Systeemiriski pankkiriskiä suurempi

EKP julkisti 130 pankin stressitestitulokset tänään. Tieto jopa 25 pankin reputtamisesta oli vuotanut jo aiemmin, joten tältä osin ei koettu yllätystä. Kaksitoista pankkia näistä on jo paikannut tasettaan kuluneen vuoden aikana. Yhdeksän pankeista oli italialaisia.

Stressitestin funktio on pohjustaa tietä euroalueella marraskuussa alkavalle pankkiunionille. Pankkivalvonta siirtyy marraskuun alussa suurimpien pankkien osalta EKP:n alle, ja yhteinen kriisinratkaisumekanismi on jo tulilla (käynnistyy 2016).

Kuten Roger Wessman viime viikolla blogissaan totesi, on stressitestien funktio “vakuuttaa viranomaiset siitä, etteivät ne turvaamalla pankkien rahoitusta ota turhan suuria riskejä”. Koska keskuspankkijärjestelmä jäsenvaltioiden tuella kantaa pankeista viime kädessä vastuun, ei sen intressissä olekaan proaktiivisesti kaivaa julkisuuteen kuin kaikista selkeimmät kuprut selustansa varmistamiseksi.

Euroalueen pankkien taseiden loppusumma on lähes nelinkertainen suhteessa alueen BKT:hen. Vastaava luku Yhdysvalloissa on 1 (pankkien taseiden loppusumma vastaa liittovaltion BKT:ta). Se ei itsessään kerro vielä taseiden laadusta, mutta sen sijaan paljonkin euroalueen ja sen pankkisektorin välisestä vahvasta kohtalonyhteydestä. Pankkisektorin keskinkertaisetkin ongelmat heijastuvat suoraan alueen talouden kantokykyyn.

Euromaiden ja pankkien kohtalonyhteys kasvanut

Viime vuosien kehityksen euroalueen pankkisektorilla voisi tiivistää näin: pankkien taseet ovat kasvaneet, pankkien antolainauksesta yhä suurempi osuus kohdistuu omaan isäntämaahan ja erityisesti valtion tai julkisen sektorin rahoittamiseen.

Euroalueen valtiot ovat velkaantuneet euroaikana merkittävästi, ja suunta on ollut nousujohteinen myös eurokriisin aikana. Pankkien kiristyneen vakavaraisuussääntelyn vuoksi yhä suurempi osa pankkien pääomista on kohdistettava “vähäriskisiin” omaisuusluokkiin kuten eurovaltioiden velkaan (huomaa lainausmerkit!). Muun muassa luottoluokittaja Fitch on todennut, että valtionvelan nollapaino pankkien taseriskiä laskettaessa on osin poliittinen valinta, eikä sitä voi perustella luottokelpoisuudella.

Samaan aikaan talouskasvu on hiipunut, joten yrityksiin suuntautuvan luototuksen osuus kaikesta antolainauksesta on vähentynyt myös vähäisemmän kysynnän vuoksi – ei pelkästään siksi, että sääntely on kannustanut pankkeja rahoittamaan julkista velkaa.

Julkisen velan ylipaino pankkien taseissa kertoo jo itsessään melkoisesta markkinavääristymästä. Lähtökohtaisesti pankkien ei tulisi kyetä rahoittamaaan valtioita jälkimmäisten paremman luottoluokituksen vuoksi. Normaalioloissa siten olisi vaikea saada korkokatetta. EKP:n likviditeettiohjelmien, kuten muutama vuosi sitten käynnistyneen LTRO:n ja nyt alkaneen TLTRO:n, puitteissa pankit saavat kuitenkin lainattua vakuuksia vastaan merkittävällä voitolla.

Koska erityisesti kriisimailla on ollut vaikeuksia saada velkaansa kaupaksi ilman keskuspankin suoria ja epäsuoria tukitoimia, on yhä suurempi osa valtioiden jälleenrahoittamista veloista jemmattu kotimaisiin pankkeihin. Tämä on ollut useille kriisimaiden pankeille viime vuosina myös melkoinen rahasampo: on lainattu omalle isäntämaalle (esim. korolla 3,5 %) ja haettu sitä vastaan edullinen rahoitus keskuspankista (esim. korolla 1 %).

Espanjalaispankkien kohdalla isäntamaan valtiovelan osuus pankkien kaikista sijoituksista on kolminkertaistunut vuoden 2008 lopun jälkeen 9,4 prosenttiin. Italialaisten pankkien osalta on valtionvelkaomistus suhteessa taseeseen tuplaantunut. Valtionvelkaomistukset ovat painottuneet erityisesti pienille ja keskisuurille pankeille.

Italialaisten pankkien velkasijoituksista jopa 90 % on kotimaisissa arvopapereissa. ”Kohtalonyhteys” pankkien ja isäntävaltioiden välillä on viime vuosina kasvanut kaikissa kriisimaissa. Tässä yhteydessä on tärkeä muistaa, etteivät EKP:n stressitestit kohdistu pieniin pankkeihin lainkaan, sillä mukana on vain 130 suurinta luottolaitosta, joista osa myös euroalueen ulkopuolisia.

Saanko luvan, vai tanssitaanko ensin?

Pahin, mitä tehokas stressitesti voisi saada aikaan, on markkinapaniikki, joka syntyisi siitä, että pankeista paljastuisi – tai niistä voisi olettaa paljastuvan – merkittäviä pääomavajeita otettuihin riskeihin nähden. Totta nimittäin on, että jos yksikin euroalueen riskikeskittymä lähtee purkautumaan, ei tilannetta voi pelastaa kuin yhteisvastuulla. Siksipä pankkiunionia täyttä häkää puuhataankin. Sen verran yhteisessä liemessä ovat yksittäiset euromaat pankkiensa kanssa, että toisen laidan kaatuminen kaataisi välittömästi toisen.

Stressitestit kertovat pankkien vakavaraisuudesta – lopulta pankit kuitenkin kaatuvat, jos kaatuvat, siihen, etteivät ne pysty jälleenrahoittamaan velkojaan. Silloin stressitestissä heikosti pärjänneet pankit ovat todennäköisesti ensimmäisten joukossa, mutta ongelmat ovat paljon laajemmat.

Tuoreessa muistissa ovat vielä vuoden 2010 stressitestit. Testeissä hyvälaatuisiksi luokitellut irlantilaispankit ajautuivat hätärahoituksen piiriin vain muutama kuukausi testitulosten julkistamisen jälkeen. Saa nähdä mitä tulevaisuus tällä kertaa tuo tullessaan. Suomalaisten kannalta ”omien” pankkiemme (Nordea, Danske, Pohjola) loistavat stressitestitulokset ovat joka tapauksessa laiha lohtu. Paitsi toki EKP:n, nyttemmin myös institutionaalisten kriisinhallintamekanismien kautta, pääsemme tilanteessa kuin tilanteessa hippoihin mukaan. Nimittäin kuittaamaan laskun.

Iltalukemisiksi suosittelen kaikille keväällä julkaistua 12 suomalaisen asiantuntijan kirjoittamaa kirjaa Euron tulevaisuus – Suomen vaihtoehdot (vapaasti ladattavissa).

—

http://lepomäki.net/