Kaikki ei ole mennyt ihan putkeen

Tällä viikolla todistettiin eduskunnassa outoa episodia, kun pääministeripuolue demareiden kansanedustajat syyttivät kokoomusta “politikoinnista” ja itsensä sulkemisesta ulos päätöksenteosta. Syytökset johtuivat siitä, että esitimme hallituksen esitykseen vastalauseen.

Kuvitelkaa, oppositiopuolue esittää hallituksen esitykseen vaihtoehdon!

Vaihtoehtomme ei ollut sen ihmeellisempi kuin se, että olisimme toivoneet hallituksen esittämän lomautusten ilmoitusajan koskevan lakisääteisesti saman tien kaikkia yrityksiä toimialasta riippumatta. Nyt laki hyväksyttiin kuitenkin alisteisena työehtosopimuksille. Muutosta ei tähän päivään mennessä ole saatu ajettua kaikkiin työehtosopimuksiin. Yritysten, ja siten heidän työntekijöidensä, epävarmuus jatkuu.

Emme onneksi elä Unkarin olosuhteissa. Demokratiassa oppositio ei pelkästään saa olla hereillä, vaan on suorastaan välttämätöntä, että se vahtii vallankäyttöä. Mikään kriisi tai mikään kiire ei saa olla peruste sille, että tätä oikeutta loukataan.

En puhu ainoastaan kokoomuksen puolesta kun totean, että oppositio on tästä velvollisuudestaan huolimatta viime viikkoina käyttäytynyt erittäin yhteistyöhaluisesti hallituksen suuntaan. Olimme valmiit siirtymään valmiuslakiin jo ennen kuin hallitus sitä oli. Se, jos mikä on suurimpia luottamuksen osoituksia, joita valtioneuvostolle voi antaa.

Vastaavia kädenojennuksia on eduskuntaan päin ollut tarjolla vähän. Ymmärrämme toki kiireen. Samalla eduskunnan työtä on jouduttu rajoittamaan terveyssyistä: valiokuntien kokouksia on karsittu ja häkellyttävää kyllä, niihin ei edelleenkään ole saatu etäosallistumisen mahdollisuuksia.

Lähiviikkoina tehdään kiireessä useita miljardeja koskevia päätöksiä, ja vaikka onkin niin, että Marin porukoineen vastaa tämän kriisin hallinnasta, tulee poikkeustoimien purkaminen ja eritoten jälleenrakennus koskemaan meitä kaikkia. Parin kymmenen miljardin lisävelka sitoo myös tulevien hallitusten käsiä; ehkä jopa enemmän kuin nykyisen.

On selvää, ettei nyt ole kireän talouspolitiikan aika, mutta samalla pitäisi koko ajan pitää mielessä jatko ja suurempi kuva. Millä ilveellä saamme ihmisille töitä ja talouteen optimismia, kun kriisitoimet hellittävät? Olisi poikkeuksellisen vastuutonta, jos Marinin hallitus ei ensi viikon kehysriihessä rahanjaon lomassa käsittelisi yhtään rakenneuudistusta työmarkkinoille. Tarvitsemme toivon pilkahduksia; uskoa siihen, että tästä vielä noustaan. Pienen avotalouden ei tulisi koskaan heittäytyä pelkästään keskuspankin käsivarsille, oli se sitten oma tai yhteinen.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä lähetti viime viikolla hallitukselle tietopyynnön. Jostain syystä tieto tästä oli kantautunut Helsingin Sanomien korviin. Meitä ei haittaa, että tästä luetaan lehdissä, mutta vielä enemmän kiinnostaisi saada hallitukselta ne vastaukset.

Meitä askarruttaa edelleen, miten hallitus on varautunut täydentämään muun muassa suojavarusteita ja testauskapasiteettia. Huoltovarmuusvaraston avaaminen tiedotettiin kuin työvoittona Suomen upeasta varautumisesta, mutta kukaan ei kertonut, miksi varmuusvarasto joudutaan avaamaan jo nyt ja miten sen täydennys on tarkoitus hoitaa? Emme tiedä, mihin tautiskenaarioon hallituksen varautuminen pohjaa. Mikä on tilanne kahden viikon päästä?

Tiedämme ainoastaan, ettei suojavarusteita kuten hengityssuojaimia ole nytkään siellä, missä niitä pitäisi olla. Järki (ja STM) sanovat, että vanhusten kotihoidossa pitää käyttää hengityssuojaa, mutta suojia ei ole. Husin sairaaloihin on toimitettu hengityssuojaimia, joiden kumilenkki on niin hapertunut, että suojainta ei saa tiiviisti kasvoille.

Samalla tiedämme, että Suomessa olisi lukuisia yrityksiä, joille ei tuottaisi kummoisiakaan vaikeuksia polkaista tuotantoa käyntiin, jos kerrottaisiin avoimesti, mitä tarvitaan ja milloin. Se voi olla trendikästä “joukkoistamista” tai sitten ihan ongelmien ennakoimista ja niiden ratkaisemista. THL:n pitäisi julkaista koronavirusmallinsa ja -laskelmansa niin pian kuin mahdollista.

Pääministeri syytti eilen eduskunnassa “kenttää” siitä, ettei homma toimi. Sitä joudutaan kuulemma koko ajan “paimentamaan”. Arvoisa pääministeri Marin, sitä kutsutaan johtamiseksi. Johtaja ei ikinä, koskaan syytä alaisiaan omista haasteistaan, varsinkaan julkisesti. Johtaja on kiinnostuneempi siitä, miten asiat saadaan aikaan kuin siitä, minkälaista imagoa teot heijastavat.