Eniten presidentin oloinen

Näimme juuri töllössä ehdokas Olli Rehnin tentin. Ei voi muuta sanoa kuin, että hän suoriutui erinomaisesti tentistään. Jopa ylen toimittaja selvästi vaikuttui ja unohti tavanomaisen änkyröinnin.

Olli Rehn on persoonaltaan eniten presidentin oloinen ehdokas. Hän on erittäin kokenut, EUn läpikotaisin tunteva, vakaa ja harkitseva talousmies, jolla on mielestäni parhaat edellytykset koko kansan presidentiksi – köyhien, rikkaiden, eri puolueiden edustajien, työntekijöiden ja työnantajien, kristittyjen, Pride-jengin, yrittäjien, terveiden ja sairaiden, nuorten sekä vanhojen.

Sanon tämän, vaikken ole yhtään kepulainen.

emailjuuso
Sitoutumaton Helsinki

Olen ict-alalla leipäni Suomessa ja maailmalla tienannut helsinkiläinen, moninkertainen mamu sekä pakolaisperheen poika.

Minulla ei ole ilmastopaniikkia eikä sota-ahdistusta. Identifioidun narttu samojediksi. Lisäksi olen työeläkkeellä oleva isä, vaari ja päivettynyt hetero. Olen setä-mies, en Seta-mies.

Kannatan löyhää EUta, itsenäisiä jäsenvaltioita ja lähinnä hyödyllistä hallittua maahanmuuttoa EUn alueelle. Pidän hölmöläisten hommana yrittää korvata ahkeruus ja taloudellinen toimeliaisuus tulonsiirroilla.

Kaihdan mielipiteen vapauden rajoituksia ja haluan, että vieraan vallan joukot sekä aseet poistetaan EUn alueelta. EUn on ryhdistäydyttävä ja hoidettava puolustuksensa itse.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu