Onko meidän suojeltava Pohjoismaissa muiden terroristeja ja separatisteja

Meille on valtamedian ja viherpunaisten poliitikkojen toimesta syötetty käsitys, jonka mukaan kaiken maailman heimokulttuureiden separatisteja ja pommin heittäjiä on suojeltava Pohjolassa.

Tälle ei tarkemmin mietittäessä ole mitään perusteita.

Turkki on vaatinut eräiden kurdien luovutusta Turkkiin. Kyse on henkilöistä, jotka myös väkivalloin ovat edistäneet kurdivaltion perustamisvaatimuksia. Nämä vaatimukset eivät ole laillisia eikä niitä tule täällä tukea.

Kurdeja asuu ainakin Iranissa, Turkissa, Syyriassa ja Irakissa. Nämä maat ovat suvereeneja valtioita ja niissä asuvat kurdit ovat kaikki syntyneet niissä ulkomaille muuttaneita lukuunottamatta. Yksikään heistä ei ole elänyt Kurdistanin valtiossa. Se on pilvilinna.

On jotensakin älytöntä tukea separatismia ja jatkaa jo menneiden asioiden muutosyrityksiä eli ylläpitää iät ja ajat konflikteja toimillamme. Meidän tulisi sen sijaan ohjata separatisteja sopeutumaan ja käyttämään energiansa normaaliin elämiseen.

En yhtään ihmettele Turkin Erdoganin vaatimuksia. Hän suojelee Turkin valtion etuja ja sen rajoja kuten pitääkin, vaikkei se joitain miellytäkään.

Me tiedämme hyvin, että eri kurdiheimot ovat riidoissa keskenään. Jos he saisivat oman valtion eli Kurdistanin, siellä alkaisi välittömästi valtataistelu ja sisällissota. Heimojen kunniakäsitykset ovat niin idioottimaisia, että tältä ei vältyttäisi.

**

Meillä on monia esimerkkejä separatisteista muualla. Poliitikkomme suhtaantuvat heihin kuitenkin täysin ristiriitaisesti.

Poliitikkomme ovat tukeneet Väli- ja Etelä-Amerikan vallankumouksellisia. Lopputulos on aina ollut säälittävä. Ns. kansan etua ajavat vasemmistolaiset ovat valtaan päästyään muuttuneet järjestään öykkäreiksi despooteiksi, varastaneet kansallisomaisuudet, nimittäneet sukulaisensa tärkeimpiin tehtäviin ja tappaneet vastustajansa.

**

Kiinan uiguurit pyrkivät eristämään itselleen oman valtion. Meillä Heidi Hautala kauhistelee, kun Kiinan hallitus ei salli tätä toimintaa vaan laittaa uiguurit järjestykseen kovalla kädellä.

Jokainen Kiinaa paremmin tunteva tietää, että kaikki vastaanhangoittelijat, jotka uhkaavat Kiinan turvallisuutta, yhtenäisyyttä ja ikivanhaa kulttuuria, saavat tasapuolisesti rautanyrkistä. Jotkin heidi hautalat tai EUn komissio eivät tätä voi muuttaa.

Kiinan yhtenäisyyden kannalta myös uskonnot ovat vierasvaikutteita. Kristitty tai muslimi saa olla, jos ei pyri levittämään uskontoa. Muslimeille tämä on mahdotonta. Heidän oppinsa vaatii maailman  islamisointia myös väkivalloin. Kiinassa ei haluta antaa mitään kasvualustaa islamille myös siksi, koska islam on myös valtiojärjestelmä, joka noustessaan valtaan aina syrjäyttää muun hallinnon ja arvot.

Separatistien kohtelu on EUn poliitikoilla hyvin ristiriitaista. Kun Katalonia yritti irtaantua Espanjasta, ei sitä tuettu mitenkään EUssa. Katalonian itsenäisyyttä ajaneet johtajat joutuivat maanpakoon ja moni vuosiksi vankilaan. EU kunnioitti Espanjan valtion suvereniteettia ja sen säilyttämistä, vähemmistön halut jäivät toisarvoisiksi eikä presidentti Niinistökään sanonut sanaakaan heidän puolestaan.

Myös Espanjan baskialueen itsenäistymispyrkimykset jätettiin omaan arvoonsa. Aseelliset baskiseparatistit nimettiin suoraan terroristeiksi.

