Elääkö EU vanhaksi?

Euroopan unionia on rakennettu sodan jälkeen pikkuhiljaa, mutta kiihtyvään tahtiin. EU on nyt yksi maailman suurvalloista.

EUn kehityttyä nyt samalla  harvainvallaksi, tulee ajateltua kuinka pitkäikäinen EU tulee olemaan. Aiempien esimerkkien valossa on helpompi arvioida EUn kestävyyttä.

Esimerkeiksi käyvät mm USA, Neuvostoliitto, sumerien valtakunta, Rooman valtakunta, Kiina, suur-Saksa, brittien kuningaskunta ja brittiläinen kansainyhteisö sekä ottomaanien valtakunta.

Näistä on edelleen olemassa Kiina ja USA. Erona on se, että Kiina on vuosituhansia vanha, mutta USA vain 241 vuotias ja kovaa vauhtia jo hajoamassa sisäisesti.

Lyhytikäisin suurvalta oli suur-Saksa. Se syntyi muuttumalla teollisuusmahdiksi ja samalla pian myös siirtomaavallaksi. Tarvittiin kaksi suursotaa jarruttamaan Saksan militarismin uho. Saksa käy nyt kolmatta maailmansotaa talouden kautta. Sen kohtalon määrää EUn vallan kehittyminen globaalisti ja EUn sisäinen vallan keskittyminen lähinnä Saksalle.

Brittien johtava asema suurvaltana romahti vaiheittain alkaen ensimmäisen maailmansodan lopusta.  Brittien valta-aseman viimeisiä puolustajia oli Winston Churchill. Hän näki imperiumin tuhon alun eläessään sen alustamaiden itsenäistyttyä maa toisensa jälkeen.

Brittien suurvallasta on jäljellä sen ydinaseet ja massiivinen finanssivalta, jota ruokkii veroparatiisien tuoma kilpailuetu EU-maihin nähden. Briteille kelpaa tänään likainenkin raha, kunhan se on asianmukaisesti pesty brittipankkien avulla. EUlle se raha alkoi olla poliitikkojen näppejä polttava substanssi, EUn arvojen takia.

Neuvostoliitto kesti vain 70 vuotta. Eli saman kuin suur-Saksa. Oikeasti Neuvostoliitolla ei edes ollut edellytyksiä kestää kauan. Sen yhteisö perustui väkivalloin ylläpidettyyn yhtenäisyyteen ja pelkoon eli valtioterroriin. Suur-Saksa olisi vieläkin olemassa, jos Aatu olisi lopettanut alueliitokset elokuulle 1939.

Menneiden aikojen suurvallat kestivät pitkään. Rooma lähes tuhat vuotta. Ottomaanien satojen vuosien valta hajosi sekin rappion ja valtioterrorin takia. Sumereiden kohtalo on hieman hämyinen historiankirjoituksen puuttuessa. Hekin pitkän olemassaolon jälkeen katosivat historian hämäriin.

Mihin suurvallat siis hajoavat lopulta?

Näyttää siltä, että ajasta riippumatta suurvalta ei hajoakaan ulkoisista syistä vaan sisäisen rappion takia, joka syö valtion yhtenäisyyden ja ajaa sen mm tarpeettomiin sotiin ja pakonomaiseen laajentumiseen, jota ei enää hallita. Rappioon liittyy myös valtion moraalinen rappio. Se voi ilmetä yhtä hyvin valtioterrorina, demokratian puutteena, itsetuhoisuutena kuin vastuuttomana talouspolitiikkana tai arvottomuutta edistävänä liberaaliutena kuten Roomassa kävi.

Rappio on vallalla sekä USAssa, Kiinassa että EUssa. Sisäinen rappio tulee ne myös hajottamaan todennäköisemmin kuin mikään ulkoinen hyökkäys. Kiina heikkenee sen unohtaessa vanhan hyvän politiikkansa pysyä rajojensa sisällä.

USA on tehnyt saman virheen. Sen maailmanpoliisin rooli kääntyy sitä itseään vastaan. USAn taloutta ei pysty puolustamaan militarismilla ja hämärillä operaatioilla tai kauppasodilla.

EUn rappio on sen moniarvoinen arvottomuus,  itsetuhoisuus kuten massamigraatio, demokratian puute ja heikko taloudenpito. Ne tulevat repimään EUn ajan kanssa eikä sitä tee Venäjän hyökkäys EUhun kuten pelätään.

 

 

 

 

emailjuuso

Olen ICT-alalla leipäni Suomessa ja eri puolilla maailmaa tienannut helsinkiläinen ja moninkertainen mamu. Kannatan löyhää EUta ja vain hyödyllistä hallittua maahanmuuttoa EUn alueelle. Kaihdan puoluejärjestelmiä ja haluan, että vieraan vallan joukot sekä aseet poistetaan EUn alueelta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu