Keskussuunnittelijat oikeustajun kimpussa

Ennen vanhaan valtion
obligaatioihin sijoittivat mummot ja eläkesäästäjät mutta nykyisin ne alkavat
olla puhtaasti hedge fund -kamaa (hedge fundeihin lienee laskettava nykyisin
myös Euroopan rosk- kröh- keskuspankki EKP). Tavallinen pulliainen kun ei
mitenkään enää pysy lainaehdoissa mukana, semminkin kun niitä voidaan muuttaa
jälkikäteen kulloisenkin poliittisen agendan mukaan.

Euroopan keskussuunnittelijat
pääsivät siis alkuviikosta sopuun Kreikan apupaketista, jossa yksityisen
sektorin saatavia Kreikalta leikataan sekä siirretään yhä enemmän julkisen
sektorin taseisiin. Pitkä matka on tultu ja pian ollaan pisteessä, jossa Saksan
ja Ranskan pankit on saatu puljattua Kreikka-vastuistaan irti. Kreikka voidaan siis
pian päästää rehelliseen konkurssitilaan ja oikeaan velkasaneeraukseen. Tässä
ei vielä mitään uutta.

Mutta se mikä järjestelyssä on
uutta, on velkojien asettaminen jälkikäteen eriarvoiseen asemaan, mikä on, Roger
Wessmanin
sanoin, konkurssirikos
. Kreikan velkojen arvosta leikataan
puolet, mutta EKP päästetään pälkähästä konvertoimalla keskuspankin Kreikka-velka
sellaiseksi, jota tämä velkajärjestely ei koske. Tämä on se todellinen uutinen,
joka vaikuttaa markkinoihin ja sitä kautta euroalueen talouteen vielä vuosia.
Kuitenkin saa hakea suomalaista mediaa joka keskittyisi uutisanalyyseissään
tähän.

Eikös sitten ole oikein, että
veronmaksajat pääsevät vähemmällä kuin yksityiset ”roistot”? Ja
niinhän tämä asia meille poliitikkojen toimesta markkinoidaan.

”Markkinat ovat
väärässä!”

Ensinnäkin, jos
”yksityiset roistot” olisi haluttu pistää tilille, tai ylipäänsä
kaikki sijoittajat siinä suhteessa kuin he olivat Kreikan lainottamiseen
osallistuneet, niin helpoin ja ainoa ratkaisu tähän olisi ollut jättää Kreikan
yhteisvastuulliset pelastustoimet kokonaan tekemättä. Pelastustoimiin ryhtyminen
oli kauttaaltaan keskusjohtoinen ja poliittinen päätös. Siitä ovat vapaat
markkinat ja kapitalismi kaukana.

Toisekseen.
Vuodesta 2010 asti olemme kuulleet poliitikkojen vakuutteluja siitä, kuinka
tilanne on hallinnassa ja kuinka eurooppalainen yhteisö tekee kaikkensa
palauttaakseen markkinoiden luottamuksen. Paitsi että on mielestäni
nurinkurista pitää positiivista markkinavirettä minkään politiikan
ensisijaisena tavoitteena, niin melkoisessa ristiriidassa ovat poliitikkojen
puheet ja teot. Jos tosiaan joku viimeisen parin vuoden aikana meni ja uskoi
nuo vakuuttelut ja osti Kreikan velkaa, niin tässä on tulos.

(Sivuhuomautuksena:
keskusjohtoisessa politiikassa keskusjohto on aina oikeassa, ihmiset eli
markkinat eivät. Onkin p-ö-y-r-i-s-t-y-t-t-ä-v-ä-ä kuinka markkinat ovat kehdanneet
viime vuosina vaatia – kiskoa! – Kreikalta ja kumppaneilta niin korkeita
korkoja. Väärässähän niiden on täytynyt olla.)

Kolmas ja
tärkein kohta on kuitenkin seuraava. Mitä tapahtuu Euroopan velkamarkkinoille
jatkossa? Kuinkahan moni yksityinen sijoittaja on tällä viikolla ollut langan
päässä salkunhoitajalleen ja ohjeistamassa, että tämä ostaisi lisää Portugalin,
Espanjan ja Italian velkaa eläkepäivien varalle? Mikä estää EKP:a tekemästä
saman ilmaveivin Italian velan kanssa? Tässä piilee koko pointti.

Veronmaksajia
ei säästetä, ei Suomen eikä Kreikan

Järjestely
rampauttaa yksityisen uskon euromaiden velkaan, erityisesti niiltä
sijoittajilta joita velkakirjamarkkinoilla on perinteisesti ollut valtaosa:
konservatiivisilta säästäjiltä. Markkinoille jää yksityisestä kysynnästä
jäljelle ainoastaan ammattimaisten sijoittajien spekulatiivinen intressi. Se
intressi, jolla on varaa pyörittää lyhyen tähtäimen juristipajatsoa ja
arvuutella kulloistenkin poliittisten päätösten vaikutusta arvopaperien keskinäiseen
hierarkiaan ja arvostukseen. Tämän olisi luullut olevan viimeinen asia, jonka poliitikot
haluavat saavuttaa.

Eurokriisin vastuun
kantavat siis jatkossa suoraan ja epäsuoraan veronmaksajat. Yksityistä rahaa ei
kriisimaiden tileille tipu – ellei liikepankkeja lähdetä jälleen reguloimaan
siihen suuntaan. Ja kriisimaiden listaan voi lisätä ainakin kaikki euromaat,
mukaanlukien Suomen. Eli sikäli kuin Portugalit ja kumppanit haluavat velkojaan
jatkossa jälleenrahoittaa, niin EKP:n – eli veronmaksajien – varassa ollaan.

Jännittävä näytelmä tästä on tulossa,
sillä järjestelyn kohtalo on vielä auki. Nyt en tarkoita Suomen eduskunnan
salikeskustelua. Vaikka Kreikka voi oman jurisdiikkansa alla
liikkeellelaskettujen bondien ehtoja säätää jotakuinkin miten lystää, niin osa velkakirjoista
on muun muassa Ison-Britannian lain alla, missä sijoittajasuoja on korkeampi.
Voi olla että tästä noin 10 prosentin osuudesta muodostuu vielä kompastuskivi
keskusjohdon muuten kovin nerokkaaseen suunnitelmaan (kiinnostuneimmat
googlaavat ”blocking stake”).

Tämän pelin yhteydessä on huomionarvoista
kuinka yksityinen sektori, vaikka siltä hetki hetkeltä viedään yhä enemmän liikkumatilaa,
on aina askeleen edellä keskusjohtoa. Siinä myös syy miksi paraskaan regulaatio
ei voi koskaan toimia tarkoituksenmukaisesti. Kävi miten kävi, viimeinen häviäjä tässä sotkussa on kuitenkin
kansainvälinen oikeuskäytäntö ja länsimainen moraali. Mikä peli se sellainen
on, jossa säännöt rukataan lopussa uusiksi? Oli tarkoitus kuinka hyvä tahansa. Hyvä
kysymys onkin, voidaanko sopimusten yksipuolista muuttamista jälkikäteen
soveltaa vastedes laajemminkin ja missä.

elina-valtonen
Kokoomus Helsinki

Kansanedustaja (2014-) ja kokoomuksen varapuheenjohtaja. Ulkoasiainvaliokunnan jäsen ja Euroopan neuvoston varajäsen. Entinen koodari, työskennellyt 10 vuotta rahoitusalalla, asunut neljässä eri maassa. Tietotekniikan diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri kansantaloustieteestä. Ihmisoikeudet, kansalaisyhteiskunta ja kansainvälinen yhteistyö!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu