Harris sai hetkessä kymmeniä miljoonia ääniä lisää
Kamala Harris oli aiemmin syyskuussa järjestetyssä vaaliväittelyssä kertonut olevansa demokraattien varapresidenttiehdokkaan Tim Walzin tavoin itsekin aseenomistaja. Hänen kanssaan keskustellut tv-legenda kertoi olleensa asiasta tietämätön.
– Jos joku tulee kotiini, hän joutuu ammutuksi, Harris sanoi naureskellen. (IL tänään).
Harris on siis ryhdikkäämpi kuin luulin. Lainsäädännön lisäksi tunsas enemmistö USAssa kannattaa kaikkien oikeutta hankkia hyvinkin tulivoimaisia aseita.
Lisäksi, kun täysin tuntematon tunkeutuu kotiisi, hänen ampumisensa on useimpien mielestä ja yleensä lainkin mukaan täysin hyväksyttävää. USAssa kotonaan vaaran kohteena olevan kansalaisen ei täydy ottaa riskejä lakien vaatimuksesta ja uhrautua rikollisen hyvinvoinnin vuoksi.
Suomessakin pitäisi saada omaa kotia puolustaa, vaikka käsiaseella. Ihan järjettömiä tuomioita on ollut kun aseellinen ryöstäjä tullut keskellä yötä ja sitten saanutkin omasta aseistuksesta (yleensä teräase), tai kämpän omistajan (astalo) itseensä osumaa kotiaan puolustavalta ja alkuperäinen uhri saakin kovemman tuomion kuin tämä ryöstäjä.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt se on sitten kommentoija Mikkosenkin liityttävä Perussuomalaisiin ja alettava ajamaan lainmuutosta. Miksi PS? Varmaan jossain sinimuistissakin löytyisi kannatusta lainmuutokselle, mutta kun niillä ei ole yhtään kansanedustajaakaan, niin eihän asia etenisi.
Ilmoita asiaton viesti
Minä en yhden asian takia puoluettani valitse ja 15+v on ollut tilanne ettei omaa puoluetta löydy mistään, vähiten teidän hörhöleiristä.
Ilmoita asiaton viesti
En moiti tuota aiemmin mainittua toivettasi, mutta tavallaan helpottava tieto tuo puoluevalintasi (-;
Ilmoita asiaton viesti
Puoluevalintaa ei ole, eikä myöskään minkäänlaista poliittista, tai uskonnollista ideologiaa, ei mitään tuollaista mikä on vain taakka. Pitäkää te järjestönne ja puolueenne.
Ilmoita asiaton viesti
Itsensä puolustamisesta on moni saanut Suomessa tuomion.
Ilmoita asiaton viesti
On syyllistynyt silloin rikokseen joka lienee hätävarjelun liioittelu.
””””””Esimerkinomaisesti voidaan tuoda esille korkeimman oikeuden ratkaisu 1993:54, jossa korkein oikeus on katsonut, että A:n lyödessä ja potkiessa B:tä, joka oli koettanut karata siinä onnistumatta. Pahoinpitelyn jatkuessa B oli lyönyt A:ta veitsellä rintaan, minkä lyönnin johdosta A oli menehtynyt. Korkeimman oikeuden näkemyksen mukaan tilanteessa oli käytetty enemmän väkivaltaa kuin oli välttämätöntä””””””””
Ilmoita asiaton viesti
Arizonassa (Phoenixissa) minulle kerrottiin, että kotiin tunkeutujan ruumis pitää ampumisen jälkeen löytyä niin, että edes jokin osa kropasta on talon sisällä. Silloin poliisi vain kirjaa tapahtuman.
Pihalle talon/asunnon ulkopuolelle ammutusta tulee poliisitutkinta mutta ei yleensä syytettä.
Ilmoita asiaton viesti
Täytyy se pihalle ammuttu vain raahata ainakin puoliksi sisälle …
Ilmoita asiaton viesti
Monikulttuurisessa maassa tämä oikeus onkin välttämätän..
Ilmoita asiaton viesti
Kamalalla on enemmän munaa kuin ikälopulla ukonkäppänällä Donaldilla
Ilmoita asiaton viesti
Tulossa on presidentin vaalit.
Ilmoita asiaton viesti
Kahden murhayrityksen jälkeen tuntuu erikoiselta, että Trumpin taustavoimat edelleenkin kannattavat vapaata aseenkato-oikeutta mukaan lukien automaattikiväärit. Mihin kukaan kansalainen arjessaan tarvitsee rynkkyä?
Ilmoita asiaton viesti
Aseenkanto-oikeuteen eivät Yhdysvalloissa ole ”automaattikiväärit” kuuluneet n. 50 vuoteen, puoliautomaattiset kyllä.
