Tuskainen parahdus varhaiskasvatuksen kentältä

Vuosi on vaihtunut. Tuokoon alkanut vuosi todellista rakentavaa uutta lähimenneisyydessä  tehtyjen syvien haavojen parantamiseen varhaiskasvatuksen kentälle.

Vuoden alku toi puhelimeeni tämän alla olevan, vavahduttavan puheenvuoron, parahduksen.  Kirjoittaja haluaa pysyä nimimerkin takana ja sitä toivetta on kunnioittaminen. Vastaavasti poistin kirjoituksesta siinä alunperin mainitut henkilönimet, jotta keskustelu pysyy asioissa.

Tuon pysähdyttävän tekstin innoittamana luin vielä kerran siinä mainitun Varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartan. (OKM julkaisu 2017:30 )  Pidän toimenpide-ehdotuksien taustojen kartoitusta arvokkaana työnä. Ehdotukset ovat hyvin perusteltuja ja henkilöstön koulutustason nostaminen on tärkeä arvo sinänsä.

Tästä asiantuntija-esityksestä olisi pitänyt heti aloittaa syvällinen, moni-ilmeinen ja monitieteinen asiantuntija- ja kansalaiskeskustelu, joka olisi sitten ollut jatkon päätösten pohjana. Tätä vastavuoroiseen ymmärrykseen pohjaava asiantuntijakeskustelua vieläkin odotan!

Kun ilmiöiden vyörymistä nyt pohtii, näyttää selvältä, että varhaiskasvatuksen keskushallinnolle kuuluneen vallan ja vastuun muutosprosessin johtamisessa näyttää napanneen OAJ ja VOL  Ammattiliitto sai tiekartasta kassaran, jolla lähdettiin runnomaan yhden ammattiryhmän etuja poskettomalla voimalla  eteenpäin.  Jostain syystä mitään ymmärrystä siitä, mitä käytetyt, halpamaiset keinot kentälle aiheuttavat, ei näkynyt.  Tiukan soluttautumisen kautta ammattiliitto sai runnottua nopeasti uutta lainsäädäntöä ja muuta normistoa yhden ammattiryhmän ammatillisten etujen paaluttamiseksi ja tämä paalutus tuntuu jatkuvan.

Ymmärrys varhaiskasvatustyön ja perheiden palvelutehtävän kokonaisuudesta jatkuvasti muuntuvassa yhteiskunnassa näyttää olevan muutosprosessin johdolla kovin kapea-alaista.

Nyt kuulutetaan työyksikköjen hyvää johtamista, kun ammattiryhmien väliset kuilut on hakattu todella syviksi. Vaatimus paluusta menneiden vuosikymmenien hierarkisiin rakenteisiin, jossa yksi ammatiryhmä on ylitse muiden,  on johtajille kyllä mahdoton tehtävä. Vuosikymmenien kuluessa hiottu moniammatillinen tiimityö pyyhkäistiin hurmiossa roskakoriin.

Valitettavasti meillä jopa yliopistojen  professoritaso on lähtenyt tähän hierarkisen toimintamallin vaatimukseen mukaan.  Tästä olen ollut erityisen huolestunut.  Yliopistokoulutuksien ja -tutkimuksen arvovalta on selvästi murenemassa näiden ulostulojen myötä,  ehkä aiheellisestikin.

Tämä parahdus, joka tässä jatkona on mielestäni erittäin hyvä tulevaisuuden kauhuskenaarion. Eli millainen on lasten arki, jos nyt tehtyihin paalutuksiin ei saada muutosta.

Tässä varhaiskasvatuksen kentän ääntä:

Ammatillinen testamentti

Suljin tänään päiväkodin oven viimeistä kertaa. Yli 35 vuotta sitten avasin sen työmielessä ensi kertaa. 35 vuoden työuraan mahtuu paljon. Mikä on päällimmäisin tunne nyt kun 35 vuotta eli liki puoli elämää kului päivähoidossa ja ajanjakso päättyi? Kiittämättömyys, ylenkatsominen ja alistettavaksi joutuminen. Tätä on saanut vastaanottaa erityisesti viimeiset 4 vuotta määrätietoisesti ja jatkuvasti sen jälkeen kun opetusministeriö asetti kahden yliopiston edustajan johdolla toimineen työryhmän päättämään Suomen päivähoidon/varhaiskasvatuksen linjauksista. Tätä kutsuttiin ”Varhaiskasvatuksen tiekartaksi”. Tiekartan laatijoiden yliopistolliset taustat huomioiden ei ollutkaan suuri yllätys, että yliopistossa koulutettavat varhaiskasvatuksen ammattilaiset katsotaan jatkossa ensisijaisiksi toimijoiksi varhaiskasvatuksessa. Järkytys hyvin toimineen duaalikoulutusmallin romuttaminen varhaiskasvatuksessa kertanapsautuksella toki monelle oli.

Tiekartta tehtiin palvelemaan selkeää päämäärää: Yliopistosta valmistuvien varhaiskasvatuksen kandidaattien työpaikkojen ja heille opetetun kasvatusnäkemyksen levittäminen sekä varhaiskasvatuksen ideologinen vallankaappaus yliopistoille olivat keskeiset ja todelliset tavoitteet, jotka asetettiin ennen kuin työ aloitettiin. Tiekartta oli vain väline näiden toteuttamiseksi. Tämän seurauksena aiemmin lastentarhanopettajina muodollisesti pätevät opistotasoisen koulutuksen suorittaneet sosiaalikasvattajat ja nykyään ammattikorkeakoulusta valmistuvat sosionomit asetettiin alisteisiksi kandeihin verrattuna, heidän palkkaustaan ollaan nokkelalla järjestömuljautuksella jatkossa alentamassa suhteessa kandeihin ja heiltä on viety aiemmin kristallinkirkas opettaja-status kokonaan pois. Tämä kaikki ilman yhtään järjellistä perustetta. Tai siis sillä perusteella, että kandeille pedataan avoin työmaa ja jakamaton tila varhaiskasvatuksessa. Ja samaan aikaan sosionomit on asetettu esiopetuksen suhteen ja jatkossa muutenkin opettajuuden suhteen koulutukselliseen umpiperään, joita Suomessa on kaikilta muilta aloilta onnistuneesti purettu vuosikymmeniä.

Lastentarhanopettajaliiton johdolla masinoitu esiopetusoikeuden poisto uusilta sosionomeilta vuonna 2005 oli nyt esille tuomani näytöksen onnistunut prologi. Tiekartta-työryhmä ajoi lopullisesti läpi ajatuksen, että ennen lastentarhanopettajaksi täysiverisesti kelpoiset sosionomit ja sosiaalikasvattajat eivät enää kykenekään 6-vuotiaiden opettajiksi. Täysin banaali ajatus. Mihin osaaminen perusteellisen ja laajan sekä kandidaatteja pidemmän koulutuksen saaneilta ihmisiltä katoaisi? Epilogi tälle hyvin käsikirjoitetulle näytökselle tulee olemaan 5-vuotiaiden esiopetus ja tunne- ja kaveritaitojen opetusoikeuden rajaaminen sosiaalikasvattajien ja sosionomien ulkopuolelle.

Valmistuvien varhaiskasvatuksen kandidaattien osaaminen lastentarhanopettajina ei ole kovin vahvaa. Kun on seurannut sosiaalisen median keskustelupalstoja on vastaan tullut toistuvasti työelämään tulevilta kandidaateilta kummallisia kysymyspattereita. ”Miten ja mitä minä puhun ja sanon niille lapsille ensimmäisenä aamuna?” ”Onko olemassa jotakin tutustumisleikkejä, joita voisi käyttää lasten kanssa kun ensi viikolla aloitan lastentarhanopettajan työn?” Oma vaatimaton parikymmenvuotinen työkokemukseni päiväkodin esimiehenä kertoo myös sen, että sosiaalikasvattajat ja sosionomit ovat olleet merkittävimpiä esiopettajuudenkin kantavia voimia ja taitavia moniosaajia päiväkodeissa vuosikymmeniä. Eikä heiltä ole kuultu moisia, ammattitaidon matalaan tasoon viittaavia kysymyksiä. Tämän päivän työelämään siirtyviä varhaiskasvatuksen kandidaatteja ei alkuunkaan voi verrata vanhan liiton opistosta valmistuneisiin lastentarhanopettajiin; niin valtava ero on lastentarhanopettajan/varhaiskasvatuksen opettajan käytännön työn osaamisessa opisto-lastentarhanopettajan hyväksi.

Seuraavaksi sosionomien syrjäyttämisjärjestelyssä valtakunnallisesti ovat vuorossa 5-vuotiaat. Nyt opetus- ja kulttuuriministeriö on pakkokäynnistänyt valtakunnallisen ”2-vuotisen esiopetuskokeilun” 5-vuotiaiden ikäryhmälle. Päämäärä on päivänselvä. Kokeilun myötä esiopetus laajennetaan koskemaan kiinteästi 5-vuotiaitakin ja sosionomit, joiden avulla kokeilua nyt vahvasti toteutetaan tullaan syrjäyttämään 5-vuotiaidenkin lasten opettajuudesta, koska ”esiopettaa ei voi kukaan muu kuin yliopistosta valmistunut kandi”. Härskiä, röyhkeää ja alentavaa sosiaalikasvattajia ja sosionomeja kohtaan. He ovat kuitenkin esiopettaneet kertoman mukaan 80 – 90 vuotta menestyksellä. Myös tunne- ja kaveritaidot tulevat varhaiskasvatuksen tulevaisuudessa olemaan kandidaattien vastuualueena vaikka kandien osaaminen sillä alueella on ohutta. Varsinaiset osaajat niissä ovat sosiaalikasvattajat ja sosionomit. Nythän tunnetaitoja ollaan ajamassa koulussa oppiaineeksi. Kun se on saatu hoidettua on vuorossa varhaiskasvatus, missä tietenkin kandidaatti koulun opettajien vanavedessä on ”se oikea” tunne- ja kaveritaitojen opettaja vaikka sosiaalikasvattajilla ja sosionomeilla olisi osaamista näissäkin sisältöalueissa monin verroin kandeja enemmän.

Mitä tämä tiekartan osoittama linjaus tarkoittaa suomalaiselle päiväkodissa olevalle lapselle? Sitä, että hoivan ammattilaisten eli lastenhoitajien (koulutuksena esim. lähihoitaja) määrää pudotetaan dramaattisesti. Ennen kolmen työntekijän tiimissä oli useimmiten kaksi hoitajaa ja yksi opettaja. Ja tarkoitan tässä opettajalla joko koulutukseltaan sosiaalikasvattajaa, sosionomia, lastentarhanopettajaa tai kandidaattia. Jatkossa ryhmässä työskentelee korkeintaan yksi lastenhoitaja ja korkeintaan yksi sosiaalikasvattaja/sosionomi. Jos/kun kandeja saadaan koulutettua riittävästi saavat viimeisetkin sosionomit poistua varhaiskasvatuksen näyttämöltä alistetusta asemastaan. Jos heitä enää silloin on yhtään jäljellä poistuakseen.

Koulutuspohjan yksipuolistuminen korkeammin koulutettujen osalta pelkiksi kandidaateiksi, sosionomien joukkopako varhaiskasvatuksesta ja lastenhoitajien määrän vähentäminen kolmanneksella tuottaa ryhmiä, joissa jatkossa sinnittelee yksi hoitaja kahden kandidaatin kanssa. Kandidaattien, joiden näkemys ei palvele lapsen kasvamista osaksi perhettä ja yhteisöä vaan näkemys on yksipuolisesti yksilöpsykologinen ja painottuu pelkkään opettamisen hetkeen. Lapsen perhe, hoiva, kasvatus, yhteisö, taiteellinen osaaminen ja kokeminen sekä tunne- ja kaveritaidot loistavat poissaolollaan kun kylmä opetuskone, kandidaatti, ottaa ohjat nyt lanseeratussa kasvatuslinjauksessa. Puhumattakaan kaikkein tärkeimmästä, leikistä. Leikin merkitys lapsen kehitykselle on kiistaton, mutta myös se on jäänyt täysin OAJ:n ja sen edustajien sekä luottohenkilöiden toteuttaman esiopetuksen pätevyysehtojen runnomisen jalkoihin. Tärkeämpää kuin lapsen leikki on ollut käyttää aikaa ja paukkuja korkean ammattitason osaajien, sosiaalikasvattajien ja sosionomien, oikeuksien yksipuoliseen riisumiseen. Surullista.

Toki yliopiston ja ministeriön edustajat ovat julkisuuteen asettaneet sanansa siten, että henkilöstömuutos kuulostaisi laadun parantamiselta mutta sitä se ei missään nimessä ole. Edellä avaamani henkilöstörakenteessa vaivihkaa tehty muutos ja kaksivuotisen esiopetuksen istuttaminen kokeilun nimellä Suomen valtakunnalliseksi normiksi ovat yhdessä tuottamassa Suomeen sen, mistä brittiprofessori varoitti jo 20 vuotta sitten: Pikkulasten koulun. Onko tällaisesta käyty julkista, avointa keskustelua ja tehty demokraattisen päätöksenteon protokollan mukaisesti valtakuntaa sitovia päätöksiä pitäen mielessä lapsen etu? Ei ole. Päätöksentekijöitä asiassa ovat olleet tiekartan pääarkkitehdit. Aika suppea joukko määrällisesti ja ideologisesti merkillisen homogeeninen trio päättämässä koko kansakuntamme lapsia koskevasta asiasta. Missä luurasi moniäänisyys ja eri näkökulmien huomioon ottaminen näin valtavan tärkeän ja kauaskantoisen asian käsittelyssä? Ei missään. Sitä ei yksinkertaisesti ollut.

