla monimutkaisesti säänneltyjen, erioikeuksia jakavien ja ennustettavuuden puutteesta kärsivien ”markkinoiden” sijaan.”
Oligopolissa toimiva, ja siis taloudellista pelikenttäänsä vaaliva alkaa itse rajoittaa markkinoita oman etunsa varjelemiseksi. Missä siis ovat säätelemättömät markkinat, jos markkinoille tavalla tai toisella etabloituneet toimijat itse rajoittavat ja hätään joutuessaan haluavat julkisten instituutioiden puuttuvan toimenpiteillään markkinoiden pelastamiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä hieman parempaa luettavaa, teille kaikille. Rehnistä ja Europpalaisesta talouspolitiikasta. Ei kaikkea mitä libera- esittää pidä uskoa.
http://krugman.blogs.nytimes.com/2013/09/03/the-au…
Ilmoita asiaton viesti
Jos käsityksesi paremmasta luettavasta eurokriisin osalta perustuu keynesiläisenä idolina hahmotetun kolumnisti Paul Krugmanin inkonsistenttiin ajatteluun (jonka ainoa konsistenssi on tolkuton velanotto), kannattaisi ehkä tutustua Krugmaniin kriittisemmin suhteutuviin yhteiskunta- ja taloustieteilijöihin:
Tässä esimerkiksi Niall Fergusonin osuvaa kritiikkiä kolmessa osassa:
http://www.huffingtonpost.com/niall-ferguson/paul-…
http://www.huffingtonpost.com/niall-ferguson/paul-…
http://www.huffingtonpost.com/niall-ferguson/krugt…
Maltillinen eurooppalainen näkemys viime vuodelta:
http://flatworld.welt.de/2012/04/17/paul-krugmans-…
Tässä taas akateeminen kansantaloustieteellinen viisaus mittaa Tuoppimiestä:
http://blogs.ft.com/the-a-list/2013/10/07/three-wr…
Tässä taas Edward Harrisonin näkemyksiä:
http://www.creditwritedowns.com/2013/03/krugman-is…
https://www.creditwritedowns.com/2013/03/krugman-i…
http://www.creditwritedowns.com/2013/01/is-latvia-…
Ilmoita asiaton viesti
Olet varmasti oppinut ja Feuerabendisi selannut. Krugmaninkin esitti Rehnille kritiikkiä, vaikkei tulekaan Friedmanin tai Wahlroosin puolelta kuten Libera.
En voi sanoa tuntevani kirjoittajia, joihin viittaat. Harrison näyttää olevan tahoitusmaailmasta ja tuntematta hänenkään taustoja, lienee Chigagolaisia monetaristeja.
Tutustun linkkeihisi.
Lähinnä haluisin laajemmassa kommentissani vain tuoda esille ennakkoluuloni Liberan syvästi edustamien yltiöliberalististen näkemysten suhteen.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä toinkin enemmän poikkitieteellisiä kuin puhtaan ”chicagolaisia” esimerkkejä. Ferguson esimerkiksi historioitsija, joka tutkimusta tehdessään huomasi kuinka talouden mekanismeja ja niiden vaikutusta järjestelmällisesti aliarvioitiin yleisen historian trendien osalta.
Ferguson väitteli Saksan politiikan ja talouden kytköksistä 1914-1924 eli I maailmansodan ja hyperinflaation ajalta. Ferguson myös yksityiselämältään persoonallinen, tämän hetkinen jääkaapin ja punkan jakava henkilö on Ayaan Hirsi Ali, fatwalla heitetty somalitaustainen, Hollannissa iemmin vaikuttanut kansalaisoikeusaktivisti.
Harrisonista löytyy seuraava lyhyt esittely:
Edward Harrison is a banking and finance specialist at the economic consultancy Global Macro Advisors. Previously, he worked in various strategy and finance roles at Deutsche Bank, Bain Consulting, and Yahoo. Mr. Harrison started his career as a diplomat in the foreign service. He speaks German, Dutch, Swedish, Spanish and French as well as English. He holds an MBA from Columbia Business School and completed his undergraduate studies with a degree in economics from Dartmouth College.
Clemens Wergin taas on berliiniläinen journalisti/ulkomaantoimittaja, jolla tutkinnot islamintutkimuksesta ja yleisestä historiasta. Nykyisen Welt-ryhmän esimiesaseman lisäksi kirjoittaa tuota linkitettyä Flatworld-blogia. Aiemmin työskenteli berliiniläiselle Der Tagesspiegel -laatulehdelle. Ainoa Chicago-yhteys, joka mieheltä löytyy, on vuonna 2003 suoritettu stipendiaattiharjoittelu Chicago Tribune -lehdessä.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki yritykset maksimoivat voittojaan. Tämän vuoksi ne pyrkivät monopoliin omalla alallaan ja jos eivät siihen pääse niin oligopoliin, jossa voidaan jakaa markkinat kahdestaan siten, että voitot maksimoituvat.
Ilmoita asiaton viesti
Elinalta erinomainen johdatuus siihen että miten tähän on tultu.No tässä nyt kuitenkin ollaan. Kysymys lieneekin, että mitäs nyt nypitään..
Euroopan ja erityisesti Euroalueen sisäinen tila ei ole edelleenkään järjestyksessä. Ja nimenomaa erona USA:n tilanteeseen, Euroalue ei pysty samanlaiseen uskottavaan päätäksentekoon kuin USA:ssa pystytään. Yksi (Liitto)Valtio – Yksi Dollari.. se on systeemisesti toimiva paketti.. olkoonkin että he ovat keksineet toisen sorttisia ongelmia, mutta se on eri juttu.
Onko tässä realistisesti muuta vaihtoehtoa kuin odottaa, että Euroalueen sisäiset järjestelmät, pankkiunioni yms. saadaan pitämään ja sopimuksista lipsuminen loppuu. Kun ”markkinoiden” siis meidän kaikkien usko siihen, että Brysselistä eikä muualtakaan enää voida vedättää päätöksia ja markkinoiden oikea toiminta, siis valta ja vastuu… tai raha ja riski taas uudestaan saadaan kohtaamaan, voi Euroalue uskottavasti alkaa hoitamaan suhteellista positiotaan myös muihin alueisiin nähden.. ja Euron vaihtokurssikin alkaa elää reaalista aikaa elämää.. jne.
Jos Euroalueen sisäisiä sopimuksia ei saada pitämään, silloin ei kyllä jää muuta vaihtoehtoa kuin todeta että … ei sitten.
Ilmoita asiaton viesti
Toisto poistettu
Ilmoita asiaton viesti
On lähdettävä siitä, että EU:n tasolla mitkään sopimukset suurissa asioissa eivät ole merkinneet eivätkä merkitse tulevaisuudessakaan yhtään mitään. Toive siitä, että sopimuksista lipsuminen loppuu, ei siis ole reaalinen vaihtoehto.
Vain Aki Pullin jäljempänä (kommentti no 13)esittämä euro-tukihimmelien purku saattaa selvittää tien ulos. Kaiken tapahtuneen tunaroinnin jälkeen se kyllä tekee hetkeksi kipeää, eikä se lähde liikkeelle, ennenkuin nykyiset poliitikot ja heidän taloudelliset ”neuvonantajansa” on kipattu historian roskakoriin. Sen jälkeen terveet markkinavoimat pitävät taloudet raiteillaan.
Ilmoita asiaton viesti
Lepomäkihän kirjoitti asiaa.
Mutta mitä pitäis nyt tehä ja miten estää jatkumo?
Ilmoita asiaton viesti
Ongelma on, että joka poliittisen nahkapäätöksen jälkeen järkevät ratkaisut ovat vaikeampia ja kivuliaampia, koska koko ajan sääntöjä muutetaan niin että takaisin markkinapelaajien samoihin ehtoihin palaaminen on hankalampaa ja hankalampaa. Noin retrospektiivisesti toki voidaan sanoa, että Kreikan tiputtaminen rahoittajien syliin 2010 alkuvuodesta olisi toiminut hirvittävän tervehdyttävänä proseduurina, vaikkakin pakottanut Kreikan ulos eurosta. Se olisi myös pakottanut muut ongelmamaat ottamaan nopeita täsmäaskelia rahoitustilanteensa tervehdyttämiseen jos olisivat halunneet välttää Kreikan kohtalon. Todennäköisesti Kreikka olisi jäänyt ainoaksi eurovyöhykkeen jättäväksi maaksi JA senkin inhimilliset kustannukset olisi ollut helpompi jakaa reilusti kun luotonantajat (pääasiassa ranskalaiset, saksalaiset ja brittipankit) olisivat olleet pakotettuja nielemään oman älyttömän riskinottons aseuraukset. Näiden pankkien mahdollinen pelastaminen olisi sitten ollut Saksan, Ranskan ja Britannian hallituksen, ei EU:n tai EKP:n tehtävä.
Nykytilanne paljon hankalampi kun monenlaisia sopimuksia ja sitoumuksia tehty yli aikaisemman, sinänsä melko loogisen sopimusverkoston, josta vain ei millään tasolla pidetty kiinni. Silti back to basics on aina hyvä idea, eli puretaan erioikeusprivilegiot ja palautetaan markkinat rahoitukseen. Ei EKP:n markkinahäiriköiviä velkakirjaostojakaan tarvita, puhumattakaan setelipainon jatkuvasta ylikierroksilla käymisestä.
Poliitikot vain ovat siitä ongelmallinen ihmisrotu, että saatuaan valtaa jollain sektorilla, jolla sillä aiemmin ei valtaa ollut, siitä vallasta luopuminen on kutakuinkin mahdotonta, vaikka sen vallan hallintakaan ainakaan rationaalisella tehokkuudella ei onnistu sen paremmin.
Ilmoita asiaton viesti
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2013/10/27/n…
Tuossa luin Jan Hurrin analyysin liittovaltiosta.
Nyt olis korkea aika tehä päätökset miten edetään, mutta Suomea ei saa laittaa maksumieheksi.
Ilmoita asiaton viesti
Komppaan Akia täysin. Alkuvaiheessa suuri suunnitelma olisi ollut PIIKKI KIINNI. Nyt kaava on pitempi kaikkien sähläysten jälkeen, juuri niin kuin Aki sanoiksi pukee.
Ilmoita asiaton viesti