Ilmastohömppä Suomessa on koomista
YK on julkistanut tilannekatsauksen ilmastotoimien edistymisestä globaalisti. Raportti on tarkoitettu loppuvuoden kokoukseen Glasgow’ssa.
Meillä vain unohdetaan polkiessa fillarilla hankien keskellä ja sähköautoihin säästäessä, ettei toimillamme ole mitään merkitystä vaan lähinnä taloudellista haittaa itsellemme.
**
YKn mukaan vain 113 maata on konkreettisesti sitoutunut yhteensä 12% päästövähennyksiin vuoteen 2030 mennessä. Jotta Maan keskilämpötila nousisi vain 2 astetta, olisi kokonaispäästöjen vähennyttävä tuona aikana 25% vuoden 2010 tasosta.
On kuitenkin niin, että YK ennustaa globaalien päästöjen kasvavan 2030 mennessä 16%.
**
YKn etäkokoukseen eivät edes viitsineet osallistua mm suurten ilmaston muuttajien päämiehet Intiasta, Brasiliasta ja Kiinasta.
**
Edellistä taustaa vasten ovat suomalaisten päästötalkoot ja elokapinat yhtä tyhjän kanssa.
Näin on! Kun harpilla piirtää noin 3000 km:n säteisen ympyrän Bangla Deshin pääkaupungin kohdalta, niin ympyrän sisään jäävällä alueella asuu yli neljä miljardia ihmistä. Toinen neljä miljardia on sitten pirstoutunut erilaiseen periferiaan sinne tänne.
Periferian ulkolaidalla on sitten tätä korpeamme, jossa asustelee puoli promillea maapallon väestöstä. Täältä käsin me ihmiskuntaa pelastamme ”esimerkkiä” näyttäen. Ongelmana on vain se, että suurin osa tuosta maapallon keskuksesta ei ole Suomesta koskaan kuullutkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kannatan tietenkin paikallista ympäristön suojelua, mutta raja se on siinäkin, kun kyseessä on täysin globaalista ongelmasta eikä paikallisesta.
Pidin kommenttisi kohdasta, jossa totesit, ettemme kelpaa edes hyveelliseksi esikuvaksi. Meistä ei maailmalla tiedetä juuri mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän meistä tiedetä, mutta paikallisella ympäristönsuojelulla ja ilmastonsuojelulla ei ole suoranaisesti mitään tekemistä keskenään.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi tuntuu tähtäävän väestömääränsä kasvattamiseen. Yritämmenkö näyttää Bangladeshille ja kumppaneille hyvää vai huonoa esimerkkiä?
Ilmoita asiaton viesti
Ilmakehä ei tunne harpilla piirrettyjä rajoja. Ja sen ympyrän sisälläkin on monta puolen promillen kylää ja kaupunkia, jotka tämän mukaan voivat sysätä vastuun muille.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo ei ole validi argumentti. Sen harpin kehän sisällä ovat mm. Intia, Kiina ja Indonesia, joiden maiden kolme hallitusta voivat tykönään päättää niiden miljardien ihmisten toiminnasta. Jokainen puolen promillen kylä ei voi sellaista päättää. Suomenkin hallitus voi päättää vain omasta puolesta promillestaan.
Ilmoita asiaton viesti
Niinhän se on. Suomen tulee toimia EU:n kautta.
Ilmoita asiaton viesti
Tuhoamalla oman taloutensa, vai miten meinasit?
Ilmoita asiaton viesti
Varmin tapa tuhota taloutensa on olla tekemättä mitään ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Mutta muitakin tapoja on.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, aloitetaan vaikka siitä, että kielletään tuulimyllyjen rakentaminen maahamme.
Ilmoita asiaton viesti
Ja hämmästyttävintä on se, että ympäristöjärjestöt ja punavihreät puolueet hurrasivat kun Kiina ilmoitti Pariisin ilmastokokouksessa kasvattavansa päästöjään vuoteen 2030 saakka. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt… Voisi epäillä että koko ilmu on keksitty heikentämään länsimaiden kilpailukykyä. Ainakin se on antanut lisää valtaa poliitikoille ja lisännyt veroluonteisia maksuja.
Ilmoita asiaton viesti
”Edellistä taustaa vasten ovat suomalaisten päästötalkoot ja elokapinat yhtä tyhjän kanssa.”
Samaa suuruusloukkaa kuin pieru Saharassa!
Ilmoita asiaton viesti
Mainitsin tuossa ensimmäisessä kommentissani ”esimerkistä”. Jotkut puolestaan perustelevat Suomen uhrautuvaa panostusta sillä, että ”jos kaikki tekisivät näin …”
Paras vertaus on jos mökin mummoa merenrannan saunallaan kiellettäisiin heittämästä vesisangollista vettä mereen siksi, että meren pinta nousee. Toki on laskettavissa paljonko se siitä nousee, mutta että samainen mummo pantaisiin kantamaan tuosta syystä se sangollinen aina kolmensadan metrin päähän kuusen juureen, saattaisi kenestä tahansa kuulostaa perusteettomalta.
Ilmoita asiaton viesti
En nyt oikein pysty ymmärtämään väitettäsi.
Mutta uskallan sanoa, että ei ole oikein järkevää uhrata veroeuroja merenpinnan nousun estämiseen, jos mereen heitetään ämpärillinen vettä. Joskus meidän vihervasureiden puuhastelut tuntuvat juuri tältä.
Muuten on sellasiakin ilmastonmuutos kohteita, joihin kannattaa laittaa rahaa, muttä se on toinen keskustelu.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä se meren pinta tuosta nousee.
Mutta jos laitat viskilasiin jäitä ja mittaat juoman pinnan niin huomaat, että jäiden häivyttyä juoman pinta on laskenut. Tämä johtuu tietenkin siitä, että vesi laajenee n.9 % jäätyessään.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän sen viskilasillisen havaittu pinnan aleneminen jäiden sulamista odotellessa johdu muista syistä…
Ilmoita asiaton viesti
Se tärkein syy taitaa istua siinä lasin vieressä. Toki se saattaa laskea siksikin, että veden lämpötila laskee jään sulaessa.
Ilmoita asiaton viesti
Tästä voi koittaa tsiikata miten merkittävä päästölähde olemme.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, mutku henkeä kohden!
Ilmoita asiaton viesti
toimillamme ei ole mitään merkitystä vaan lähinnä taloudellista haittaa itsellemme.
———————-
Koska minun toiminnallani ei ole sinun mielestäsi mitään merkitystä, niin aionkin tästä lähin noudattaa neuvoasi ja ruveta varastamaan ostokseni vähentääkseni taloudellista haittaa itselleni 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Kyyl nyt on logiikka kohdillaan, pössyttellessäkö sait ton neroleimauksen 😆 .
Ilmoita asiaton viesti
”Kyyl nyt on logiikka kohdillaan, ”
Äläpäs nyt, kyllä tuossa on ilmisevää logiikkaa. Siis jos edelleen otetaan tuo laittomuuksien polulle astuminen vertauksena, niin Suomen tapauksessa niitä voisi verrata tikkukaramellin varastamiseksi lapselta, siis nämä ilmastotoimet ovat sitä namun varastamista alaikäiseltä. No eipä siinä mitään, kukin tekee mitä tykkää, mutta se tuppaa hieman huvittamaan, kun Suomi varkausillaan haluaa olla esimerkkinä vaikkapa Mafialle anastamistoiminnassa, kirjotetaanko muuten mafia vaiko Mafia.
Ilmoita asiaton viesti
Entäs jos joku ylläpitäisi 2000 asukkaan leirillä ruoanjakopistettä, jossa jaettaisiin ilmaiseksi kerran viikossa 50 euron arvoinen ruokakassi jokaiselle nälkäiselle, sinä mukaan lukien.
Kaikki mielellään hyödyntäisivät tuota etua elääkseen, mutta sinä ainoana ottaisit vippilainaa, jotta vapaaehtoisesti voisit aina maksaa sen 50€ omasta kassistasi, kun miljardöörin ylläpitämällä avustusjärjestölläkin on omat kulunsa.
Ilmoita asiaton viesti
Voisitko vastata itse asiaan miten minun logiikkani eroaa Hämäläisen logiikasta? Antamastasi esimerkistä se ei selviä.
Ilmoita asiaton viesti
Siten, että omassa esimerkikssäsi olisit se ainoa, joka varastaa. Kyse on siitä, että haluat Suomen olevan ainoa, joka maksaa lisää siitä, että saa ostaa samalla hinnalla kuin muutkin.
Ilmoita asiaton viesti
Hämäläinen sanoi, että Suomen ei kannata tehdä ilmastonmuutoksen eteen mitään, koska sen vaikutus kokonaisuuteen on merkityksetöntä ja rasittaa vain talouttamme.
No, minä vastasin, että minun ei kannata maksaa ostoksiani koska sen vaikutus kokonaisuuteen on merkityksetöntä ja rasittaa vain talouttani.
Eli aivan identtinen logiikka.
Ilmoita asiaton viesti
Enpä vaan sanonut. Ilmastohömppä tarkoittaa alan ammattilaisten piirissä liioiteltua fanaattista itsemme ruoskintaa. Asioilla on mittasuhteensa. Ne täytyy ymmärtää kuten oma merkityksemme maailman ilmaston muutokselle.
Ilmoita asiaton viesti
Enpä vaan sanonut
——————
Kylläpä vaan sanoit. Suora lainaus blogistasi:
”Meillä vain unohdetaan polkiessa fillarilla hankien keskellä ja sähköautoihin säästäessä, ettei toimillamme ole mitään merkitystä vaan lähinnä taloudellista haittaa itsellemme.”
Ilmoita asiaton viesti
Naulan kantaan jälleen kerran.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä Hämäläisenkin pitäisi liittyä persuihin, on kyllä jatkuvasti oikeita analyysejä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole päästötalkoomme yhtä tyhjän kanssa, maksaa nimittäin aivan ***keleesti, mutta mitään hyötyä ei ole millekään. Kunnianhimoa riittää, mutta kukaan ei sitä kunniaa ole meille jakamassa, pelkkä himo jää jäljelle.
Ilmoita asiaton viesti
No ilmankos nämä ilmastopelkääjät kiihottuu kovin helposti.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä. Mitähän ”kunnianhimoa” on siinä, että yrittää tuhota Suomen talouden ? Eiköhän oikea termi olisi ”tuhonhimoa” ?
Ilmoita asiaton viesti
”Edellistä taustaa vasten ovat suomalaisten päästötalkoot ja elokapinat yhtä tyhjän kanssa.”
En kyllä sanoisi noin, kyllä keloapinat talkoineen ovat saamassa tämän valtakunnan polvilleen.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, päättäjämme ovat olleet polvet ruvella jo pitkään.
Ilmoita asiaton viesti
Surkuhupaisaa seurata puolueiden, etenkin vihreiden ilmastokohellusta.
Poliitikkojen tajuntaan ei ole vieläkään mennyt se perin yksinkertainen totuus, että Suomella ei ole omaa erillisilmakehää, jota Suomi voisi suojella, sillä ilmakehä sattuu olemaan koko maailman yhteinen.
Poliitikkoihin tarttunut ilmastohysteria on Suomelle vahingollista ja itsetuhoista.
Heidän lietsomansa ilmastohömppä on suorastaan tragikomediaa.
”Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.”
Ilmoita asiaton viesti
Vihreiden osalta siinä ei ole mitään ihmeellistä, mutta surkuhupaisinta on se, että muut puolueet ovat täysillä mukana tässä viherhuumassa ilman järjen häivää.
Ilmoita asiaton viesti
Ympäristötalkoilla on merkitystä omavaraisuuden kehittämisessä kun ne miljardit ihmiset kilpailevat samoista resursseista maailmanmarkkinoilla.
Ilmaston lämpenemiseen se ei vaikuta mutta voidaan olla vähemmän kusessa kuin nyt.
Ilmoita asiaton viesti
Tuon Karnaattu keksi itse. Jos omavaraisuus olisi tavoitteena, emme estäisi turpeen käyttöä. Emmekä suunnittelisi metsien jättöä koskemattomiksi hiilinieluiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Isoin etu on tietenkin öljyriippuvuuden vähentämisessä. Ei ole mitään epäselvää etteikö se olisi kansallinen etu. Eri mieltä ovat lähinnä ne jotka haluavat, että Suomi olisi Venäjän alusmaa.
Ilmoita asiaton viesti
Öljyä saa rahalla mistä vaan. Tuollainen kommentti on pelkkää törkyä.
Ilmoita asiaton viesti
Niin saa timanttejakin mutta silti niitä ei käytetä polttoaineena.
Öljylle käy sama johtuen eksponentiaalisesta kulutuksen ja kysynnän kasvusta kun uusia merkittäviä öljylähteitä ei löydy.
Ja tarkoitan nimenomaan merkittäviä öljylähteitä. Norja ei esimerkiksi sellaisia löydä kun eivät löydä kuin pieniä liruja.
Venäjämieliset maanpetturit sen sijaan haluavat öljyriippuvuutta ja erota EU:sta että voitaisiin sitten alistua Venäjälle. Se kun käy helposti kun siellä niitä viimeisiä öljypisaroita että voisivat sitten ohjata päätöksen tekoa täällä.
Ilmoita asiaton viesti
Lukekaamme ajatuksella esim. viitteen https://ceta.nettisivu.org/ilmaston-lampeneminen-mallit-mittaukset-antti-lehtniemi/ sanoma.
Ilmoita asiaton viesti
Lainauksenani kommentistani:
”ILMASTON LÄMPENEMINEN, TIETOKONEMALLIT JA TODELLISET MITTAUKSET
PDF muodossa pienin täsmennyksin Antti Lehtniemen kirjoitus Ilmaston lämpeneminen, tietokonemallit ja todelliset mittaukset. Saa poimia omalle työpöydälleen.
ilmastonmuutoksen-todellinen-tausta-antti-lehtniemi
Ilmaston lämpeneminen, tietokonemallit ja todelliset mittaukset
– asian ytimen kiteytys, jota et virallisista tiedotusvälineistä löydä, Antti Lehtniemi, 1.12.2015, Lohja
Graafiset kuvat kiteyttävät mielestäni hyvin sen, kuinka yksipuolista uutisointi ilmastoasioista on. Asia vaatisi paljonkin palstatilaa ja perusfysiikan, kemian ja matematiikan selittämistä, mutta katsokaa näitä kuvia. Mielestäni niistä saa rautaisannoksen siitä, missä mennään.”
Ilmoita asiaton viesti
Nyt näyttää siltä, että TP on yhtymässä tähän samaan hömppään.
Ihan tulee mieleen elokuva”marista sekaisin”.
Ilmoita asiaton viesti
On eri asia ottaa asia esille YK:ssa, jossa voidaan yrittää vaikuttaa koko maailmaan. Suomen budjetissa sitä puolestaan ei ole syytä huomioida proaktiivisesti. Vasta sitten kun YK tai globaali yhteisö jotenkin muuten on normittanut asioita ilmastonmuutoksen vuoksi.
Ilmoita asiaton viesti
No onhan se niinkin.
Jään odottamaan vaikutuksia maailmaan, toki hyvä jos niitä ilmenee.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä hän on tässä hulluudessa ollut koko virkakautensa, ei ole mikään muuttunut.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä, mutta nyt oikein YK:n tasolla.
Ilmoita asiaton viesti
Pres. Niinistö joka käytti Suomen puheenvuoron YK:n yleiskokouksessa näytti puhuneen menossa olevasta ilmastomuutoksesta, käyttäen joidenkin kauhuksi jopa sanaa ”ilmastohätätila” ja vaati toimenpiteitä sen hillitsemiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Jos noin on, kyllä hävettää Suomen puolesta.
Ilmoita asiaton viesti
Vai on joku noin todennut. Siinä meni taas kerran ilmasto ja ilmakehä iloisesti sekaisin. Ilmakehä on yhteinen, mutta ilmasto joka paikassa omansa.
Suomalaiset eivät todellakaan voi tehdä mitään edes omalle ilmastollemme, mutta oman ympäristömme saastumista voimme estää, vaikka emme kokonaan sitäkään.
Ilmoita asiaton viesti
Kun jäät parkkipaikalle auton akun hyydyttyä, on erinomaisen tärkeää huomata mahdolliset toimet, jotka tulee ottaa huomioon apuvirtaa antaessa.
1. pyri kaikin keinoin välttämään apuvirran antaminen, sillä virtapiikki saattaa aiheuttaa vakavaa vauriota auton sähköiselle järjestelmälle.
2. älä missään tapauksessa yritä työntää autoa käyntiin, sillä auton pakokaasujärjestelmä saattaa viottua vakavasti
Hämäläisen ilmastotoimet näyttävät olevan samaa tasoa: kun tulee ongelmatilanne ja häiriö, älä tee mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Ja mikä on se nyt eteen tullut maailman ongelmatilanne, joka Suomen pitäisi ratkaista – yhtä tehokkaasti kuin auton käynnistyminen apuvirralla onnistuu?
Ilmoita asiaton viesti
Ei se tähän asti ole aiheuttanut yhtään minkäänlaisia ongelmia. Eikä varmasti aiheuta jatkossakaan.
Mäkistartti on edelleen aivan käypäinen ratkaisu. Ei ole mikään vaurioitunut.
Onneksi kirjoitat että ”saattaa”, eli on kuitenkin ehdollista.
Tosin joissakin murteissa asia saattaa olla toisinkin.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllähän tässä hätätilaa pukkaa kun olemme vasta syyskuussa ja maa jäässä aamuisin. Muutenkin on ollut sitä kuuluisaa tavanomaista kylmempää ja sen takia lämmityskausi tulee olemaan pitkä. Toivotaan että sähköä ja kaukolämpöä riittää kaikille eikä jouduta arpomaan että keiltä niitä molempia pitää ”puutteen” vuoksi rajoittaa.
Eräs kenraali puhuu viisaita, ikävä kyllä TP taitaa olla toista mieltä.
” Maailman parantaminen ei voi olla näin pienen kansan tärkein tehtävä. Meidän vaikutuksemme maailman menoon on promillen luokkaa. Sekin on hieman yläkanttiin laskettu. Meidän tärkein tehtävämme on huolehtia tästä maasta, suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kukaan muu ei sitä tee, hän painottaa.”
Ilmoita asiaton viesti
”…tavanomaista kylmempää…”.
Todistaa, miten ilmasto lämpenee kohisten.
Ilmoita asiaton viesti
> Edellistä taustaa vasten ovat suomalaisten päästötalkoot ja elokapinat yhtä tyhjän kanssa.
Onko oikea ratkaisu siis tehokkaampaan, päästöjä oikeasti vähentävään ilmastopolitiikkaan siirtyminen? (vai päästövähennystavoitteista luopuminen)
Ilmoita asiaton viesti
Oikea ratkaisu olisi olla panostamatta aikaa, rahaa ja muita resursseja sellaisen ongelman ratkaisemiseksi, jonka kohdalla Suomella ei ole edes teoreettisia mahdollisuuksia sitä ratkaista. Jos maailmalla tehdään järkeviä kansainvälisiä sopimuksia, joita laajalti aletaan noudattaa, niin Suomi voi sitten viiveellä alkaa niitä seurata sikäli kun se on meille hyödyllistä.
Ilmoita asiaton viesti
> Oikea ratkaisu olisi olla panostamatta aikaa, rahaa ja muita resursseja sellaisen ongelman ratkaisemiseksi, jonka kohdalla Suomella ei ole edes teoreettisia mahdollisuuksia sitä ratkaista.
Tuo ei ole riittävä perustelu. Vaikka Suomi ei voi asiaa _yksin_ ratkaista, on kuitenkin perusteltua osallistua ongelman ratkaisemiseen. Se ei ole järkevää, jos kaikki maat vetäytyvät tuolla perusteella vastuusta.
> Jos maailmalla tehdään järkeviä kansainvälisiä sopimuksia, joita laajalti aletaan noudattaa, niin Suomi voi sitten viiveellä alkaa niitä seurata sikäli kun se on meille hyödyllistä.
Tuo on yksi mahdollinen polku. Mutta jos tuo tarkoittaa sitä, että kaikki jäävät kulisseihin odottelemaan tuollaista mahdollista ratkaisua, tuollaista ratkaisua ei todennäköisesti milloinkaan tule.
Muitakin järkevämpiä, tehokkaampia ja todennäköisemmin toimivia polkuja on. Kuvaan asian lyhyesti niin, että hiilitullien käyttö mahdollistaisi sen, että vastuulliset maat voisivat joukon hännille jättäytymisen (mikä käytännössä tarkoittaa jarruttelua) sijaan vähentää päästöjään, romuttamatta talouttaan, ja samalla painostaen muitakin maita seuraamaan esimerkkiä.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi on promille maa, päästöissä, fossiilisten kulutuksessa, maailman taloudessa, poliittisena vaikuttajana jne. Ja kaiken lisäksi yksi harvoista maista joka on jo hiilineutraali, silti hallitus jatkaa kansalaisten ruoskimista mitä ihmeellisimmillä selityksillä ilmastosta. Yksikään hallituksen ilmastopäätös ei perustu faktaan tai oikeaan tieteelliseen tutkimukseen vaan pelkästään IPCC:n poliittiseen jargoniin ja täysin mettässä oleviin mallinnuksiin. Esimerkiksi CMIP mallinnusten mukaan nyt pitäisi olla ~1° lämpimämpää glopaalisti, vaan ei ole mutta se ei hallitusta juurukaan kiinnosta.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi edustaa vain pientä osaa maailman väestöstä, mutta niin edustavat myös kaikki muut viiden miljoonan ryhmät missä tahansa päin maapalloa. Tuo ei anna oikeutta vetäytyä talkoista.
Suomi taitaa myös olla selvästi keskimääräistä merkittävämpi fossiilisten ilmaan käryttäjä. Ja päälle voi vielä laskea Suomen hiilivuodot Kiinaan.
Jos lähdemme siitä, että kaikkien saatavilla olevien maapallon fossiilisten hiiliesiintymien käryttäminen ilmaan hiilidioksidiksi ei ole järkevää, myös Suomen tulee toimia asiassa.
Ilmoita asiaton viesti
”Suomi edustaa vain pientä osaa maailman väestöstä, mutta niin edustavat myös kaikki muut viiden miljoonan ryhmät missä tahansa päin maapalloa.”
Hallitusten päätökset koskevat kaikkia niiden alaisuudessa eläviä ihmisiä. Kiinan hallitus ja Intian hallitus voivat molemmat päättää noin puolentoista miljardin kansalaisen osalta asioista. Suomen hallitus voi päättää viidestä miljoonasta ihmisestä.
Ilmoita asiaton viesti
Viisi miljoonaa äänestäjää vastaa viiden miljoonan teoista, ja miljardin kansa miljardin teoista. Sama vastuu kaikilla ihmisillä. Kiina käryttää selvästi enemmän per asukas kuin Intia. Suomi kai molempia noita enemmän. Hiilivuotojenkin kanssa (tuonti Kiinasta lisää syntejä, metsäteollisuuden vienti vähentää syntejä) Suomi päihittänee molemmat.
Ilmoita asiaton viesti
”Viisi miljoonaa äänestäjää vastaa viiden miljoonan teoista, ja miljardin kansa miljardin teoista. Sama vastuu kaikilla ihmisillä.”
Viisi miljoonaa ihmistä äänestää hallituksen, jolla on valtaa vain sille samalle viidelle miljoonalle ihmiselle.
Muissa maissa äänestäjät äänestävät hallituksen, jolla on valtaa kyseisen valtion mukaiselle populaatiolle. Esimerkiksi Intiassa n. 1,4 miljardia.
Kiinassa puolestaan ei äänestetä lainkaan. Millä mekanismilla siellä voit sälyttää vastuuta kullekin yksilölle?
Kun päätöksiä kansainvälisellä forumilla valtioilta vaaditaan, silloin vaaditaan päätöksiä hallituksilta. Silloin ei peräänkuuluteta kansanäänestyksiä yksittäisistä päätöksistä.
Ilmoita asiaton viesti
> Viisi miljoonaa ihmistä äänestää hallituksen, jolla on valtaa vain sille samalle viidelle miljoonalle ihmiselle.
Aivan. Sama kaava kaikissa maissa, ja kaikkien maiden tulisi käyttäytyä vastuullisesti.
> Millä mekanismilla siellä voit sälyttää vastuuta kullekin yksilölle?
Pitää lähteä siitä, että kaikki maat toimivat vastuullisesti – myös yksipuoluejärjestelmät ja diktatuurit. Jos joku ei lähde mukaan, muut voivat edetä, ja painostaa ajan kanssa loputkin mukaan, esimerkiksi hiilitullien avulla (ja fossiilisten vientiä rajoittaen, jos kyse ei ole fossiilisia itse tuottavasta maasta).
Ilmoita asiaton viesti
Vastauksena kommenttiisi 3495816 pitää vain todeta, että ymmärtänet tuon vastauksesi muotoilun pohjalta itsekin, että kyse on nimenomaan valtion koko väestömäärästä, johon kyseisen valtion hallituksen päätökset kohdistuvat. Ei siitä, kuinka monta sadantuhannen tai viidenmiljoonan ihmisen osiota kyseisen maan kartalle voitaisiin rajata. Sellaisella rajauksella ei ole mitään merkitystä tämän käsittelemämme asian kohdalla, jos niillä osioilla ei ole jokaisella omaa päättävää elintään.
Yleisemmin todettakoon vielä, että Suomen hallituksella on todellista vaikutusvaltaa oman maamme asioihin, esimerkiksi budjetoinnin yhteydessä tehtyihin päätöksiin valtion varojen panostuskohteista koulutukseen, sosiaalitoimeen, infrastruktuuriin j.n.e. Moniin sellaisiin asioihin, jotka suoranaisesti ja välittömästi vaikuttavat kansalaisten hyvinvointiin ja pitemmällä tähtäimellä taloudelliseen pärjäämiseen.
Hallituksen tulisi keskittyä ennen kaikkea asioihin, joihin se pystyy vaikuttamaan kiistattomasti ja tehokkaasti. Nyt tuo ilmastohumppa on kuitenkin muodostunut eräänlaiseksi rukousliturgiaksi, joka pitää joka asian yhteydessä erikseen mainita, jotta sitten voitaisiin keskittyä itse asiaan. Jos tuo ”ruokarukous” unohtuu pois, niin silloin ollaan kerettiläisellä polulla. Vähän kuin YYA-aikana piti kaikessa ulkopoliittisessa kannanotossa Suomessa muistaa mainita ”Suomen pyrkiminen rauhantahtoiseen aktiiviseen puolueettomuuspolitiikkaan, jonka kulmakivenä on Neuvostoliiton kanssa solmittu YYA-sopimus…”. Tuo piti aina kertoa ensin.
Ilmoita asiaton viesti
> Sellaisella rajauksella ei ole mitään merkitystä tämän käsittelemämme asian kohdalla
Noilla valtioiden koilla ei tosiaan ole mitään merkittävää vaikutusta keskusteltuun asiaan. Kaikkien pitää joka tapauksessa toimia vastuullisesti, olivat sitten suuria tai pieniä.
> Nyt tuo ilmastohumppa on kuitenkin muodostunut eräänlaiseksi rukousliturgiaksi, joka pitää joka asian yhteydessä erikseen mainita, jotta sitten voitaisiin keskittyä itse asiaan.
Varmasti tuohon asiaan liittyy myös poliittista liturgiaa. Mutta tuon liturgian olemassaolo ei poista sitä faktaa, että fossiilisten massiivinen polttaminen muuttaa ilmakehää, ja tuohon asiaan pitää saada korjaus.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi on kylmänä maana sellainen, missä kannattaa käyttää CHP-voimaloita, joista siis saadaan lämpöä ja sähköä. Meillä niistä saadaan energiaa jopa 90 %:n hyötysuhteella, missään muualla ei olla päästy vastaavaan.
Muutama vuosi sitten Saksassa juhlittiin uuden ison hiilivoimalan avajaisia, jonka hyötysuhde on saksalaisittain poikkeuksellisen hyvä, jopa 60 %.
Meillä juhlitaan maailman parhaiden CHP-voimaloiden sulkemista. Missä järki ?
Ilmoita asiaton viesti
Eihän tuossa paljoa järkeä ole. Suomen pitäisi ajaa linjaa, jossa on järkeä, ja jolla saadaan päästöt vähenemään.
EU:n kanssa meillä on sellainen ongelma, että siellä on muutamia paljon hiiltä kuluttavia maita, jotka tietenkin helposti ovat vastentahtoisia niistä luopumaan. Ja kokouksista sitten kävellään ulos sellaisten päätösten kanssa, että Suomi säästää, ja muut ehkä vähän vähemmän.
Olisi suoraviivaisempaa hoitaa ilmastotalkoot sellaisten maiden ryhmänä, jotka kaikki ovat tosissaan fossiilipäästöjen alasajon kanssa. Tuo ryhmä voisi laittaa hiilitullit ryhmän ulkopuolelle jääville maille, ja painostaa ne näin mukaan. EU:n ja koko maailman neuvotteluissa on niin paljon sekalaista porukkaa, ja erityisesti maailman neuvotteluissa myös monia fossiilisten tuotannosta eläviä maita, että neuvotteluissa on takuuvarmasti aina hyvä joukko pelureita, jotka lähinnä vain jarruttavat hanketta.
Uskon siis siihen, että tehokkain tapa eteenpäin olisi samanmielisten vastuullisten maiden lähteminen liikkeelle hiilitulleja turvamekanisminaan käyttäen (EU-pohjalta tai muuten). Tavoitteen tulisi olla fossiilisten alasajo. Muut yhsityiskohdat (esim sähköautojen mahdollinen käyttö) hoituvat ilman yksityiskohtaista sääntelyäkin (vapailla markkinoilla, tarpeiden mukaan). Nuo nykyiset EU:n ja maailman neuvottelut ovat varsin hitaita, ja tulokset todennäköisesti sekavia, ja mahdollisesti Suomelle epäreilujakin. Nämä ongelmat eivät silti tarkoita sitä, että Suomen tulisi lopettaa yrittäminen, ja jättäytyä takariviin, tai kokonaan pois talkoista.
Ilmoita asiaton viesti
”Se ei ole järkevää, jos kaikki maat vetäytyvät tuolla perusteella vastuusta.”
Ei ehkä olekaan enkä sitä ole peräänkuuluttamassakaan. Kirjoitin vain mikä Suomen kannalta olisi järkevää. Suomi ei voi vaikuttaa maailman valtavirtaan tässä asiassa.
”Mutta jos tuo tarkoittaa sitä, että kaikki jäävät kulisseihin odottelemaan tuollaista mahdollista ratkaisua, tuollaista ratkaisua ei todennäköisesti milloinkaan tule.”
Viittaan aiempaan. Jos ongelma on tosiasiallisesti oikein määritelty ja se edellyttää sen mukaista ratkaisua, niin olisi suotavaa, että ongelmasta pääasiassa vastuussa olevat maat eivät vetäydy kulisseihin. Jos niin tapahtuu, se on valitettavaa, mutta Suomi ei pysty siihen mitenkään vaikuttamaan.
”…hiilitullien käyttö mahdollistaisi sen, että vastuulliset maat voisivat joukon hännille jättäytymisen (mikä käytännössä tarkoittaa jarruttelua) sijaan vähentää päästöjään, romuttamatta talouttaan, ja samalla painostaen muitakin maita seuraamaan esimerkkiä.”
JOS kaikki oleellinen ratkaistaisiin esimerkiksi hiilitullien kautta, niin ne pitäisi yhteisellä päätöksellä ottaa käyttöön kaikkialla maailmassa samanaikaisesti. Tosin niiden kalibroiminen olisi melko haasteellista ja sitä ennen olisi syytä vielä perusteellisemmin selvittää onko olemassa sellaista ongelmaa, joka niillä ratkeaisi. Jos ajatellaan vaikkapa Kiinaa, niin siellä piisaa kyllä kotimarkkinoitakin, ilman tulleja.
Ultimaattinen tavoitehan on ihmisten ja yhteiskuntien elämän ja hyvinvoinnin jatkuminen. Jos se edellyttää globaaleja ilmastopäätöksiä, niin sitten sellaisia on syytä saada aikaiseksi.
Mutta olisi paradoksaalista romuttaa jo ennalta ja vapaaehtoisesti oma yhteiskuntamme ja hyvinvointimme estämällä suomalaisia elämästä arkeaan tarvitsemillaan autoilla ja vaikkapa metsäteollisuuden generoimalla tulovirralla sen vuoksi, että muiden maiden vastuulla olisi hiilidioksidipäästöjen vähentäminen. Suomi hyppäisi siihen katastrofiskenaarioon suoraan ja odottamatta lisääntyneen hiilidioksidin aiheuttamaa tuhoa.
Kaiken edellisen lisäksi pitää vielä huomauttaa, että jos IPCC:tä ei olisi koskaan perustettu eikä kukaan olisi uutisoinut mistään CO2 -ongelmasta, niin mitään ihmisten arjessa näkyvää ilmastonmuutosta ei ainakaan toistaiseksi olisi olemassakaan. Nyt sitä nähdään väen väkisin siellä sun täällä kuin painajaisunen mörköä huomaamatta, että ne samat ilmiöt puoleen ja toiseen ovat vallinneet ilmastossa aina.
Ilmoita asiaton viesti
> Suomi ei voi vaikuttaa maailman valtavirtaan tässä asiassa.
Suomi ei voi päättää muiden puolesta niiden asioista, mutta Suomi voi vaikuttaa muihin, omalla painollaan.
> olisi suotavaa, että ongelmasta pääasiassa vastuussa olevat maat eivät vetäydy kulisseihin
Suomi kuuluu noihin maihin, vaikka onkin kooltaan pienehkö.
> JOS kaikki oleellinen ratkaistaisiin esimerkiksi hiilitullien kautta, niin ne pitäisi yhteisellä päätöksellä ottaa käyttöön kaikkialla maailmassa samanaikaisesti.
Katson hiilitullien olevan hyvä työkalu juuri siksi, että niitä ei tarvitse ottaa käyttöön kaikkialla maailmassa samanaikaisesti. Kuvailen tilannetta lyhyesti niin, että mikä tahansa (fossiilisista eroon pyrkivä) alue voi suojata taloutensa ”epäreilulta fossiilien polttamiseen nojaavalta kilpailulta” asettamalla alueen rajalle hiilitulleja. Näin oma teollisuus ei joudu vaikeuksiin, vaikka sitä rasitetaankin jonkinasteisilla fossiilirajoituksilla (kun liikkeelle lähdetään noita kaikkein hitaimpia maita nopeammin).
> kalibroiminen olisi melko haasteellista
Oikea taso on säätää hiilitulleja joko niin, että oma tuotanto pysyy hyvin hengissä, tai niin, että yritetään laskea ulkoa tuotavien tavaroiden tuotannossa käytetyn hiilen määrää. Oikea taso on suojata mieluumin hieman enemmän kuin olisi välttämättä tarpeen ja laskukaavojen mukaista (tästä tulee kannustusvaikutusta muille, yhteiseen politiikkaan liittymisen suuntaan).
> Jos ajatellaan vaikkapa Kiinaa, niin siellä piisaa kyllä kotimarkkinoitakin
Jos haluavat vetäytyä kuoreensa, muiden siirtyessä (toivottavasti) puhtaampaan talouteen, he voivat tehdä niin. Myöhemmin heitä ehkä painostettaisiin myös muin tavoin kuin hiilitullein liittymään muiden joukkoon.
> Jos se edellyttää globaaleja ilmastopäätöksiä, niin sitten sellaisia on syytä saada aikaiseksi.
On hyvin mahdollista, että globaalilla tasolla mitään tuollaista ei synny missään järkevässä aikataulussa. Hiilitullit ovat keino, jolla vastuulliset tahot voivat lähteä tässä hankkeessa liikkeelle, ilman että ovat sidottuja jokin tuollaisen sopimuksen syntymiseen, ja sen mahdollisesti ikuisuuksiin venyviin aikatauluihin.
> Mutta olisi paradoksaalista romuttaa jo ennalta ja vapaaehtoisesti oma yhteiskuntamme
Juuri tuon romahtamisen hiilitullit estävät. Tietenkin talous kärsii jonkin verran siitä, että helpoimmasta ja halvimmasta energialähteestä (fossiiliset) pääosin luovutaan, mutta nuo epäreilun kilpailun aiheuttamat ongelmat voi siis ratkaista hiilitulleilla.
> mitään ihmisten arjessa näkyvää ilmastonmuutosta ei ainakaan toistaiseksi olisi olemassakaan
Silmien ummistaminen ilmeisiltä ongelmilta ja tieteen tuloksilta ei ole viisasta.
Ilmoita asiaton viesti
Kuikka: ”jos IPCC:tä ei olisi koskaan perustettu eikä kukaan olisi uutisoinut mistään CO2 -ongelmasta, niin mitään ihmisten arjessa näkyvää ilmastonmuutosta ei ainakaan toistaiseksi olisi olemassakaan”.
Ei ole totta. IPCC perustettiin 1988. Fossiilisen hiilen poltosta johtuvan ilmastomuutoksen uhka ymmärrettiin paljon ennen sitä.
Ilmoita asiaton viesti
”…niin Suomi voi sitten viiveellä…”.
Kunhan tuo viive on vähintään 600 vuotta.
Ilmoita asiaton viesti
Itse olen uhriutunut kampanjoimaan hallituksen ajamaa sähköautolinjausta vastaan.
Mikäli Suomi etenee hallituksen asettaman tavoitteen ja toimien mukaan, niin Suomella on edessä suuret taloudelliset ongelmat, joita ei kyetä hoitamaan muutaman sukupolven aikana.
Lisukkeena saadaan co2 paukku, jota ei saada millään raameihin, joihin Suomi on sitoutunut.
Maailmanlaajuisesti edessä on tuhon tie, mikäli edetään menossa olevan linjan kurveja mukaellen.
Korjaussarjaksi olen värkkäillyt FinnECar työnimellä kulkevaa konseptiautoa suomisyntyisenä pelastusrenkaana. Mikäli se menee toteutukseen, niin se vääntyy merkittäväksi9 tulolähteeksi kansantaloudelle. Kun se teknisesti ja taloudellisena soveltuu Suomeen, soveltuu se minne tahansa.
Kyseessä on sarjahybriidi, jossa akusto ladataan töpselistä ja autoon integroidusta sähköagrekaatista, jossa voiman tuottaa 250…500 cm3 biokaasulla toimiva polttomoottori.
Tuon esityksen kokonaisena UM sivulle, kunhan opin talon tavoille, oltuani jonkin aikaa poissa näiltä sivuilta.
.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi meitä on rangaistu hiilineutraalisuus hulluilla päättäjillä?
Ilmoita asiaton viesti
Isävainaani tapasi sanoa että tyhmyydestä ei saa rangaista.
Meitä siitä rangaistaan. Tyhmyyden olemme tehneet joka neljäs vuosi.
Ongelmalliseksi sen tekee se että ihmisen muisti on liian lyhyt jolloin sama toistuu kerta kerran jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Eli ”Ei miesmuistiin…”.
Ilmoita asiaton viesti
Koitahan nyt selvittää itsellesi, mikä on ilmakehän ja ilmaston ero ja jatka sitten höpinöitäsi.
Ilmoita asiaton viesti
Kuten Saharan hiekkaa tuli Suomeen asti.
Ilmoita asiaton viesti
Sivumennen mainiten tuon blogin otsikon sanavalinnassa on selvää ”saksismia” (vrt, ”svetisismi”). ”Etwas komisches” tarkoittaa saksassa lähinnä outoa eikä niinkään iloisen huvittavaa.
Ilmoita asiaton viesti
…Salekin on blogistin mielestä ilmastöhömppähumppa heikki…?
Ilmoita asiaton viesti
Sauli taitaa kovasti pyrkiä preidenttiyden jälkeiseen virkaan YK:ssa tai sen alaisessa järjestössä.
Yleensä Sauli puhuu itse ajateltuakin mutta osaa näemme myös papukaijana olemisen taidon.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmastohömpässä tärkein, eli maapallon kasvava ihmismäärä on jäänyt täysin unholaan. Toivottavasti maapallolle tulee vielä parempi virus kuin Covid-19. Väkimäärän pitäisi pudota puoleen nykyisestä, niin hiilidioksiidinkin määrä puolittuisi.
Ilmoita asiaton viesti
Hiilidioksidimäärän puolittuminen tai vähäisempikin merkittävä aleneminen olisi katastrofi kasvillisuudelle. Ihmiskunnan puolittuminen ei kuitenkaan tuollaista saisi aikaiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
No nyt sitä tuli taas oikein urakalla YLE:ltä, kun ihan oma kaikkivaltiaamme, ilmastopaneelimme, kertoi kuinka meille tulee katastrofeja ilmastonmuutoksen takia, aivan hirveitä kaatosateita ja myrskyjä ja merenpinta nousee silmissä.
Nöyrtykää ja kauhistukaa ja lopettakaa kaikki päästönne heti!
Ilmoita asiaton viesti
Positiivista ilmastopaneelin viestinnässä oli aavistus siirtymästä ilmastonmuutoksen torjunnasta ennaltaehkäiseviin sopeutumistoimiin. Valmistautuminen kaikkeen mahdolliseen on aina hyvä juttu.
Ilmastonmuutoksen kohdalla on nimenomaan olemassa suuri riski siitä, että tärvätään resurssit sopeutumistoimenpiteiden toteuttamiseksi, kun ne resurssit (mm. taloudelliset sellaiset) on törsätty tyhjänpäiväiseen muutoksen estämispyrkimykseen. Suomessa ei kannata tehdä oma-alotteisesti minkäänlaisia globaalin ilmaston muutoksen torjumistoimenpiteitä, jos ne jollain tavoin rasittavat kansantaloutta. Tietysti, olkoonpa hömppää tai ei, jos moiselle ilmestyy markkinoita hyödynnettäväksi, niin siitä vaan!
Ilmoita asiaton viesti
Nyt jokainen kynnelle kykenevä arkkia rakentamaan! Onneksi olen säilyttänyt veneeni, joten pärjään kyllä sen avulla. Vitsauksista puuttuvat ainakin paarma- ja heinäsirkkalaumat. Sääskiähän meillä kyllä riittää ja ruttokin meillä on jo koronan muodossa.
Ilmoita asiaton viesti
Toinen syy on ilmastonmuutoksen nostamat energianhinnat.
Ilmoita asiaton viesti