Suomi ei ole luhistumassa jengiväkivaltaan

Helsingin Sanomat kertoi tiistaina kaupungissa liikkuvista väkivaltaisista nuorisojengeistä, jotka koostuvat merkittäviltä osin ulkomaalaistaustaisista ihmisistä. Pelko hiipi Twitteriin: Kuinka turvattomaksi Suomi on muuttunut? Onko aihetta paniikkiin? Uhkien tarkastelu on politiikassa välttämätöntä, mutta samalla on pidettävä mittakaava mielessä. Kurkistetaan tilastoihin!

Rikollisuus on Suomessa vähentynyt 30 vuodessa trendinomaisesti. Pahoinpitelyiden asukaskohtainen määrä on viimeisen 15 vuoden aikana pysynyt jokseenkin samana. Nuorten tekemien henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten lukumäärä on ollut 10 vuoden ajan tuntuvassa laskussa. Helsingissä pahoinpitelyiden lukumäärä on puolittunut vuoden 2011 huipusta ja on nyt alhaisempi kuin vuosituhannen alussa. Silloin kaupungin ja koko Suomen väkimäärä – mukaanlukien muualta tulleiden väestönosuus – oli tuntuvasti pienempi kuin tänään.

Vuonna 2011 lähisuhteissa tapahtuneista rikoksista tuli yleisen syytteen alaisia. Lähisuhdeväkivalta selittääkin kaikista raportoiduista pahoinpitelyistä 15-18 prosenttia. Siitä kuitenkin vain osa tulee poliisin tietoon: THL:n arvion mukaan vain noin 10 prosenttia. Perheväkivallassa neljännes uhreista on lapsia. Alaikäisissä uhreissa on yhtä paljon tyttöjä ja poikia, ja tekijä on 65 prosentissa tapauksista täysi-ikäinen mies. Naisten osuus tekijöinä on kasvanut viimeisen 10 vuoden aikana jopa 10 prosenttiyksikköä. Monissa perheissä voidaan huonosti tai erittäin huonosti. 

Aikuisten kohdalla lähisuhdeväkivallan uhrit ovat 77-prosenttisesti naisia, ja tekijät ovat 78-prosenttisesti miehiä. Suomi on EU:n toiseksi vaarallisin paikka naiselle: joka kolmas nainen kokee elämänsä aikana lähisuhdeväkivaltaa. Ilmiö on vahvasti kotimainen, olkoonkin että myös joissain maahanmuuttajayhteisöissä naisten elämä on hyvin rajoitettua ja kunniaväkivalta tyypillistä. Taustalla olevat ajatusmallit eivät juuri poikkea toisistaan kantaväestön ja muiden väestöryhmien välillä: halu kontrolloida toista. Kantaväestön lähisuhdeväkivallassa puolison elämän rajoittaminen kärjistyy fyysiseksi väkivallaksi viimeistään erotilanteissa, ja useasti alkoholilla on osuutta asiaan. Suomen ylivoimaisesti tappavin huume on edelleen viina.

Suomessa on varsin epätodennäköistä ajautua vakavan väkivaltarikoksen uhriksi – varsinkin ihan vain kadulla kävellessä. Mitä vakavammasta väkivallasta on kyse, sitä todennäköisemmin uhri ja tekijä tuntevat toisensa. Vuonna 2019 henkirikoksen yrityksistä vain 12 prosenttia oli ennalta tuntemattoman henkilön tekemiä.

Suomi on viime vuosikymmeninä kansainvälistynyt huimasti. Ulkomaalaistaustaisten ihmisten määrä on kivunnut vuoden 1990 38 000:sta nykyiseen yli 420 000:een. 30 vuodessa ulkomaalaistaustaisten ihmisten lukumäärä on 11-kertaistunut (!). kansainvälistyminen ei ole johtanut laajaan turvattomuuteen, vaikka väkivaltarikollisuus onkin joissain maahanmuuttajaryhmissä tuntuvasti korkeampaa kuin kantaväestössä. Vuonna 2019 ulkomaalaistaustaisen väestön ikävakioitu rikostaso muiden kuin liikennerikosten osalta oli 428 rikosta ja suomalaistaustaisen väestön 365 rikosta 10 000 asukasta kohti. 

Ulkomaalaistaustaisten rikosepäilyt ovat vähentyneet viimeisen 10 vuoden aikana 26 prosenttia ja suomalaistaustaisten 14 prosenttia. Ulkomaalaistaustaisten ihmisten väkivallassa myös uhri on pääsääntöisesti ulkomaalaistaustainen. Korkein pahoinpidellyksi joutumisen riski iän ja sukupuolen vakioinnin jälkeen oli Somaliasta muuttaneilla: nelinkertainen kantaväestöön verrattuna. Kyse on usein jengien sisäisestä välienselvittelystä. Se on synkkä ilmiö, varsinkin jos taustalta löytyy laajempaa järjestäytynyttä rikollisuutta.

Poliisi toivoo toimia, joilla puututaan ennakoivasti nuorten tilanteeseen. Pelkästään huumausaine- ja väkivaltarikoksiin keskittyminen ei riitä, vaan tarvitaan viranomaisyhteistyötä ja nuorille polkuja kiinnittyä yhteiskuntaan. Nuoret kaipaavat elämäänsä rakkauden lisäksi myös rajoja. Jos nuoren vanhemmat eivät näihin pysty – kuten liian usein on – on lastensuojelulle ja erityisesti nuorisokodeille annettava siihen riittävät valtuudet. Samalla on tehtävä töitä sen eteen, että kaikissa perheissä voidaan paremmin, ja että isillä ja äideillä on töitä. Tarvitsemme monialaista mielenterveystyötä ja kattavan terapiatakuun.

Mitä näköalattomammaksi ihmisen elämä muodostuu, oli sitten nuori tai vanha, sitä alttiimpi hän on käyttämään väkivaltaa. Olen kirjoittanut syrjäytymisen ehkäisemisestä lukuisia kertoja. Kollegat Kilpi ja Wallinheimo jättivät tällä viikolla tärkeän kirjallisen kysymyksen lastensuojelussa puuttuvista rajoista ja huolenpidosta. Syrjäytymisen ehkäiseminen – koko laajassa merkityksessään – on kansakuntamme keskeisin haaste. Korona-aika valitettavasti vaikeuttaa tätä työtä, emmekä vielä tunne ongelmien laajuutta. 

Hyvän yhteiskuntapolitiikan kannalta on oleellista ymmärtää, mitä väkivallan taustalla on. Silti tekijä on aina vastuussa teostaan, eikä vastuuta saa häivyttää nuorenkaan kohdalla. Sen sijaan, että tarkastellaan muualta tulleita, valkoisia heteromiehiä tai -naisia tai myöskään nuorisoa pelkästään uhkien kautta, kokeiltaisiin aina ensisijaisesti luottaa ihmiseen. Väärästä polusta ei saa muodostua loppuelämän kohtaloa. Liittyy aiheeseen tai ei, meidän ei tarvitse kieltää sianlihaa tehdäksemme tilaa falafelille – ja toisinpäin. Enemmän kuin yksikään lisäys vaihtoehtojen listaan minua pelottaa sen vastakohta: ankeus ja pysyvä syrjäytyminen.

Loppuun sitaatti muuan parin lapsen äidiltä, joka pakeni väkivaltaista suomalaistaustaista miestään rauhallisesta maaseutukaupungista omaan asuntoon helsinkiläisen metroaseman liepeille: “Vaikka asun levottomilla nurkilla, en ole koskaan tuntenut oloani niin turvalliseksi kuin nyt.” Tehdään Suomesta maa, jossa kunnioitetaan maamme lakeja taustaan katsomatta. 

Lähteet:

Danielsson, Lehti toim. (2020): Rikollisuustilanne 2019, Helsingin yliopisto.

Tilastokeskus, Rikos- ja pakkokeinotilasto, Perhe- ja lähisuhdeväkivalta 2019

Tilastokeskus, Viranomaisten tietoon tulleet rikokset, Rikokset ja niiden selvittäminen, 1980-2019