Luottoluokittajien luokaton show

Luottoluokittajien
rooli nykyisen rahoitusjärjestelmän paperiliimana on jäänyt taka-alalle eurokriisissä.
Kuitenkin sekä väliaikainen että pitkäaikainen pelastuspaketti nojaavat rahoitusvälineiden
hyvään luottoluokitukseen. Pelastusrahaston vitsi on, että se saa markkinoilta
halpaa rahaa, jota lainata kriisimaille eteenpäin. Jotta edullisia euroja markkinoilta
liikenee – etenkin halutussa mittakaavassa – on rahaston oman luottokelpoisuuden oltava
nykyisten supra-lainaajien tasoa, parasta AAA-luokkaa. Tähän päästään kun
rahastossa on paitsi tietynkokoinen käteispuskuri  myös tarpeeksi takauksia AAA-mailta.

Pelkästään
euromääräisesti katsottuna paketti ei kaatuisi siihen, jos Suomen kokoinen
valtio jäisi hankkeesta ulos (Suomen osuus pysyvästä vakausmekanismista on
vajaa kaksi prosenttia), mutta esimerkiksi Ranskan luottoluokituksen
tipahtaminen tripla-A:sta heikommaksi käytännössä romuttaisi hankkeen tai ainakin
supistaisi merkittävästi rahaston antolainauspotentiaalia. Jos Ranskan
takauksella ei nimittäin enää olisi tarvittavaa arvoa, maan pitäisi myöntää
rahastoon enemmän riihikuivaa käteistä. Sarkozynkin euronälkä todennäköisesti laantuisi siihen. Ranskalle
laskettu osuus paketista on viidennes.

Ranskan
luottoluokituksen pudotusta uumoiltiin jo vuosi sitten samoihin aikoihin kun
Kreikkaa ”pelastettiin” talkoovoimin. Hiljattain siitä on oltu
kummallisen hiljaa, vaikkei maan julkinen talous eikä rahoitusasema ole
sittemmin parantunut. Ja vaikka kaksi viikkoa sitten tapahtui mahdottomista
mahdottomin: S&P uhkasi alentaa Yhdysvaltain luokitusta.

Onko
luottoluokittajat ostettu hiljaisiksi vai mistä tämä implisiittinen solidaarisuus
eurohanketta kohtaan? Ranskan julkinen velka suhteessa kansantuotteeseen on 84
prosenttia ja jatkuvista mielenosoituksista sekä kansan yleisestä työallergiasta
päätellen se on nousujohteinen myös tästä eteenpäin. On hyvinkin mahdollista,
että Ranskan (tai jonkin toisen AAA-maan) luokitus tipahtaa ennen kuin Euroopan
vakausmekanismin on vuonna 2013 määrä aktivoitua.

Luottoluokittajien
uskottavuus lähenee nollaa

Luottoluokittajien kuten Standard & Poor’sin, Moody’sin ja
Fitchin vallan suppenemista povattiin finanssikriisin suurimman myllerryksen
jälkeen. Niin totaalisesti olivat kaikki kolme epäonnistuneet suojelemaan
velkasijoittajia tulevilta tappioilta. Päinvastoin, luottoluokittajilla oli
merkittävä rooli rakennettaessa subprime-kuplaa. Ilman hienoja
luottoluokituksia eri tavoin paketoidulle kuralle eivät pankit olisi saaneet
tuotteita kaupaksi.

Vuosina 2005-2007 merkityistä AAA-luokituksen saaneista vakuudellisista
velkasitoumuksista vain 10 prosentilla oli enää AAA-luokitus vuoden 2009
kesäkuun lopussa.  Parhaan luottoluokituksen (AAA / S&P tai Aaa / Moody’s)
sijoitusten konkurssitodennäköisyys on luottoluokittajien omien ilmoitusten
mukaan vuoden sisään noin nolla.

Niin kauan kuin todennäköisyys on nollaa suurempi, on
toki mahdollisuus olemassa. Lehman Brothersin luottoluokitus oli Moodysillä ja S&P:llä
kummallakin A-luokkaa (konkurssitodennäköisyys vuodessa noin 0,01%) samana
päivän aamuna kun pankki ajautui maksukyvyttömyyteen. Moody’s periaatteessa
laukaisi Lehmanin konkurssin alentamalla sen luottoluokituksen kertarysäyksellä
yhdeksällä tasolla 15.9.2008. S&P
taas osoitti kauaskatseisuutensa
alentamalla Lehmanin luottoluokituksen
roskasarjaan muutama päivä konkurssin jälkeen.

Vastuunpakoilua

Ranskan valtionlainojen riskilisä on korkeampi kuin
Chilen lainoissa. Tämä kertoo Chilen taloudella menevän suhteellisen hyvin
viime vuotisesta maanjäristyksestä huolimatta ja vastaavasti Ranskan
lisääntyvistä ongelmista. Silti Ranskan luottoluokitus on parempi kuin Chilen –
kuinka ollakaan.

Luottoluokittajat eivät toki aja sijoittajan etua, vaan
omaa etuaan. Niin kauan kun rahoitus tulee velan liikkeeseenlaskijalta, on
luottoluokittajan korva herkistynyt liikkeeseenlaskijan näkemyksille ja
toiveille oman luottokelpoisuutensa suhteen. Luottoluokittajat myös tietävät
roolinsa markkinoiden liikuttajina.

Jokainen tietää mitä tämä tarkoittaa, mutta silti
etenkin valtiolliset institutionaaliset sijoittajat ja muut julkiset toimijat nojaavat
päätöksissään luottoluokituksiin. Yksityiset, pienet ja/tai ketterät luottavat
mieluummin omaan arviointikykyynsä. Näin esim. Pimco, joka on myynyt lyhyeksi
Yhdysvaltain valtionlainoja jo ennen kuin S&P pari viikkoa sitten varoitti mahdollisesta
luottoluokituksen laskusta.

No mutta. Byrokraateilla ei ehkä ole arviointikykyä tai
sitten halua käyttää sitä. Mitä kertoo Euroopan rahoitusjärjestelmästä
politiikka, jossa keskuspankki hyväksyy jäsenmaiden velkaa vakuudeksi, jos sen
luottoluokitus on tarpeeksi hyvä – riippumatta siitä, täyttyvätkö rahaliiton
kriteerit maksimialijäämästä ja velkaantuneisuudesta? Se kertoo totuudesta,
jossa vastuuta pakoillaan viimeiseen saakka ja vieläpä sellaisten tahojen
taakse, joilla tuota vastuuta ei ainakaan tulisi olla. Tällä tiellä
eurolandiassa nyt ollaan.

PS. Vastuunpakoilua on tiedossa lähiaikoina roppakaupalla
lisää, muun muassa jos Kreikka onnistuu neuvottelemaan lainojensa ehdot vaivihkaa
uusiksi. Esimerkkejä tullee riittämään.

PPS. Hieman reilu vuosi sitten Kreikan valtionlainojen
luottoluokitus oli vielä investointiluokkaa
(investment grade)
. Toivottavasti et ostanut silloin.

elina-valtonen
Kokoomus Helsinki

Kansanedustaja (2014-) ja kokoomuksen varapuheenjohtaja. Ulkoasiainvaliokunnan jäsen ja Euroopan neuvoston varajäsen. Entinen koodari, työskennellyt 10 vuotta rahoitusalalla, asunut neljässä eri maassa. Tietotekniikan diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri kansantaloustieteestä. Ihmisoikeudet, kansalaisyhteiskunta ja kansainvälinen yhteistyö!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu