Häpeällistä katsottavaa

Ajoin taasen tänään ohi Helsingin Myllypuron ruokajonon. Ulkona oli koleassa säässä 300 metrin jono ruokakasseja jonottavia ihmisiä. He seisovat kiltisti parikin tuntia jonossa sään armoilla. Ruokajakeluun ei ole osoittaa edes sisätiloja. Ruokajakelu hoidetaan vapaaehtoistyönä ja pääosin lahjoitusvaroilla.

Heidän joukossaan on paljon jo harmaapäisiä vanhoja ihmisiä. Lähi-idästä tai Afrikasta muuttaneita ei jonoissa juuri näe.

Tunnen syvää häpeää kotimaani hallitusvallan puolesta. Hallituksessa on köyhyystutkijaa ja koulutettuja vasemmistolaisia, muttei kykyä hoitaa tällaista ongelmaa pois pikkurahalla.

Rahaa riittää miljoonittain kehitysmaihin, satoihin maahanmuuttajien yhdistyksiin, nollatutkijoihin ja kulttuuriin, muttei oikeasti köyhille.

Milloin omat köyhämme saavat Kela Mastercardin tai milloin raihnaisille maksetaan taksi ruokajonoon, ruoan kotiinkuljetus tai auto alle kuten nuorille muuttajaperheille?

Mikä hemmetti oikein mättää hallituksen prioriteeteissa ja moraalissa. Hävetkää itseänne joka iikka hallituksessa.

 

emailjuuso

Olen ICT-alalla leipäni Suomessa ja eri puolilla maailmaa tienannut helsinkiläinen ja moninkertainen mamu. Kannatan löyhää EUta ja vain hyödyllistä hallittua maahanmuuttoa EUn alueelle. Kaihdan puoluejärjestelmiä ja haluan, että vieraan vallan joukot sekä aseet poistetaan EUn alueelta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu