Ainut toimiva suoja biodiversiteetille ja ympäristölle

Poliitikot, uskontokunnat ja tiedeyhteisö visusti välttelevät puhumasta todellisesta kestävästä kehityksestä ja luonnon suojelusta.

Me tiedämme, että ainut tekijä, joka merkittävästi vaikuttaa ympäristön tuhoon ja lajikatoon, on ihminen tai oikeastaan ihmisten liian suuri määrä.

Tämä tekijä eli me itse olemme samanaikaisesti ainut tekijä, jonka vaikutukseen ja määrään voimme vaikuttaa.

Miksi siis kierrämme tätä totuutta. Kukaan vallanpitäjä ei uskalla ehdottaa paitsi väestön kasvun pysäyttämistä tehokkain toimin niin vielä sitä vähemmän asettaa alhaisempaa tavoitetta ihmiskunnan nuppiluvulle.

Meillä riittää selittäjiä ilmastotalkoista, massamuuton tarpeellisuudesta,  tasa-arvosta, yhdenvertaisuudesta, solidaarisuudesta ja ihmiselämän ainutlaatuisuudesta. Silti ei löydy todellista ratkaisua, joka nyt viimein  tarvittaisiin.

***

Ihmiskunnan väenpaljous raiskaa koko Maa-emon. Jokainen enemmän matkustanut on nähnyt sen saastan ja tuhon jäljet, jotka ylikansoitus aiheuttaa. Silti hölmöimmät haluavat saman jatkuvan ja maailman solidaarisuudesta jakavan globaalisti  tämän hulluuden ja vastuuttomuuden seuraukset.

Minä en halua laittaa lanttiakaan siihen touhuun ennenkuin juurisyy on otettu hoitoon.

Meillä ei ole aikaa odottaa kymmeniä vuosia tämän vuosisadan loppuun, että väestönkasvu hyytyy. Odotusaikana ehtii syntyä liikaa tuhoa. Meitä on jo nyt liian  paljon huomioiden, että kulutustaso nousee koko ajan kehittyvissä maissa.

***

Maailman väestön pienentäminen vaatii samanlaisia ja kovempia otteita kuin esimerkiksi ilmastonsuojelu ja päästökauppa.

Väestön vähentäminen tarvitsee selkeät määrätavoitteet. Moni tutkija pitää hyvänä tavoitteena 3 miljardin ihmisen populaatiota. Lisäksi on tehtävä rutkasti töitä, jotta suunnitellaan miten tuotanto ja ikääntyvä väestö hoidetaan ja elätetään vaikka kokonaisväestö pienenee.

Tämä on onneksi mahdollista hoitaa nykyaikaisella tekniikalla yhä helpommin. Robottien, tekoälyn ja etätyöskentelyn avulla voidaan oleellisesti tehostaa kaikkea työtä ja myös hoitotyötä ilman tarvetta koko ajan kasvattaa julkisen sektorin hoitotointa.

Myös asennemuutoksilla saadaan resursseja niihin tehtäviin, joihin väestön pieneneminen luo tarvetta. Omaisten hoidossa on perheenjäsenien tehtävä enemmän. Työajan koko ajan lyhentyessä tämä tulee helpommaksi.

Asennemuutoksen tulee tarkoittaa sitä, että luovutaan kieroontuneesta ajatuksesta, jonka mukaan kaikki vastuut kaadetaan yhteiskunnalle ja hoidetaan verovaroilla. Omat kotkotukset ja harrasteet voi moni korvata osittain vapaaehtoistyöllä mm vanhusten parissa.

***

Vasta kun Maan pahin tuholainen ihminen on saatu järjestykseen kannanhoidollisin toimin, voimme nähdä valoa tulevaisuudessa ja uskoa luonnon säilymiseen monimuotoisena.

 

+12
emailjuuso
Sitoutumaton Helsinki

Olen ict-alalla leipäni Suomessa ja maailmalla tienannut helsinkiläinen sekä moninkertainen mamu.

Kannatan löyhää EUta, itsenäisiä jäsenvaltioita ja lähinnä hyödyllistä hallittua maahanmuuttoa EUn alueelle. Pidän hölmöläisten hommana aina yrittää korvata ahkeruus ja taloudellinen toimeliaisuus tulonsiirroilla.

Kaihdan mielipiteen vapauden rajoituksia ja haluan, että vieraan vallan joukot sekä aseet poistetaan EUn alueelta. EUn on ryhdistäydyttävä ja hoidettava puolustuksensa itse.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu