Tolkkua tuloerokeskusteluun

Valtiosihteeri Martti Hetemäen ja kansliapäällikkö Jari Gustafssonin haastattelut ovat viime päivinä nostattaneet keskustelua tuloeroista, matalapalkkatöistä ja palkkatuesta. Suuresta suosiostaan huolimatta suomalainen tuloerokeskustelu on harvoin antoisaa, sillä siinä unohdetaan vahingossa tai tietoisesti keskeisiä muuttujia.

Matalapalkkatyön käsite on saanut monen kavahtamaan, vaikka jo tänä päivänä puhdas ansiotyöstä saatava palkka on vain pieni osa tyypillisen kotitalouden tulonmuodostusta. Looginen voltti nähtiin tällä viikolla, kun aikaisemmin voimallisesti perustulon puolesta puhunut vasemmistoliitto lähti vastustamaan työn ja sosiaaliturvan yhdistämistä.

Työttömyys on suurin yksittäinen köyhyyttä ja syrjäytymistä aiheuttava tekijä eikä sen torjuminen helpotu, jos poliittisessa keskustelussa ei pysytä käsitteiden mukana. Valitettavasti työllistyminen nuorena ja kokemattomana tai pitkään kestäneen työttömyyden jälkeen on keskimääräistä vaikeampaa millä tahansa tulotasolla. Vaikka onkin etuoikeutettu, 23-vuotiasta isinsä liituraitapuvussa Kauppakorkeakoulun läpi kahlannutta maisteria ei kukaan palkkaa suoraan pörssiyhtiön johtoon.

Keskipalkkaista työtä on vähemmän

Moni kiirehti torjumaan Hetemäen ehdotuksen eriarvoistavana, vaikka nimenomaan palkkaerojen kasvattaminen saattaisi tosiasiallisesti johtaa tuloerojen supistumiseen. Suurempi palkkahajonta – myös alaspäin – synnyttäisi enemmän työpaikkoja, mikä nostaisi työllistyvien henkilöiden tulotasoa. Mitä parempi työllisyys, sitä parempi olisi myös palkansaajan neuvotteluvoima: palkankorotusta on helpompi pyytää työstä kuin työttömyydestä käsin.

Suomessa sekä tulo- että palkkaerot ovat erittäin alhaiset kansainvälisessä vertailussa. Viimeisen 10 vuoden aikana tuloerot ovat Suomessa laskeneet gini-kertoimella mitattuna. Eniten ja vähiten ansaitsevien palkkauksen suhteessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia viimeisen 20 vuoden aikana. Ansioiden hajonnassa on kuitenkin tapahtunut muutos, mikä näkyy hyvin oheisesta Tilastokeskuksen kuvasta.

Vielä vuonna 1995 suuri osa palkansaajista ansaitsi jotakuinkin saman verran. Tuoreimpien tilastotietojen mukaan ansiot ovat jakautuneet huomattavasti vaihtelevammin. Keskiarvoa selvästi suurempaa palkkaa ei enää ansaitsekaan pieni vähemmistö vaan parempaa palkkaa ansaitsevien määrä on lisääntynyt. Tämän pitäisi olla lähtökohtaisesti hyvä uutinen.

Ansiotasojen hajonnan myötä koko keskipalkkaisuuden käsite on muuttunut pitkälti merkityksettömäksi. Palkkarakennetilastossa vuonna 1995 keskipalkkaisissa ammattiryhmissä työskenteli noin 250 000 palkansaajaa. Vuonna 2012 tässä joukossa oli enää 108 000 henkilöä. Myös tästä syystä on vaikeampi työllistyä suoraan “keskipalkkaiseksi”; sen sijaan koulutuksen sekä työelämässä karttuvan osaamisen myötä palkka voi vaihdella tuntuvasti elinkaaren aikana.

Nettopalkoissa erot ovat luonnollisesti pienempiä progressiivisen verotuksen vuoksi. Kuitenkin yhteiskunnan tasa-arvoisuutta mitataan myös sillä, kuinka köyhä ja ahkera voi omalla työpanoksellaan kartuttaa elintasoaan. Hyvällä koulutuksella ja nousujohteisella palkalla on vähemmän merkitystä, jos palkankorotukset menevät veroihin ja kuluihin eikä mitään jää sukan varteen. Maailmaan huippuun lukeutuva kokonaisveroaste saattaakin yleisösuosiostaan huolimatta nettomääräisesti heikentää mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Korkea ja voimakkaasti progressiivinen työhön kohdistuva verotus keskittää pääomia sinne missä niitä jo on. Jaan Jussi Saramon (vas.) huolen siitä, että Suomessa “harva rikastuu omalla työllään – vauraus on yleensä perittyä, ei omaa ansiota”. Punaväri oheisella kartalla onkin toista kuin mitä koulukirjoissa meille kerrotaan. Yhdysvalloissa “vain” 29 % miljardööreistä on perinyt varallisuutensa; Suomessa 100 %. Suomen suuri tasalukema kertoo toki siitä, että täällä jättiomaisuuksien tekeminen on lähtökohtaisesti harvinaista (lukumäärä on pieni).

Tuloerot merkitsevät vähän, elinkaarituloerot enemmän

Tuloerodebatissa elinkaaritulojen sijasta puhutaan lähes aina vuosituloeroista. Vuosia pitkää työpäivää tehnyt, itseoppinut ja pienillä tuloilla elänyt yrittäjä myy viisikymppisenä yrityksensä, jonka arvoon on kasattu 30 vuoden työpanos. Yhtenä vuonna verotilastoissa komeileva henkilö on saanut vuosien ajan TES:in taulukkopalkan alittavaa tuntipalkkaa. Vuosituloerot värähtävät, elinkaarituloerot eivät niinkään.

Elinkaarituloerot ovat paitsi alhaisempia myös tasaisempia – ja samalla vähemmän jännittäviä – kuin vuosittaisissa tuloissa havaitut erot eri tuloluokissa. Siksi juuri niitä pitäisi tarkastella, sillä ne kertovat enemmän mahdollisuuksien tasa-arvosta. Vuosi- ja elinkaaritulojen ristiriidasta kertoo esimerkiksi se, että moni tuloeroista huolestunut henkilö perää opiskelijoille lisää opintorahaa, vaikka se tutkimuksen mukaan lisää elinkaarituloeroja. Matalatuloisuus ei myöskään onneksi ole koko eliniän mittainen ilmiö: seitsemän kymmenestä alimpaan tulodesiiliin kuuluvasta henkilöstä siirtyy jo 5-10 vuoden sisällä korkeampiin tuloluokkiin.

Elinkaarituloerojen tasaamisessa negatiivisen tuloveron tai perustilin tyyppinen sosiaaliturvaratkaisu voisi olla keskeisessä roolissa. Britannian elinkaarituloerojen vähentämisessä viime aikojen merkittävin tekijä on ollut pienituloisille työntekijöille myönnettävä ansiotulotuki. Se lisää työhön osallistumista, mikä nostaa tuloja paitsi lyhyellä, myös pitkällä tähtäimellä. Tällaista kansliapäällikkö Gustafsson tapaili myös Suomeen. Perustulomalleista saa täyden hyödyn irti kuitenkin vasta kun sopimusvapaus on työmarkkinoilla nykyistä laajempaa – ja monenmoista työtä voisi tosiasiassa ostaa tarpeen mukaan.

Luodaan mahdollisuuksia ja sallitaan palkkaerot

Perustili menisi mahdollisuuksien tasa-arvon takaamisessa vielä pidemmälle kuin perinteiset perustulomallit. Siinä jokaisella täysi-ikäisellä olisi alkupääoma, jonka pohjalta voi alkaa suunnitella omaa talouttaan opintojen aikana ja niiden jälkeen. Brittitutkimuksessa työllisyys, tulotaso sekä terveys olivat korkeammat sellaisilla kolmekymppisillä, joilla oli aikuisuuden kynnyksellä ollut käytettävissään pieni alkupääoma. Tutkimuksessa oli eliminoitu tulojen, perhetaustan sekä koulutusalan vaikutus.

Viimeisenä havaintona viime päivien keskusteluun en malta olla nostamatta OECD:n tutkimusta, johon moni tuloeroja vastustava keskustelija viittaa. Tuloerot kun sen mukaan vähentävät talouskasvua. (OECD:n tutkimus tässä ja ETLA:n suomenkielinen muistio aiheesta tässä). OECD:n tutkimus sanoo suoraan, että eriarvoisuuden negatiivinen vaikutus johtuu nimenomaan tulojakauman alapään tuloeroista silloin, kun ne heikentävät mahdollisuuksia tai kannustimia kouluttautumiseen. Eli tulojakauman yläpään tuloerot eivät sen mukaan lisää eriarvoisuutta tai heikennä myöskään talouskasvua.

Siksi politiikkasuosituskin on ilmeinen: pienituloisten koulutuksen, työnteon ja henkilökohtaisten valintojen tukeminen eikä esimerkiksi tuloerojen kaventaminen keski- ja hyvätuloisten välillä. Ensiksi mainittu kasvattaa yksilön mahdollisuuksia, siinä missä jälkimmäinen niitä vähentää – taustasta riippumatta.