**

Palestiinalaisia on yli 70 vuotta tuettu meilläkin, vaikka heidän toimintansa on separatista ja hyvin väkivaltaista terrorismia. Palestiinan kysymys ratkaistiin sotimalla ja voiton sodassa saivat juutalaiset. Muslimit eivät osaa silti taipua tappioonsa.

Tästä huolimatta Suomen valtion verovaroilla on tuettu palestiinalaisten ja islamistien harjoittamaa terroria ja jopa islamistisen oppimateriaalin tuottamista arabien lapsille Palestiinan kouluihin.

Suomessa oli yli 400.000 pakolaista samoihin aikoihin, kun Israelin valtio syntyi. Karjalaisilta varastettiin maat ja kodit maailmansodan lopulla sekä monilta myös henki tai terveys. Karjalaiset kuitenkin sopeutuivat kohtaloonsa ja eivätkä ryhtyneet terroristeiksi tai separatisteiksi.

Minä olen pakolaisperheen poika. Nykyajan pakolaiset Suomessa saavat kaiken ilmaiseksi ruoasta asuntoon ilman työvelvoitetta. Isäni sai viiden vuoden palvelusta kaikilla rintamilla vanhan kenttäpukunsa takin. Mitään muuta ei herunut isänmaalta.

Kaikesta vääryydestä huolimatta minäkään en ole ryhtynyt ampumaan raketteja Venäjälle, viemään pommeja Venäjän lähetystöön tai ampumaan venäläisiä urheilijoita olympialaisissa.

**

Ihmettelen suuresti miksi yleensäkään Pohjoismaat haluavat edistää islamin asiaa, vaikka tuo oppi on selkeästi demokratian vastainen, ihmisoikeuksia ja arvojamme  halveksuva,  selkeästi kiihottaa rikoksiin ja pyrkii uskonnolliseen tyranniaan globaalisti. Nämä tunnusmerkit viittaavat fasistiseen oppiin.

Jokainen muslimimaissa pidempään liikkunut tietää, ettei yksikään näistä maista ole vapaa uskonopin sorrosta. Nämä maat elävät varhaista keskiaikaa oikeuden käytössä ja kansanvallan suhteen.

Miksi poliitikkomme ehdoin tahdoin haluavat asettaa tällaisen opin suojeltuun asemaan ja sen kulttuurin samalle viivalle länsimaisen sivistyksen kanssa, kun se ei sitä ole lähelläkään. Miksi emme siirry valtion johdossa, kristinuskossa ja kirkkokunnissakin takaisin 600-luvulle.

Muslimien uskonoppineet sanovat suoraan, ettei opissa voi muuttaa mitään. Sitä ei voi siis reformoida kuten tehtiin kristinuskolle ja osittainen reformointi jatkuu.

**

EUn komission väestöennusteiden mukaan monilla alueilla EUssa niiden väestön enemmistö tulee muutaman vuosikymmenen päästä olemaan täysin vieraiden kulttuureiden edustajia eli elintasomuuttajia ja pakolaisia.

Miten EU ja poliitikkomme aikovat suojella kotimaissaan vähemmistöiksi jääviä kanta-asukkaitaan, näiden arvoja sekä kulttuuria. Vastaus on, ettei mitenkään. Meidän täytyy vain kuulemma sopeutua muutokseen.

On kysyttävä mikseivät heimokulttuureiden ja ajastaan jälkeen jääneiden kulttuureiden  edustajat voi sopeutua kotimaidensa oloihin ja elää rauhassa.

Riittääkö syyksi se, etteivät he vain halua?

+13
emailjuuso
Sitoutumaton Helsinki

Olen ict-alalla leipäni Suomessa ja maailmalla tienannut helsinkiläinen, moninkertainen mamu sekä pakolaisperheen poika.

Minulla ei ole identiteettiongelmia eikä ilmastopaniikkia. Olen työeläkkeellä oleva isä, vaari ja päivettynyt hetero. Olen setä-mies, en Seta-mies.

Kannatan löyhää EUta, itsenäisiä jäsenvaltioita ja lähinnä hyödyllistä hallittua maahanmuuttoa EUn alueelle. Pidän hölmöläisten hommana yrittää korvata ahkeruus ja taloudellinen toimeliaisuus tulonsiirroilla.

Kaihdan mielipiteen vapauden rajoituksia ja haluan, että vieraan vallan joukot sekä aseet poistetaan EUn alueelta. EUn on ryhdistäydyttävä ja hoidettava puolustuksensa itse.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu