Onko tämä maahanmuuttoa?
Hesari kirjoittaa irakilaisesta naisesta, joka on ollut useamman vuoden Suomessa. Hänellä on neljä lasta ja hän on ns. asunnoton, mutta ei koskaan ollut ilman asuntoa Suomessa ollessaan..
Nainen on muuttanut useamman kerran Suomessa ja mielestään joutunut yhdestä kodistaankin lähtemään ikävien naapureiden vuoksi. He olivat valittaneet naisen lasten häiritsevän käytöksellään muita asukkaita.
Nainen on asunut väliaikaisesti miehensäkin luona. Yllättäen ei Irakissa vaan Suomessa. Mikä on ollut tarkoitus tämän perheen yhdistämisellä, kun he eivät edes asu normaalisti yhdessä ja samassa asunnossa.
Lasten isä asuu siis Suomessa, mutta hän ei osallistu lasten kasvatukseen tai perheen talouteen. Jostain kumman syystä kylläkin veronmaksajat ovat joutuneet osallistumaan ”perheen” talouteen mitä suurimmassa määrin.
No enemmän kummastuttaa miksi tällaisia muuttajia kutsutaan maahanmuuttajiksi. Sitähän he eivät oikeasti ole. He ovat tulleet elämään Suomen sosiaaliturvan varaan jo lähtökohtaisesti ottamatta kantaa heidän muuttonsa muihin syihin. Oikea maahanmuuttaja ei muuta työttömäksi, sosiaaliturvan vuoksi ja sen varaan.
Siksi näistä muista tulijoista tulisi käyttää jotain muuta nimikettä, joka kuvaa heidän todellista tilannettaan oikein eikä vääristäisi kuvaa maahanmuutosta. Se on väärin maahanmuuttajia kohtaan.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000010300665.html
En lainkaan ihmettele, että Saddami sai paljon harmaita hiuksia kansalaisiltaan, funtsikaa mikä osa diktaattorilla olikaan ?
Ilmoita asiaton viesti
Taisivat aiheuttaa toinen toisilleen harmaita hiuksia, Saddam ja kansa.
Ilmoita asiaton viesti
Perheen äiti saa yksinhuoltaja korotukset. Toki asumistuet jää saamatta.
Ilmoita asiaton viesti
Miten voi olla yksinhuoltaja, jos muut taloudellisesti huoltavat lapset ja järjestävät asunnon. Mitä se yksinhuoltaminen silloin on?
Ilmoita asiaton viesti
Oleellisin kysymys. Kasvattaako nainen neljästä lapsestaan kunnollisia Suomen kansalaisia?
Ilmoita asiaton viesti
Perheen teini-ikäinen poika on jo lastenkodissa. Viides lapsi ei asu Suomessa.
Ilmoita asiaton viesti
No sitten projekti kusee.
Ilmoita asiaton viesti
Kusee liian usein. Meillä ei ole varaa maailman elättämiseen.
Ilmoita asiaton viesti
”Onko tämä maahanmuuttoa?”
Tämä on nimenomaan sitä työperäistä maahanmuuttoa joka maahamme kohdistuu, työllistää valtavan määrän suomalaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Juttu oli maksumuurin takana, mutta blogisti hieman valottaa asiaa.
Erikoista kyllä haastateltava äiti tulee itse paljastaneeksi väärinkäytöksen jossa toinen vanhemmista tekeytyy yksinhuoltajaksi jolloin tulonsiirtoihin saadaan roimat korotukset. On myös mahdollista, että elatusmaksut hoitaa kela.
Huostaanotetut lapset maksavat myös järkyttäviä summia yhteiskunnalle.
Eli työllistävää vaikutusta on. Kelan virkailijat, erilaiset terapeutit yms.
Ilmoita asiaton viesti
En ole tukien asiantuntija. Näin ei pitäisi tukia saada maksimoitua. Se on törkeää, koska muiden on ne työllään maksettava kuitenkin.
Ilmoita asiaton viesti
Jotta Suomi kansainvälistyy ja saadaan riittävästi työvoimaa ja jengirikollisuutta, tämän ”laatuinen” maahantulo pitää sallia ja huolehtia sen jatkumisesta rajoittamattomana.
Meillä on unelma. (joka Ruotsissa ja muualla on jo kääntynyt painajaiseksi).
Ilmoita asiaton viesti
”Meillä on unelma. (joka Ruotsissa ja muualla on jo kääntynyt painajaiseksi).”
Ruotsissa on kaikki paremmin juuri maahanmuuton takia, samoin Tanskassa, Saksassa, Hollannissa, Sveitsissä ja muualla missä maahanmuuttajat pitävät maan taloutta pystyssä.
Turha nostaa mitään yksittäistapausta esimerkkinä maahanmuutosta. Yksittäistapauksia on yhtä monta kuin maahanmuuttajia, eikä yksikään yksittäistapaus kuvaa koko tilannetta.
Suurin haitta maahanmuutosta on se että suomalaisista on tullut rasisteja ja siitä parhaana esimerkkinä on se että Suomalaiset äänestävät rasisteja eduskuntaan.