AR-15, yleisesti suosittu rynnäkkökiväärin näköinen ase, on puoliautomaattinen, eli sillä voi ampua vain kertatulta.
Ilmoita asiaton viesti
Väitän, että tyyppi joka aikoo ampua presidenttiehdokkaan, löytää siihen aseen lainsäädännöstä riippumatta.
Ilmoita asiaton viesti
Toki niin, ammuttiinhan Japanissakin Abe, vaikka maa on kuuluisa äärimmäisen tiukista aselaeistaan. Mutta onko sellaista syytä helpottaa, kun se voidaan myös tehdä vaikeaksi?
Ilmoita asiaton viesti
Aselakien tiukentaminen voisi vaikuttaa esim. jenkkilän lukuisiin kouluampumisiin, mutta presidentin tai ehdokkaan ampuminen on paitsi hyvin harvinainen myös hyvin suunniteltu teko, johon myös valmistaudutaan huolellisesti ja laittomiakin aseita sieltä saa helposti.
Ilmoita asiaton viesti
”…laittomiakin aseita sieltä saa helposti.”
Senkin vaikeammaksi tekemiseksi löytyy kyllä keinot, jos riittävästi halutaan.
Ilmoita asiaton viesti
Donald Trump ilmoitti juuri kieltäytyvänsä osallistumasta toiseen väittelyyn Harrisin kanssa, eli tälläinen virallinen ilmoitus häneltä tänään.
Lähde:
https://x.com/1stUnity/status/1837564520610337253/photo/1
Tämä vanhus odottaa että hänestä sosiaaliseen mediaan tehdyt ”supermies kuvat” ja kuvat kuinka hän on ”jumalan valittu” riittää…
Ei uskalla mennä toiseen väittelyyn Harrisin kanssa, ensimmäinen oli tältä täysi floppi.
Ilmoita asiaton viesti
”Jos joku tulee kotiini, hän joutuu ammutuksi…”
– Kamala tuo Harris! Äänestyspäätökseni on ja pysyy: Trump. Tosin vain Suomessa ja vain aluevaaleissa, mutta kuitenkin.
Ilmoita asiaton viesti
Taidan minäkin aluevaaleissa äänestää Trumpia. Toinen vaihtoehto on Aku Ankka.
Ilmoita asiaton viesti
Yhdistän Trump-äänessäni a) keskisormennoston meikäläiselle aluehallinnolle ja b) vaalijäynän, jonka haluan kerran elämässäni tehdä ja jolla uskon ylittäväni viihdemedian aihekynnyksen.
”Trumpilla kannatusta ALUEVALTUUSTOON” (Otsikko iltapäivälehdessä ensi keväänä.)
Ilmoita asiaton viesti
Alueet tarvitsevat ennenminkin kannatusta Roope Ankalle. Nyt on ilmeisesti luotettu vain Hannu Hanheen.
Ilmoita asiaton viesti
Jotkut suomalaiset suhtautuvat USA:n presidentinvaaleihin sillä intohimolla kuin että Suomi olisi USA:n 51. osavaltio. Sebastian Tynkkynen on oikeassa. Valittiin kumpi vaan, suomalaisten pitää tulla hänen kanssaan toimeen.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, pitäähän Putininkin kanssa ”tulla toimeen”.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, suomalaisilla ei ole veto -oikeutta Neuvosto…. eikun Venäjän presidentinvaaleissa eikä muuten USA:n vaaleissakaan.
Suomalaiset lähes pissivät innosta housuihinsa kun Barack Obama valittiin presidentiksi. Mikä muuttui maailmanpolitiikassa? Ei mikään. Lähi-idässä tapeltiin silloin, tapellaan yhä. Maailma oli pullollaan diktaattoreita, on yhä.
Nyt puristetaan innosta munia ja odotetaan maailman pelastusta kun Harris voittaa presidentinvaalit. Höpö höpö. Maailma makaa samalla tavoin 4 vuoden päästä, oli presidenttinä Harris tai Trump.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän suurin osa haluakin että nykyinen maailmanjärjestys jatkuu, Harrisin alla se on varmaa, Trumpin kohdalla ei niinkään. En ymmärrä näitä Trumpin lupauksiin uskovia ollenkaan, kaveri valehtelee kaikesta, myötäilee ja kehuu diktaattoreita, halveeraa liittolaisia ja silti nähdään parempana ehdokkaana kuin Harris. Käsittämätöntä.
Ilmoita asiaton viesti
Sitä muutosta pelätään ja siksi Trumpia ei Euroopassa haluta USA:n johtoon. Obama vastaan McCain ei suinkaan ollut mitenkään tähän asetelmaan verrattavissa. Itse kannatin McCainia, luulen, että Venäjäkään ei Krimin valtausta olisi hänen kaudellaan yhä helposti tehnyt ja ainakin seuraukset olisivat olleet rajummat.
Ilmoita asiaton viesti
”Valittiin kumpi vaan, suomalaisten pitää tulla hänen kanssaan toimeen.”
Niinpä, mutta veikkaanpa että Harrisin kanssa olisi helpompi tulla toimeen kuin Trumpetin, joka on arvaamattomasti käyttäytyvä sekopää.
Ilmoita asiaton viesti
Soini puhui kerrankin asiaa toimittajan kysyessä hänen mielipidettään Trumpin logiikasta, johon sininen kusettaja vastasi, että Trumpin suosion taustalla lienee se ettei mitään logiikkaa edes ole 😉
Ilmoita asiaton viesti
Se riippuu ihan siitä, millaisia otoksia miehestä otetaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ei riipu. Sekopää mikä sekopää.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitin joskus tänne blogin Miehet jotka äänestävät Trumpia. En ole koskaan ymmärtänyt miksi sellaisia naisiakin on. Taas olisi tarjolla fiksu nainen. Joko kelpaa?
Ilmoita asiaton viesti
Vuonna 2016 Trumpin valitsivat nimenomaan valkoiset naiset.
Ilmoita asiaton viesti
Se on kyllä käsittämätöntä. Tiedän tosin kaksi naista jotka kannattavat Trumpia, mutta kumpikaan ei voi äänestää Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.
Ilmoita asiaton viesti
Hiukan erikoinen tuo suomennos. Kamala sanoi Oprah’lle ihan täsmälleen:
“If somebody breaks in my house, they’re getting shot”.
Kyse on siis murtautumisesta. Ei siitä, että jos joku ”tulee” kotiin, hän joutuu ammutuksi. Vai mitä?
Ilmoita asiaton viesti
” I am a gun owner. Etc.”
– Minulla on ase. Jos joku murtautuu kotiini niin ammun heistä jokaisen.
Merkittävää oli Harrisin ilmoitus aseen omistamisesta. Tuskin hän liioin tarkoitti, että joku toinen ampuisi hänen omistamallaan aseella kotiinsa tunkeutujat.
– Ei olisi varmaan pitänyt sanoa tuota. Henkilökuntani hoitaa asian myöhemmin.
Nyt Harrisin avustajat ovatkin rientäneet kertomaan ettei Harris omistaisikaan asetta eli hän olisi siis toistuvasti valehdellut asiasta.
Harrisin esiintymiset ovat alkaneet mennä aikamoiseksi sekoiluksi.
Ilmoita asiaton viesti
”Harris’ gun – which one source described as a pistol that could fit in a small purse – is securely stored inside her home in Los Angeles, an aide to the vice president told CNN. Harris had mentioned owning a firearm in 2019 during her unsuccessful presidential campaign – that gun, the aide said, is the same one she owns now.”
https://edition.cnn.com/2024/09/20/politics/gun-owner-kamala-harris/index.html
”The furthest that Harris has gone in explaining her gun ownership was also in 2019, when she said: “I am a gun owner, and I own a gun for probably the reason a lot of people do – for personal safety. I was a career prosecutor.”
Harris began her career as the district attorney – or the top prosecutor – in Alameda County, and then for the city of San Francisco. She also served from 2011 to 2017 as California’s attorney general (AG), the top law enforcement job in the state.
Harris still owns that same weapon, which is a handgun, according to an aide. It remains in a secure location at her home in California.”
https://www.bbc.com/news/articles/c3vxvzg34qwo
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Pasille ”selvennyksestä” Kamala Harrisin henkilökohtaisesta toiminnasta liittyen aiemmin vaatimaansa aseistariisuntaan.
Ja avustava henkilökunta (one source/ an aide) on todellakin ollut hoitamassa asiaa kuten Harris lupasikin. Moniääniset selitykset eivät kuitenkaan vakuuta.
On selvä asia, että varapresidentin kodissa/virka-asunnossa Washingtonissa Harris ei pysty käyttämään selvityksessä mainittua käsiasettaan laillisesti ja kaiken lisäksi sen väitetään olevan turvallisesti säilössä Los Angelesin asunnossa/kodissa.
Ilmeisesti juuri tämä sai Harrisin kampanjan tiedottaja Adrianne Elrodin reagoimaan hieman varomattomasti etuajassa ennen asian tarkempaa selvittelyä, sopimista ja virallista selontekoa ja kertomaan aluksi ettei Harrisilla ole lainkaan omistuksessaan asetta.
Yhtä kaikki Harrisin esiintymiset ja niitä seuraavat avustavan henkilökunnan toisistaan poikkeavat selitykset tekevät USA:n presidentinvaalista todella kiinnostavaa showta.
Tämä Harrisin mahdollisia henkilökohtaisia aseita koskeva keskustelukaan ei liene vielä kokonaan taputeltu.
Haastattelussa Harrisin henkilökohtainen ystävä Oprah kun sanoi asiasta selvästi tietävän oloisena Harrisille ”You have guns.” Show oli selvästikin käsikirjoitettu ja jopa prompteri oli Harrisin apuna.
Toisaalta kyseessä voi olla aseettoman Harrisin röyhkeän valheellinen vaalipropaganda laajalti aseistetussa Amerikassa.
Ilmoita asiaton viesti
Jaa-a, kuuntelin muutaman kerran sen CNN:n haastattelupätkän missä Elrodilta kysyttiin Harrisin aseesta ja minusta kuulosti että hän sanoi että ”…and she does own a firearm”. Pitää kuunnella huomenna kuulokkeilla niin saa paremmin selvää kuin pienillä honottavilla ATK:n muovipurkeilla.
Ilmoita asiaton viesti
Muutama kerta pitää todellakin kuunnella Adrianne Elrodin puheripulinopeudella ja änkytyksellä annettua lausuntoa jonka jälkeen kuulija voi sitten tehdä oman puolueettoman valintansa joko puolesta tai vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kuuntelin pätkän Sennheiser HD598 -kuulokkeilla ja kyllä Adrienne Elrod sanoo että ”…and she does own a firearm”.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Pasi !
Vaikuttaa siltä, että Kamala Harris on saanut ainakin avustavan henkilökuntansa uskomaan, että hänellä on yksi ase mutta henkilökohtainen ystävä Oprah toisaalta puhuu Harrisin aseista monikossa.
Loppupäätelmäksi ainakin toistaiseksi alkaa muotoutua, että Kamala Harris on aseistautunut.
P.S. Kuuntelitko aikanaan Sennheiser HD598 -kuulokkeilasi silloisen pääministeri Sanna Marinin biletykseen liitetyn ”jauhojengi ”- äänitteen ja miten kuulit kyseisen sanan ?
Ilmoita asiaton viesti
En tiedä miksi Oprah puhui aseista monikossa, mutta Harris itse sanoi julkisesti omistavansa aseen jo 2019, eikä siitä silloin mitään kohua noussut.
P.S. En muista millä värkeillä kuuntelin 2 vuotta sitten ja mitä kuulin, mutta äsken kuuntelin em. Senkuilla ja kyllä siinä videolla joku huutaa ihan selvästi ”jauhojengi”.
Ilmoita asiaton viesti
Syyttäjänä toimineella Kamalalle on varmasti kertynyt ihmisiä joiden mielestä tuomiot eivät ole oikeita. En yhtään ihmettele jos silloin tulee hommattua oma pyssy kotiin.
Ilmoita asiaton viesti
Yhteiskunnan tehtävänä on suojella kansalaisiaan.
Tämän ovat unohtaneet niin Harris USA:ssa kuin Vornanen Suomessa.
Siviilissäkin asetta mukanaan kantaneelta poliisi Vornaselta ase on nyt tosin jo takavarikoitu.
Börjeltä kuitenkin sangen radikaali näkemys aseellisen itsepuolustuksen oikeutuksesta 24/7 kansalaisen ammatista riippuen.
Ilmoita asiaton viesti
Pitää toki paikkansa molemmissa yhteiskunnissa. Suomessa onneksi normaali-ihminen ei käytännössä koskaan kohtaa väkivallan uhkaa. Siksi minullakaan ei ole sitä pyssyä. Poliitikot kyllä varsin usein saavat varsin uhkaavia viestejä. Nekin ovat todennäköisesti vain henkisesti häiriintyneiden ihmisten tunteenpurkauksia ilman todellista tarkoitusta tarttua toimeen.
Lisäksi meillä on paljon sellaisten ammattien harjoittajia, joita häiriintyneet asiakkaat uhkailevat. Juuri tästä syystä puolisoni osoite ja puhelintiedot ovat salaisia. Tappouhkauksia tulee silloin tällöin ja kyllä ne selvästi vaikuttavat henkiseen hyvinvointiin. Silti asetta ei hänelläkään ole kaapissa.
Jenkeissä kaikki on toisin ja on ihan turha jeesustella. Väkivaltaisen kuoleman mahdollisuus siellä on ihan toista luokkaa. Kamalan tehtävänä tulevan presidenttinä on rajoittaa aseiden saatavuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Varapresidentti Kamala Harris ja presidentti Joe Biden ovat nyt olleet vallassa kohta neljä vuotta.
Aseiden saatavuuden rajoittaminen alkaisi vasta varapresidentti Harrisin päästessä presidentiksi ?
Ilmoita asiaton viesti
Aikaisintaan. Riippuu siitä kuinka republikaanit pärjäilee muissa vaaleissa.
Ilmoita asiaton viesti