Inflaatio ja vallan uusjako

(…Tai kun säästäväisyys ei kannata… eikä luottoluokituksella
ole enää väliä)

Perjantaina julkaistu Suomen inflaatiolukema puhuu
karua kieltä. 3% ylittää EKP:n tavoitetason yhdellä prosenttiyksiköllä. Inflaation aikaan kärsivät eniten ne, jotka
ovat säästäneet sukanvarteen. Tänään kympillä saa pizzan, kymmenen vuoden
päästä palasen. Mummon ohjeet menevät roskakoppaan silloin kun keskuspankit printtaavat
rahaa.

(Puhun tässä artikkelissa virallisesti tilastoidusta,
kuluttajahintaindeksistä lasketusta inflaatiosta, vaikka sen koostamiseen
liittyy ongelmia. Lue lopussa oleva kohta ”PS” jos haluat tästä
lyhyen johdannon. Teen näin selvyyden vuoksi ja siksi, että viesti pysyy samana
kuin jos puhuttaisiin rahan määrästä.)

Niukkuus ja nuukuus kannattavat kun raha säilyttää reaaliarvonsa
ja ostovoimansa. Mutta silloin kun raha on ilmaista ja sitä on kenen tahansa
saatavilla, hyötyvät ne joilla on pokkaa ottaa lainaa ja sijoittaa se riskillä
eteenpäin. Jos riskit eivät toteudu, sitä on yhtäkkiä nimellisesti rikas. Jos
taas riski toteutuu ja sijoitus tuottaa tappiota, on inflaatio – tai parhaassa
tapauksessa joku takaamaan lähtenyt valtio – syönyt velkasi.

Kuulostaako tutulta? Silloin kun sijoittaja ei joudu itse
kantamaan vastuuta tappiosta ei riskisijoittaminen todellisuudessa ole
riskisijoittamista ensinkään.

Euroopan ja Yhdysvaltain keskuspankit pitivät ohjauskorkonsa
inflaatiokorjattuna lähes nollassa koko 2000-luvun ajan. Jos sillä saatiin
finanssikriisi aikaiseksi, niin nyt mennään vielä pidemmälle: tällä hetkellä
reaalikorko eli koron ja hintamuutoksen erotus on negatiivinen.

Hinnat nousussa ympäri maailmaa

Pienen reunavaltion osalta on ikävää että jos sen inflaatio
poikkeaa merkittävästi muiden euromaiden hintakehityksestä, ei EKP:lla ole
mitään syytä muuttaa ohjauskorkoaan. Toistaiseksi esimerkiksi Saksan inflaatio
on pysytellyt Suomea maltillisemmalla tasolla: viimeisin lukema oli 2%.

Hintakehitys on kuitenkin myös muualla maailmalla
nousujohteinen. Vetureina toimivat öljy ja elintarvikkeet. Raakaöljyn hinta on
puolessa vuodessa noussut 35% – viime aikoina sen hintaa ovat nostaneet
erityisesti Pohjois-Afrikan levottomuudet.

Tilanne on vähän sama kuin kesällä 2008: finanssisektorilla ja
reaalitaloudessa paloi jo, mutta EKP nosti ohjauskorkoaan kun inflaatiotaso
niin määräsi. Tuolloin(kin) inflaation korkea taso selittyi räjähdysmäisesti nousseilla
raaka-aineiden hinnoilla. Silti jo muutaman kuukauden jälkeen kun paitsi
öljypiikki myös suuri investointipankki olivat romahtaneet, sai EKP muiden
keskuspankkien tavoin hilata ohjauskorkonsa sukkelasti alas.

EKP:lta odotetaan kesällä koronnostoa mutta se ei tällä
kertaa ole välttämättä yhtä innokas kulkemaan hyvin elpyneen Saksan
talutusnuorassa. Syy on selvä: velkojensa kanssa painiskelevat PIGS-maat eivät
varsinaisesti hyödy jos korkotaso nousee. Suo siellä, vetelä täällä, sanoi
Trichet kun Portugalin lainapaperia osti.

Kireämpää talouspolitiikkaa omin voimin

No, mitä tämä nyt sitten tarkoittaa? Meillä Suomessa ei
ainakaan pitäisi intoutua nostamaan palkkoja, sillä sillä tiellä ajamme
vientiteollisuutemme nopeasti paitsioon ja nostatamme uuden inflaatioaallon. Meidän
on pelattava ne kortit oikein, jotka meillä yhä on kädessä. Talouspolitiikkaa
on kiristettävä valtion menoja supistamalla. Esimerkiksi sellaisten
elinkeinojen tukeminen, joiden tuotteet eivät markkinaehtoisesti pärjää, tuottaa
tappiota paitsi nimellisesti, myös eritoten reaalisesti. Syömävelkaa ei parane
ottaa.

Hallittu velkaantuminen voi olla yksityisellä sektorilla järkevää
silloin kun sijoitus tehdään johonkin arvonsa säilyttävään ja/tai
potentiaalisesti tuottavaan reaaliomaisuuteen. Vaikkapa Nokia, joka on
perinteisesti pitänyt suurta kassaa (vuodenvaihteessa 12 miljardia euroa) taatakseen
itselleen hyvän luottoluokituksen ja edullisen lainakoron, tekee nyt hyvin jos
alkaa hiljalleen purkaa tuota positiota.

Syitä on kaksi: rahamäärän paisuessa ei luottoluokituksella
ole enää niin väliä – lainaa saa kuitenkin ja suhteellisen halvalla. Ja jos
rahaa makuuttaa tuottamattomana tilillä, sen arvo alenee inflaation tahtiin. Eri
alojen tai tuotteiden inflaatio voi olla merkittävästi suurempaa kuin virallisessa
tilastossa. Esimerkiksi Nasdaqin telekommunikaatio-indeksi on noussut puolessa
vuodessa 19%. Jos kiikarissasi on joku alan yhtiö tai sen osa, saat nyt
pulittaa reippaasti enemmän kuin syksyllä.

Uusi kuplahan tässä tekee tuloaan mutta paljon ei ole voitettavaa
jos on hurskaampi kuin paavi itse.  Hinnat
eivät ole laskemaan päin niin kauan kuin keskuspankkien politiikka on jatkaa
valtioiden velkapapereiden ostamista ja taloudessa pyörivän rahan
kokonaismäärän kasvattamista. Hinnat karkaavat yhä kauemmaksi todellisuudesta –
vaikka ne välillä laskisivatkin.

—-

PS. Todellinen pitkän ajan inflaatio saadaan mittaamalla
liikkeellä olevan rahan määrää. Kuluttajahintaindekseissä on itseään korjaavia
mekanismeja, jotka vaikeuttavat niiden tulkintaa.

Esimerkki: tietokone maksaa tänään 500 euroa. Vuoden päästä
tietokone maksaa edelleen 500 euroa mutta sen prosessoriteho on tuplaantunut.
Nyt saat siis enemmän prosessoria samalla rahalla, vaikka vanhakin olisi
riittänyt. Kuluttahintaindeksi toteaa tietokoneiden inflaation olevan 50
prosenttia negatiivinen vaikka todellisuudessa saat maksaa samat 500 euroa
ostaessasi uuden vehkeen.

Toinen esimerkki. Bensiinin hinta nousee ja ihmiset
vähentävät autoilua. Oletetaan että autoilu vähenee puoleen: tällöin autoilun
painoarvo indeksissä pudotetaan puoleen. Indeksin lopullinen arvo pysyy siis samana
vaikka autoilun hinta on tuplaantunut. Suomen Tilastokeskus teki tällaisen
korimuutoksen viimeksi viime vuonna. Jopa
15% indeksin painoista meni uusiksi.

Kolmas esimerkki. Euroalueella käytettävä yhdenmukainen
kuluttajahintaindeksi ei mittaa lainkaan omistusasumista eikä esimerkiksi
kulutusluottojen korkoa.

—

http://elinalepomaki.fi