Elpymispaketti: äänestän Jaa

Suomen liittyminen Euroopan unioniin vuonna 1994 oli ennen muuta turvallisuusratkaisu. Kylmän sodan vuodet arvaamattoman itänaapurin kainalossa olivat jättäneet jäljen, josta kansa halusi eroon heti, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Natoon emme liittyneet, mutta Euroopan yhteisöstä tuli uusi poliittinen kotimme, jonka kaikissa päättävissä pöydissä Suomi halusi olla mukana.

27 vuodessa EU on muuttunut. Niin on Suomikin. EU:ssa oli 1995 15 jäsenmaata; nyt niitä on 27. Vuonna 1999 otettiin käyttöön yhteisvaluutta euro, jonka ensimmäisen 12 jäsenmaan joukossa Suomi oli. Euroopan talous- ja rahaliitto EMU oli kunnianhimoinen ratkaisu taloudellisesti erilaisten kansantalouksien kesken, ilman yhteistä finanssipolitiikkaa. Suomen taloudella – erityisesti työmarkkinoilla – on tähän päivään asti ollut vaikeuksia sopeutua euroon. 

Moni ekonomisti on pitänyt valuvikaisen euron luomista virheenä tai vähintäänkin väärin ajoitettuna: siihen liityttiin, vaikka jäsenmaiden taloudet olivat vielä kaukana toisistaan. Analyysillä on vahvat perusteensa. Ilman keskuspankin mittavaa osallistumista valtioiden velkakirjamarkkinoihin, euron olemassaolo olisi finanssikriisin jälkeisinä vuosina joutunut vaakalaudalle. 

On vahvaa eurooppalaisuutta edellyttää rahaliitolta ja sen jäsenmailta uudistuksia. Siihen liittyy myös jokaisen maan velvollisuus vastata omista veloistaan. No-bailoutiin ja vahvaan markkinatalouteen on palattava tulevaisuudessa, riippumatta siitä, mikä yhteisen finanssipolitiikan viritys on. Vain taloudellisesti vakaa EU voi tulevaisuudessa vastata maailmanpolitiikan haasteisiin. Niitä riittää lähivuosina.

Menneitä virheitä ei auta jäädä surkuttelemaan. On katsottava eteenpäin. Koronakriisin jäljiltä Eurooppa tuntuu nyt olevan poliittisesti yhtenäisempi kuin koskaan. Yhteinen finanssipolitiikka näyttää tulleen jäädäkseen. 

Vielä muutama vuosi sitten Suomessa penättiin Lissabonin sopimuksen turvallisuuspoliittisen yhteisvastuulausekkeen merkitystä. Mitä se pitää sisällään? Tulisiko EU Suomen avuksi, jos tilanne sitä edellyttäisi? Nyt EU kysyy Suomelta samaa. Olemmeko mukana?

Löysän keskuspankkipolitiikan aikana elpymisvälineen taloudellinen vaikutus Euroopalle on erittäin rajallinen, ja se jakautuu usealle vuosikymmenelle. (Tästä lisää: Elpymisväline: menikö yhteisvastuun juna jo?) Sovun poliittinen merkitys onkin paljon suurempi. Elpymisväline on yhtenäisen päätöksenteon rakenne, jonka pohjalta Euroopan on määrä ponnahtaa uudelle vuosikymmenelle. 

Toki voidaan kyseenalaistaa elvytyksen mielekkyyttä nyt, kun talous on lähdössä kasvuun. Digitalisaatioon, vihreään siirtymään ja infraan on järkevä panostaa joka tapauksessa. Suomen omassa päätösvallassa olisi myös se, että laskisimme ennätyskorkeaa veroastettamme, ja tekisimme myös muita välttämättömiä uudistuksia, jotka tekisivät Suomen taloudesta eurokuntoisen.

Euroopassa suunta on valittu. Jos ja kun jäsenmaiden ylivoimainen enemmistö on yhteisen finanssipolitiikan takana, Suomi voi korkeintaan hidastaa – ei kaataa – vääjäämätöntä kehitystä. Sitäkin enemmän Suomi voi vaikuttaa omaan asemaansa Euroopan tulevaisuudessa. Pieni maa ei valtavirtaa koskaan käännä, ei varsinkaan, jos sillä ei ole kavereita.

Visioni on, että rakennamme Euroopasta yhä inhimillisemmän ja vauraamman unionin, joka hajauttaa päätösvaltaa mahdollisimman paljon: ensisijaisesti ihmisille itselleen. Yhteisin voimin panostamme turvallisuuteen, puolustukseen, tutkimukseen, kehitykseen, koulutukseen, työmarkkinoihin, sosiaaliturvaan ja ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun. Suomella on näissä kaikissa vain voitettavaa. 

Olen tottunut kansanedustajana kertomaan avoimesti, minkä puolesta teen töitä. Vapaassa yhteiskunnassa jokainen tehköön niin kuin parhaaksi näkee. Minä aion äänestää elpymisvälineen ja samalla valtiovarainvaliokunnan asettamien tärkeiden ponsien puolesta.  Äänestän jaa. Aion vastakin tehdä kaikkeni osallistuakseni eurooppalaiseen keskusteluun ja tuodakseni yhteiseen tulevaisuuteemme ratkaisuja, jotka edesauttavat niiden länsimaisten arvojen toteutumista, jotka minulle suomalaisena ja Euroopan kansalaisena ovat erinomaisen tärkeitä: rauha, eurooppalaiset arvot, ihmisoikeudet ja sosiaalinen markkinatalous. (Lisää Eurooppa-visiostani kirjassani Vapauden voitto, Otava 2018.)

Lopuksi. Pysähdytään hetki pohtimaan tilannetta muun Euroopan näkökulmasta. Itävalta liittyi unioniin samana vuonna kuin Suomi. Se kuuluu myös pienten jäsenmaiden joukkoon, eikä ole Naton jäsen. Itävalta oli viime kesänä nuukan nelikon joukossa neuvottelemassa elpymisvälineestä nuukempaa; osa toiveista meni läpi. Itävalta maksaa pakettiin kuitenkin nettona enemmän kuin Suomi. Nyt maassa ei syntynyttä ratkaisua kritisoida; päinvastoin, poliittinen keskustelu on keskittynyt lähes kokonaan koronan jälkeiseen uudelleenrakennukseen. 

Wienistä on reilun 500 kilometrin matka Venetsiaan. Helsinkiin kilometrejä kertyy 1750 tai yli. Eurojäsenyyden aikana Suomi on velkaantunut suhteessa nopeammin kuin Italia. Harva sitä Itävallassa tietää, koska Suomi esiintyy uutisissa usein vain anekdoottina. Italialaiset sen sijaan tunnetaan Itävallassa paljon paremmin yhteisen rajan, lähihistorian, turismin sekä tiiviiden ihmis-, kulttuuri- ja kauppasuhteiden johdosta. Koronakriisissä maat olivat pitkään samaa epidemian leviämisvyöhykettä, eikä tilannekuvan vaikeudesta ollut epäselvyyttä. Suomi pääsi reunavaltiona tästä kriisistä vähemmällä, mutta jossain toisessa kriisissä tilanne saattaa olla toinen. Silloin eurooppalaisten ystäviemme apu saattaa osoittautua kultaakin arvokkaammaksi.