Keskitetyt työsopimusehdot ovat vain yksi tulonsiirtojen muoto

Tässä lakkoja odotellessa haluan tuoda pitkään työuraan perustuvan päätelmäni  erilaisten työpaikkojen työehtojen sopimisesta.

Yksiselitteinen päätelmäni parhaasta sopimustavasta on, että työehdoista sopii, jos mahdollista, jokainen itse työnantajan kanssa eikä liiton käymien neuvotteluiden kautta.

Hyvä työntekijä kärsii aina ehdoissa, kun liitto sopii työsopimusehdot ja taulukkopalkat. Näin hyvä duunari maksaa tulonsiirtoja vähemmän tuottavien hyväksi ensimmäisen kerran jo ennen ennakonpidätystä. Tätä vassarit kutsuvat solidaarisuudeksi.

Solidaarisuus perustuu tosiasiassa veriseen kateuteen ja haluun rangaista joukolla parempaan pyrkiviä.

Monissa perustöissä ja julkishallinnon  viroissa maksetaan samaa työtä tekeville sama palkka, vaikka tekijöiden tuotos vaihtelee suuresti. Paremmin ja enemmän tekeminen ei tästä syystä usein kannatakaan. Tähän kun lisätään verotuksen progressio niin ei tarvitse yhtään ihmetellä miksi maan talous on kuralla vuosikymmeniksi.

Vasemmiston liittopolitiikka ja keskitetyt sopimukset ovatkin vain yksi tulonsiirto- eli verotustapa. Se palkitsee huonosta työstä ja tuo kannatusta vasemmistolle ja liitoille.

Kansakunta, jolle riittää tavoitteeksi keskivertosuoritus, ei koskaan menesty.

 

emailjuuso
Sitoutumaton Helsinki

Olen ict-alalla leipäni Suomessa ja maailmalla tienannut helsinkiläinen, moninkertainen mamu sekä pakolaisperheen poika.

Minulla ei ole ilmastopaniikkia eikä sota-ahdistusta. Identifioidun narttu samojediksi. Lisäksi olen työeläkkeellä oleva isä, vaari ja päivettynyt hetero. Olen setä-mies, en Seta-mies.

Kannatan löyhää EUta, itsenäisiä jäsenvaltioita ja lähinnä hyödyllistä hallittua maahanmuuttoa EUn alueelle. Pidän hölmöläisten hommana yrittää korvata ahkeruus ja taloudellinen toimeliaisuus tulonsiirroilla.

Kaihdan mielipiteen vapauden rajoituksia ja haluan, että vieraan vallan joukot sekä aseet poistetaan EUn alueelta. EUn on ryhdistäydyttävä ja hoidettava puolustuksensa itse.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu