Maahanmuutto on puhdas järkiasia

Maahanmuutto on saatettava täysin tarvepohjaiseksi

EUn ja Suomen maahanmuutto on poissa järkeviltä raiteilta. Syynä on systemaattinen kieltäytyminen järjenkäytöstä asian hoidossa poliittisista ja naiveista tunnesyistä.

Muuton lähtökohta ei tule vastaanottajamaan kannalta olla muuttajan tarve muuttaa EU-alueen maihin vaan EU -maan tarve saada tietynlaista työvoimaa ja väestöä.

 

Pakolaisuus ei ole varsinaista maahanmuuttoa

Pakolaisuutta ei tule edes käsitellä maahanmuuttona vaan täysin erillisenä humanitäärisenä toimintana, jonka lähtökohtana on pakolaisen väliaikainen turvapaikka. Tähän logiikkaan kuuluu nimenomaan odotus siitä, että pakolainen palaa kotimaahansa. Siksi sen pakolaisuuden lähtökohta ja tavoite ei ole lainkaan sama kuin oikean maahanmuuton. Pakolaisten vastaanotto ei siis ole mikään lähtökohta työvoimapoliitiikan maahanmuuttotarpeille.

Suomi tarvitsee maahanmuutossa kolmea asiaa. Tarvitsemme jo koulutettuja ammattilaisia, joista tulee heti tuottavia. Lisäksi tarvitsemme ihmisiä töihin, jotka eivät suomalaisille kelpaa. Ja kolmanneksi meidän on saatava merkittävä määrä verotulojen kasvattajia. Heiksi ei ole 0-2.500€ tienaavista vaan tarvitsemme korkean veroasteen työntekijöitä ja yrittäjiä, jotta heidän työpanoksensa lisäksi saamme myös merkittävän lisän kuntien ja valtion veroja.

Halpatyövoima on meille hyödyksi vain tehdyn työsuoritteen osalta, muttei se auta lainkaan tulonsiirtoihin tarvittavan rahan keruussa. Halpatyöntekijän rahallinen nettovaikutus jää yleensä miinukselle eli hän kuluttaa enemmän kuin tienaa sekä yksilönä, perheenä että yhteiskunnan kannalta.

 

Mikä on Suomessa vikana hyödyllisten muuttajien saamisessa?

On selvää, että maassamme tai toimissamne on jotain vikaa, kun tänne ei pyri töihin riittävästi meille hyödyllisiä muuttajia kehittyneistä maista Aasiassa, EUssa ja Amerikoissa. Pelkästään EUssa on toistaiseksi yli 500 miljoonaa asukasta. Kyllä heistä tulisi löytyä Suomen tarvitsema lisätyövoima ja koulutettu korkeita palkkoja saava veronmaksajien joukko eikä kehitysmaiden heikosti tuottavasta väestä.

Kun olin suuressa vientiyrityksessä töissä, meillä oli merkittävä joukko korkeasti koulutettuja osaajia eri maista. Heidän palkkansa oli 5.000-15.000€ kuussa eli heistä jäi rahaa Suomeen tulonsiirtoihin sen sijaan, että heihin olisi pitänyt laittaa verovarojamme. Suomi ei pysy pystyssä tuottamalla tänne ihmisiä, jotka päätyvät apuhoitajiksi, partureiksi, taksikuskeiksi tai vartijoiksi. Heidän verotuottonsa ovat niin mitättömät.

Valtiovalta EUssa sekä Suomessa on täysin harhautunut maahanmuuton hoitamisessa. Se ei edes osaa erottaa tarvepohjaista maahanmuuttoa kalliiksi tulevasta pakolaisuudesta. Enemmänkin näyttää siltä, että nämä tarkoituksellisesti halutaan sotkea samaan syssyyn hämäystarkoituksessa.

 

Hallituksen päätehtävä maahanmuutossa

Suomen hallituksen tehtävä ei olekaan pakolaisuuden helpottaminen vaan Suomen tarpeisiin perustavan maahanmuuton edistäminen.

Suomella on selkeitä etuja ja haittoja, jotka vaikuttavat todellisten osaajien Suomeen muuton haluihin.

Etuja on vakaa yhteiskunta ja poliittiset olot (toistaiseksi), turvallisuus, tila ja luonto, ympäristön ja ruoan puhtaus, pieni väestötiheys, hyvät palvelut sekä lähes ilmainen koulutus ja terveydenhoito. Nämä ovat kaikki merkittäviä etuja nykymaailmassa. Moni suomalainen ei edes tajua tätä, jollei ole asunut muualla maailmalla.

Haittoja ovat syrjäinen sijainti, korkea veroaste, korkea hintataso ja alhainen ostovoima, ilmasto ja sää sekä elämää lamauttava sääntöyhteiskunta ja raskas byrokratia.

Suomen etuja tulisi mainostaa nimenomaan EUn ja Aasian väkirikkaissa ja saastuneissa maissa sekä USAssa eikä miettiä miten saamme helposti afrikkalaisia tai Lähi-idän väkeä valitsemaan Suomen sosiaaliturvan edut.

Suomen haittoja hyödyllisen muuton esteenä voidaan myös vähentää, jos halutaan. Verohelpotukset ja muuttoavustukset on helppo toteuttaa nopeasti. Samoin yrittämisen aloittaminen on tehtävissä helpommaksi ulkomaisille tulijoille.

Tärkeintä on tajuta minkälaista väkeä Suomi ja EU tarvitsee ja miksi. Järjetön populismi, jolla annetaan ymmärtää, että kaikki maahamme ja EUhun muutto olisi hyvästä, on lopetettava. Se on vastuutonta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

emailjuuso

Olen ICT-alalla leipäni Suomessa ja eri puolilla maailmaa tienannut helsinkiläinen ja moninkertainen mamu. Kannatan löyhää EUta ja vain hyödyllistä hallittua maahanmuuttoa EUn alueelle. Kaihdan puoluejärjestelmiä ja haluan, että vieraan vallan joukot sekä aseet poistetaan EUn alueelta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu