Suomi & Pattitilanne

Luottoluokittaja Standard & Poors laski eilen illalla Suomen luottoluokituksen pykälällä AAA:sta AA+:n. S&P muutti keväällä Suomen luokitusnäkymät negatiivisiksi pitkälti Ukrainan sodan vuoksi. Sittemmin Suomen taloudella on mennyt entistä huonommin. S&P sanoo Suomen ongelmiksi ikääntyvän västön, työvoiman laskun ja heikon ulkoisen kysynnän lisäksi menetetyn aseman IT-markkinoilla (Nokia) sekä jäykät työmarkkinat.

Elokuussa Suomen vienti sukelsi kuusi prosenttia vuoden takaisesta. Vientiluvut vaihtelevat merkittävästi kuukaudesta toiseen, joten yhden kuukauden perusteella ei voi tehdä suuria johtopäätöksiä. Trendi on kuitenkin ollut kaksi vuotta laskeva, joten syytä varovaisuuteen on. Viennin pudotus selittyy EU:n ulkopuolelle ja euromaiden ulkopuolisiin EU-maihin tapahtuvan viennin notkahduksella.

EU:n ulkopuolelle vienti on vähentynyt jatkuvasti vuoden 2012 lopun jälkeen, siinä missä vienti euromaihin on toistaiseksi pysytellyt plussalla. Havainnot ovat yhteneviä sen tosiasian kanssa, että suomalaisen vientiteollisuuden kilpailukyky on heikoissa kantimissa erityisesti vahvan euron vuoksi. Euroalueen sisällä yhteisvaluutan arvo ei vaikuta hintakilpailukykyyn. Nyt Saksan teollisuustuotannon heikot näkymät heijastuvat myös Suomeen.

Toukokuun jälkeen euron arvo suhteessa dollariin on heikentynyt kahdeksan prosenttia, joten toivoa on, että viennin lasku euroalueen ulkopuolelle loppuvuonna tasoittuisi. Euroalueen ulkopuolisista maista Suomen merkityksellisin kauppakumppani on kuitenkin toistaiseksi ollut Venäjä, ja ruplaan nähden euron arvo onkin vahvistunut jopa 10 % viimeisen kolmen kuukauden aikana. Raakaöljyn hinta on nyt alimmillaan neljään vuoteen, mikä syö venäläisten ostovoimaa jopa enemmän kuin ruplan heikkous. Venäjänkauppa on toistaiseksi useasta syystä kohmeessa.

Halpa velka ei ole syy lisätä julkista kysyntää – korkeintaan keino

Suurin osa ulkopuoliseen kysyntään liittyvistä asioista ovat sellaisia, joihin ei rahaliiton jäsenenä voi vaikuttaa lyhyellä tähtäimellä tai ei ollenkaan. Keskeistä olisikin keskittyä sellaisiin asioihin, joihin meillä on valtaa. Yritykset osaavat poliitikkoja paremmin päättää mihin kannattaa viedä ja mitä, mutta meidän poliitikkojen pitäisi keskittyä huolehtimaan siitä, että täällä nyt ja jatkossa on niitä yrityksiä.

Jos nyt katsoo tosiasioita silmiin, niin luottoluokituksen lasku ei poista lisävelkaantumisen mahdollisuutta eivätkä Suomen korkokustannukset räjähdä käsiin. EKP on sanonut pitävänsä viimekätisenä ostajana euromaiden velkakirjamarkkinoita pystyssä jatkossakin, eikä Suomen julkinen velkasuhde (60 %) yllä vielä edes euromaiden keskikastiin (93 %). Luottolimiitin puitteissa eläminen ei kuitenkaan tee yhdestäkään valtiosta menestystarinaa. Kyse on yksinkertaistaen siitä, että käyttääkö niin paljon rahaa kuin suinkin voi vai käyttääkö rahat tehokkaasti siten, että ihmisten hyvinvointi maksimoituu panokseen nähden.

Puheet velkavetoisen elvytyksen puolesta tiivistyvät. Suomi on ollut vuodesta 2009 alijäämäinen, ja valtion velka on 2015 loppuun mennessä tuplaantunut vuoteen 2008 nähden, joten varsinaisesti uudesta ideasta ei ole kyse. Argumentti julkisen rahan käytön (velalla tai ilman) puolesta ei kuitenkaan saisi olla ”nyt sitä saa” (halpaa lainaa siis). Ennen kuin lähdemmekin huolettomasti kaupittelemaan lisää Suomen valtion edelleen priimakuntoisia bondeja, tulisi meidän pohtia mihin elvytys ja valtion kasvava rooli johtavat. Ylisuuri julkinen sektori nimittäin syö yksityistä toimeliaisuutta neljää kautta:

1. Monimuotoinen sääntely vaikeuttaa yritystoiminnan syntymistä ja työpaikkojen luontia. Se heikentää kuluttajan ostovoima ja hidastaa toimialan sisäistä korjausliikettä suosimalla tahtomattaan etabloituneita yrityksiä uusien yrittäjien sijaan.

2. Positiivinen syrjintä: jos valtio suosii jotain toimijaa erioikeuksin (esim. monopoliyhtiöt kuten VR ja Veikkaus) tai rahoituksella (esim. Yleisradio), heikentää se samalla muiden alalla toimivien yritysten menestysmahdollisuuksia tai sulkee ne pois. Se heikentää kansalaisten valinnanvapauksia ja sitä kautta hyvinvointia, riippumatta siitä kuinka korkealaatuisia valtion tukemat palvelut ovat.

3. Verotus. Jos valtio päättää kuluttaa ihmisten puolesta, on sen kerättävä tuo raha ihmisiltä veroina joko heti tai vuosien kuluessa (eli ottaa velkaa). Verotuksen korkea taso heikentää ostovoimaa ja työllistämistä. Kun työpaikkojen määrä vähenee, heikkenee ostovoima entisestään.

4. Pääomien tehokas käyttö. Rahoituksen perusteet osoittavat, ettei yksittäinen toimija voi systemaattisesti päästä suurempiin tuottoihin kuin markkinat keskimäärin. Toisin sanoen, yksittäinen toimija kuten valtio ei osaa pitkällä aikavälillä valita markkinoita paremmin, mihin pääomat kannattaa sijoittaa. Mitä enemmän alistamme markkinoitamme valtion suoraan tai epäsuoraan ohjaukseen, sitä tehottomammin se toimii.

Yksityistä elvytystä julkisen sijaan

S&P:ltä viesti oli selvä: Suomi tarvitsee kasvua. Pitkällä aikavälillä kestävää kasvua tuo markkinaehtoinen yritystoiminta joustavilla työmarkkinoilla. Kun maa on WEF:n listalla palkanmuodostuksen joustavuuden osalta sijalla 133, on viesti aika selvä. Tämä ei ole mikään arvovalinta, vaan elinehto, jos haluamme säilyttää hyvinvointivaltion, tai luoda sellaisen valtion, jossa ihmisillä olisi pelkän nimen lisäksi myös oikeasti hyvä olla. Yksityinen toimeliaisuus ja yksityisen sektorin kasvun näkymät ovat ne, jotka määräävät kansantalouden toimintakyvyn ja julkisen sektorin rahoitusaseman – luottoluokitusyhtiöt sinne tai tänne. 

On hyviä perusteita sille, että homekoulujen korjaamiset ja järkevän tie- sekä tietoliikenneinfran ylläpitäminen hoidetaan julkisin varoin (koska kilpailua on joka tapauksessa rajallisesti), mutta näiden investointien logiikka on perusteltava (ja perusteltavissa!) muulla kuin elvytyksellä. Nyt on rahoituskustannus alhainen ja paljon tekijöitä toimettomina, joten veroeuron hyötysuhde on hyvä. Hyvät investoinnit lisäävät kansalaisten hyvinvointia ja harvaanasutussa maassa kansantalouden menestysedellytyksiä. Tällainen valtion perustoiminta on kuitenkin pitää avoimena ja kilpailu tehokkaana, sen sijaan että hankkeet valitaan poliitikkojen huutoäänestyksellä tai että itsetarkoituksellisesti pyritään kikkailemaan kirjanpidolla (Remontti Oy).

Mitä itse elvytykseen tulee, on valtiojohtoisen elvytyksen rinnalla myös toinen vaihtoehto. Annetaan ihmisten elvyttää itse: lasketaan veroja ja puretaan sääntelyä. Silloinkin kun rahoitus on julkista, olisi valinta jalkautettava lähemmäs jokaista oman elämänsä asiantuntijaa eli kansalaisille mm. palveluseteleiden kautta. Se on ainoa tapa luoda tehokasta ja oikeudenmukaista kilpailua.

Jos valtiovarainministerin sijaan ihmiset päättävät laajemmin itse mitä rahoillaan tekevät, lyötäisiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla: tänne alkaisi syntyä yrityksiä ja työpaikkoja ja ne syntyisivät markkinaehtoisina todennäköisemmin sellaisille aloille, joilla on tulevaisuutta talouslaman jälkeenkin. Muutaman vuoden päästä me vasta vahvaa ja kilpailukykyistä yritystoimintaa tarvitsemme: jotta voimme hiljalleen alkaa maksaa siihen mennessä kertynyttä julkista velkavuorta pois tai edes uskottavasti jälleenrahoittaa sitä.

—

http://lepomäki.net/