Aiemmin mainitsemani iäkkäämpi professori Englannista onnitteli ja ylisti aikanaan haastattelussa Suomen päivähoitojärjestelmässä poikkeuksellista leikin, hoivan ja kasvatuksen tasapainoa sekä erityisesti sitä, että varsinainen opetus oli meillä alle 7-vuotiaiden kohdalla määrältään erittäin kohtuullista ja sisällöltään selvästi lapsen ikä huomioon ottaen onnistuneempaa kuin eurooppalaisissa verrokkimaissa. Tätä kaikkea sosiaalikasvattajien ja sosionomien näkökulma on vaalinut onnistuneesti vuosikymmeniä, mutta nyt tämä näkökulma on romutettu. Professori vannotti pitämään kiinni näistä ainutlaatuisista vahvuuksistamme ja varoitti suomalaista päivähoitoa siirtymästä monien Euroopan maiden imussa pienten lasten liiallisen koulumaisesti orientoituneen opettamisen ansaan. Hän kehotti lempeästi hymyillen meitä vaalimaan lapsen oikeutta leikkiin, hoivaan ja kasvatukseen opetuksen ollessa vain osa alle kouluikäisen lapsen päivää ja elämänsisältöä. Ja tähän ansaan suomalainen varhaiskasvatus on kuitenkin juuri nyt lankeamassa. Vaivihkaa ja salaa suunnitellun tiekartan ja sen osoittaman ideologian toteuttavan, vastalauseryöpystä huolimatta läpirunnotun varhaiskasvatuslain johtaessa koko alan vakavasti harhatielle. Lapsen oikeus tasapainoiseen kasvuun ja kehitykseen ei toteudu kasvatusvastuun siirtämisellä vanhemmilta päiväkotiin, lisäämällä kandidaattien koulutuksen aloittamispaikkoja ja liputtamalla sosiaalikasvattajat ja sosionomit ulos varhaiskasvatuksesta. Päin vastoin – silloin alkaa toteutua pikkulasten koulu. Nyt 6-vuotiaille ja kolmivuotisen kokeilun jälkeen 5-vuotiaille. On vain ajan kysymys milloin yliopiston johdolla siirrytään muuta eurooppaa matkien ja vieläkin karkeammin epäonnistuen pikkulasten koulun ideologialla yhä nuorempiin vuosiluokkiin.

Yhtä kaikki; suljin omalta osaltani varhaiskasvatuksen oven. Heitän 35 vuotta kovaa työtä sekä kertynyttä työkokemusta ja osaamista roskiin ja vaihdan alaa. Tiekartan laatijoiden, OAJ:n, opetusministeriön ja yliopistosiiven läpirunnomat päätökset minulle niin rakkaalle alalle ovat olleet niin tyrmistyttäviä, että siellä ei yksinkertaisesti voi enää työskennellä. Seurauksena näistä päätöksistä ja niiden muodostamasta linjauksesta on varhaiskasvatuksen – sanoisin jatkossa mieluummin varhaisopetuksen– tason romahdus. Tämä tulee näkymään laajemman näkökulman kuihtuessa ja lopulta sen kokonaan puuttuessa suomalaisen lapsen putoamisena edelleen Pisa-tutkimusten tuloksissa alaspäin, lasten lisääntyvänä häiriökäyttäytymisenä ja perheiden pahoinvointina niiden etsiessä tukea haastavaan kasvatustehtäväänsä päiväkodin ulkopuolelta tukea antavien osaajien puuttuessa päiväkodista. Jos suunnan haluttaisiin olevan toinen pitäisi päätösten ja toimenpiteiden olla täysin päinvastaisia kuin nyt on tehty. Ja kaikki tämä tapahtuu kuitenkin vain ja ainoastaan koulutuspoliittisen vallankaappauksen vuoksi. Aiempi päiväkotien moniammatillinen osaaminen on viime aikoina mitätöity tähän samaan koulutuspoliittiseen vallankaappaukseen vihkiytyneiden yliopistosiiven professorien suulla. Uskomatonta Suomessa.

Kova tulee olemaan hinta kandidaatin aseman nostamisesta ylivertaiseksi varhaiskasvatuksen kentällä. Ja ennenkuulumaton kokonaisuus suomalaisen koulutuksen ja työelämän kentällä.

– nimimerkillä ”Ebeneserin pesänjakaja”

Tämän syvästi koetun henkilökohtaisen pettymyksen äärellä menee lähes sanattomaksi.

Tuokoon uusi vuosi vallan ja vastuun kantajille runsaasti viisautta ja rohkeutta huolestuttavan tilanteen mahdollisen pikaiseen uudelleensuuntaamiseen!

PS. Kommentteihin olen lisännyt perusteluita tähän provokatoriseen puheenvuorooni.

 

+5

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu