Ääni suomalaiselle ruoalle!

Tänään vietetään suomalaisen ruoan päivää. Suomalainen ruoka on tutkitusti puhdasta, terveellistä ja vastuullisesti tuotettua.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että meidän suomalaisten tulee viettää vuoden jokaisena päivänä kotimaisen ruoan päivää, kun teemme kuluttajavalintoja esimerkiksi kaupan hyllyllä tai ravintoloissa. Päätös on samalla ilmastoteko sekä ääni suomalaiselle työlle ja maaseudulle.

Työtä on kuitenkin vielä paljon tehtäväksi suomalaisen ruoan puolesta niin kansallisesti kuin eurooppalaisessa päätöksenteossa. Pidän hyvänä sitä, että Suomessa tähän on jo herätty.  Olen ylpeä siitä, että kotimaassamme Suomessa on säädetty pilottiprojektina laki, jonka mukaan ravintoloissa on aina ilmoitettava lihan alkuperämaa kuluttajalle.

Ruuan alkuperämerkinnät tulevat korostumaan entisestään uusien kauppasopimusten maailmassa. Ilmaston, ruokaturvan ja ihmisten terveydenkin kannalta olisi tärkeää, että vastaava lainsäädäntö kattaisi koko Euroopan. Kuluttajat ansaitsevat tietää, mitä he syövät. Pidemmällä aikavälillä laki tulisi laajentaa kaikkiin perusmaataloustuotteisiin. Näin kuluttajat saavat päättää itse, haluavatko he ostaa Mercosur-maiden tuotteita, jos sopimus joskus tulee voimaan.

Ilman tuottajia ei ole suomalaista ruokaa. Tässä mielessä Euroopan parlamentissa käsittelyssä oleva yhteisen maatalouspolitiikan uudistus ja sen sisältö ovat ratkaisevassa asemassa suomalaisten tuottajien ja puhtaan ruoan kannalta.

EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksessa on pidettävä katse pallossa – eli ruuantuotannossa. Tässä on yhteisen politiikan ydin. Tuotannon on säilyttävä EU:n kaikilla alueilla, myös maailman pohjoisimmassa maatalousmaassa Suomessa.

Kyse on niin ruokaturvasta kuin myös niistä yli 300 000 työpaikasta, jotka suomalainen elintarvikesektori kokonaisuudessaan työllistää.

Syksyn aikana Euroopan parlamentissa tullaan käymään Brexitin lisäksi kovaa vääntöä EU:n rahoituskehyksistä ja yhteisestä maatalouspolitiikan uudistuksen (CAP), joilla on suuri vaikutus suomalaisen ruoantuotannon tulevaisuuteen. Pääsen keskeisellä tavalla vaikuttamaan tähän kokonaisuuteen, sillä toimin Euroopan parlamentissa maatalousvaliokunnan varapuheenjohtajana.

Kirjoitan syksyn aikana täällä blogissani lisää ajankohtaisia kuulumisia EU – päätöksenteosta.

ElsiKatainen

Euroopan parlamentin jäsen (kesk. / Renew Europe) Kotisivut: <a href="https://elsikatainen.fi/" title="https://elsikatainen.fi/">https://elsikatainen.fi/</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu