"Suomi mailman paras maa asua". Onko?

Iltalehdehden nettisivulta luin tämän ja kehotuksen ostaa lehti, jotta lukisin tarkemmin mistä syystä amerikkalaistutkimus on päätynyt tuohon.

Enpä ostanut.

Tiedänhän minä millainen on rakas isämäämme Suomi hyvässä sekä pahassa. Tuttavuutta on kertynyt jo monen vuosikymmenen verran.

Oli aika jolloin Suomesta yritettiin tehdä ”pikkuneuvostoliitto” ei se onnistunut.

Nyt ollaan tekemässä ”eurooppaliittoa” ja takkuiselta näyttää sekin.

”Pikkuamerikka” Suomesta on tullut ilman suurempia ponnisteluja. Kansa on jakautunut pärjääjiin ja niihin vähemmän pärjääviin.

 

Siinä, kun Obama uudistaa siellä esim. terveydenhoitoa kaikelle kansalle yhdenvertaiseksi, meillä sitä yksityistetään ja eriasvoistetaan.

Ambulanssia ei voi saada vartissa joka paikkaan, siis  syrjäkylillä  aktiivinen eutanasia on voimassa ilman lakiakin.

Syöpähoitoja ei voi saada kaikkialla yhtä tehokkaasti, paikkakunnasta riippuu kuoletko vai onko toivoa paranemisesta.

Kuntien terveyskeskukset eivät ”vedä”.  Jos haluaa saada hoitoa on koottava kaikki euronsa ja mentävä yksityiselle. Kelan kosrvaukset ovat niistä käynneistä  avuttoman pienet.

Lääkäriasemahan siitä ”lihoo”!

Nyt kiistellään montako hoitajaa tarvitaan hoitamaan vanhusta laitoksessa. Laitoksissa ei ole kukaan ”huvikseen”. Sinne joutuvat potilaat ovat todella huonokuntoisia. Seitsemän hoitajaa kymmentä vanhusta kohti kolmessa vuorossa ei ole liian paljon.

Kokoommus pelkää, että laitoshoitoa tukemalla kotihoito jää retuperälle.

Kotihoito on nykyään paljon ulkoistettua yritystoimintaa.

Onko kokoommuksen pelko, että  kuntien eurot eivät kilahdakkaan yksityisten kirstuun.Kuntien maksusitoumuksilla potilaita hoidetaan. Ihmisillä ei ole varaa käyttää yksityisiä palveluita ilman kunnan apua.

Jokatapauksessa vanhuspalveluihin tarvitaan lisää rahaa tuli hoitajakiintiölaki tai ei.

Ei se hölmölän täkin jatkaminen tepsi, toisesta päästä leikataan toiseen ommellaan pala takaisi. Sitä on tehty liian kauan.

 

 Ketä hyödytävät amerikkalaistyyliset tukimukset,jotka vain toteavat tilanteita ja eriarvoistava?

Esim. vähemmän koulutettujen lasten hampaat jää harjaamatta ja pärjäämistaso on muutenkin heikompaa.

Hyvinkoulutetut ja varakkaat hoitavat terveyttään, kuntoilevat ja syövät terveellisesti.

 

Tuhoutuuko meillä unelma tasa-arvoisesta pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta?

 

Jaa, että onko Suomi paras maa asua, minulle on kaikesta huolimatta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

ellelazarov
Sitoutumaton Lahti

Eläkkeellä oleva hoitotyöläinen.
Ikänainen jo!
Vähän epävarma pitääkö itkeä vai nauraa
tälle maailman menolle.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu