Oikeusministeri Henriksson ja valtiosihteeri Roland Freislerin aika

Oikeusministeri Henriksson kertoo, että Suomi alkaa muistuttaa 30 -luvun aikaa. Demokratia on uhattuna. 

Henriksson on oikeassa. Poliittinen ilmapiiri valtiojohdossa ja oikeuslaitoksessa sekä EUssa muistuttaa natsiaikaa yhä enemmän. Olen tuon ajan asiantuntija sitä tutkittuani yli 50 vuotta.

Natsien valtakaudella oikeusistuimet ja lainsäädäntö alistettiin eri mieltä olevien tuomitsemiseen, häpäisyyn ja lopulta tuhoamiseen. Tätä toimintaa oikeuslaitoksessa johti valtiosihteeri ja juristi Roland Freisler.

Hän johti kansantuomioistuinta eli Volksgerichtshofia. Se oli oikeusistuin, joka pian lopetti kunnioittamasta edes maan perustuslakia. Se oli täysin poliittinen tuomioistuin kuten meilläkin nyt alkaa systeemi olla. 

Kansantuomioistuimeen saattoi joutua pelkästään epäilystä, ettei kunnioittanut valtiojohdon arvoja. Moni saksalainen joutui oikeuteen ilmiannon ja nimettömän kantelun takia. Kansalaiset oli 30 -luvulla aivopesty siinä määrin, että perheenjäsenet ja naapurit ilmiantoivat toisiaan. He tunsivat tekevänsä oikein.

Olemme Suomessa tismalleen samassa tilanteessa. Some ja internet helpottavat  suuresti ilmiantotoimintaa ihmisistä, joilla on väärät mielipiteet. Pahimpia ovat ne, jotka kyseenalaistavat poliittisen johdon toimet.

Erilaiset asiantuntijat joutuivat Freislerin kynsiin. Heissä oli pappeja, juristeja, talousihmisiä, sotilaita, opettajia, lääkäreitä ja tiedemiehiä. Näinhän on meilläkin. Kun pappi sanoo mikä ei ole kristinuskon mukaista tai lääkäri sanoo identiteetti-ideologian ja moninaisen sukupuolisuuden olevan harhaa, hän joutuu oikeuteen.

Kun arvostelee vieraiden kulttuureiden ja uskontojen selkeitä haittoja, joutuu syytetyksi. Kun kertoo mitä mieltä on sossunluukulle ulkomailta muuttavien vaikutuksista maallemme, joutuu syytteeseen vihapuheista.

Jos mainitsee, ettei Suomen ympäristötoimilla ole mitään merkitystä globaalisti ja ylettömän kouhotuksen voi täällä lopettaa niin on denialisti, jota tulisi rangaista kuten holocaustin kieltäjää.

Odotamme mitä käy niille, jotka luulevat olevansa demokratiassa ja arvostelevat EUn liittovaltiokehitystä, yhteisvastuita, epädemokraattisuutta ja Suomen valtion holtitonta velkaantumista. Ovatko he kohta syytettynä myös.

Anna-Maja Henriksson on huolestunut demokratian katoamisesta. Miksi hän on  sitten halukas toimimaan kuten Freisler. Hän on selvästi valmis sananvapauden ja ajatusten rajoituksiin.  Tällä halutaan  luoda uhkakuvaa kansalaisista, jotka ajattelevat eri tavoin kuin valtaeliitti.

Hän haluaa estää suomalaisia pitämästä huolta maastamme ja uhraamaan resurssimme ja elintilamme vieraiden määräilyn mukaan. Henrikssonille  kansallisista eduista huolehtiminen on  vastenmielistä. Tältä osin hän on hienosti hallituksen linjoilla ja tukee Tuppuraiskaa.

***

Miksi oikeusministeri Henriksson ei tee päätyötään ja kehitä oikeusjärjestelmäämme, joka on umpimätä.

Olisi aika päästä eroon oikeuslaitoksesta, jossa oikeuden lopullisia päätöksiä  joutuu odottamaan jopa vuosia. Eroon halutaan myös järjettömistä oikeuskustannuksista, jotka estävät oikeuden hakemisen.

Lainsäädäntö tulee kirjoittaa niin, että lukutaitoinen ymmärtää sen tarkoituksen oikein ilman juristia. Emme voi edes olettaa, että kansalaisen on toteltava lakeja, joita hän ei ymmärrä.

Lopultakin lainsäädännön tulisi ensisijaisesti taata uhreille tuntuvat korvaukset ja pitää pysyvästi vaaralliset henkilöt lukkojen takana.

Anna-Majalle olisi oikeitakin töitä siis tarjolla.

PS. Tämä kirjoitukseni tulkitaan varmaan maalittamiseksi ja teon saattaminen rikokseksi tullee kiihtymään. Vaan miten voi esittää kriikkiä oikeuslaitoksestamme ja sen politisoitumisesta, jollei sitä osoita vastuuministerille, joka väittää demokratian uhkien olevan eri mieltä olevissa.

 

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/oikeusministeri-anna-maja-henriksson-nakee-suomessa-1930-luvun-merkit-heratyskello-meille-kaikille-emme-saa-ottaa-edes-demokratiaa-itsestaanselvyytena/1fee6118-a699-4b6a-87eb-0e55bc50f384

 

 

+18
emailjuuso
Sitoutumaton Helsinki

Olen ict-alalla leipäni Suomessa ja maailmalla tienannut helsinkiläinen sekä moninkertainen mamu.

Kannatan löyhää EUta, itsenäisiä jäsenvaltioita ja lähinnä hyödyllistä hallittua maahanmuuttoa EUn alueelle. Pidän hölmöläisten hommana aina yrittää korvata ahkeruus ja taloudellinen toimeliaisuus tulonsiirroilla.

Kaihdan mielipiteen vapauden rajoituksia ja haluan, että vieraan vallan joukot sekä aseet poistetaan EUn alueelta. EUn on ryhdistäydyttävä ja hoidettava puolustuksensa itse.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu