Mihin tarvitaan kaupunkibulevardeja

Helsingin kaupungin slummirakentaminen edistyy, vaikka hallitusvalta vaihtuu. On nimittäin niin, että virkamiehet eivät vaihdu, vaikka heidätkin tulisi saada vaihtoon kaavasuunnittelussa, kaupunkirakentamisessa ja johtotehtävissä.

Virkamiehet ova pääosin vihervasemnistolaisia. He kannattavat täysin absurdia vihersiirtymää. Hesalaisille se tarkoittaa ahtaampaa ja kalliimpaa asumista sekä kaiken vihreän katoamista heidän kotiensa ympäriltä.

Pääkaupunkiseudulla on määrättömästi tilaa rakentaa väljästi, mutta virkamiehet väittävät toisin eli valehtelevat. Kuntarajat ovat Helsingin ympärillä täysin keinotekoisia ja tarpeettomia. Kaavoittamisen tulisi olla mahdollista laajasti tällä talousalueella ja useampi kunta pitää yhdistää Helsinkiin.

Koska rakennusmaa ei mukamas riitä, siksi edistetään mm Itäväylän varren rakentamista täyteen ja betonibunkkereiden upottamista vihreiden lähiöiden rauhaan, vaikka rakennusmaata on Östersundomiin asti.

On myös kysyttävä millä rahalla tämä massiivinen rakentaminen tehdään. Se on varma, ettei ainakaan asukkaiden rahoilla, koska merkittävä osa heistä asuu vuokralla ja saa vuokratukea. Vuokratasot uusissa asunnoissa ovat hyvin korkeat eikä pienipalkkaisella väellä ole varaa niitä itse maksaa.

Vihervasemmistolaiset virkamiehet ja poliitikot ovat luoneet rahantekokoneen gryndereille ja välistävetäjille verovarojen väärinkäytöllä.

On myös ihmeteltävä keitä varten tarvitaan joka vuosi tuhansittain lisää asuntoja. Mistä nämä ihmiset tulevat? Asutammeko niissä tukien varassa paitsi suomalaisia niin myös lisääntyvää määrää siirtolaisia.

Helsinki ajaa politiikkaa, joka johtaa tukia saavien kasvavaan määrään. Ihmiset saavat  tukia työiässä ja eläkkeellä sama jatkuu eläkkeiden naurettavan koon takia. Olisi tärkeää, että ihmiset omistaisivat kotinsa eläkkeelle jäädessä ja tulisivat toimeen eläkkeillään ilman tukia.

Vihreän siirtymän äärimmäistyypit ja ekofasistit on saatava pois Helsingin hallinnosta. Täällä heitä ei kaivata. Heillä on hommia ihan muualla kuten Venäjällä, Kiinassa, muualla Aasiassa, Afrikassa sekä etelämpänä EUssa, kaikkialla, missä ympäristöstään välittämättömiä ihmisiä on kuin sopuleita.

 

 

emailjuuso
Sitoutumaton Helsinki

Olen ict-alalla leipäni Suomessa ja maailmalla tienannut helsinkiläinen, moninkertainen mamu sekä pakolaisperheen poika.

Minulla ei ole ilmastopaniikkia eikä sota-ahdistusta. Identifioidun narttu samojediksi. Lisäksi olen työeläkkeellä oleva isä, vaari ja päivettynyt hetero. Olen setä-mies, en Seta-mies.

Kannatan löyhää EUta, itsenäisiä jäsenvaltioita ja lähinnä hyödyllistä hallittua maahanmuuttoa EUn alueelle. Pidän hölmöläisten hommana yrittää korvata ahkeruus ja taloudellinen toimeliaisuus tulonsiirroilla.

Kaihdan mielipiteen vapauden rajoituksia ja haluan, että vieraan vallan joukot sekä aseet poistetaan EUn alueelta. EUn on ryhdistäydyttävä ja hoidettava puolustuksensa itse.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu