Poliitikot saatava henkilökohtaiseen vastuuseen päätöksistään

Mikään ei ole muuttunut politiikassa.  Poliitikot ovat sitten sotien olleet vapaita henkilökohtaisesta vastuusta. Otan tästä esimerkin.

Puolustusministeri Robert McNamaran ja presidentti Johnsonin ”Projekti 100.000” on uudelleen tullut julkisuuteen.

Vietnamin sotaan ei saatu tarpeeksi miehiä edes sodan alkuvaiheessa. Keskiluokkainen jenkkiperhe ei hyvällä katsonut poikiensa lähettämistä sotaan, joka ei liittynyt USAn maanpuolustukseen mitenkään.

Ongelman korjaamiseksi otettiin 60 -luvulla palvelukseen 354.000 alhaisen älykkyysosamäärän miestä eli 100.000 per vuosi. Tämän joukon nimitys oli McNamara’s morons.

Heidän kuolleisuutensa oli viisinkertainen verrattuna normaaleihin miehiin.

Näiden miesten älykkyystaso oli niin alhainen, että heitä ei normaalisti huolittu lainkaan armeijaan. He olivat kouluttajien mielestä enemmän vaaraksi omilleen kuin vihollisille. Moni ei osannut lukea eikä kirjoittaa. Puolustusministeri taasen piti armeijan järjestystä ja koulutusta erityisesti mustien älykkyyttä nostavana.

**

USAn armeija on tehnyt älykkyystestin miehilleen 1919 alkaen. Palvelukseen pääsyyn vaaditaan vähintään 83 pisteen tulos. Normaaliälyiset saavat keskimäärin 100 pistettä. Tämä pisteraja oli monen gettoasukkaan pelastus ennen Vietnamin sotaa.

Heikkolahjaisilla oli ongelmana ymmärtää käskyjä, oppia edes sotilaan  peruskoulutuksessa ja käsitellä aseita. Moni McNamaran ääliö (moron) kuoli sodassa turhaan, koska ei osannut tai tajunnut suojautua nopeasti.

McNamara kuoli 93 -vuotiaana. Hän ei koskaan suostunut myöntämään tehneensä virheen ja rikoksen tällä projektillaan.

Hän oli tyypillinen poliitikko, joka ei ota henkilökohtaista vastuuta teoistaan eikä myöskään joudu vastaamaan teoistaan.

**

Mietitäänpä kuinka monta ilmiselvää huonoa tai jopa rikollista päätöstä ovat meidän poliitikkomme tehneet sotien jälkeen, joutumatta koskaan vastuuseen teoistaan.

Poliitikolla on ainutlaatuinen ammatti, jossa voi mähliä valtavia asioita joutumatta tiilenpäitä lukemaan. Missä tahansa muussa ammatissa vastuu puree pikkuasioissakin.

+16
emailjuuso
Sitoutumaton Helsinki

Olen ict-alalla leipäni Suomessa ja maailmalla tienannut helsinkiläinen sekä moninkertainen mamu.

Kannatan löyhää EUta, itsenäisiä jäsenvaltioita ja lähinnä hyödyllistä hallittua maahanmuuttoa EUn alueelle. Pidän hölmöläisten hommana aina yrittää korvata ahkeruus ja taloudellinen toimeliaisuus tulonsiirroilla.

Kaihdan mielipiteen vapauden rajoituksia ja haluan, että vieraan vallan joukot sekä aseet poistetaan EUn alueelta. EUn on ryhdistäydyttävä ja hoidettava puolustuksensa itse.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu