Julkinen talous yhä merkittävissä vaikeuksissa

Antti Kasvion ja tämän blogin muidenkin kommenttien huomiot sisältävät vaikeaselkoisempia taustakuviota ja asetelmia kuin monikaan tulee ajatelleeksi. Näennäisiä vastakohtapareja yllänähtävissä kannanotoissa voisivat olla esimerkiksi ”pitäisi leikata kustannuksia suoraan julkisen puolen yli 3000 euroa/kk nauttivien palkoista 5-10 %” ja ”Lepomäen kirjoituksen ainoa motiivi on EK:n puolesta huutaa palkka-alen eli paikallisen sopimisen puolesta”.

Julkisen velan ja takauskannan kasvun merkitys ovat jossain määrin kaiken aikaa myös määritelmäasioita, mikä vaikeuttaa aitoa keskustelua. Lisään omana huomionani ehkä odottamattoman erilaisen esimerkin paikallisen sopimisen ja sen taustalla olevan poliittisen paikalliskulttuurin erityislaatuisista vaikutusmekanismeista. Ne sinällään voivat joskus mahdollistaa myös käytänteitä ja päätöksiä, jotka pahimmillaan toimivat julkisen vajeen pahenemisen suuntaan ja jopa viennin rakenteen heikentämiseksi, ks. case*.

1. Paljolti kansantaloutemme tunnuslukujen keskeisen tuottajan Tilastokeskuksen johtamasta termi- ja menetelmäkeskustelusta voi päätellä, että julkiseen sektoriin ja velkaan liittyvä suhteuttaminen yksityiseen niin kuin myös oletukset valtion takauskannan riskien realisoituvuustodennäköisyydestä ovat olleet tilanteen oletetusti kärjistyessä 2014-15 osin slangitulkinnan ja osin myös poliittisyhteiskunnallisten taustakatsomusten värittämää ohihuutelua:
– Miten mitata julkisen sektorin kokoa
http://tietotrenditblogi.stat.fi/mag/article/51/
– Kuinka suuri Suomen julkinen sektori oikeastaan on?
http://yle.fi/uutiset/3-7062265
– Julkisen talouden luvut suurennuslasin alla
http://tietotrenditblogi.stat.fi/julkisen-talouden…
– Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 1975-2016 % BKT:stä
http://www.findikaattori.fi/fi/44

Tilastolukuja voi siis lukea hyvinkin äärimmäisillä tavoin, tässä esimerkkinä ”Saatavakello” eli kommunistipropagandaa Tilastokeskuksen aineistoon perustuen: http://ketoharju.info/saatavakello/

Tuollainen niin kuin muukin tilastojen oma tulkinta ja hyväksikäyttö on toki sallittua. Poliittinen keskustelu ja propaganda valtakunnassa laajemminkin linkittyy usein tilastoviranomaisten julkistamiin tietoihin, joskus ennakkotietoihin, joita on sittemmin korjattu, ehkä joskus jopa ennalta vuotaneisiinkin. Julkisen sektorin velkaantumisen ja valtion takauskannan kehitystunnusluvut ovat yksi mielenkiinnon kohde. Vastuulliset tilastontuottajat eivät tietenkään itse politikoi tai anna mielipiteidensä vaikuttaa työssään puolueellisesti.

Suurissa virastoissa on kuitenkin ulospäin näkyvän asiallisen tieteelliseettisen perinteen lisäksi myös vakiintuneita suhteellisen vahvoja maailmankatsomusblokkeja, jotka pyrkivät saamaan omat näkemykselliset intohimonsa esiin ainakin sisäiseen keskusteluun, ellei jopa virallisten julkistusten rivienväleihin. Niin kuin yleensäkin, äärimmäisiä suuntauksia edustavat ovat innokkaimpia pitämään yhteyksiä mahdollisiin ulkopuolisiin avustajiin ja neuvonantajiin. Suuressa vationvirastossa on tyypillisesti kellokkainakin tietty määrä virkamiehiä, joiden poliittiset katsannot ja kulttuuri periytyvät muiden kokemista lamakausista huolimatta keskeytyksettä ns. taistolaisvuosien enemmistö/vähemmistö-asetelmista ja sittemmin vihreiden esiinmarssin muokkaamasta ekokuoriretoriikasta. Se näkyy ja kuuluu sisäisessä keskustelussa ja joskus heijastelee epämääräisesti ulkoiseen.

Velan ja verojen lisäämistä esimerkiksi suositeltiin lämpimästi taantuman vuosina niin yleisten kuin paikallisten työolojen kehittämisen kuin degrowth- ja downshifting-henkisen työajanlyhennyshankkeen rahoittamiseen kuin lisääntyneen työttömyydenkin hoitoon. Tätä perusteltiin esimerkiksi hokemalla ”ei raha pilaannu kiertäessään julkisen sektorin kautta, vaan työllistää vähän useampia mahdollistaen samalla kattavampia palveluita”. Pidemmälle viedyt perustelut saivat ns. luokkakantaisempiakin sävytyksiä, kuten ”yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus lisääntyy, kun työnantajilta ja pääomapiireiltä saadaan yleisempään jakoon suurempi osa voitonmaksimoinnin korjauserinä”. Punavihreät kellokkaat saarnasivat avoimesti markkinatalouden vastaista kulutusta vahentävää leppoistussanomaansa päällekäyvän laman oloissa. Muutamat taloustieteilijät eivät epäröineet siteerata alan asiantuntijoina enempää Karl Marxia kuin Pekka Tiaista tai muitakaan myös pörssisijoittajina aikanaan kunnostautuneita guruja.

Edistykselliseen asiantuntijakärkeen kuuluvat talousmiehet todistavat lamavuosien laskelmillaan, miten taantumuksellista ym. kansantaloudelle rasittavaa on myydä perinteisen telakkateollisuuden vientituotteita tai kasata autoja. Suomen muka olisi pitänyt luopua valmistavasta tuotannosta perinteiset metsäbulkit mukaanlukien ja siirtyä ideoiden ja osaamisen ja virtuaalituotteiden talouteen, jota edistavat kokoaikaiset virkamiehet ja jopa työttömät paremmin kuin vanhanaikaiset rasvanahkaduunarit. Ymmärrystä ei löytynyt ajatukselle, että telakalla tai kotonaan työskennellen laivainsinöörikin voi paremmin pähkäillä vaikkapa päästöttömyyden ja clean techin konkreettisia näkymiä kuin kortistossa, minne nuo ’auringonlaskualojen’ tyypit muka joutavat.

Vaikka nykyisin virkamiesten valtavirta onkin puolueettomia ammattilaisia, ei aikoinaan asemiinsa nostettuja ehkä kv. verkostoineenkin voi kritisoida samalla tavalla kuin niitä, jotka eivät tiedäkään vaikkapa yya-aikojen epämääräisistä aatesitoumuksista. Joskus poliittisilla aktivisteilla on ollut vaikutusvaltaa myös henkilöstöasioihin luottamusmiestehtävänsä tai ulkopolitiikkalobbynkin kautta. Eräänlaista paikallista sopimista sekin.

2. *Paikallisen sopimisen vaikutus mahdollistamassa käytänteitä ja päätöksiä julkisen vajeen pahenemisen suuntaan, case.

Suuressa valtionvirastossa noudatetaan paikallista käytäntöä, jossa keskeisistä työehdoista sovitaan vuosittain johdon ja kahden henkilöjärjestön edustajien salaisissa neuvotteluissa. Yleisesti niitä kutsutaan paikallisiksi työehtosopimusneuvotteluiksi valtion määrittelemän budjettikehyksen puitteissa. Silloin kun menee hyvin ja jaettavaa on, sitä jaellaan moninaisiin kohteisiin. Silloin kun budjettiraami on tiukka, sovitaan tiukastikin neuvotellen, ja työntekijäosapuoli vetoaa esimerkiksi vientisektorin tms. oikeansuuntaiseen esimerkkiin palkankehityssuosituksena. Joustoja alaspäin ei lähtökohtaisesti siedetä.

Osapuolet kuitenkin tuntevat toisensa pitkältä ajalta henk.koht. ja ovat pitäneet joskus julkisestikin päärahoittajaansa yhteisenä ’vihollisena’ (ex-johtajan suulla on ”kolme uhkaa: VM, VM ja VM!”). Yleisesti on myös katsottu virastolla olevan eräänlainen itsenäinen asema tai autonomia muutenkin kuin vain tieteellisessä mielessä. Joskus tämän on katsottu talon sisällä ja tuttujen kesken tarkoittavan sitäkin, että myös rekrytointi tulisi hoitaa vain ’sisäpiiristä’. Virasto on myös onnistunut saamaan ulkopuolista rahoitusta joillekin hankkeilleen, kuten EU-standardeihin pyrkivien maiden laadunkehitysyhteistyöhön.

Aina ei työnantajan kanssa olla sovussa samassa veneessä. Yli 3000 euron kk-palkkaiset virkamiehet eivät halua kuulla puheita lomarahojen leikkauksista. Taantumavuosina 2012-14 olivat viraston molemmat henkilöstöjärjestöt (ei-vasemmistolainenkin) vakavasti vaatimassa työajan lyhentämistä viikottaisen palkallisen liikuntatunnin muodossa. Joukkovoimahypetys asettui kannattamaan ilmeisen huonosti ajoitettua hanketta, mihin työnantaja ei voinut suostua pitkän historian ensimmäisen laajan yt-neuvottelukierroksen uhatessa taloa.

Eräs virkamies muistutti, ettei aloite viikottaisesta palkallisesta liikuntatunnista kuulosta hyvältä talon ulkopuolella ja työajan lisäämistä vaativien työmarkkinaosapuolten korvissa varsinkaan, jos se pääsee taantumasta kärsivien työttömyysalojen ja median tietoon. ”Työpaikkazumbailuhan maksaisi talolle enemmän kuin Merja Ailuksen kuuluisa Bemari”. Toisinajattelija ehdotti myös varsinkin itään suuntautuvien kehitysapukonsultaatioiden toteamista tuloksettomiksi panostuksiksi ja ehdotti säästöjä talon korkeiden matkailukustannusten puolelta.

Virkamies sai nyt kokea ay/yya-siiven suunnalta joukonpetturiksi leimaamista konkreettisinkin tavoin, ja kevään 2015 yt-neuvotteluissa hän sitten yllättäen valikoitui talosta irtisanottavien parinkymmenen joukkoon. Toisen henkilöstöjärjestön pääluottamusmies arveli yksityisesti, ettei tämä voinut perustua juuri muuhun kuin keskusteluissa ilmaistuihin mielipiteisiin, mutta sitä on mahdotonta näyttää toteen, joten päätös hyväksyttiin.

Tässä kuvatussa paikallisen sopimisen alakulttuurissa on eräänlainen korporativistis-anarkosyndikalistinen jopa sakinhivutusväkivaltaa kaihtamaton radikaalifraktiokin näyttänyt aika ajoin nauttivan jonkinlaista immuniteettisuojaa, ja sillä on ollut edustuksensa myös johtoryhmässä. ’Ay-liikkeen loukkaamista’ ei siedetä, eikä liittoihin kuulumatonta tai ’vääränväristä’ edelleenkään aina katsota hyvällä myöskään portinvartijatovereiden urankehityssyynissä.

Kun määräaikaisessa virassa hyvin palvellut pätkätyöläinen paljasti luottamusmiehen loppuhaastatteluun kutsuttuna olevansa Ytk:n eli ’väärän liiton’ jäsen, oli tämän ääni muuttunut kellossa: ”Perkele, porvarien kätyri!” Kun eräs puolueeton ehdotti intrassa ystävyysseuraosaston perustamista muillekin naapurimaille kuin perinteiselle, vanha luottamushenkilö vastasi, että siitä vaan mutta liity nyt ensin Venäjä-seuraan. Myös suositut vihreät ja sivistysdemarisiipi ovat monessa kohtaa muuhun yhteiskuntaan verraten epärealistisuudessaan menneen ajan utopioiden linjoilla ja ilmeisen haluttomia kulttuurinmuutokseen. Talossa jo vuosia vaikuttanut ei-vasemmistolainen pääjohtaja ei hänkään ole onnistunut täysin kitkemään ylipoliittisen kauden viipyileviä paikallisperinnevinoumia.

Paikalliskulttuurista kertoo sekin, että mainittu virkamies oli saanut tuoreeltaan perutut potkut edellisen pääjohtajan kaudella 2009, ilmipoliittisista syistä. Suullista irtisanomista oli pahoiteltu ylilyöntinä jo seuraavana päivänä akavalaisen henkilöstöjärjestön ja ammattiliiton lausunnon jälkeen, missä ei periaatteessa hyväksytty potkuja mielipiteen ilmaisun vuoksi. Kaiketi talon johto oli kuullut perinteisen ulkopolitiikkalobbyn erottamisvaatimusta kritiikittä hyväksyessään sen. Syynä oli ollut se, että virkamies oli pyytänyt lakiosastoa ja työsuojeluvaltuutettuja tutkimaan häntä kohtaan esitetyn perättömän syytöksen lähteet.

Tuolloin talon intrafoorumilla oli esitetty vakava syytös ”venäläisvastaisesta rasismista”. Sen pohjana ja perusteluina oli 2008 Pronssisoturi-kriisin ja Sofi Oksasen ’Kaiken takana oli pelko’ -kirjanjulkistuksen jälkimainingeissa virkamiehen samaan intranetiin kirjoittama lausuma ”Neuvostoliitto aloitti sodan Suomea vastaan ja miehitti Viipurin läänin laittomasti omalla väellään talvisodan ja jatkosodan jälkeen”. Asia on kirjattu diaarioidussa nuhteluasiakirjassa virkamiehen ’rasistiseksi synniksi’, ja kun tämä vaati tarkempaa näyttöä ja juridista selvitystä siitä, miten ym. historiallinen toteama muka on rasistinen, hänet lopulta irtisanottiin.

Silloin väärien syytösten taustalla oli kaiketi pieni venäjämielinen toverilobby, jolla oli ollut taistolaisajoista alkaen virallisenluontoista valtaa myös ylimmän johdon suojeluksessa. Johan Bäckmanin todettujen paikallisten kontaktien osuus jäi aukottomasti selvittämättä, samoin talossa edelleenkin muitten 1970-luvulta periytyvien kulttuurinvaihtoväylien lisäksi toimivan perinteisen Suomi-Venäjä-seuran työpaikkaosaston aktiivien. Neuvostohenkinen lukkarinrakkaus idän suuntaan elänee yhäkin. Talosta on ihan viime aikojen valtiollisiin vaaleihinkin riittänyt ehdokkaita sekä virallisen SKP:n että bäckmanilaisen STP:n ym. ääripuolueiden listoille ja keskuskomiteoihin ym. kellokastehtäviin.

Poliittiset potkut 2009 vaihtuivat puolen vuoden selvittelyn jälkeen pääjohtajan epäviralliseen anteeksipyyntöön välipuheella, että pidetään asia omassa piirissä, eikä viedä ulkoiseen oikeuselimeen. Ehkäpä valitettavasti yleisemmaltä kannalta paikallista sopimuskulttuuria ajatellen näin kävi. Talon perustyön laatu ja julkaisut ovat tietenkin aina olleet hyviä ja luotettavia, eivätkä poliittiset intohimot ole niissä näkyneet, mutta on puistattava ajatus, että paikallinen sopiminen ylipäätään voi muotoutua joskus jollain tapaa ehkä tuontyyppistenkin vinoumakulttuuristen tekijöiden vaikutuksesta.