Hiroshimasta ja sotilaan vastuusta

Jussi Rytkönen kirjoitti Kotimaa-lehdessä muistoistaan Hiroshimassa käynnistä vaihto-oppilasvuotenaan 70-luvun lopussa..

Hän kertoi ydinpommin aiheuttamista kauhuista, pommin tiputtamisen tarpeellisuudesta ja siitä muistetaanko teon seuraukset kovin pitkään. Paljon oli myös  jossittelua ja perisuomalaista alistuvaa toivomista.

Mitään ei ole Rytkönenkään historiasta oppinut esittäessään, että kaiken tämänkin jälkeen sotilaan ammatti on kunnioitettava. Ei se näin yksinkertaista ole.

Meidän pyrkimyksemme rauhaan tässä maailmassa estyy juuri sillä, ettei tavallinen kansalainen lainkaan ymmärrä sotien sytyttämistä harkittuna tekona vaan  passiivisena sodan yllättävänä syttymisenä.

Kansalainen puhuu sodissa kaatuneista ikäänkuin kyse olisi työtapaturmista kompastumisen seurauksena . Ihmiset murhataan sodissa raaimmilla tavoin. Muita satuja ovat mm. sodan kansainväliset säännöt, jotka mukamas tekevät tappamisesta humaania toimintaa. Ihmisten erottelu sotilaisiin ja siviileihin on häiriintyneen mielen tuotos. Myös sotilas on useimmiten siviili.

Suuri kansainvälinen harha ovat tarinat sotasankareista. Se on niin vahva illuusio, että jopa entiset viholliset kunnioittavat vastustajiensa pahimpia murhamiehiä sankareina.  Valtiomiehet kantavat seppeleitä entisten vastustajiensa haudoille.  Ihastellaan lentäjän tai panssariniehen tekemiä ruumismääriä, on sama onko sotilas ollut hyökkäämässä vai puolustamassa. Vain tappotulokset ratkaisevat.

Edellistä taustaa vasten ei sotilaan ammatti ole kunnioitettava. Sotilas, joka alistuu käytettäväksi hyökkäyssotiin, on halveksuttava. Ilman heidän kaltaisiaan ei olisi mahdollista saada aikaan suursotia. Ne olisivat mahdottomia.

**

Maailma on taasen pitkään kiihdyttänyt asevarusteluaan. Se on poikkeuksetta ollut sotien aloituksen tunnusmerkki. Aseita tehdään isolla rahalla juuri käytettäviksi eikä kaiken varalta varastoon.

Saksan aloittamat suursodat ovat tästä malliesimerkki. Sotimiselle on kyllä viisasteltu muita syitä kuten menetetty kunnia ja rankat rauhanehdot. Ne ovat olleet vain verukkeita voimille, jotka halusivat hyökkäyssotia muista syistä.

Tänä päivänä erityisesti USA, Venäjä ja Kiina hakemalla hakevat tilaisuutta hyökätä. Asearsenaalit polttavat kenraaleiden ja poliitikkojen näpeissä. Aseteollisuus haluaa myydä enemmän. Sekin vaatii sotia.

Suursotia ei tulla pelkäämään, jos on hyvä tilaisuus hyökätä. Nykyäänkin laajasti spekuloidaan sillä, ettei ydinaseiden käyttö järkevästi nyt niin kauheaa olisikaan. Kyllä siitä varmaan nopeasti toivuttaisiin.

Kansat uskovat samat valheet kuten aina ennenkin. Mitään älyllistä kehitystä ei ole tapahtunut edes länsimaissa, ehkä enemmänkin päinvastoin. Uudet polvet ovat jopa vanhoja tyhmemplä sotaintoilussa. Nuoret uskovat, että Tom Cruise tai Sylvester Stallone tulee heitä puolustamaan moderneilla aseilla ja raa’alla lihasvoimalla.

**

Katsoin äskettäkn ”coming home” – dokumentteja amerikkalaisista lapsista, jotka kertoivat mahtavista kokemuksistaan USAn viime sodissa sitten Irakin ensimmäisestä moukaroinnista.

Tähtisilmäiset jopa alle 20v sotapojat ja -tytöt kertoivat kuinka hienoa on pommittaa heimokulttuureita moderneilla sotakoneilla. Se tuo mahtavan tunteen. Tuskin lukiosta päässeet luutnantit ja kapteenit ovat ylpeitä kaluunoistaan. 25v lapsi voi jo olla majuri. Tuntuuhan se hienolta urakehitykseltä. Militarismi houkuttelee kovasti puoleensa antaen ymmärtää, että teini on puolustamassa isänmaataan hyökkäyssodalla minne hänet lähetetäänkään.

Kukaan heistä ei välitä, että he ovat faktisesti hävinneet lähes kaikki sotansa ja jättäneet kaikkialle jälkeen täyden kaaoksen Vietnamista Afganistaniin ja Lähi-Itään. Miljoonat pakolaiset ovat edelleen tien päällä eri maissa näiden vapauttajien jäljiltä.

**

Japaniin pudotettiin ydinpommit 1945, koska se oli varmasti nopein tapa lopettaa sota ja pienimmin tappioin. Sota on totaalia eikä sodan aloittaneen maan siviilien tappaminen lopultakaan poikkea moraalisesti sotilaan tappamisesta. Kuten sanoin se sotapoikakin on siviili. Termeillä temppuilu ei muuta totuutta. Sodassa tavoitteena on voitto.

Japanin tekemät raakuudet jo 20-luvulta alkaen eivät ole kaunista luettavaa. Moni tutkija onkin sitä mieltä, että toisen maailmansodan aloittivat japanilaiset ja he jo varhain liittoutuivat Saksan natsien kanssa. Japanilaisten hyökkäyshalut piti kitkeä kovalla kädellä koko kansasta. Kyllä, koko kansan voi syyllistää.

Militarismi on jo pitkään tehnyt uutta nousuaan Japanissa. Asevarustelu on ollut kiivasta ja fanaattisen upseeriston koulutus samoin kovan kurin sotilasakatemioissa. Sama ilmiö on paisunut Kiinassa sitten 80-luvun, jolloin maa alkoi varustautua säästelemättä.

**

Vuosisatoja on kristillisessäkin maailmassa uskottu sodan oikeutukseen ja tottelemisen tärkeyteen. Muuan säilynyt säälittävä esimerkki on ohessa pitkän rukouksen otteessa. Siinä sotaan menevä pyytää jumalansa siunausta myös, jos hän sotilaana taistelee vääryyden puolesta;

Sotan menewäisten rucous; Novum Manuale Finnonicum v 1671

”Sinä, Herra kyllä tiedät / jos tämä sota / johon Esivalta on nyt meidät asettanut / jonkun hädän tai muun oikean syyn tähden on eteen otettu / sentähden rukoilemme me sinua / ole tässä sodassa meidän auttajamme ja paras neuvonantajamme.”

”Ja vaikka meidän puolellamme vääryys olisi / niin älä kuitenkaan meitä / hyvä Isä / vihollisten käsiin hylkää / mutta auta / varjele ja suojele meitä / ja kaikki tämän sodan menot hyvin toimita / että sille pian hyvä loppu tulisi / ja me sitten toinen toisemme kanssa rauhassa elää saisimme / ja sinua iankaikkisesti ylistäisimme / Aamen.”

**

Yritetään nyt muistaa, ettei Stuka-lentäjä Rudel ollut sotasankari tai paroni von Richthofen tai Hermann Göring. He olivat sotarikollisia. Niin olivat kaikki saksalaiset ja venäläiset sotilaat, jotka hyökkäsivät Puolaan syksyllä 1939.

Presidentti de Gaulle oli kriminaali sotiessaan Algeriassa, Franco massamurhaaja Marokossa ja Espanjassa, Rommel ei ollut erämaan kettu Afrikassa vaan luvaton rikollinen tunkeilija, Mao ei ollut Tiibetin vapauttaja vaan rikollinen hyökkääjä, presidentti Bush ei ollut Irakin ja Afganistanin vapauttaja vaan sotarikollinen kenraalikuntineen eikä Putin ole natsien tappaja Ukrainassa vaan massamurhaaja.  Lista on loputon.

Kansat Venäjällä, Saksassa, Englannissa, Ranskassa, Japanissa ja muualla ovat olleet innolla mukana hyökkäyssodissaan.

Vain sotilas, joka kieltäytyy hyökkäyssodista on kunniallinen. Vain hän voi ylläpitää rauhan eivätkä mitkään kansainväliset sopimukset tai lait. 

Olet epäuskoinen. Ajattele, että tämä olisi mahdollista, jos sotilaat joukolla kieltäytyvät hyökkäyssodista. Ei sotilaita voi massoittain teloittaa.

 

+9
emailjuuso
Sitoutumaton Helsinki

Olen ict-alalla leipäni Suomessa ja maailmalla tienannut helsinkiläinen, moninkertainen mamu sekä pakolaisperheen poika.

Minulla ei ole ilmastopaniikkia eikä sota-ahdistusta. Identifioidun narttu samojediksi. Lisäksi olen työeläkkeellä oleva isä, vaari ja päivettynyt hetero. Olen setä-mies, en Seta-mies.

Kannatan löyhää EUta, itsenäisiä jäsenvaltioita ja lähinnä hyödyllistä hallittua maahanmuuttoa EUn alueelle. Pidän hölmöläisten hommana yrittää korvata ahkeruus ja taloudellinen toimeliaisuus tulonsiirroilla.

Kaihdan mielipiteen vapauden rajoituksia ja haluan, että vieraan vallan joukot sekä aseet poistetaan EUn alueelta. EUn on ryhdistäydyttävä ja hoidettava puolustuksensa itse.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu