Mihin eläimeen saa verrata sikailijaa

Perussuomalainen Jarno Vähäkainu on saanut korvilleen somepuuhistaan. Hän on pyydellyt anteeksi twiittejään ja jättää luottamustoimensa.

Hän erehtyi vertaamaan kahta maahanmuuttajaa kotieläimiin, tässä tapauksessa sikoihin, jotka on vietävä saunan taakse joulun lähestyessä.

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/kohu-perussuomalaisen-sikatviiteista-li-andersson-vaatii-anteeksipyyntoa-jussi-halla-aholta/c9f6823b-c878-454e-8ca9-2b0809b60b34

No tuo huumori on toki rankkaa ja sen olisi voinut pitää perhepiirissä.

Itseäni kuitenkin ihmetyttää miksi saa kutsua sikailijaa?

Seuraavat uutisotteet marraskuulta 2019 (US)

”Iltalehti kertoi keskiviikkoiltana, että Husseinilla on kolme tuomiota vuosilta 2001, 2002 ja 2006. Tuomioiden mukaan Hussein erehdytti Kelaa ja Turun kaupungin sosiaalitoimea maksamaan hänelle perusteettomasti työmarkkinatukea ja toimeentulotukea yhteensä noin 10 000 euron edestä.”

”Kaupunginvaltuutettu Husu on tarkastelun alla, koska hän joutui tunnustamaan valehdelleensa kertomuksessaan rasistisesta taksiasiakkaasta.”

Kesäkuussa 2020 SDP:n valtuutettu Husu Hussein levitti somessa kuvaa, jossa Tynkkysen ja poikaystävänsä kuvan päälle on PS-logo muutettu muotoon ”Peräsuoli”. Melko mautonta demarilta.

Moniheli ry saitillaan ”Tulevan toiminnanjohtajan Abdirahim Husu Husseinin äskettäisen twiitin valossa hallitus piti kaksi hätäkokousta, joissa keskusteltiin aiheesta. Hallitus pyysi Husseinilta selitystä ja hän antoi vastauksen, jossa hän painotti tukevansa ja puolustavansa kaikkien ihmisten tasa-arvoa ja yhtäläisiä oikeuksia. Hänen vastauksensa oli hallitukselle tyydyttävä. ”

Tämä kaikki on kokonaan unohdettu ja Husu on saanut yhteisillä varoilla kustannetun luottamustoimen. Hän on elokuusta 2020 alkaen ollut Moniheli ry:n toiminnanjohtaja,  jonka moniin tehtäviin kuuluu mm

  • taloushallinto: talousraportointi (kirjanpitäjän kanssa), hallintostrategia, aikataulutus, lomakkeiston toteutus, vakuutukset, kirjanpidon ja tilintarkastuksen koordinointi, palkanlaskenta, pankkiasiat ja talousseuranta
  • rahoitus: vastaa yhdistyksen varainkeruusta, taloussuunnittelusta, budjetoinnista, yhteistyökumppanineuvotteluista sekä sopimuksista mahdollisten rahoittajien kanssa

Häpeääkö hän yhtään ottaessaan vastaan tällaisen luottamustoimen tuoreeltaan  tekojensa jälkeen? Onko hänellä kykyä tehtävien hoitoon?

Tuskin. Hän vain naureskelee kuten ennenkin.

 

 

 

 

 

emailjuuso

Olen ICT-alalla leipäni Suomessa ja eri puolilla maailmaa tienannut helsinkiläinen ja moninkertainen mamu. Kannatan löyhää EUta ja vain hyödyllistä hallittua maahanmuuttoa EUn alueelle. Kaihdan puoluejärjestelmiä ja haluan, että vieraan vallan joukot sekä aseet poistetaan EUn alueelta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu