Itsenäisyys on vapauden mitta

Meillä on nyt tuhannen taalerin tilaisuus hilata
siniristilippu salkoon. Kreikka  ja
kumppanit antavat osviittaa siitä miten käy kansakunnan vapauden jos talous päästetään
kuralle. Siinä vaiheessa kun Kiina on viimeinen markkinaosapuoli joka maan velkaa
ostaa, voi olla varma siitä, että vakuudet eivät jää pelkästään
tuulikaappikeskusteluiksi. Ei meidän vielä tarvitse Etelä-Karjalaa pantata,
mutta kymmenessäkin vuodessa voimme väärillä päätöksillä hankkia itsellemme
uudet isännät. Heidän toleranssinsa laittomien lakkojen edessä saattaa olla
heikompi kuin nykyisten.

Vaikka tässä vaiheessa taksikuskikin tietää, että oli virhe
perustaa rahaliitto rauhanpoliitikan takeeksi, on meidän katsottava
tulevaisuuteen. Retoriikka kuten ”Lyön
EU:ta turpaan” ei vaaleja kauemmaksi kanna. EU:sta tai rahaliitosta
eroaminen ei itsessään meitä pelasta.

Heikkenevä euro on Suomelle vientivetoisena maana mannaa ja
kun suhteellinen kilpailukykymme euroalueen sisällä säilytetään hyvänä, niin
voimme nauttia paremmasta talouskehityksestä kuin euromaat keskimäärin. Meidän
pitää vaikuttaa siihen, että EU:n lisääntyvä integraatio tarkoittaa lisääntyvää
vapautta: kaupan ja liikkuvuuden esteiden purkamista eikä byrokratian
lisäämistä.

Samalla on katsottava ettemme ota lisää julkista velkaa
lastemme nimissä eikä yksityiseenkään velanottoon pidä kannustaa
verovähennysten muodossa. Alhaisella korkotasolla ja keskuspankin velkaostoilla
on jo valmiiksi varsin elvyttävä ja inflatoiva vaikutus.

Raha on valtaa

Kilpailukyvyn säilyttäminen ei ole helppoa samalla kun
työikäinen väestö pienenee ja työvoiman keski-ikä kasvaa – Suomessa nopeammin
kuin muualla. Jos työvoiman suuruus laskee vuosittain puolella prosenttiyksiköllä,
on vuosittainen talouskasvu nykyisillä panoksilla ja tuottavuudella
negatiivinen. Kun väestön keski-ikä nousee, laskee myös innovatiivisuuden
aste ja innokkuus perustaa uusia yrityksiä.

Kansakunnan käytettävissä olevien säästöjen määrä suppenee
ja aletaan syödä pääomia. Se tarkoittaa itsessään kahta asiaa. Joko yritysten
investoinnit pienenevät tai ne rahoitetaan ulkopuolisella pääomalla. Eli: Joko
tuotanto pienenee tai muiden maiden valta meillä kasvaa. Taloudellinen valta on
poliittista valtaa.

Ikääntyminen nostaa hyvinvointivaltion kustannuksia. Mikäli
säilytämme julkisen terveydenhuollon, koulutuksen ja turvallisuuden, siinä on pääomitettavaa
kerrakseen omalle ja seuraavalle sukupolvelle.  Työurien pidentämiseen ei minun oikeustajuni
mukaan voi pakottaa. Siihen pitää antaa edellytykset. Maahanmuutto nykyisellään
tai syntyvyyden kasvattaminen eivät lähivuosina huoltosuhdetta paranna.

Jokaisen työtunnin pitää kannattaa: ansiotulojen
tasavero on järkevä ratkaisu. Eläkejärjestelmän
muuttaminen rahastoivaksi lisää yksilön vapautta ja vastuuta suhteessa
omaan vanhuuden turvaansa. Se myös lisää järjestelmän vakautta kun
riippumattomuus väestörakenteesta kasvaa.

Meidän ei valtiona tarvitse tuhota omaa kilpailukykyämme
haaskaamalla rahaa alojen ja alueiden tekohengittämiseen: konkurssi kuuluu
markkinatalouteen. Maaseudun elinvoimaisuus palaa jos on palatakseen eikä sitä
tosiasiaa budjettimäärärahalla muuteta. Meillä ei ole varaa pitää joka
niemennotkossa terveysasemaa.  

Pidetään maavarallisuudesta kiinni

Valtiolliset rajat ylittävä markkinatalous sekä tavaroiden,
palveluiden ja ihmisten liikkuvuus on tavoite, johon on pyrittävä. Maailma ei
ole täydellinen, ja ulkoisen turvallisuuden puolustaminen kuuluu
vapauskäsitykseeni.  Suomi on suhteessa pääomaköyhä
maa mutta yksi tärkeimmistä resursseista on maamme. Ja reaaliomaisuudella jos
millä on kriisiaikoina ja/tai inflaation jyllätessä merkitystä.

Meidän ei ole syytä antaa kunnanisien helpottaa väliaikaisesti
velkapaineita myymällä Saimaan rantatontteja rajatta. Omistuksen keskittyminen
on ongelma. Jos Suomi joskus haluaisikin pakkolunastaa ulkomaalaisomisteisen
maan takaisin, syystä tai toisesta, Putin III ei välttämättä vastaa kutsuun
pullakahveilla. Jos ei täällä olla vielä täysin liberalismin tiellä, niin ei
olla sielläkään.

Venäläiset ovat itsestäänselvästi tervetulleita meille
vieraiksi tai töihin ja asumaan siinä missä muidenkin maiden kansalaiset. 100
vuoden vuokrasopimus, jossa vuokralainen maksaa vuokrien nykyarvon
vuokraisännälle vaikka kerralla, on markkinaehtoinen tapa muuttaa omaisuutta
rahaksi ilman että maan suvereniteetista tingitään. Kannatan myös
elintarvikkeiden ja energiantuotannon tietyn asteista omavaraisuutta, joista
jälkimmäistä ei tarvitse toteuttaa julkisin varoin. Protektionismia, kyllä,
mutta turvallisuuspolitiikan renkinä.