Metsäkatoasetuksen valuviat heikentävät tuottajien asemaa ja investointivarmuutta
Euroopan parlamentti äänesti tänään kiistellyn metsäkatoasetuksen neuvottelutuloksen hyväksymisestä. Asetus meni läpi äänin 552 puolesta, 44 vastaan ja 43 tyhjää. En ole tyytyväinen lopulliseen lakitekstiin ja äänestin esitystä vastaan.
Lähtökohta asetukselle oli hyvä ja on tärkeää, että metsäkatoa esimerkiksi sademetsissä aiheuttaneiden tuotteiden kauppaa Euroopan markkinoilla suitsitaan. Valitettavasti neuvottelujen lopputulos on kuitenkin mahdoton hyväksyä. Se asettaa eurooppalaiset ja suomalaiset naudanlihan- ja maidontuottajat todella epävarmaan asemaan tilanteessa, jossa ala on jo valmiiksi ongelmissa.
Metsäkatoasetus kattaa maailmanlaajuisesti eniten metsäkatoa aiheuttavat tuotteet: nautaeläimet, kaakaon, kahvin, soijan, kumin, palmuöljyn ja puun. Asetuksen mukaan näiden tuotteiden tuotannossa on huolehdittava, että EU:n markkinoilla myytävä tuote ei ole aiheuttanut metsäkatoa.
Lakitekstin tulkinnassa on ilmassa avoimia kysymyksiä mm. siitä, katsotaanko nauta- tai lypsykarjatalouden rakennushankkeet metsäkatoa aiheuttaviksi. Maa- ja metsätalousministeriö pitää asetuksen tulkintaa ja vaikutuksia siinä määrin epäselvänä, että se kehotti viime viikolla pistämään uusien navettojen investoinnit jäihin siksi aikaa, kunnes ministeriö on selvittänyt lainsäädännön vaikutukset. Kysymyksiä herättää myös asetuksen taannehtiva luonne. Se koskee toimia, jotka on tehty 31.12.2020 jälkeen.
Suomen pinta-alasta yli 75 prosenttia on metsää, joten väkisinkin jotain uutta rakennettaessa joudutaan muutama puu kaatamaan. Nyt esitys siis viivästyttää investointeja, joilla on tähdätty eläinten hyvinvoinnin parantamiseen ja tuotannon tehostamiseen. On myös oikeustajun vastaista, että tarkastelupäivä asetetaan takautuvasti vuoteen 2020, jolloin tuottajilla ei ole ollut mahdollisuutta suunnitella toimiaan tätä sääntelyä silmällä pitäen.
Asetuksessa maat luokitellaan riskiperustaisesti matalan tai korkean metsäkadon riskin maiksi. Katainen peräänkuuluttaakin, että toimeenpanovaiheessa on varmistettava, että Suomi luokitellaan metsäkadon osalta matalan riskin maaksi ja epäselvyydet ratkaistaan investointivarmuuden palauttamiseksi.
Vain tulevaisuuden investoinneilla taataan ruokaturva ja huoltovarmuus.
Metsäkatoasetuksen on tarkoitus tulla voimaan tämän vuoden touko-kesäkuussa.
Miten Suomen eduskunta käsittelee kyseisen asetuksen?
Vastaus:
Pääministeri antaa pääministerin ilmoituksen, jonka jälkeen eduskuntaryhmien puheenjohtajat käyttävät puheenvuoron. Jos aikaa jää, saa muutama muukin kansanedustaja käyttää puheenvuoron.
Mitä tapahtuu puheenvuorojen jälkeen?
Äänestääkö eduskunta?
Ei äänestä.
Tämä on länsimaista edustuksellista demokratiaa, leikkidemokratiaa.
Ennen EU-jäsenyyttä Suomessa oli todellinen demokratia, joka perustui maailman moderneimpaan valtiosääntöön, jonka loivat juristit Kaarlo Juho Ståhlberg, Rabbe Axel Wrede ja Anton Kotonen.
Heidän kesällä 1917 valmistelemansa valtiosäännön luonnos tehtiin Wreden omistamassa Wredebyn kartanossa.
Tämä Suomen hallitusmuodon luonnos toimi myöhemmin vuonna 1919 hyväksytyn tasavaltalaisen hallitusmuodon pohjana.
Olemmeko siis itsenäisempiä kuin koskaan?
Ilmoita asiaton viesti
Videollani ”Koiviston konklaavi – ilman musiikkia” (kesto 18.40), joka katsottavissa osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=qxYWewCG9M8 kerron valtiopetosten lisäksi Suomen ainutlaatuisen valtiosäännön ETA-/EY/EU-sopeuttamisesta – jo etukäteen vuosina 1992 ja 1993.
Ilmoita asiaton viesti
”Säädöstyypit
Erityyppisillä säädöksillä pyritään saavuttamaan EU:n perussopimuksissa määritettyjä tavoitteita. Säädöksistä toiset ovat sitovia, toiset eivät. Joitakin säädöksiä sovelletaan kaikissa EU-maissa, osaa vain muutamassa.”
Linkki
https://european-union.europa.eu/institutions-law-budget/law/types-legislation_fi
Mikä ero on asetuksella ja direktiivillä?
Sitaatit:
”Asetukset
Asetukset ovat sitovia säädöksiä. Niitä on sovellettava kaikilta osiltaan kaikkialla EU:ssa.”
”Direktiivit
Direktiiveillä säädetään tavoitteista, joihin kaikkien EU-maiden on yllettävä. Maat saavat kuitenkin itse päättää laeista, joilla tämä toteutetaan.”
Direktiivin kansallisesta toteuttamisesta siis äänestetään.
Asetuksesta ei äänestetä, koska se tulee voimaan jäsenyyden velvoitteena.
Ilmoita asiaton viesti
Missä euvostoliitto siellä ongelma.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen oloissa tuulimyllypuistojen rakentaminen on katsottava vakavaa metsäkatoa aiheuttavaksi. ”Puistot” sijoitetaan enimmäkseen metsiin. Nykyisten raskaiden laitteiden kuljetukset vaativat lujapohjaiseksi rakennettavan leveän tien jokaisen turbiinin tontille. Myllyn tontilta on nostojen mahdollistamiseksi puut raivattava ja pohja rakennettava. ”Puiston” eliniän aikana mitään uutta metsää ei voi antaa kasvaa tuhotun tilalle, koska laitteistojen huoltoa varten alueet tarvitaan. Metsää menetetään tuhansia ja taas tuhansia hehtaareita.
Ilmoita asiaton viesti
suomalaiset naudanlihan- ja maidontuottajat todella epävarmaan asemaan –
Finland is a sovereign Finnic nation because of the 75% forest coverage and its national security that Finnic food production is strong even if Nato is provider of defense the defenders and victims of attack by Putin still need food as Ukraine situation shows.
This decision is enough to exit EU or at least you personally leave CP joining PS as CP was in government supporting eroding sovereignty of Finland with open borders and support of Brussels dictatorship.
You can’t be half pregnant – you are or not – and voters saw and walked away from CP to PS
Ilmoita asiaton viesti
IL: ” Raportti: Metsien hiilinielu jäämässä liian pieneksi EU-velvoitteesta – Puuston nykykasvulla hakkuut liian suuret”
Emeritus professori Kari Mielikäisen esitys:
”Metsätalouden faktat ja fiktiot” (15.4.2023); alkaa kohdasta noin 3 minuuttia
https://youtu.be/DTy4-TzZcb0
”Pakollinen” esitys kansanedustajille, Greenpeacen ja Luonnonsuojelijoille, ilmastotutkijoille, ym.
Tavalliselle kansalaiselle 12 faktaa ja fiktiota on silmiä aukaiseva miellyttävä katselu kokemus …
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos MEP Elsi Kataiselle vastaan äänestämisestä. Olisivatpa kaikki muutkin Suomen mepit toimineet yhtä linjakkaasti.
Ilmoita asiaton viesti