EUn oikeusvaltioperiaate on käytännössä valhetta

Olemme jo unohtaneet erään aikamme tärkeimmän ihmisoikeustaistelijan vankityrmäänsä.

Julian Assange on menettämässä terveytensä lopullisesti brittiläisessä tyrmässä oikeuskäsityksiä pilkkaavan prosessin kynsissä.

EU ei sanallakaan puolusta Assangea, joka ei ole tehnyt mitään rikosta. Hän on lisäksi Australian kansalainen ja toisessa maassa sellissä odottamassa sen idioottimaisen oikeuslaitoksen päätöksiä hänen luovuttamisestaan USAan, jossa hänelle on arvioitu mahdolliseksi jopa 175 vuoden tuomio.

Assange on tehnyt sen mitä journalistin kuuluisi täälläkin tehdä eli hankkia ja  jakaa tietoa valtiojohdon äärinkäytöksistä ja rikoksista kriiseissä ja kansalaisiaan kohtaan eikä toimia poliittisen johdon mainosrumpuna kuten valtamedia tekee.

***

EUn johtajien ja oikeusjärjestelmän toiminta on asiassa oikeusvaltion irvikuva. Oikeuslaitoksemme EUssa ovat täysin poliittisessa ohjauksessa niin haluttaessa.

Ruotsin hallitus tekaisi aikanaan valheellisen rikossyytteen Assangesta miellyttääkseen jenkkejä.

Englanti on pitänyt Assangea vuositolkulla ensin panttivankina ja sitten eristysvankina asiassa, joka ei edes kuulu Englannille.

EUn johtajat Merkelistä Macroniin ovat vaiti Assangen kohtelusta, mutta huolehtivat Lähi-idästä tulevien terroristien oikeuksista kyllä tarkasti.

Suomen poliitikot vaikenevat vasemmalta oikealle, ulkoministeri Haavisto rahtaa ISIS -mammoja Suomeen, muttei välitä oikeasti syyttömien ihmisoikeustaistelijoiden kohtelusta. Surkean moraalin kruunaa presidentti Niinistö myös vaikenemalla tyystin.

Olemmeko EUssa todella näin USAn talutusnuorassa? Tämäkin historia on osoitus siitä, että ollaan.

Häpeän maani ja EUn sekä oikeusvaltiomme puolesta, koska johtajamme eivät sitä edes uskalla tehdä.

+32
emailjuuso
Sitoutumaton Helsinki

Olen ict-alalla leipäni Suomessa ja maailmalla tienannut helsinkiläinen sekä moninkertainen mamu.

Kannatan löyhää EUta, itsenäisiä jäsenvaltioita ja lähinnä hyödyllistä hallittua maahanmuuttoa EUn alueelle. Pidän hölmöläisten hommana aina yrittää korvata ahkeruus ja taloudellinen toimeliaisuus tulonsiirroilla.

Kaihdan mielipiteen vapauden rajoituksia ja haluan, että vieraan vallan joukot sekä aseet poistetaan EUn alueelta. EUn on ryhdistäydyttävä ja hoidettava puolustuksensa itse.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu