Kiitokset terveydenhuollon väelle

Kirjoitan omasta halustani enkä kenenkään pyynnöstä seuraavan todistuksen terveydenhuollon työntekijöille pääkaupunkiseudulla.

Olen ollut kolme kertaa lähellä hengenlähtöä eläkevuosinani.

Viime vuonna olin seitsemän kuukautta vuodelevossa vaikean äkillisen sairauden takia. Syksyllä pääsin kotiin, mutta jouluna jouduin sairaalaan ja sain sydänpysähdyksen, josta selvisin.

Minua ovat hoitaneet yötä päivää erikoislääkärit, kirurgit, sairaanhoitajat ja muu henkilökunta kuudessa eri sairaalassa HUSin alueella. Minut on tutkittu perinpohjaisesti eikä sairastumisen alkusyytä silti vieläkään tiedetä. Sain muun ohessa kaksi vaikeaa verenmyrkytystä, jotka tuhosivat sisuskalujani ja melkein veivät jalkani.

**

Minulle on tuotu huonossa kunnossa ollessani mieliruokiani ja juuri pyytämiäni välipaloja silloin kun ei syöminen kiinnostanut yhtään. Kipuihin on annettu tehokkaat lääkkeet.

Päälleni on kannettu lisäpeittoja palellessani yli 30 asteen helteessä, alle asetettu erikoispatjoja, etten saanut makuuhaavoja. Vaatteeni on vaihdettu usein sekä minut viety suihkuun, kun ei omat jalat enään kantaneet.

Suuren työn ovat tehneet leikkaushaavojani hoitaneet erikoishoitajat kuukausien ajan.

Kaikenlaisia ihmisiä on minua hoitanut. On ollut nuoria ja iäkkäitä, miehiä ja naisia, kantasuomalaisia ja ulkomaisia sekä vaaleita että ruskeita ja mustia. Kukaan ei koskaan valittanut työnsä vaivoja minulle eikä pientä palkkaansa nekään, joille ei paljon anneta.

**

Haluan kiittää näitä ihmisiä arvokkaasta työstään ja toivottaa Hyvää Joulun aikaa. Heidän ansiostaan saatan taas keväällä kävellä ilman sauvoja. Kiitän myös naapurin Markkua, joka eläkkeellä olevana erikoislääkärinä on huolehtinut minusta ja hoidoistani. Muistan hyvällä myös monia ystäviä, jotka tulivat kiireiltään minua tervehtimään.

Erityinen kiitos kuuluu vaimolleni Annikalle, joka on minua ja asioitani kotona hoitanut työnsä ohella.

**

Nämä Riston pyynnöstä:

 

 

 

+32
emailjuuso
Sitoutumaton Helsinki

Olen ict-alalla leipäni Suomessa ja maailmalla tienannut helsinkiläinen, moninkertainen mamu sekä pakolaisperheen poika. Minulla ei ole identiteettiongelmia eikä ilmastopaniikkia. Olen työeläkkeellä oleva isä ja päivettynyt hetero.

Kannatan löyhää EUta, itsenäisiä jäsenvaltioita ja lähinnä hyödyllistä hallittua maahanmuuttoa EUn alueelle. Pidän hölmöläisten hommana yrittää korvata ahkeruus ja taloudellinen toimeliaisuus tulonsiirroilla.

Kaihdan mielipiteen vapauden rajoituksia ja haluan, että vieraan vallan joukot sekä aseet poistetaan EUn alueelta. EUn on ryhdistäydyttävä ja hoidettava puolustuksensa itse.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu