Mielenvikaista kaupunkisuunnittelua

Olen ollut aina kiinnostunut rakentamisesta ja arkkitehtuurista sen jälkeen, kun 15v iästä aloin matkustamaan maailmalla.

Heräsin siihen kuinka hienoa ja ajatonta rakentaminen voi olla ja kuinka viihtyisäksi voidaan kaupunkikin saada, kun on tekijöillä hyvä maku.

Selväksi tuli jo nuorena, että Suomessa on eräs surkein arkkitehtuurin ja kaupunkiympäristön taso maailmassa.

Luin Hesarin artikkelin professori Kai Wartiaisen näkemyksistä Helsingin keskustan rantakaavasta. Tämä herrahan on jollain konstilla saanut professuurin alalla, josta hän ei ymmärrä yhtään mitään.

Ehkä uraputkea on tukenut oikea puoluekirja, viihtyisästä asumisesta mies ei ole edes kiinnostunut. Häntä kiinnostaa enemmän täyteen rakentaminen ja se, että Hesa saisi huimat tulot keskustan tonttimaiden kaavoituksesta gryndereille. Hän haluaisi, että Kauppatorin ja Kaivopuiston välinen rantakaista rakennettaisiin täyteen laatikoita ja alueelle liian korkeita rakennuksia.

Wartiainen on valmis menemään vielä pidemmälle kuin Hesan kaupunkisuunnittelu, jota sitäkin kutsun Kyvyttömien Slummisuunnitteluvirastoksi (KSV).

Lyön pääni pantiksi, että nykypolitiikalla Hesan uudet ahtaasti rakennetut alueet ovat 30 vuoden päästä slummeja, joissa asuu lähinnä kehitysmaista tulleita työttömiä siirtolaisia ja heidän jälkipolviaan. Kaikki kantasuomalaiset muuttavat näistä slummeista muualle lähelle luontoa ja väljästi asutetuille alueille.

Jätkäsaaren, Ruoholahden, Kalasataman, Sompasaaren, Herttoniemen, Itäkeskuksen, Vuosaaren Mogadishun ja Espoon sekä Vantaan vastaavien betonilähiöiden viidakoissa liikkuvat vain huumekauppiaat ja poliisin Karhu-ryhmät.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008792147.html