HPV-rokote ja vaiettu totuus

Sosiaali- ja terveysministeriö on kaikessa hiljaisuudessa hyväksynyt muutokset kansalliseen rokotusohjelmaan. 11-12 -vuotiaat pojatkin ”saavat” 20.8.20 alkaen valtion piikkiin HPV-rokotukset. Vanhemmat pojat saavat ns. täydennysrokotuksen. (STM 2020) Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Tuija Leino mukaan rokottamisen hyödyt ovat mittavat myös inhimillisesti (THL)  Leino ei kuitenkaan kerro vahingossakaan tuhansien (jopa kymmenien tuhansien) nuorten ja heidän perheidensä epäinhimillisestä kärsimyksestä HPV-rokotteen tuhotessa jopa koko loppuelämän terveyden.  Leinolle ja kumppaneille on olemassa vain supertehokas ja turvallinen rokote, joka pelastaa kaikki maailman nuoret syövältä.

Tyttäreni sairastui vakavasti HPV-rokotteen seurauksena. Tuolloin 2014 hänen saadessa ensimmäisen HPV-rokotteensa, minulla ei ollut mitään syytä epäillä, etteikö rokote olisi turvallinen. En osannut yhdistää, vaikka oireet alkoivat välittömästi ja seuraavat kaksi tehostetta vahvistivat edellisiä oireita. Tyttäreni menetti pala palalta terveytensä. Kun hän oli lopulta kolmannen rokotteen jälkeen  hyvin erikoisessa oirekuvassa, täysin meidän vanhempien avun varassa ja kärsien kovista kivuista ja toiminnanrajoituksista, tarvittiin riittävän fiksu lääkäri kertomaan, että kyseessä on HPV-rokotteen vakava haittavaikutus.  Sen jälkeen lääkäreitä  ja lääketieteen ammattilaisia on tullut koko ajan lisää.  Tyttäreni kohtalotoverien tilanne Suomessa ja ympäri maailmaa osoitti minulle lopulta tilanteen vakavuuden ja järkyttävyyden.

Täytyy myöntää, että aluksi olin oikeastaan vain hämmentynyt.  Mietin, miksi kukaan ei ollut varoittanut. Syyllistin pitkään itseäni siitä, miksi en ollut ottanut selvää.  En ole pitänyt itseäni sinisilmäisenä, teenhän itsekin työtä vaikeasti sairaiden potilaiden kanssa, olen nähnyt monenlaista potilaan parhaan mahdollisen hoidon laiminlyöntiä. Kuitenkin rokoteasia oli kai ollut jokin sellainen, mihin olin aina uskonut. Sehän perustuu vahvaan tieteelliseen näyttöön hyödyistä ja ihmiskunta on pelastunut monelta vakavalta sairaudelta niiden avulla. Tai näin minä luulin.  Mieheni kanssa kysyimme kaikilta kohtaamiltamme tutuilta ja tuntemattomiltakin, mitä he tiesivät tästä asiasta. Havaitsimme nopeasti, että aiheesta ei haluta edes puhua. Pikkuhiljaa ottaessani yhteyttä eri puolella maailmaa oleviin asiantuntijoihin ja lukiessani yhä lisää tutkimusartikkeleita sekä sairastuneita hoitavien lääkäreiden kannanottoja, tulin ahdistuneeksi ja lopulta suorastaan vihaiseksi. Koin tulleeni huijatuksi.

Olin uskonut totuutena kerrottuun valheeseen siitä, että rokotehaitta olisi äärimmäisen harvinainen tai mahdoton.  Viiden vuoden omaehtoisten tutkimusten pohjalta tiedän nyt, että rokotteiden turvallisuutta ei ole tutkittu tieteellisesti valideilla tavoilla.  Kukaan ei tiedä varmuudella yksittäisten tai useiden rokotteiden erilaisten aineosien kumuloituvaa yhteisvaikutusta.  Yhtäkään plasebokontrolloitua tutkimusta ei ole tehty yhdenkään rokotteen eikä todellakaan  HPV-rokotteiden osalta. En lakkaa hämmästelemästä, miksi me hyväksymme näin vakavan tieteellisen vilpin.

Kun silmäni aukenivat näkemään tämän manipuloidun totuuuden, olen kehoittanut jokaista tuntemaani vanhempaa olemaan hereillä ja itse tutkimaan asioita hyväksymättä valmiita totuuksia. Lukuisat kansainväliset kliinikot ja tutkijat ovat jo osoittaneet, että HPV-oirekuva on uusi ja monimuotoinen. Joku kysyy tässä vaiheessa, että missä on se tutkimusnäyttö, että näin olisi. Voi miettiä, että kyseinen henkilö ei ole vielä ymmärtänyt, miten tätä pelia pelataan.  Pelissä vahvin saa äänensä kuuluviin. Eihän meillä ole varaa enää moniin totuuksiin.

Niin Suomessa kuin maailmalla on ollut nähtävissä, että useimmilla terveydenhuollon ammattilaisilla ei ole kykyä tunnistaa sairastuneiden oireita rokotehaitoiksi. Kun kukaan ei tunnista oireita, on sairastuneen itsekään vaikea ymmärtää mistä on kysymys. Uusista oireista tulee uusi normaali. Haitoista ei ilmoitella mihinkään, eikä kukaan osaa yhdistää tai olla huolissaan. Rokotehaittailmoituksen tekeminen yksin olisi mahdoton ponnistus tilanteessa, jossa lapsen vakava sairastuminen vie kaikki voimat.

Omien ja vertaisperheiden kokemuksen osalta olen nähnyt, miten oireita vähätellään ja usein psykologisoidaan, vaikka minkäänlaista psykogeneettistä tekijää ei olisi osoitettavissa. Elämämme yhteiskunnassa, jossa näennäisesti halutaan esittää, että välitetään ja kaikki saavat tarvitsemaansa apua ja hoitoa. Kun ymmärrystä ei ole, niin silloin sairauden nimeäminen psyykkiseksi on helpompi toimintamalli, kuin syytekijöiden ja niiden merkityksen pohtiminen. Luonnollisesti on selvää, ettei kenenkään psyyke kestä vakavaa sairastamista ja ilman hoitoa jäämistä kovin pitkään. Tällöin vakavan somaattisen sairauden kanssa elämäisessä psyykkinen tuki on oleellista. Ei kuitenkaan saisi unohtaa, että kyseessä seuraus eikä syy.

HPV-rokotesyndroomassa on tyypillisesti koko kehon autonomisen hermoston toiminta täysin sekaisin ja tällöin vaikutukset ulottuvat laajasti monen eri elimen alueelle.  Sairastuneella voi olla yksittäisiäkin oireita tai laajempi oirekuva, joka vaihtelee ajan kuluessa. Tyypillisiä ovat  suoliston toiminnan häiriöt ja vatsakivut, migreeni tai erikoiset päänsäryt, allergiaoireet, neuropsykiatriset oireet, kognitiivisten toimintojen vaikeudet,  hormonitoiminnan häiriintyminen esim. munasarjojen toiminnan hiipuminen, ohimenevä tai pysyvä paralyysi oire, lihasheikkous tai -jäykkyyttä, tajunnan tason heittelyt, eri aistien toimintojen häiriintyminen, yksittäisen raajan tai koko kehon liikehäiriöt tai epileptiset kohtaukset.

Vanhemman hakiessa apua lapselleen vaikeinta on ymmärtää, mistä on kyse. Mikä oire on merkittävin tai vakavin? Millä tavalla potilaan toimintakykyä voi parantaa tai oireita helpottaa edes inhimilliselle tasolle, on usein haastavinta ja kysyy todellista asiantuntijuutta.   Taloudellisesti heikommassa asemassa olevat eivät kykene  muuta kuin ottamaan vastaan sen, mitä julkinen terveydenhuolto tarjoaa. Ne, joilla on mahdollisuus ”pakenevat” jossain vaiheessa etsimään apua yksityisiltä lääkäreiltä. Kokemus on opettanut, että myös nämä yksityiset sairastuneita auttavat lääkärit ovat ”puun ja kuoren välissä”. He joko toimivat tai perääntyvät. Lopulta käy useimmiten niin, että sairastunut jää ilman apua. Potilaan tila voi olla niin vakava, kuten meidän perheessä vielä muutama vuosi sitten, että matkustaminen lääkäriin kotimaassa tai  ulkomaille ei onnistu kuin sairaalakuljetuksena. Tilanne on tällöin äärimmäisen epätoivoinen, koska kukaan ei halua katsella lapsensa kärsimystä.

Korvauksia terveyden menettämisestä valtion taholta tehtyjen näiden ns. terveyden edistämistoimien johdosta on turha odottaa kenenkään.  Ei siis  riitä, että vanhemmat joutuu kantamaan syyllisyyttä ja huolehtimaan ehkä lopun elämäänsä vakavasti sairaasta lapsestaan, vaan he joutuvat myös maksumiehiksi.  Niin kauan kuin julkisen terveydenhuollon lausunnot ovat ainoastaan rokotteen hyötyjä korostavia ja haittoja vähättelviä, vastuunkantajia ovat vain ja ainoastaan sairastunut itse ja hänen läheisensä. Tämä on jokaisen lastaan rakastavan vanhemman syytä tiedostaa. Yhteiskunnalliset vaikutukset toki tulevat viiveellä näkyviin, kun iso osa nuorista aikuisista tulevaisuudessa syrjäytyy työ- ja toimintakyvyttöminä yhteiskunnan ulkopuolelle.

THL, STM, oikeuskansleri, oikeusasiamies, lukuisat kansanedustajat ja ministerit ovat saaneet kansalaisilta ja HPV-rokotteesta tai muistakin rokotteista sairastuneiden lasten vanhemmilta lukemattomia  huolestuneita yhteydenottoja, selvityspyyntöjä ja jopa kanteluita on tehty. Olemme pyytäneet rokotehaittajärjestelmän parantamista ja konkreettisia toimia rokotesairastuneiden auttamiseksi.   Asioiden vastuulliseen käsittelemiseen tai tapaamisiin ei ole suostuttu. Jokainen viranomainen vuorollaan on joko siirtänyt vastuun seuraavalle tai vastannut asian olevan loppuun käsitelty.  Itse sain lähes vahingossa mahdollisuuden esittää kysymykseni suoraan THL ylilääkäri Hanna Nohynekille Alfa-Studion keskusteluohjelmassa. Ehkä viimeistään siinä hetkessä silmästä silmään virallista asiantuntijaa katsoessani tajusin, ettei yksilöllä ole väliä. Ei ole merkitystä, millaisen elämän ihminen elää ja mihin kuolee tai onko ihmisen elämä hyvää vai huonoa. Eikä silläkään ole merkitystä, onko ”sodankäynnissä” uhreja yksi  vai tuhat , koska elämä on kuitenkin lyhyt ja ”kaikkihan me johonkin kuollaan”.

Selvää on, että höyryjuna kuitenkin kulkee raiteillaan kiihtyvää tahtia eteenpäin. Jarrumiehenä ei näytä olevan kuitenkaan kukaan.

 

Elina Vuorenmaa

Olen neljän lapsen äiti, fysioterapeutti ja kahden rokotteista sairastuneen lapseni omaishoitaja. Maailman parhaana joskus pitämäni terveydenhuolto on minulle suuri pettymys. Viranomaisten välinpitämättömyys ja valheellinen toiminta on syvästi horjuttanut uskoani tähän yhteiskuntaan ja sen toimijoihin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu