Hävettääkö?

Pääministeri Sanna Marin kysyi tiistain välikysymyskeskustelussa kokoomuslaisilta: ”Eikö teitä hävetä?”.

Kokoomuksen kansanedustajana haluan antaa suoran vastauksen suoraan kysymykseen, mutta se edellyttää hieman perusteluita.

Kokoomus allekirjoitti viime viikolla välikysymyksen hallituksen toimintatavasta al-Hol -kysymyksessä. Toisin kuin julkinen keskustelu on antanut ymmärtää, kyse ei ollut opposition yhteisestä reseptikirjasta hallitukselle leirillä olevien Suomen kansalaisten asian hoitamiseksi, vaan kysymyslista hallitukselle epäselvyyksien oikaisemiseksi. Kansalla on oikeus tietää. 

Samalla se oli kehotus hallitukselle viimein tehdä ratkaisu. Avoimesti, oikeusvaltioperiaatetta ja kansainvälisiä sopimuksia kunnioittaen. Tähän kädenojennukseen hallitus tämän viikon maanantaina tarttui. Hyvä niin.

Opposition ei tarvitse olla yhtenäinen. Tällä kertaa oppositiopuolueet yhdisti tiedonjano hallituksen toimista, harhaanjohtavista puheista ja päättämättömyydestä.

Oppositiolla saa olla omia ehdotuksia ratkaisuiksi, mutta se ei voi tehdä päätöksiä hallituksen puolesta. Hallituksen tehtävä on kertoa ratkaisut ja kantaa niistä vastuu. Opposition rooli on haastaa ja tarkastella hallituksen toimia kriittisesti. Hallitus on vastuussa, ei oppositio.

Tässä kysymyksessä oppositiolla ei myöskään ole käytettävissään kaikkea informaatiota ja tiedustelutietoa, joka hallituksella on käytettävissään. 

Siksi on outoa, että hallituksen taktiikkana on ollut kyseenalaistaa opposition rooli välikysymyksen laatijana. Ihan kuin hallitus olisi tarvinnut mielikuvitusmörköä ampumaan omat rivinsä suoriksi. 

Hallitus teki periaatelinjauksen vasta maanantaina, vaikka sillä olisi ollut koko syksy aikaa toimia.

Muissa Pohjoismaissa ja esimerkiksi Saksassa hallitukset ovat tehneet periaatetason toimintalinjauksia jo kuukausia sitten, ja mikä tärkeintä, ne ovat myös toimineet. Orpolapsia on kotiutettu pitkin syksyä. Saksa toi jo elokuussa neljä lasta maahan. Tämän lisäksi joissain maissa on vireillä lakimuutoksia, jotka jatkossa selkiyttävät toimintaa vastaavissa tilanteissa.

Miksi Suomi ei siis edelleen ole tehnyt mitään, vaikka hallitus niin kovasti puhuu lasten- ja  ihmisoikeuksien puolesta? Leirillä on tiettävästi kaksi suomalaista orpolasta. Heidän kohdallaan toimintalinjan muodostaminen on kaikista helpointa. Silti mitään ei ole tehty. Miksi? Tämä on se kysymys, joka minua edelleen askarruttaa.

Jos hallitus olisi tehnyt päätöksensä ajallaan, viime päivien ja viikkojen sakealta huutokuorolta olisi vältytty. 

Ennen kaikkea hallitus on pelannut melkoista pokeria, sillä leirin olosuhteet ovat olleet haastavat, jopa hengenvaaralliset lapsille. Nyt, talven koittaessa, olosuhteet leirillä huononevat entisestään.

Haluan todeta hallituksen puolustukseksi, että tähän ongelmaan ei ole olemassa oikeaa ratkaisua eikä sitä ratkaista kerralla. Vääriä ratkaisuja sen sijaan on, kuten päättämättömyys. Ajelehtiminen, luova tarinankerronta ja varsinkaan salailu eivät kuulu minun arvostamani Suomen toimintakulttuuriin, varsinkaan ihmisoikeuksia koskevassa asiassa. Toivon hallitukselle viisautta toteuttaa toimintalinjaustaan, nyt kun se viimein on saatu aikaiseksi. 

Vastaus Sanna Marinin kysymykseen on: ”Ei hävetä”.