Budjettiriihi ilman päätöksiä

Kyllähän se on sanottava, että budjettiriihen saldo on pettymys, vaikka kevään kehysriihi ei odotuksia nostanutkaan. Tämä oli nimittäin viimeinen varsinainen budjetti ennen vaaleja. Miksikö? Siksi että, kuten Hesarikin eilen kirjoitti, vuoden päästä tehdään jo eduskuntavaaleja ja siten se kuuluisa vaalibudjetti. Ihan teknisesti katsoen on mahdoton pistää mitään uusia uudistuksia alulle enää kuutta kuukautta ennen vaalikauden päättymistä. Toivon, että hallitus käyttäisi vielä talven kuukaudet hyväkseen.

Eilinen päätöslista on täynnä selvitystä ja valmistelua – ja tekemättä jättämistä.

Yritystukien uudistamista pohtimaan perustetaan parlamentaarinen työryhmä. Tämä on vastuun pakoilua. Jos yritystukien karsiminen on vaikeaa kolmen hallituspuolueen kesken, mitä luulette, mikä on tulos kun savottaan lähtee kahdeksan ryhmää? Minä odotan hallitusta, joka purkaa kaikki yritystuet ja vastaavasti laskee yrittämiseen kohdistuvaa verotusta useilla prosenttiyksiköillä. Syrjimättömästi, tasapuolisesti, pois tunkkaisesta muka-yrittämisestä julkisella tuella.

Perhevapaauudistus aiotaan tehdä (hyvä), joskaan mallista ei vielä ole tietoa, sillä nyt tehtiin vain päätös valmistelusta. Valmisteluun osallistuvat tietenkin myös työmarkkinajärjestöt. Uudistus tehtäisiin joka tapauksessa viimeistään ensi kaudella, sillä se käy myös vihreille ja demareille. Työmarkkinauudistukset ovatkin sitten eri asia.

Niistä työmarkkinauudistuksista. Mitään isoa ei uskalleta tehdä, koska kiky ja koska liittokierrokset. Puhutaan enää 10 000 lisätyöpaikasta, vaikka hallituskauden alun tavoitteesta uupuu vielä 70 000. Tarvetta olisi enemmänkin. 72 prosentin työllisyysasteessa on oltu viimeksi 1990-luvun alussa. Liian moni on työtön jo toisessa sukupolvessa.

Koska vastustin nykyisen muotoista kikyä alunperinkin, totean vain, että tämä hallitus saa kantaa ikuisesti ristiä siitä, että se melkein sai uudistettua suomalaiset työmarkkinat eurooppalaiselle kilpailukykyiselle tasolle. Se vain jätti historiallisen tilaisuuden käyttämättä. Nyt jatketaan vanhaa tupojen kierrettä, mikä tarkoittaa hallitustyöskentelyn kannalta suunnilleen seuraavaa: mitään ei tehdä, koska tupo on a) juuri tehty, b) juuri päällä tai c) juuri tulossa.

Samaan talouspolitiikan doktriiniin kuuluu, että hädän edessä kiristetään liitoilta palkkamalttia. Ennen vanhaan devalvoitiin. Se on sääli, koska jokaisen hallituksen tavoitteen pitäisi olla pikemmin se, että maassa työskentelevien ihmisten elin- ja ansiotasot nousevat eivätkä laske. Palkkojen pitäisi kuitenkin voida nousta tekemisen ja osaamisen kautta, ei kabinettipäätöksin, jolloin jätetään kroonisesti osa porukasta kokonaan ilman töitä.

Ansiosidonnaista ei uudisteta, vaan lisätään byrokratiaa. Sitä kutsutaan aktivoinniksi. Työperäisen maahanmuuton tarveharkintaa ei poisteta. Joku on vastustanut työn tarjontaa lisääviä toimia, koska “kysyntää ei ole”. Nyt monella alalla ja alueella on työvoimapula, joten ajankohta olisi mitä otollisin. Jätetäänkö tämäkin tilaisuus käyttämättä? Tulee mieleen karjalaismummon tokaisu: kesällä ei kerkene ja talvella ei tarkene.

Solidaarisuusveron alarajan laskun jatkaminen on myönnytys epä-älylliselle poliittiselle kulttuurille. Jos haluamme, että täällä kannattaa tehdä ja teettää myös korkean tuottavuuden asiantuntijatöitä, on progressiota – ja ylimpiä marginaaliveroasteita – kerta kaikkiaan laskettava. Yli 75 000 euroa ansaitsevia on alle neljä prosenttia Suomen väestöstä ja he maksavat nyt vajaan puolet valtion tuloveroista. Mikä riittää? 

Kaikki verot maksaa lopulta yrityksen asiakas. Jos maksaa. Sen sijaan, että pidetään kovan osaamisen työn hintaa huippukorkealla, meidän pitäisi miettiä, miten saamme kovapalkkaista työtä Suomeen nykyistä paljon enemmän. En tarkoita tätä yksin julkisen talouden kannalta, vaan ihan ihmisten itsensä vuoksi. Tarvitsemme lisää, emme vähemmän, hyväosaisia tähän maahan – riippumatta ihmisten lähtömaasta tai -tilanteesta.

On vahva signaali osaajille, ettei heidän puoltaan pidetä edes porvarihallituksessa. Ei ihme, että niin moni lähtee maasta – koulutettuja lähtee enemmän kuin tänne tulee – ja vielä useampi jättää verojen takia lisäponnistelut sikseen. Tuoreen kyselyn (STTK) mukaan jopa kolmannes toimihenkilöistä jättää lisätyötunnit tekemättä verojen vuoksi. Sama ilmiö on tuttu Akavan aloilla. Lääkäri maalaa itse mökkinsä seinät jne., missä ei ole mitään järkeä. Siinä jää kaksi ammatti-ihmisen työpanosta tekemättä. Suomen kuten muidenkin teollistuneiden maiden tulevaisuus on sekä palveluissa että huippuosaamisessa. Ilman merkittäviä uudistuksia me seuraamme tätä peliä jatkossakin sivusta.

Välillisiä veroja nostetaan. Lämmitys-, työkone- ja voimalaitospolttoaineiden energiaveroja korotetaan 45 miljoonalla. Tämä iskee erityisesti niihin pk-sektorin yrityksiin ja toimijoihin, jotka eivät saa energiaveron palautusta. Pelikenttä jakautuu entisestään. Alkoholiveroa nostetaan. Se on kuudes kiristys vuoden 2008 jälkeen. Matkustajatuonti lisääntyy ja ravintola-anniskelu supistuu. Ravintoloissa kulutetaan muutenkin enää alle 10 % alkoholista, kun lukema oli reilu 10 vuotta sitten vielä viidennes. Se niistä palveluelinkeinoista! Nämä kiristykset tehdään, jotta kikyn vaikutus palkansaajien verotukseen saadaan kompensoitua. Toistan näkemykseni kikystä.

Hyviä uutisia on lähinnä koulutuksen saralla, kun ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja lisätään. Haastavilla alueilla toimiville peruskouluille osoitetaan lisää rahoitusta. Takuueläkettä nostetaan, mikä on hyvä. Ihmisten perusturvaa pitäisi parantaa ja laajentaa. Tähän ei kuitenkaan tule olemaan mahdollisuuksia, jos nousukauden hedelmät tärvätään vanhoihin rakenteisiin ja tehottomuuksiin kuten keski- ja hyvätuloisten itse itselleen maksamiin tulonsiirtoihin.

Suomen ongelma on käytännössä kaikkien veroluokkien muita länsimaita korkeampi taso joka näivettää talouden ja vie kilpailukyvyn. Siihen ainoa ratkaisu olisi julkisen sektorin menojen ja tarpeettomien tehtävien karsiminen. Yritystuet listalla ensimmäisenä.

Aika on rahaa; valitettavasti tämäkin hallitus on nyt päätynyt tuhlaamaan molempia. Se on sääli, sillä varsinaiset taloushaasteemme ovat varsin todennäköisesti vasta edessäpäin. Jos ennustekaudella velkaantuminen taittuukin, se kääntyy uudelleen nousuun 2020-luvulla, jolloin ikäsidonnaiset menot ovat huipussaan ja valtio joutuu tekemään suuria hankintoja. Minun on myös vaikea uskoa, että tuleva maakuntahallinto olisi ainakaan alkuvuosina plussalla. Kun jo perusnäkymä on heikko, tekee pahaa miettiä miltä luvut näyttävät, jos jonain päivänä maailmalta tulisikin yllättävä käänne alaspäin.