Perintöverosta on luovuttava
Perintövero kuuluu sarjaan riisto- tai kateusverot.
Vero aiheuttaa suuria ongelmia tavallisille perheille, kun perintöverot lankeavat maksuun riippumatta siitä, onko perijä saanut haltuunsa mitään, millä verot maksaa veron erääntyessä.
On väärin, että varsinkin perittävän puoliso tai rintaperilliset lapset joutuvat realisoimaan perintöään kuten asunnon tai kesämökin maksaakseen verot. Peritty kiinteistö on usein ollut myös perheen yhteinen koti tai pitkäaikainen kesäpaikka. Siitä luopuminen on usein tunnesyistäkin vaikeaa.
Yhtä hullua on, jos perillisen on otettava lainaa maksaakseen verot. Aina peritty omaisuus ei ole edes nopeasti realisoitavissa tai se ei onnistu lainkaan kuten käy perheyhtiön osakkeita perittäessä, kuka niitä ostaisi ja muilla osakkailla ei välttämättä ole myöskään varaa niitä ostaa.
Monia kiinteistöjä ja perheyrityksiä on ollut rakentamassa koko perhe. Se tarkoittaa, että perilliset eivät vaurastu perinnöllä ansiottomasti kuten satunnainen sosiaalidemokraatti saattaisi luulla.
On myös luonnollista ajatella, että perittävä on halunnut elämässään ponnistella ja maksaa rankat verot jättääkseen puolisolleen ja lapsilleen turvatun talouden eikä tuottaakseen vasemmistolle rahaa jaettavaksi kehitysmaihin, mamuille ja työhaluttomille.
Tulevaisuuden näkymä on Suomessakin se, että nykyinen hyvinvointiyhteiskunta ei jatku ennallaan, koska se rapaantuu julkisen sektorin paisuessa järjettömyyksiin kuin pullataikina. Siksi on oleellista, että perheet omalla työllään kasvattavat varojaan voidakseen hoitaa palvelutarpeensa. Kelan luukku tai terveysasema ei enää ole se paikka, josta kaikki saadaan ”ilmaiseksi”.
Perintöä ei suinkaan ole pakko ottaa vastaan jos se vero niin ketuttaa.
Eikö tämä vero ole kuitenkin hyvä koska perinnön saaja ei (yleensä) ole tehnyt mitään perinnön eteen. On siis ansiottoman tulon kohde.
Jos menee aamulla töihin ja tulee illalla pois. Kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen ja vuosikymmenestä toiseen.Sitä kuitenkin verotetaan rankastikin.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole tehnyt mitään? Liekö tiedät asiasta mitään?
Tai sitten tarkoitat ns. rikkaita.
Tavllinen ihminen on ikänsä jeesannut vanhempiaan, tai aviopuoliso puolisoaan. Sitä ei siis lasketa kun kateus….
Koko valtava ”omaisuus” on hankittu pieninä paloina vasemmiston harjoittamasta älyttömästä verotuksesta huolimatta. Säästäen ja omalla työllä.
Joku verotuskohde täytyy nykymallisessa taloudessa olla ja kun ei ole keksitty parempaa, toimivaa, niin tuloverotus on toistaiseksi ainoa kelvollinen.
Kerro sinä mikä olisi parempi tapa hankkia yhteiskunnalle tuloja edes jonkinlaisella ”tasapuolisuudella”.
Ilmoita asiaton viesti
Perintövero on juuri oiva keino hankkia verotuloja. Tässä aina liioitellaan näitä ja dramatisoidaan asioita. Toki epäkohtia on kuten kaikissa asioissa.
Jos joku ”jeesaa” vanhempiaan niin voi aivan hyvin toimia ilman hintalappua edelleen. Selvä transaktiohan tuo on kuolleelta elävälle. Kaikissa muissakin transaktioissa verotetaan. Perintövero on kuitenkin hyvä koska sitä ei pysty helposti kiertämään kuten muita veroja. Tietysti jos ei ilmoita läheisen kuolemasta minnekään..
Vanhemmat voivat lahjoittaa jo elossa ollessaan jälkeläisilleen tietyn määrän vuosittain verottomana.
Ilmoita asiaton viesti
Oletko kartalla?
Paljonko perintövero tuotti 2022?
Paljonko on valtion keräämien verojen yhteissumma?
Ymmärrätkö vertauksen ”hyttysen paskasta Itämeressä”?
Ilmoita asiaton viesti
Voisit puhua hieman kohteliaammin. Vuonna 2021 se on ollut 1,2% kaikista verotuloista Perintöveron osuus Suomen verotuloista on suhteellisen pieni, mutta silti merkittävä osa valtion verotuloista.
Sinä sanot sitä hyttysen paskaksi Itämeressä ja haluaisit ehkä nostaa veron määrää? Minusta sopisi pitää ennallaan.
Ilmoita asiaton viesti
Pyydän anteeksi.
Perintöveron osuus on siis 1,2 % valtion verotuloista.
Ymmärsin että ”Perintövero on juuri oiva keino hankkia verotuloja” tarkoittaa että korottaa perintöveroa.
En missään tapauksessa.
Lahjoitettaessa maksetaan myös lahjaveroa tietty määrä, oliko se luokkaa 5000;-/ ylimenevältä osalta. (1300 / 2 0000, alin veroluokka. )
Miten lahjoittaa kaksio 5000;- paloissa?
Ilmoita asiaton viesti
Miten lahjoittaa kaksio 5000;- paloissa?
Aika vaikeaa se on. Ymmärrän toki vastustuksen perintöveroa kohtaan.
Mutta jos veroja on poistettava niin parempaikin kohteita on mielestäni. Varainsiirtoveron voisi poistaa ennemminkin koska se vähentää esimerkiksi työvoiman liikkuvuutta. Sen osuus on 1,4% koko verotuotosta.
Ilmoita asiaton viesti
Varainsiirtoveron tuotto -22 n. 917 milj.
Tarkoittanet työvoiman liikkuvuudella asunto-osakkeiden j asuinkiinteistöjen veroa?
85 % kertyy juuri mainituista kohteista. ( 2013 / brutto 584 milj. ) Verokanta 2 ja 4 %.
Varmasti jostain löytyy tilastoa siitä kuinka verojen muutokset ovat vaikuttaneet.
Paljolti uskon siihen että alennettu vero ulosmitataan myyntihinnassa.
Ilmoita asiaton viesti
Onko sinulla kokemuksia perintöverosta, kun noin syvällä rintaäänellä asiasta mesoat?
Ilmoita asiaton viesti
Kuinka niin mesoan? Eivätkö nuo olleet aivan valideja argumentteja. Mutta ole hyvä ja perustele.
Ilmoita asiaton viesti
Kun noita perimystilanteita on kovin erilaisia, joita et ole ottanut huomioon. Kerroin oman tarinani jäljempänä. Ovatko argumenttisi kovinkin valideja sen suhteen?
Ilmoita asiaton viesti
Perintövero on kohruuton niillä perusteilla, jotka jo mainitsin. Verotuksen epäkohdat eivät koskaan ole jokin plkkujuttu, jonka voi unohtaa. Virheet on korjattava välittömästi, kun ne havaitaan.
Perintöveron tuotto on yksi hyttysen paska verrattuna niihin miljardeihin, joita hallituksemme ovat uhranneet ulkomaille ja mamuihin
Ilmoita asiaton viesti
Perintöveron tuotto on yksi hyttysen paska verrattuna niihin miljardeihin, joita hallituksemme ovat uhranneet ulkomaille ja mamuihin.
________________________________________________________
Aivan outo argumentti Sinulta. Tietysti voidaan ajatella että toki kaikki verotus on kuraa. Mutta jos ajatellaan verotusta kokonaisuudessaan niin mitä veroa sitten tulisi nostaa jos perintövero poistetaan? Siitähän tässä kai keskustellaan?
Perintövero lienee yhtä suuri kuin varainsiirtovero joka haittaa ihmisten muuttamista työn perässä aivan eri tavalla kuin perintövero.
Vai pitäisikö pääomaverotusta nostaa sitten?
Mutta jos aiheena on verotus yleensä ja sitä tulisi laskea niin se on sitten eri keskustelu.
Se mihin verokertymää käytetään niin on sitten oma keskustelunsa. Mamu ym. kohteet ja niiden turhuus ovat sellaisia että niillä nyt pystyy perustelemaan kaiken ja ei siis silloin oikeastaan mitään.Se olisi sitten oma poliittinen keskustelunsa.
Ilmoita asiaton viesti
”Perintöä ei suinkaan ole pakko ottaa vastaan jos se vero niin ketuttaa.”
Vain tehokas perinnöstä luopuminen mahdollistaa perintöveron välttämisen.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä tehokas perinnöstä luopuminen tarkoittaa suomessa perunkirjoitusta.
Joskus perijät tekevät tietämättömyyttään tai tyhmyyttään ratkaisuja joista syntyy näitä nyyhkytarinoita verottajan armottomuudesta. Valitettavasti perintöveron kohdalla eletään tällä hetkellä näissä realiteeteissa.
Ilmoita asiaton viesti
Realiteetteja voidaan muuttaa toisiksi ja nopeastikin.
Ilmoita asiaton viesti
Mihin se perintö sitten menee, jos siitä luopuu?
Ilmoita asiaton viesti
Yleisesti ottaen prosessissa noudatetaan normaaleja käytäntöjä mitä tulee jätteiden sijoituksessa ja lajittelussa. Esimerkiksi kiinteistön kohdalla velvoitteet perinnön kohdalla käsittääkseni kuuluvat kunnalle.
Irtaimisto ja jopa rekisteröidyt ajoneuvot ovat vapaata riistaa jotka voidaan perunkirjoituksissa ohittaa vaikka tämä ei olekaan hyvän tavan mukaista.
Ilmoita asiaton viesti
Eli esim. lesken asunnosta puolet menee kunnalle, jos perilliset eivät perintöä halua. Mielenkiintoinen tilanne, että saa kunnan kämppäkaverikseen.
Ilmoita asiaton viesti
Perintö menee valtiolle.
Ilmoita asiaton viesti
”Jos menee aamulla töihin ja tulee illalla pois. Kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen ja vuosikymmenestä toiseen.Sitä kuitenkin verotetaan rankastikin.”
Jos tästä huolimatta saa jotain vähän säästettyä jälkipolville niin miksi se tai osa siitä pitäisi antaa valtiolle ?
Ilmoita asiaton viesti
Jos tästä huolimatta saa jotain vähän säästettyä jälkipolville niin miksi se tai osa siitä pitäisi antaa valtiolle ?
________________________________________________________
Siksi koska jos perintöveroa ei olisi niin luonnollisesti työn verotus olisi vastaavasti korkeampi. Siitähän tässä keskustellaan. Eikö vain?
Ilmoita asiaton viesti
Ei
Ilmoita asiaton viesti
Persut hoitaa tämänkin ”epäkohdan” kuntoon. Tynkkynen hoitaa.
Ilmoita asiaton viesti
Sanoisin että harvinaisen tyhmä kommentti.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä noilta kateelisilta ay-sosialisteilta voi muuta odottaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuulivoiman käyttöön vuokrattu alue tulee asettaa sukupolven vaihdoksessa saman verokohtelun alaiseksi kuin metsätalousalue ellei se jo sitä ole.
Ilmoita asiaton viesti
Leski perii kuolleen aviopuolisonsa ainoastaan silloin kun heillä ei ole yhteistä lasta.
Ilmoita asiaton viesti
Käsittääkseni näin ei ole.
Puolison kuollessa, ja oletetaan että on yksi yhteinen lapsi, leski perii puolet ja lapsi puolet kun omaisuudet on laitettu yhteen.
Ilmoita asiaton viesti
Nimeltään tasinko.
Ilmoita asiaton viesti
Tuolloin leski ei peri mitään vaan ainoastaan pitää oman osuutensa eli puolet yhteisestä omaisuudesta.
Lapsi perii kuolleen vanhempansa.
P.S. Tasinko-käytäntö kuuluu avioeroon.
Ilmoita asiaton viesti
Pyydän anteeksi.
Perintöveron osuus on siis 1,2 % valtion verotuloista.
Ymmärsin että ”Perintövero on juuri oiva keino hankkia verotuloja” tarkoittaa että korottaa perintöveroa.
En missään tapauksessa.
Lahjoitettaessa maksetaan myös lahjaveroa tietty määrä, oliko se luokkaa 5000;-/ ylimenevältä osalta. (1300 / 2 0000, alin veroluokka. )
Miten lahjoittaa kaksio 5000;- paloissa?
Ilmoita asiaton viesti
Tasinko-nimitystä näytettäisiin käytettävän myös kuolemantapauksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Joo. Meillä isän kuoltua äidin osuus heidän yhteisestä omaisuudestaan oli vajaa neljännes.
Äiti vaati tasinkoa ja meille lapsille jäi jaettavaksi näin puolet.
Perintöverolaput tuli toissaviikolla, vaikka mitään ei vielä ole perittykään.
Ilmoita asiaton viesti
Tasinko ei ole perintöä joten leski ei maksa siitä perintöveroa.
Ilmoita asiaton viesti
Annoin tykkäyksen blogille perintöveron poistosta vaikka se ideologisoitiin ja loppu lähtee sekavasti laukalle.
Suomessa tosiaan verottajan lonkerot ulottuvat joka paikkaan. Verotus jatkuu kokoajan aina kuolemaan asti ja rahan osalta loputtomiin ellei se sitten siirry jonnekin veroparatiisiin. Synnytys tai syntymisvero olisikin vielä verottajalle kuningasidea.
Ilmoita asiaton viesti
Periaatteessa ei ole hyvä asia jos veron määrä on suurempi kuin tulojen määrä. Näin voi hyvin käydä perintöveron kohdalla eikä lievempikään tapaus, se että kokonaiveroprosentti nousee kovaksi, ole hyvä juttu.
Sama voi tapahtua myös kiinteistöveron kohdalla. Korkeaa kiinteistöveroa vastaamaan ei aina ole tuloja. Erityisesti tämä koskee liikekiinteistöjä joissa on korkeat kiinteistöverot, heikko muu käytettävyys ja jos tilalle ei ole käyttöä tai sitä ei edes saa vuokratuksi, voi nostaa henkiökohtaisen veroprosentin pilviin. Samalla tavoin kuin perintövero voi nostaa verojen osuuden henkilökohtaisista tuloista pilviin.
Ilmoita asiaton viesti
Perintövero kuuluu sarjaan riisto- tai kateusverot.
——————————-
Jos jotain verotusta pitää keventää niin olkoon se sitten työn verotus. Perintö on saajalleen ihan ilmaista eikä hän ole tehnyt sen eteen yhtään mitään. Tämä suosisi vain rikkaiden kakaroita joiden ei perinnön saamisen jälkeen tarvitse edes vaivaitua tekemään töitä kun taas köyhät maksavat vähistäkin tuloistaan veroa.
Ilmoita asiaton viesti
Jos perintöä on tulossa useita miljoonia, tuskin verot hirveästi hetkauttaa. Sen sijaan kun peritään vaikka vanhempien mökki, jota ’köyhä’ haluaisi vaikkapa käyttää, mutta joutuu kohtuuttoman perintöveron takia heti sen realisoimaan, on vaikea nähdä tätä oikeudenmukaisena. Ja oli omaisuus pieni tai suuri, siitä on jo verot maksettu ja valtio siivunsa saanut.
Ilmoita asiaton viesti
oli omaisuus pieni tai suuri, siitä on jo verot maksettu ja valtio siivunsa saanut.
——————————————-
Perinnön saajalle se on verotonta tuloa ja se on ainoa merkitsevä asia. Ja epäkohtia toki on mutta ne pitää hoitaa muulla tavalla kuin veron poistamisella.
Ilmoita asiaton viesti
Köyhät eivät maksa veroja kuin nimellisestu. Mitä tulee perintöveron ilmaiseen saantoon niin uskon hyvin, ettet sinä ole laittanut rikkaa ristiin perheyrityksen eteen tai rakentanut isäsi kanssa jkesämökkiä tai omakotitaloa. Todennäköisesti et ole edes perinyt juuri mitään
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä minä olen kuule rahaa perinyt. Ja hyvin harvat ovat mitään yritystä tai mökkiä ollut väsäämässä ja mitä sitten vaikka olisikin. Veroa perinnöstä maksetaan vasta 20 000 euron jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Perintönä saatu omaisuus on lähes aina vähintään pariin kertaan verotettu, joten olisi oikeudenmukaista siitä luopua. Tosin nykyisessä taloustilanteessa ei ehkä paras aika ole tätä poistaa.
Kohtuullista olisi kuitenkin periä veroa vasta kun peritty omaisuus realisoidaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kohtuus olisi hyvästä.
Ilmoita asiaton viesti
Mites tilanne jossa lapsi juuri perintöverot maksettuaan menehtyy niin maksaako lapsenlapsi samat verot uudelleen?
Ilmoita asiaton viesti
Maksaa.
Ilmoita asiaton viesti
Saamieni tietojen mukaan, mikäli perinnönsaaja kuolee kahden vuoden sisällä perinnön saatuaan, niin häneltä tuon nimenomaisen omaisuuden perivä ei joudu maksamaan kyseisestä omaisuudesta perintöveroja uudelleen. Jos olen oikein maallikkona ymmärtänyt.
Ilmoita asiaton viesti
En automaattisesti vastusta perintöveroa mutta ainakaan sen ei pitäisi olla niin iso, että rikkaat muuttaa sen takia muualle. Perintovero on nyt joko sopiva tai hieman yläkanttiin mutta sitä ei missään nimessä pitäisi nostaa, mahdollisesti laskea.
Ilmoita asiaton viesti
Jotenkin outo ajatuksenakin että ihmisen kuollessa yhteiskunta eli valtio olisi oikeutettu edes osaan hänen omaisuudestaan.
Eihän valtio meitä omista.
Ilmoita asiaton viesti
Yhteiskunta ei verotakaan kuollutta vaan elävää eli perinnönsaajaa. Sitä kohdetta johon varojen transaktio kohdistuu. Outoahan kaikki verotus on jos asiaa ajattelee. Ostan kaupasta kengät niin minun pitää maksaa ALV ostoksesta.Miksi?
Ilmoita asiaton viesti
Jos ja kun perinnönsaaja joutuu usein myymään osuutensa perinnöstä,, vaikkapa asunnosta, niin perintö tulisi olla vapaa myyntivoiton verotuksesta tietyn ajan, jos perintövero poistetaan. Muuten perinnönsaaja joutuu ojasta allikkoon, kun joutuu esim.13 prosentin perntöveron sijasta maksamaan 33 prosentin myyntivoiton veron myyntihinnasta vähennettynä 40 prosentin hankintameno-olettamalla.
Ilmoita asiaton viesti
Kun täällä on kovasti mielipiteitä asiasta, jonka koukeroita kertojat eivät näytä tuntevan niin ehkäpä kerron oman tarinani.
Vaimoni kuoli 2001 ja omaisuutta meillä oli käytännössä yhteinen omakotitalo ja mökki. Pojilleni kopsahti maksettavaksi lähes 60 000 €. Rahana eivät mitään saaneet. He olivat opiskelijoita molemmat.
No, veroista selvisivät, kun mökki myytiin ja minä annoin omasta osastani, jotta rahat riittivät perintöveroihin. Talosta siis puolet siirtyi heidän omistukseena.
Perintö oli siis kokonaan kiinteää omaisuutta, joten verojen maksuun ei rahaa herunut.
Jotenkin ymmärtäisin, jos perintöveroa on pakko periä, että kuvatunlaisessa tapauksessa verot tulisivat maksuun vasta, kun molemmat kiinteistön omistajat ovat kuolleet.
Nykysysteemissä on lisäksi mahdollista, että perintöveroa joutuu maksamaan kahteen kertaan samasta omaisuudesta.
Ilmoita asiaton viesti
Toki epäkohtia on perintöverossa ja tuo maintsemasi on yks sellainen.
Ja kun keskustelen tässä asiasta niin keskustelen vain sillä oletuksella että koko verokertymä pidetään vakiona. Eli jos joku vero poistetaan niin vastaavasti toista on korotettava.Jos perintöverosta luovutaan kokonaan niin mitä veroa silloin korotetaan?
Mutta jos halutaan luopua perintöverosta kokonaan ja olla nostamatta mitään veroa niin silloin puhutaan eri asiasta kokonaan. Se on silloin poliittinen keskustelu verotuksesta.
Tuo mistä mainitset eli vero maksetaan vasta kun molemmat ovat kuolleet on yksi vaihtoehto.
Verohan voitaisiin maksaa vasta sitten kun esim. perijä realisoi perimänsä asunto-osakkeen tms. Muistaakseni Ruotsissa on tälläinen malli johon siirtyivät joku aika sitten. Jostain olin lukevinani että eivät pidä siirtymistä onnistuneena.
Minun puolesta kaikki verot voitaisiin poistaa 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Näinhän se on, siis jonkun täytyy kuolla ensin, vasta sitten päästään ongelmanpurkuun käsiksi, jonka ongelman taas kuolleen olisi tullut ratkaista eläissään, jolloin esim olisi voinut myydä perillisilleen omaisuuttaan ja lastenlapsilleen viimeistään testamentissa kannattaa hilut jakaa ja kannattaa muistaa, ettei käärinliinoissa ole vieläkään taskuja 🥳
Ilmoita asiaton viesti
Mitä olisit suositellut meikäläiselle tuossa yllä kertomassani tapauksessa?
Ilmoita asiaton viesti
Olen myös leskimies, tästä viisastuneena olen myynyt ( 5 kakrua ), mitä ovat halunneet ja verojen minimoimiseksi tein ylipolvisen testamentin, tsemppiä jatkoon 🌞
Ilmoita asiaton viesti
Kysyin ehdotusta, mitä minun olisi pitänyt tehdä ym. tapauksessa. Lapseni olivat siis opiskelijoita, toinen TKK:ssa ja toinen lukiossa.
Meillä oli vielä velkaa talostamme ja mökistämme, kun vaimoni kuoli yllättäen.
Ei silloin ollut mitään myytävää ja lapsille annettavaa.
Tilanteet ovat kovin erilaisia, mihin perheet joutuvat kuolemantapauksissa. Jälkiviisaus ei paljon auta.
Ilmoita asiaton viesti
Vanhempani tekivät keskinäisen testamentin, missä luki, että perivät toisensa, mikä on mahdollista aina rintaperillisen lakiosaan asti. Jos rintaperillinen luopuu lakiosastaan, perintövero jää minimiin ja omaisuus menee puolisolle. Näin toimittiin meillä, kun isäni kuoli. Luovuin lakiosasta ja sain ainoastaan osan jostain isäni rahastoidusta eläkevakuutuksesta. Asunto ja kesämökinpuolikas menivät äidilleni. Tässä järjestelyä tietty helpottaa, että olen ainoa lapsi ja loppuroska putoaa minulle sitten joskus kumminkin.
Ilmoita asiaton viesti
Kuten päätät vastineesi, jälkiviisaus ei paljon auta, on taivaan tosi. Olin siis ensimmäisessä jaossa vain tietämätön, alaikäisten lasteni äiti kuoli ja tehtiin mitä ehdittiin, mutta estääkseni toistovirheen olen myynyt esim. sijoitusasunnon nuorimmalle, opiskeluasunnoksi ja aikoinaan hän myi sen vapailla markkinoilla setvittyään myyntivoittoverojen vaikutuksen järkevään kauppaan, siis näin jälkiviisaasti. Mutta perusongelmaan on kaksi ratkaisua po, ottaa perintö vastaan / ei ota, ja tämän ajatteluun auttaa miten kakrut ovat ahkeroineet elämässään, tsemppiä.
Ilmoita asiaton viesti
.
Ilmoita asiaton viesti
Jos tästä huolimatta saa jotain vähän säästettyä jälkipolville niin miksi se tai osa siitä pitäisi antaa valtiolle ?
________________________________________________________
Siksi koska jos perintöveroa ei olisi niin luonnollisesti työn verotus olisi vastaavasti korkeampi. Siitähän tässä keskustellaan. Eikö vain?
Ilmoita asiaton viesti
No ei oikeastaan yksistään siitä. Yksi verottamisen tavoite on verotettavien oikeudenmukainen kohtelu.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta millä verolla perintövero tulisi korvata? Eikö perintövero ole yksi oikeudenmukaisin verotusmuoto juuri koska verotettava ei yleensä ole tehnyt mitään saamansa pernnön eteen. Toista on työn verotuksessa ja pääoman verotuksessa jossa verotettava on ottanut riskin menettää pääomaa joko osin tai kokonaan.
Ja pienet perinnöt eivät ole verotettaviakaan.
Ilmoita asiaton viesti
Siis onko pakko?
Tarkoitus on kai että alentaa kokonaisverotusta? Näin olen asian ymmärtänyt.
Ilmoita asiaton viesti
Se on sitten eri keskustelu mielestäni. Olet asunut muistaakseni Ruotsissa? Siellä ei ole perintöverotusta mutta jouduthan sielläkin maksamaan veroja jos saat testamentissa jotain.
Ilmoita asiaton viesti
Tuohon aikaan taisi olla. Ei ollut kiinnostavaa silloin.
Se poistettiin 1.1.2005.
Ilmoita asiaton viesti