Nyt jo eduskunnan puhemiehenäkin on rasisti, samoin valtiovarainminiuisterinä, sisäministerinä ja monella muulla tärkeällä paikoilla.
Ilmoita asiaton viesti
”Ruotsissa on kaikki paremmin juuri maahanmuuton takia”
Käynti Tukholman Rinkebyssä avartaisi käsitystä siitä paremmasta vaihtoehdosta.
Ilmoita asiaton viesti
Ruotsi on hyvinvoiva ja vauras maa ja ruotsalaiset ovat hyvin onnellista kansaa, joskin aika velkaantunutta kansaa, velkaantuneempaa kuin suomalaiset.
Se kaikki hyvä on nimenomaan maahanmuuttajien ansiota, joskaan kaikilla maahanmuuttajilla, kuten siellä Rinkebyssä, maahanmuuttajien olot eivät taida olla yhtä hyvät kuin ruotsalaisten olot keskimäärin.
Ilmoita asiaton viesti
Jaksat jatkaa samaa soopaa. Ruotsissa voitiin paljon paremmin ennen massamuuttoa maan sossun varaan. Voitiin paremmin taloudellisesti, henkisesti ja oli ääriturvallista. Nyt ei.
Ilmoita asiaton viesti
Olet sinä huumoriveikko Arto. Et näemmä tiedä, ketkä ovat maahanmuuttajia. He eivät asu maassa sosiaalitukien varassa yhteiskunnan tarjoamassa ja verovaroilla maksetuissa asunnoissa.
Ilmoita asiaton viesti
”He eivät asu maassa sosiaalitukien varassa yhteiskunnan tarjoamassa ja verovaroilla maksetuissa asunnoissa. ”
Olen ymmärtänyt että osa mamuista asuu tukien varassa, kuten osa ruotsalaisista ja osa suomalaisista. Toiset käy töissä ja toimivat yhteiskunnan erilaisissa tehtävissä, tai ovat eläkkeellä, kuten muutkin ruotsalaiset ja suomalaiset.
Ilmoita asiaton viesti
Olet ymmärtänyt väärin. Muualta tulevien oikeudet etuihin eivät kuulu olla lähelläkään samalla tasolla kuin maan kantaväestöllä ja siellä pitkään töissäolleilla.
Mitään oikeutta muuttaa alusta asti elätettäviksi EUn ulkopuolelta ei ole ja oikeutta tulla kutsutuksi maahanmuuttajaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Älä sekoile. Oikeudet etuihin ja velvollisuudet menevät sen mukaan mukaan ovatko suomalaisia.
Neljän lapsen äidillä ei välttämättä resurssia riitä käydä työssä kun jonkun pitäisi lapsetkin hoitaa. Epäkohta on se, että eivät asu saman katon alla mutta tämä nähdäkseni johtuu tukikäytännöistä. Asuisivat varmaan saman katon alla jos se olisi taloudellisesti järkevämpää.
Tällaiset pariskunnat jotka asuvat eri osoitteissa ja saavat tukia pitäisi käydä läpi, että mistä tämä johtuu. Olen kuulut yhdestä pariskunnasta joka asui erillään ja näillä oli joku ulosotto/toimeentulotuki -loukku yhteydessä työkyvyttömyyteen, että jostain syystä oli kannattavempaa asua erillään.
En kyllä tiedä tarkemmin tuota mutta minun mielestäni tuollaista ei pitäisi olla, että ihmisten pitäisi asua eri osoitteissa rahan takia. Se on tehotonta ja tekee niukkuutta asuntoihin.
Ilmoita asiaton viesti
Itse ne ovat loukkunsa järjestäneet jo kotimaistaan lähtien. Ei sotkujen selvittämlnen kuulu meidän verovaroilla hoidettaviksi. Toisekseen perheen isä, jos olisi mies niin elättäisi aikaansaannoksensa.
Tänne tarponeet eivät ole Suomen kansalaisia eikä heistä pidä sellaisia tullakaan, jolleivat ole työllään eläneet. Neljä lasta ei ole Suomessa mikään täyspäivätyö. Irakissa voi olla.
Juttusi ovat onnettomia sisällöltään. Juuri kaltaisesi sosiaalinerot on syytä herättää ja leikata reilusti tukia ja keventää ansiotuloverotusta niin selviää, mihin hyvinvointi perustuu. Se perustuu työhön ja velvolllisuuksiin eikä ansiottomiin oikeuksiin.
Ilmoita asiaton viesti
Lue siitä äläkä höpötä: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030359
Ilmoita asiaton viesti
Olet aivan kilahtanut. Miten tämä liittyy koko juttuun.
Ilmoita asiaton viesti
Se liittyy sinun sekoiluun kun väität, että ihmisillä olisi erilaisia oikeuksia riippuen sen mukaan missä on syntynyt. Ei mene niin. Oikeudet ja velvollisuudet liittyvät kansalaisuuteen.
Lisäksi jätit huomiotta sen että syy miksi asuvat eri osoitteissa liittyy todennäköisesti johonkin tukirahoihin, että on taloudellisesti parempi asua erillään. Tuo epäkohta pitäisi laittaa tässä maassa kuntoon koska se selvästikin on tehottomuutta resurssien käytössä.
Ilmoita asiaton viesti
Et osaa lukea. En ryhdy kertaamaan miksi näin on.
Ilmoita asiaton viesti
Höpöjä päästelee Vihavainen jälleen.
Mikä hinta Ruotsissa on maksettu turvallisuuden puutteesta ja yhteiskunnan koheesion rapautumisesta? Ruotsissa viisiasteinen terrorismivaroitus on nostettu numeroon neljä. Saksassa pysäytettiin Ruotsin valtiopäiviin kohdistunut terroriuhka, ja Tukholmassa somalimoskeijasta kannettiin sylikaupalla rynnäkkökivääreitä poliisin haltuun.
”Ruotsalaisia” tappaja-huumejengiläisiä jää kiinni ympäri maailmaa, eikä yksikään ole Kalle tai Erik etunimeltään.
Kumma juttu, että Skellefteåån ei saada hyväpalkkaisiin töihin duunareita, vaikka sinun mukaasi maahanmuuttajat pelastavat Ruotsia sen kuin ehtivät.
Ilmoita asiaton viesti
Käy Pariisissa, niin silmät aukeavat.
Rinkebyn, Tenstan, Biskopsgårdenin tilanne on itse tulijoiden aiheuttama. Ei käydä koulua, ei opetella kieltä ja poliisi on vihollinen.
13-vuotias tappaja on ylpeä, kun hänet tunnetaan murhaajana.
Ilmoita asiaton viesti
Pilattu on Pariisi viidessä vuosikymmenessä massamuutolla kehitysmaista. Kävin kaupungissa ensikerran 1971. Muutos nykypäivään on masentava.
Ilmoita asiaton viesti
Tänään sisäministerimme julkisti uuden ongelman Suomen taloudelle. Jos olet tullut maahan turvapaikan hakijana, niin ei enää toivoakaan päästä Suomeen työperäiseksi maahanmuuttajaksi tai opiskelijaksi jos hakemus hylätään. Ihan sama kuinka paljon tuosta ihmisestä olisi hyötyä suomalaiselle yhteiskunnalle. Tänne hän on halunnut, muttei toivoa, että saisi täällä elää. Näiden rasistien aivoitukset on niiiiin sairaita, että on mahdoton tajuta. Maahanmuuttoa kuitenkin tarvitaan kipeästi.
Ilmoita asiaton viesti
”Tänään sisäministerimme julkisti uuden ongelman Suomen taloudelle. Jos olet tullut maahan turvapaikan hakijana, niin ei enää toivoakaan päästä Suomeen työperäiseksi maahanmuuttajaksi tai opiskelijaksi jos hakemus hylätään.”
Luonnollisesti tälläiset henkilöt pitäisi käännyttää HETI pois Suomen maaperältä, jotta eivät rasittaisi meidän sosiaaliturvaa ja myöhemmin rikollistilastoja.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi? Jos Migrin virkailija toteaa, ettei henkilö todennäköisesti ole suojelun tarpeessa, niin ei hän silti mikään pahantekijä ole. Migrissäkään ei olla erehtymättömiä, mutta jos hakija ei pääse maahan liian vähäisen suojelutarpeen vuoksi, niin miksei sitten töitä tekemään.
Ilmoita asiaton viesti
Tähän vihreät ilmeisesti pyrkivät. Yhtään käännytystä ei enää tulisi kun löytyy uusi tekosyy päästä lihapatojen ääreen. Helpottaisihan se turvapaikkaveivareita kun enää ei tarvitsisi seuraavissa hakemuksissa tekeytyä transuksi tai kristinuskoon kääntyneenä.
Ilmoita asiaton viesti
Töitä haetaan lähtömaasta käsin, jos työpaikka ei ole valmiina odottamassa. Sitten haetaan viisumi ja sen jälkeen työlupa.
Näin tekevät maahanmuuttajat.
Halla-aho näyttää iskostaneen Uimoseen tuon ihmisen hyödyllisyys-ajatuksen. Hyödyllisistä ihmisistä onkin pulaa, vähän kaikkialla.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän tämä asia ratkea niin, että turvapaikanhakija hakee työtä ensiksi.
Sitten jos työssä käyvän turvapaikanhakijan poistaa maasta niin maksaako Migri vai mikä instanssi aiheutuneet vahingot työnantajalle, vai saako vakuutusyhtiön maksettavaksi?
Ilmoita asiaton viesti
Jaa’a, minä kun olen muuttanut muihin valtioihin vain kuvaamallani tavalla, silloin, kun viisumia on tarvittu.
Turvapaikka ja duuni lienevät Suomessakin eri asioita.
Ilmoita asiaton viesti
”Turvapaikka ja duuni lienevät Suomessakin eri asioita.”
Joo, mutta suomessa viranomaislupabyrokratiasotku on sellainen, että pelkään tässä sarjakuvassa olevan ripaus totuutta mukana: https://pbs.twimg.com/media/Dq5KbgEXQAAaYFP.jpg
Ilmoita asiaton viesti
Ja kun ei saa turvapaikkaa, pitäisi palkita työluvalla, niin saa jäädä?
Ei, ei pitäisi, vaan ulos maasta. Lailliset keinot ovat käytettävissä työnhakuun.
Ilmoita asiaton viesti
Olisi voinut sitten huippuosaajana hakea viisumia, jos kerran töitä olisi tarjolla. Ei kannata lähteä turvapaikkaprosessiin, jos ei ole legitiimiä tarvetta turvapaikkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, turvapaikka on tarkoitettu väliaikaiseksi.
Vähiten ymmärrän Somaliassa lomilla käyviä ”pakolaisia”.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä tänne paenneet käyvät sukuloimassa Syyriassa, Irakissa, Afganistanissa, Somaliassa, Iranissa sun muualla. Koko turvapaikan perusteet vuotavat useimpien kohdalla kuin seula.
Ilmoita asiaton viesti
”Ja kun ei saa turvapaikkaa, pitäisi palkita työluvalla, niin saa jäädä?”
Ei kun tarkoitin sitä, että kun on tullut turvapaikanhakijana tänne vaikka siksi, että ei joudu montun reunalle ja on saanut turvapaikan niin olisi varmaan kiva vähitellen normalisoida elämää ja tehdä työtä.
Eli jos hommaa työpaikan niin miksei sitä statusta voisi muuttaa sitten vai pitääkö ensiksi kiertää maapallo ympäri ja kuka maksaa työnantajalle tälle tappion kun työntekijä joutuu byrokratian takia käymään muualla?
Sitten jos turvapaikan myöntämiselle ei ole syytä eikä ole töissä niin toki ulos maasta.
Ilmoita asiaton viesti
Kommenttini koski henkilöä, jolta turvapaikka on evätty.
Ilmoita asiaton viesti
Eikös turvapaikanhakijoilta ole työnteko kielletty, ainakin jonkin aikaa hakemuksen jättämisestä? Työperäisellä maahanmuuttajalla on työpaikka tullessaan ja muutenkin rekrytointi firmojen tehtävä, ei missään tapauksessa kuulu veronmaksajien kustannettavaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kun muutetaan töihin toiseen maahan niin ennen muuttoa hankitaan se työpaikka.
Kokeile itse miten prosessi pelaa kaikkialla. Työnhaku ei edellytä muuttoa ja kuukausien tai vuosien oleskelua maan sosiaaliturvan piikkiin työn löytämiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Niin nämä tänne tulevat pääasiassa nuoret miehet ovatkin rintamakarkureita. Jättävät heikoimpansa heitteille.
Ilmoita asiaton viesti
…jos hakija ei pääse maahan liian vähäisen suojelutarpeen vuoksi, niin miksei sitten töitä tekemään.
Tähän maahan, kuten muihinkin, tullaan tekemään töitä siten, että työpaikka on tiedossa ja maahantulodokumentit kunnossa.
Ilmoita asiaton viesti
”Näiden rasistien aivoitukset on niiiiin sairaita, että on mahdoton tajuta. Maahanmuuttoa kuitenkin tarvitaan kipeästi.”
Niinhän niitä tarvittaisiin. Persujen pitäminen hallituksessa tulee Suomelle kalliiksi.
Me suomalaiset, jotka olemme työmme tehneet ja tämän maan rakentaneet ja edellistä sukupolvea ja tätä nykyistä aikamme elättäneet, olemme nyt harmaspäisiä vanhuksia. Elämme toisten työllä, sen meistä seuraavan sukupolven työllä, lastemme työllä.
Niitä lapsia on vain liian vähän, eikä työt edes niille maistu. Haluavat olla taiteilijoita, muusikoita, tai jotain ihmeen tosi-Tv-tähtiä, ta blogisteja. Ei ne halua itseään työllä elättää.
Työhaluisia ei oikein riitä edes meistä vanhuksista huolta pitämään.
Ei tässä tulla enää kunnolla toimeen ilman noita mamuja, mutta siinä on tulppa välissä, suomalainen rasismi ja sen edustajana persut.
Ilmoita asiaton viesti
Työhön pääsee Suomeen, jos on ammatti ja kielitaitoa. Lähes kaikilta kehitysmaista tulevilta ne puuttuvat. Edes riittävää englannintaitoa ei löydy.
Ilmoita asiaton viesti
”Työhön pääsee Suomeen, jos on ammatti ja kielitaitoa. Lähes kaikilta kehitysmaista tulevilta ne puuttuvat. Edes riittävää englannintaitoa ei löydy.”
Kaikissa ammateissa ei tarvita kovin suurta ammattitaitoa, sen voi saavuttaa muutaman viikon tai kuukauden harjoittelulla ja sellaiset jotka ovat opiskelleet paljon ja ovat kielitaitoisia joutuvat opettelemaan ne samat työhön liittyvät asiat kuin kouluttamattomat ja kielitaidottomatkin.
Pitäisi ottaa huomioon että työelämässä ei suinkaan tarvita mitään ylioppilaskirjoitusten laudaatturia tai approbaatturia vastaavaa kielitaitoa, vaan tarvitaan vain niitä sanoja jotka työtehtävien takia ovat välttämättömiä ja niitä sanoja ei useissa tapauksissa ole kovin montaa.
Ilmoita asiaton viesti
Slnulla on outo käsitys ammattitaidosta. Nämä partalapset, jotka tänne tulvivat kymmenin tuhansin eivät edes osaa englantia.
Ilmoita asiaton viesti
”Slnulla on outo käsitys ammattitaidosta. Nämä partalapset, jotka tänne tulvivat kymmenin tuhansin eivät edes osaa englantia.”
Tässä sinun retoriikassasi on voimakas tunnekomponentti mukana.
Partalapset ovat kai nuoria miehiä, jotka pyrkivät salaamaan oikean ikänsä ja esiintymään lapsina, jotta heudän mahdollisuutensa tulla hyvälsytyiksi paranisivat.
En tiedä kuinka iso osuus tulijoista on tällaisia, voi olla että niitä on ,muutamia, voi olla että useampia. Missään tapauksessa oikeat lapset, vanhemmat miehet ja naiset eivät ole mitään partalapsia, eikä heihin pidä suhtautua tunteella, kuten partalapsiin, eikä partalapsiinkaan.
En välttämättä vastusta hallituksen maahanmuuton vastaisia menettelytapoja, vaikka epäilen niiden olevan liioiteltuja ja haitallisia Suomelle, vaikka ne ehkä ovatkin välttämättömiä persujen kannatukselle.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä ne rajoitukset ja valintakriteerit hyödyntävät sinuakin. Tulet sen näkemään, jollet nyt usko.
Ilmoita asiaton viesti
Eivät juuri niin osaa, mutta ymmärtävät kyllä ilmaisen rahan päälle. Ja tietävät hyvin mistä maista sitä ilmaista rahaa parhaiten saa.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi on helpoimpia hyödynnettäviä.
Ilmoita asiaton viesti
” Persujen pitäminen hallituksessa tulee Suomelle kalliiksi.”
Eiköhän puolueen kun puolueen pitäminen hallituksessa ole tullut kalliiksi Suomelle?
Näin maksajan näkökulmasta.
Ilmoita asiaton viesti
Et ymmärrä koko järjestelmää. Töihin pääsee, jos on työpaikka täällä, jonka palkalla elää.
Olen näitä töihin tulijoita nähnyt suuret määrät eikä jotain osaavilla ole mitään ongelmaa saada kaikki luvat. Kirjoitat puppua. Ammatti- ja kielitaidottomia ei täällä kaivata.
Ilmoita asiaton viesti
”Töihin öääsee, jos on työpaikka täällä, jonka palkalla elää.”
Kyse olikin siitä, että miksi turvapaikanhakija ei voisi vaihtaa statusta työperäiseksi maahanmuuttajaksi. Ei sen pitäisi vaatia mitään muuta kuin työpaikan.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi pitäisi sitten enää ylipäätänsä hakea turvapaikkaa. Sen kun ilmoittaa rajalla työttömäsi työnhakijaksi. Migri sitten hoitaa duunipaikan.😂
Ilmoita asiaton viesti
Senkun tulee työttömänä työnhakijana, kuten nämä vasemmistokommentoijat ehdottavat.
Ilmoita asiaton viesti
Jos tarkoitat Ruotsiin muuttaneita sotalapsia, tuskin he olivat työikäisiä
Ilmoita asiaton viesti
Tällä hetkellä riittää rajalla Asylum-sana. Vasurit olivat huolustuneita, että kaikki asylumit eivät pääse Suomeen, joten ehdottivat tässä tapauksessa vaihtaa tp-hakemus työpaikkahakemukseen.
Ilmoita asiaton viesti
”Aivan, mutta miten tarve pitäisi rajalla esittää?”
Eiköhän ne neuvot ole jaettu netissä, miten rajan yli pääsee. Käsittääkseni tänne ei pääse jos rajalla esittää tulevansa työnhakijana.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö se Asylum toimi nyt? Onko mielestäsi niin, että jos asylum ei toimi, voisi sen vaihtaa ”olen työnhakija” ja oleskelupaikka olisi turvattu?
Tätä nämä vihreät viisaat ehdottivat.
Ilmoita asiaton viesti
Käytännössä kaikki halukkaat pääsevät silloin tänne. Tp vaihtuu ammattitaitoiseksi työnhakijaksi, joka pärjää Suomen kielellä, tienaa vähintään hallituksen asettamalle työperäisen maahanmuuton palkalle. Migri hoitaa rekrytoinnin.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kait se pakko ole osata Suomea, mutta ei täällä tarvita ihmisiä, jotka eivät tule toimeen kuin tulkin kanssa.
Suomi on kaksikielinen maa ja Kela kääntää kaikki palvelut yli kymmenellä kielelle.
Se on työnantajasta kiinni jos vietnamilaisen suomenkieli ei riitä. Sitten hän voisi hakea vaikka teille duuniin.
Ilmoita asiaton viesti
Suomeen pääsyn edellytys ei todellakaan voi olla tarve sosiaaliturvaamme pääsy. Nythän faktisesti niin on ja sen on loputtava.
Ilmoita asiaton viesti
Käsittääkseni tänne ei pääse jos rajalla esittää tulevansa työnhakijana.
Työtä ei haeta rajalla. (Rajavartijoiden tulee olla Suomen kansalaisia.)
Töihin tulevalla on matkustusdokumentit kunnossa, ja dokumenttia tulevalta suomalaiselta työnantajalta.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka siksi, että hakee turvapaikkaa vainon takia. Turvapaikka kun saatu niin voisi sitten koittaa normalisoida elämää ja tehdä työtä.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä jos sitä tp ei saa, pitääkö vaihtaa taktiikkaa ja ilmoittautua työnhakijaksi?
Ilmoita asiaton viesti
”Mitä jos sitä tp ei saa, pitääkö vaihtaa taktiikkaa ja ilmoittautua työnhakijaksi?”
Ei tietenkään. Sellaiset voi painua takaisin ja jos myöhemmin elämässä keksii tulla töihin niin hankkii työpaikan ensiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Käytännössä on ollut niin, että kielteisen tp:n saaneet jäävät laittomasti maassa olevaksi.
Ilmoita asiaton viesti
No ainakin joksikin aikaa. Ei ihmiset teleporttaa muualle ihan heti.
Oletushan on se, että sitä sitten menee omin avuin muualle mutta onhan sekin mahdollista onkin enemmän järkeä jäädä paperittomana maahan.
Tällainen tilanne voi tulla jos ei vaikka löydä muualta työpaikkaa ja täällä on saanut ihmisistä turvaverkkoa että voi pimeitä töitä tehdä.
En silti usko että tuo on pysyvä tilanne, ihmiset kun pyrkivät järjestämään olonsa riittävän mukavaksi ja miettivät vähän tulevaisuuttakin.
Toisin sanoen, voi kiinnostaa elämällään tehdä muutakin kuin olla halpatyövoimana.
Ilmoita asiaton viesti
Meilllä ei ole järkeä ottaa velkaa voidaksemme elättää ulkomaalaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Pitää tullessaan tietää mitä hakee.
Ilmoita asiaton viesti
Jessus, että olet pihalla.
Ilmoita asiaton viesti
Voisiko olla yksinkertaisesti:Elätti?
Kun Suomi on ottanut tavoitteeksi hankkia ulkomailta perheitä asumaan tänne ja pitää heistä huolta kehdosta hautaa, niin heistä tulee huollettavia elättejä.
Työn vuoksi muuttaneisiin on mielestäni eroa kielitaidon opetteluun halussa. Työ kannustaa ihmisiä kotiutumaan ja solmimaan laajemmin ihmissuhteita kuin kotosalla oleviin ja maamiesten kanssa seurusteleviin.
Ilmoita asiaton viesti
Kielitaidoton ja työtön on rasite kaikille, itselleenkin. Uusi nimitys on asiallisesti oikea, mutta voisi herättää vastusta valveutuneissa piireissä.
Ilmoita asiaton viesti
Ruotsin television kanavat SVT ja TV4 ovat täynnä dokumentteja Ruotsia murentavasta jengiväkivallasta, jossa tekijät ovat puhtaasti ulkomaalaistaustaisia.
Lukuisat ulkomaalaistaustaiset poliisit ja toimittajat ovat osallistuneet ohjelmien tekoon, joten älyttömät rasismisyytökset voi jättää tällä kertaakin pois.
Yksi soraääni kuului, somalitoimittajalta, joka möläyttää, että Ukrainasta tulleet naiset työllistyvät erinomaisesti bordelleihin. Turkkilaistaustainen poliisi sanoi, ettei hän eikä kukaan muukaan hänen ryhmäänsä kuuluva ihmiskaupan tutkija ollut tehnyt tuollaista havaintoa ja että ihmiskaupppaa harjoittavat ja bordelleja pitävät albaanit, romanialaiset ja pakistanilaiset. Viimeksi mainittujen erikoisuus ovat nuoret tytöt, afgaanien taas nuoret pojat.
Nämä ohjelmat ovat katsottavissa myös Suomessa, mutta eivät vihavaiset niitä katso, vaan toistavat papukaijoina unelma-valhetta.
Ilmoita asiaton viesti
”Lukuisat ulkomaalaistaustaiset poliisit ja toimittajat ovat osallistuneet ohjelmien tekoon. ”
Varmaan puhuvat ihan asiasta, tai mistäs minä tiedän, oletan vain.
Kun kaikki ulkomaslaistaustaiset toisaalta nimetään jengiläsiksi, tai eläteiksi, tai prostituoiduiksi, niin varmaan nämä toimittajat saavat rsisteilta kaikki samanlaisen kohtelun, eli heitäkin pidetään jengiläisinä, elätteinä, rikollisina tai prostituoituina, vaikka heidän ammattinsa on toimittaja, mikä on tietenkin rasistien mielestä halveksittava ammatti sekin.
Jengiväkivalta johtuu siitä että huumeilla on kysyntää, sitä tarvitsevat narkomaanit ja sitä tarvitsevat bilettäjät.
Koska kysyntää on ja kappa on laitonta, kysyntä pitää hoitaa laittomasti ja siihen tarvitaan jengejä.
Jos jongeihin ei olisi saatavissa ulkomaalaistaustaista porukkaa, mikä ilmeisesti on pomoille edullista työvoimaa, jostain ne huumekuririt palkattaisiin.
Jengit ja huumeiden käyttö ei siis ole seurausta siitä että maassa on ulkomaalaistaustaisia nuoria, vaan se että ulkomaslaistaustaiset nuoret on usein jengiläisiä johtuu huumeiden kysynnästä ja tarpeesta sen kysynnän täyttämiseen.
Jos esimerkiksi tehtäisiin huumekaupasta laillista ja valtio huolehtisi sen jakelusta, jengiongelma olisi suurimmaksi osaksi ohi.
Tällä systeemillä se ei katoa mihinkään, sillä surmatun tai vankilaan pannun jengiläisen tilalle tulee aina uusi jengiläinen.
Jossain maissa poliisit ovat tulleet ”epävirallisesti” osaksi tätä huumeiden kauppaa, joka varmasti on hillinnyt sen päätöntä väkivaltaa.
Ilmoita asiaton viesti
Jossain maissa poliisit ovat tulleet ”epävirallisesti” osaksi tätä huumeiden kauppaa, joka varmasti on hillinnyt sen päätöntä väkivaltaa.
On sulla Vihavainen jutut. Mistä oikein niitä ammennat. Vilkas mielikuvitusko lähteenä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole mitään mielikuvitusta, Suomessakin näin on tapahtunut. Suomalainen huumepoliisin päällikkö on istunut linnassa jäätyään kiinni huumekaupasta.
Siitä puhuttiin mediassa paljon ja pitkään.
Muistan että joskus aikaisemminkin tapahtui jotain vähän vastaavaa, mutta en muista enää yksityiskohtia siitä tapauksesta.
Ilmoita asiaton viesti
”Kun kaikki ulkomaslaistaustaiset toisaalta nimetään jengiläsiksi, tai eläteiksi, tai prostituoiduiksi”
Höpsiminen jatkuu. Ei kukaan ole esittänyt, että kaikki ulkomaalaistaustaiset olisivat jengiläisiä. Jatkat väärinymmärtämistä, joka näyttää olevan dominoiva piirre kommentoinissasi.
Jotenkin säälittävää, ettei aikuinen mies kykene ymmärtämään edes lukemaansa.
Jengien ongelmat eivät liity pelkästään reviireihin huumekaupassa, vaan mukana on kulttuuritaustasta johtuvaa kostomentaliteettia ja kunnian säilyttämistä.
Tietäisit tuon viimeksi mainitun, jos olisit vähääkään tutustunut asiaan, jota kommentoit. Näkee, että tapasi mukaan et ole tutustunut ja lasket löysää liirumlaarumia.
Jos olisit perillä asioista, tietäisit, että poliisi on onnistunut rauhoittamaan eräitä alueita Tukholmassa ja Malmössä, mm. saatuaan käyttöön ”stop&search”-metodin. Paikalliset ulkomaalaistaustaiset ruotsalaiset, työssä käyvät kunnolliset ihmiset, ovat asiasta ja poliisin toiminnasta erittäin mielissään.
Toinen käytössä oleva metodi on ollut perheiden muuttaminen toiselle alueelle, milloin vanhemmat ovat laiminlyöneet lastensa valvonnan. Kerrostalo ja koko alue on kummasti rauhoittunut.
Ruotsista poistettiin imaami (+ 10 vuoden maahantulokielto), joka levitti valheita muslimilasten huostaanotosta. Suomessa tätä on harrastellut valehtelija al-Taee, mutta seurauksia ei taida olla juurikaan tullut. En tosin tiedä, missä tuo nyt ”rakentaa rauhaa”.
Kiesus, että hölmöt suomalaiset äänestivät tyypin eduskuntaan asti.
Ilmoita asiaton viesti
..mukana on kulttuuritaustasta johtuvaa kostomentaliteettia ja kunnian säilyttämistä.
Juuri tästä on kyse. Yhteensopimaton kulttuuri estää asettumisen ja siihen kuuluu myös uskonto, koska monilla muuttajilla se on niin ajatusmaailmaa dominoiva islam.
Ilmoita asiaton viesti
”..mukana on kulttuuritaustasta johtuvaa kostomentaliteettia ja kunnian säilyttämistä.”
Niin, maailmassa on muitakin ongelmia kuin jengiongelma, persuongelma, tai valtion ylivelkaantumisen ongelma, tai Suomen työvoimapula, tai vanhustenhoidon ongelmat. Tämä jonka mainitsit on vain yksi monista erilaisista ongelmista.
Ilmoita asiaton viesti
Hölmöys on se vakavin ongelma. On järjetöntä edistää tänne sopimattomien kulttuureiden asemaa. Sille ei ole mitään perustetta.
Ilmoita asiaton viesti
”Hölmöys on se vakavin ongelma.”
Siitä ei tosiaankaan ole pulaa.
”On järjetöntä edistää tänne sopimattomien kulttuureiden asemaa. Sille ei.mitään perustetta.”
On asioita jotka ovat järjettömiä, tai ne voidaan kokea sellaisina, jos niin halutaan, mutta nämä ”järjettömyydet” pitää laittaa rinnakkain toisenlaisten ongelmien kanssa, kuten sen ongelman kanssa ettei Suomalaisille vanhuksille löydy hoitajia, eikä rahaa vanhusten hoitoon, eikä Suomeen tule investointeja, koska Suomesta ei löydy duunareita.
Pitää tehdä valintoja näiden eri hölmöyksien välillä ja pitää valita vähiten hölmö vaihtoehto.
Ilmoita asiaton viesti
Höpöti höpö. Kyllä Suomeen on päässyt ja edelleen pääsee tuhattolkulla aasialaisia fiksuja hoitajia. Heitä suorastaan haalitaan kaikkialle länsimaihin ja varakkaisiin arabimaihin.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kenenkään kulttuuria tarvitse edistää. Ihmiset saavat ihan itse omaksua sellaista kulttuuria mitä haluavat.
Kulttuuri muuttuu muutenkin jonkin verran, joka sukupolvella.
Ilmoita asiaton viesti
Minä olen sitä mieltä että ihmisten pitää saada valita oman kulttuurinsa ihan itse, lain puitteissa tietenkin, eikä kenenkään, ei persujenkaan, pitäisi opettaa muille millasta kulttuuria Suomessa pitää harjoittaa.
Ilmoita asiaton viesti
Meidän ei tule edes luulla, että meidän on annettava kaikkien harrastaa mitä tahansa kulttuuria Suomessa. Sellaista on turha ehdottaa edes. Meillä on suomalainen kulttuuri ja sille alistavat muualta tulevat omansa tai saavat luvan poistua.
Maan oma kulttuuri on ainut voima, joka ylläpitää kansakunnan ja sen rauhantilan. Monikulttuurisuus on harha, koska sen ainut toimiva muoto on valtakulttuurille alistettu yhteiskunta eikä monien kulttuureiden tasa-arvo. Se ei toimi missään.
Ilmoita asiaton viesti
Ahaa, pitäisikö Suomesta tehdä joku ateistinen valtio?
Ilmoita asiaton viesti
”Höpsiminen jatkuu. Ei kukaan ole esittänyt, että kaikki ulkomaalaistaustaiset olisivat jengiläisiä. Jatkat väärinymmärtämistä, joka näyttää olevan dominoiva piirre kommentoinissasi.”
Jos näin olisi kuin sanot, niin asiat olisivatkin hyvin, eikä olisi mitään rasismiongelmaa Ruotsissa, sen kummemmin kuin Suomessa, eikä persuilla olisi äänestäjäkuntaa.
Valitettavasti minä en voi vallalla olevasta poliittisesta retoriikasta, nimenomaan persuretoriikasta, vetää sellaista johtopäätöstä mihin tähtäät.
Persuministerit ovat tosin nyt tilapäisesti hillinneet retoriikkaansa, mutta se ei tarkoita sitä että he olisivat muuttuneet, kyllä ne on niitä samoja persuja kuin ennenkin, niitä joita ihmiset äänestivät, eikä kukaan usko, ei persut, ei Orpo, eikä muut, että Purra ja kumppanit olisivat jotenkin muuttuneet, vaikka retoriikka on tilapäisesti muuttunut vähemmän rasistiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Älä tahallasi sotke Ruotsia ja Suomea persufobiassasi.
Kirjoitin Ruotsin tilanteesta ja sinä yleistät esitetyt väitteet ikään kuin joku dokumenteissa olisi sanonut, että kaikki ulkomaalaistaustaiset olisivat rikollisia. Kommenttisi on täysin epäkorrekti ja täyttä puutaheinää, jälleen kerran.
Ilmoita asiaton viesti
”ikään kuin joku dokumenteissa olisi sanonut, että kaikki ulkomaalaistaustaiset olisivat rikollisia.”
No, sellainen vaikutelma jokatapauksessa tästä persuretoriikasta tulee ja vaikutelmahan on se asia mitä halutaan viestiä, se on tärkeämpää kuin se mitä itseasiassa sanotaan.
Lisäksi tässä persuviestinnässä on mukana sellainen erittäin voimakas tunnekomponentti, joka vaikuttaa tunteen kautta ja se tunne menee siis suoraan sinne mantelitumakkeeseen ja se ohittaa kaikki aivojen kuorikerrosten esteet ja mahdolliset rationaaliset pohdinnat.
Ilmoita asiaton viesti