Suomi jatkaa suomettumista kiitos ulkoministeriön
Suomen ulkoministeriö ei halua lopettaa turistiviisumien myöntämistä venäläisille.
Ministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner jauhaa ikiaikaisia lässytyksiä selitykseksi. Tähän mennessä Suomi on kaiken tehnyt kuten EUssa muut, aivan älyvapaita EUn määräyksiä on noudatettu pilkulleen.
Viisumien myöntämisen keskeyttäminen kokonaan tai kaikkien turistiviisumien lopettaminen ovat sellaisia toimenpiteitä, joille me emme löydä oikeusperustaa, Tanner sanoo ja jatkaa janatuista oikeusvaltio -höpinää.
Lähiinaapurimme Baltian maista Puolaan lopettavat venäläisten lomailut kokonaan sekä jopa mitätöivät jo myönnetyt viisumit. Kuten ne ovat todenneet, viisumin saaminen EUn alueelle ei ole mikään ihmisoikeus.
Raakaa sotaa käyvän maan kansalle on paikallaan laittaa lomakielto sivistysmaihin. Kuitenkin Jussi Tanner jauhaa kuinka on kovasti jo tiukennettu viisumin saantia. Lisäksi siihen menee muutama päivä pidempään ja kustannus nostettu hirveäksi, se on nyt 80€.
Mistä näitä lökäpöksyjä tulee ministeriöihin estämään oikeiden toimien teko ja ilman juridisia tyhjänpäiväisyyksiä. He taitavat tulla oikeustieteellisestä. Ainoastaan se selittää heidän vääristyneen oikeustajunsa.
Venäjän kansalle, joka edelleen tukee Putinia, on näytettävä konkreettisesti, että pakotteet saadaan koskettamaan myös heitä. He eivät todellakaan ole sodassa ulkopuolisia tarkkailijoita, uhreja vailla vastuuta.
Häpeän taas kerran suomalaisuuttani.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0d065a04-e7db-4188-9974-e9a385ffb0dd
**
Todiste venäläisten kollektiivisesta syyllisyydestä:
UTT 13.9.2022 VENÄJÄ – Presidentti Vladimir Putinia tukeva Yhtenäinen Venäjä -puolue voitti maassa viikonlopun kolmena päivänä pidetyt aluevaalit. Tästä kerrottiin maanantaina 12.9.
Venäjän presidentinhallinnon tiedottajan Dimitri Peskovin mukaan vaalitulos voidaan nähdä tukena viranomaisten toimille erityisen sotilasoperaation toteuttamiseksi.
”Tietenkin tämä osoittaa tukea sekä nykyiselle presidentille että hänen tekemilleen päätöksille”, Peskov sanoi
Kumma hössötys tästä on ollut, vaikka kerroin blogissani juristiprofessori Sarah Gantyn terveiset pääministeri Sanna Marinille jo 15.8.
Ilmoita asiaton viesti
Minkälaiset terveiset?
Ilmoita asiaton viesti
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jounisnellman/lakiprofessorin-evastys-paaministeri-marinille-viisumikielto-venalaisille-olisi-laiton/
Ilmoita asiaton viesti
En näe, että Schengen-sopimus vaikuttaa millään tavoin vapauteemme sulkea raja venäläisiltä. Professori saa olla viherpunainen suvakki ihan rauhassa, mutta hänen lausumansa ei pidä millään tavoin vaikuttaa siihen mitä päätämme rajojemme suhteen.
Asia ei kuulu sen enempää EUlle kuin lainoppineille. Voivat lähettää nootin Suomeen kuten Neuvostoliitto aikanaan. Pyyhimme sillä peppumme.
Käytännön elämä hoituu eri säännöillä ja poikkeustilanne poikkeustoimilla.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri näin asia on. Jokainen itsenäinen valtio (kuten Viro ja Suomi) saavat täysin vapaasti ihan itse päättää kenet päästävät alueelleen ja ketä eivät päästä.
Ilmoita asiaton viesti
Ukrainaan hyökkäys ja kymmenientuhansien siviilien täsmämurhaaminen ja raiskaukset ovat myöskin laittomia.
Hatarasti muistelen, että Snellmanilla olisi ollut muka jotakin juridiikan kokemusta – venäläisen juridiikan totta kai, jos jotakin alkeellista ymmärtämystä asiasta joskus ilmenisi tällä venäjätatilla.
Kansainvälinen kokemus ja lakitieteellinen uskottavuus löytyy mistä ? Ilmiasusesta ja habituksetako. 🤣
Ilmoita asiaton viesti
Runollinen loppu tekstilläsi, joka hyvin kuvaa kansainvälisen oikeuden turhanpäiväisyyttä.
Ilmoita asiaton viesti
Venäläiseen juridiikkaan sain ensikosketuksen 1990-luvun alkupuolella, kun Carrols perusti ravintoloita Pietariin ja Sinebrychoff osti sieltä panimon. Papereihin tehtiin hienot sinetit.
Lobbaustoimistomme hoiti esimerkiksi Marsin, The Coca-Cola Companyn ja General Electricin asioita, nyt tämän saa kai jo kertoa. Asianajotoimistoni suurimmat asiakkaat olivat myöhemmin Suomen eduskunta ja Hewlett-Packard.
En kovin hyvin viihtynyt juristin hommissa, olen niihin aivan liian inhimillinen kaveri.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi sinulle on tärkeää olla hirveän humaani venäläisiä kohtaan, jotka ovat teoillaan elukan tason alapuolella.
Ei kukaan pakota venäläisiä sotilaita tekoihinsa vaan se on näiden tavallisten venäläisten poikien oma päätös kiduttaa, raiskata, tappaa ja ryöstää.
Ilmoita asiaton viesti
Ei edes elukka vaan sen alapuolella? Jo sitä nyt uhotaan 😂 Täällä eivät kaikki näytä ymmärtävän, että Suomi noudattaa lakeja ja sopimuksia vähä-älymystön huuteluista välittämättä.
Ilmoita asiaton viesti
”Suomi noudattaa lakeja ja sopimuksia” Suomi noudattaa tietenkin omia lakejaan.
Mielestäni Juhani Putkinen on oikeassa: ”Jokainen itsenäinen valtio (kuten Viro ja Suomi) saavat täysin vapaasti ihan itse päättää kenet päästävät alueelleen ja ketä eivät päästä.”
Mikä on se laki tai sopimus, joka rajoittaa tätä oikeutta?
”Kategorinen kielto venäläisille myönnettäviin turistiviisumeihin ei näytä mahdolliselta, kertoo ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner.”
”Ei näytä mahdolliselta” ei ole sama kuin ei ole mahdollista.
Konsulipäällikkö menee lakikikkailussa omaan ansaansa. Kun venäläisten turistiviisumeita otetaan vastaan rajoitettu määrä, tämä rajoitus pitäisi koskea kaikkien maiden kansalaisten turistiviisumihakemuksia. Nythän tämä koskee vain ”kategorisesti” vain venäläisiä.
Kun Venäjä on julistanut EUn viholliseksi siitä seuraa myös, että Venäjä on EUn vihollinen. Miksi siis sotaa käyvän vihollismaan kansalaisten pitäisi päästä turistina EU:iin? No juu, laki ja sopimukset kieltävät, niinhän se meni.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi ja Viro ovat tehneet sopimuksia ja säätäneet yhdessä muiden EU- maiden kanssa lakeja siitä, miten rajojen yli pääsee. On järkevää päästää ihmisiä maahan jo siksi, että muuten emme pääse itse ulkomaille.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitatko, että Venäjä lopettaisi suomalaisten turistiviisumit?
Ilmoita asiaton viesti
En, Schengen-säännöstö on Euroopan välinen. EU:n viisumisäännöstö on Suomessa suoraan sovellettavaa oikeutta eli se menee Suomen lain yli, kuten ulkoministeriön Jussi Tanner A-Studiossa selitti. Tämä täytyy populistien nyt kestää, vaikka vaikeaa näyttää olevan 😂
Ilmoita asiaton viesti
Viro siis rikkoo Schengen-säännöstöä. Onko säännöstössä kerrottu myös sanktiot?
Eikö viisumihakemusten käsittelyn rajoitukset pitäisi koskea kaikkia, ei vain venäläisiä, kysyy populisti?
Ilmoita asiaton viesti
Jäsenvaltiota on vaikea saada vastuuseen EU-oikeuden rikkomuksista. Tämä huomattiin aikanaan ajamassani Xylitol-tapauksessa, josta presidentti Tarja Halonenkin hiukan hermostui. Jos juridiikka kiinnostaa, googlatkaa Francovich-tapaus.
Sodan aikana EU:lla on tietysti kädet täynnä muustakin kuin oikeudenkäynneistä jäsenvaltioita vastaan. Mutta kuten Jussi Tanner A-Studiossa sanoi, juuri kriisiaikoina on tärkeää pitää kiinni länsimaisen oikeudenkäytön perusperiaatteista.
Ilmoita asiaton viesti
Juridiikka on niin vähä-älyistä, ettei se kiinnosta älykästä ihmistä.
Snellman luulee, että meidän on seurattava kansainvälisiä sopimuksia. Niin ei ole. Niistä on helppo irtisanoutua, jollei meillä olisi juristeja viisastelemassa. Emme tarvitse teitä.
Itseasiassa liuta juristeja on pettänyt kansan ja isänmaansa, kun eivät ole ohjanneet muita virkamiehiä ja poliitikkoja pysymään irti meille haitallisista sopimuksista.
Ilmoita asiaton viesti
No tuo on jo hiukka epäystävällistä, koitapa parantaa tapasi.
Ilmoita asiaton viesti
Snellman voisi lähteä siitä, että myös Venäjän on noudatettava kansainvälisiä sopimuksia. Miksi EU:n on noudatettava mitään sopimuksia vastapuolen kanssa, joka ei niitä itse noudata Snellman?
Roistovaltiolla joka rikkoo kaikkea kansainvälistä sopimuspolitiikkaa vastaan ei pidä olla mitään oikeuksia eikä myöskään sen kansalaisilla. Tämän pitäisi olla lähtökohta ja lakimiesten saivartelut vittuun.
Ilmoita asiaton viesti
Viron ulkopoliittisen instituutin johtaja Kristi Raik vastasi A-studiossa Jussi Tannerille syyttämällä Suomen linjaa tekopyhäksi ja muistutti Baltian maiden ja Puolan päätösten saaneen tuen EU:n komissiolta.
Eikö EU:n komissio tunnen Schengen-sopimusta???
Ilmoita asiaton viesti
Viisumikielto ei saa tukea EU:n komissiolta, siinä Raik erehtyi. Komissaari Ylva Johansson on ollut sanomisissaan niin epätarkka, että tällaisille virhetulkinnoille on jäänyt tilaa.
”Konsulipäällikkö: ei onnistu”
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/838a12ce-d73b-496d-bb98-35ceb42b3acf?utm_medium=Social&utm_source=Twitter#Echobox=1663077858
Ilmoita asiaton viesti
PM Marin.: täydellinen turistiviismikielto on perusteltu mutta ei riittävä.
Ilmoita asiaton viesti
Ulkoministeri Pekka Haavisto kertoo Demokraatissa miten asia on (en osaa linkata kännykällä). Oikeuskansleri ja Supo ovat olleet mukana Suomen linjan valmistelussa. Viisumikieltoa ei tule, ja muiden maiden myöntämillä Schengen-viisumeilla pääsee jatkossakin maahan.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä. Jos nimittäisi elukaksi niin se olisi eläinten halventamista.
Eläimet tappavat vai syödäkseen ja se on luonnon järjestys.
Vaikuttaa ihan siltä että venäläinen tappaa huvikseen ja kiusatakseen.
Ilmoita asiaton viesti
Unohdit mainita, kenestä venäläisestä puhut.
Ilmoita asiaton viesti
Se on tuo sisälukutaito tainnut ruostua…..
Ilmoita asiaton viesti
Et kertonut vieläkään, kuka tappaa huvikseen ja kiusatakseen. Sellainenhan pitäisi panna linnaan, eikä sellaiselle voi viisumia myöntää.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitinko että tekee?
Opettele sisälukutaitoa.
Kirjoitin että ”vaikuttaa siltä että…..”
Se on tietysti totta että sellaiselle ei pidä myöntää viisumia.
Ja vielä vähemmän myöntää turvapaikkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Meidän vaikutelmistammehan tässä tietenkin on kyse, kun kukaan tässä ketjussa ei ole ollut paikan päällä Butšassa tai Mariupolissa katsomassa kuka tappaa huvikseen tai muuten.
Konsulaattiin tai rajalle ei kuitenkaan tule turistiksi pyrkimään henkilö nimeltä ”Vaikuttaa ihan siltä että venäläinen”.
Ilmoita asiaton viesti
Mistä ihmeen vaikutelmista?
Kai meidän nyt täytyy voida luottaa punavihreisiin toimittajiin mediassa. Hehän tällaista kertovat.
Kuka tuollaisia on edes esittänyt.
Kun konsulaattiin tulee henkilö hakemaan viisumia niin hänellä pitää olla passi tai vastaava kelvollinen henkilöllisyystodistus josta ilmenee kuka ja mistä hän on. Siis mistä valtiosta.
Paitsi ne joilla ainoa henkilöllisyystodistus on ”asylum”. Joka kelpaa meillä aina ja kun sen on osannut lausua niin loppuelämä on turvattu.
Ilmoita asiaton viesti
Et sitten osaa vastata kysymykseen, kuka venäläinen on sekä Butšan tappaja että viisuminhakija.
Ilmoita asiaton viesti
Minä vastaan. Kaikki ne 85% Venäläisistä, jotka kannattavat Putinin hyökkäystä Ukrainaan ja Ukrainan kansan murhaamista. Ne 15% jotka eivät kannata ovat hiljaa ja rukoilevat että länsi auttaa. On täysin selvää että raja Venäjälle pitää laittaa kokonaan kiinni. Sitten kun siellä on valtio, jonka kanssa voi keskustella ja johonkin sen valtionjohdon sanaan noi luottaa niin rajan avausta voidaan harkita. Luottamus vaatii kuitenkin tekoja ei pelkkiä sanoja. Putinin naamio putosi ja samalla koko Venäjän kansan, joka luottaa sokeasti Tsaariinsa. Ei tuon valtion kanssa voi tehdä mitään yhteistyötä edes viisumitasolla. Pitää nyt ymmärtää täälläkin suomettuneessa se että ei onnistu. Luottamus on mennyt ja sen rakentaminen vie vuosikymmeniä. Luottamuksen rakentajien pitää tuolla puolella olla muita, kuin nykyinen Venäjän johto.
Ilmoita asiaton viesti
Venäläiset ovat kollektiivisesti syyllisiä. Tuoreissa vaaleissa kansa antoi yksiselitteisen tukensa sodalle ja Putinille.
Seuraa uutisia.
Ilmoita asiaton viesti
Ai sata prosenttia äänesti Putinia? Kappas, kun ei ole linkki tullut vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen kannalta on hyvä ettei lähdetä balttien ja polakkien russofobiselle tielle.
Suomen historia venäläisten naapureina on kuitenkin paljon sopuisampi, jota ei kannata Ukrainan sodan tärvellä.
Ilmoita asiaton viesti
Eivätkö sotatarvikkeiden lähettämiset Ukrainaan, pakotteet ja mediamme jutut Putinista sitten ole Venäjän vastaisia.
Nyt päätetty saamattomuus on sitä russofobiaa. Fobia tarkoittaa pelkoa, jollet tietänyt.
Ilmoita asiaton viesti
Onko näin?
Kaikkina aikoina venäläiset ovat hyökkäilleet Suomeen. Kunnes 1809 ottivat koko alueen ”omakseen”.
Kun suomalaiset sitten pyrkiävät itsenäistymään 1917-18 niin mitä teki Venäjä? Järjesti tänne sisällissodan jonka tarkoitus oli pitää Suomi Venäjän alaisuudessa.
Kun se ei onnistunut, yritti Venäjä, (nyt Neuvostoliitto-nimisenä) kahdesti ottaa Suomi väkisin. Melkein onnistui.
Uskoivat että 1944 jälkeen täällä syntyisi uusi ”kapina” ja venäjänmieliset saisivat vallan. Ei syntynyt. Sen jälkeen sotien heikentämää Suomea pidettiin pelolla Venäjän juoksupoikana.
Nyt, tämä Ukrainan kriisin aikana olemme kuulleet monia epäsuoria uhkauksia seurauksista jos tuemme Ukrainaa.
Koska meillä onb ollut sopuisa elämä Venäjän naapurina? 1944 – 1990 elimme pelon aikaa noottikriiseineen.
Ilmoita asiaton viesti
1990 jälkeen on ollut sopuisaa kuten nytkin ilman nootteja.
Ilmoita asiaton viesti
Älä kirjoita puhdasta peetä blogiini.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, Suomi on Venäjän vihollinen (Nato) mutta Venäjä on Suomen ystävä. Hieman toispuoleista rakkautta!
Ystävämme on luvannut kostaa meille jäsenyytemme puolustusliittoon.
Ei minulla ole mitään ystävyyttä vastaan kuhan sitä ei osoiteta niin kuin nyt Ukrainassa.
Ilmoita asiaton viesti
Muissa maissa ne ihmisoikeudet kyllä toimivat ilman professorien jaaritteluja. Puola ja Baltian maat ovat päättäneet kitinästä huolimatta olla päästämättä venäläisiä turistiviisumilla maahan. Hatun nosto !
Viron ulkopoliittisen instituutin johtaja Kristi Raik on todennut, ettei pidä Suomen perusteluita vakuuttavina. – Verkkouutiset 12/9.
Suomi jatkaa Mauno Koiviston luomalla ” jyrkkä ehkä ja kohtuuttoman kohtuullinen” – linjalla. Mikähän ihme siinä on, että sossujen sympatiat ovat noin tukevasti Venäjän puolella ?
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä näin jatkuu pelkuruus ja saamattomuus oivana koivistolaisena lökäpöksyisenä yhdistelmänä.
Ilmoita asiaton viesti
Koivisto oli kyllä kaikkien aikojen isoin sossunuhjake. Ei voi kieltää. Kun oikein muistelee, niin mikä jäi mieleen ?
Koiviston Konklaavi.
Siitä taas ei seurannut muuta, kuin vitutusta ja kasa surkeita ihmiskohtaloita. Sossu, oli pienen ihmisen asialla.
Ilmoita asiaton viesti
Kun oikein muistelee, niin mikä jäi mieleen ?
Sossunuhjake pystyi puheellaan rauhoittamaan lakkoilevan kansan.
Mistä löytyy sossunuhjake tulevana talvena?
Ilmoita asiaton viesti
Kukapa sen tietää.
Todennäköisesti ensi talvi voi olla aika tiukka taloudellisesti monelle. Ehkä ne populistiset wappustaset sitten korvaavat ne tuhannet vihersiirtymän edelleen hukassa olevien duunimestojen aiheuttaman menetyksen sekä takuulla ennätyskorkean sähkölaskun.
Ilmoita asiaton viesti
Koivisto, Kullberg ja vahva markka. Kannattaa katsoa historiasta mitä siitä seurasi Suomalaisille.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmeisesti ulkoministeriöön pesiytyneistä Venäjän yhteistoimintahenkilöistä ei päästä eroon koskaan. Erottaakaan ei voi, ellei henkilö tee virkavirhettä. Jarruttaminen ei ole virkavirhe ja sitä nämä myyrät hyödyntävät tehokkaasti Venäjän etua puolustaessaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tätä voi muuten ymmärtää. Taipumuksia tähän päätökseen oli virkamiehellä jo ennestään.
Valtioneuvosto määräsi ulkoasiainneuvos Jussi Tannerin ulkoministeriön konsulipäällikön tehtävään määräajaksi 1.6.2022–31.8.2026. Ennen tätä tehtävää Tanner on toiminut erityisedustajana Koillis-Syyriassa al-Holin leirillä pidettyjen suomalaislasten avustustehtävässä ja toi näiden militantti-äiditkin Suomeen. Elokuussa 2021 Tanner vastasi kenttäjohtajana Suomen evakuointioperaatiosta Kabulissa, Afganistanissa.
Hän tuntee varmaan sympatiaa venäläisiä kohtaan pakotteidenkin takia.
Ilmoita asiaton viesti
Tannerin edeltäjä konsulipäällikkönä kieltäytyi tunnetuin seurauksin noudattamasta Haaviston AlHol-komennusta.
Ilmoita asiaton viesti
Siis tämä herra Tanner on se tyyppi, jonka Haavisto nimitti Pasi Tuomisen tilalle, kun Tuomisto ei totellut Haaviston kyykytystä. Hyvät lukijat, muistakaa mitä tämä herra Haavisto on tehnyt. Ei koskaan Suomen presidentiksi. Kaksi hyvää ehdokasta minulla on: Mika Aaltola ja Kristi Raik.
Ilmoita asiaton viesti
Toivottavasti, Heikki, ymmärrät edes hävetä kunnianloukkaustasi.
Ilmoita asiaton viesti
Jos meillä on edelleen heitä, V:n yhteistoimintahenkilöitä, arvatkaa, onko entisissä neuvostomaissa, kuten Unkarissa, ja juuri hallinnon ja oikeuslaitoksen riveissä. Tähän tarttumisesta Unkari ja Puola laitettiin tilille ja yhä ovat Petri Sarvamaan köyden päässä!
Ilmoita asiaton viesti
Itse en suomalaisuuttani häpeä,muuten samaa mieltä.
Ilmoita asiaton viesti
Päättäjät vaihtuu 4 vuoden välein!.
Mutta ne samat virkamiehet/nasiset jatkaa vuodesta toiseen.
Ilmoita asiaton viesti
EU aloitti kurinpidon Budabestia vastaan 274:n neuvosto-ajan periaattein toimivan tuomarin siirtämisestä eläkeputkeen, ja joidenkin virkamiehien korvaamisesta Fidesz-puolueen jäsenillä.
Näistä kantautuva sanoma kuitenkin vääristyy EU:n järjestö- ja tiedotusportaassa säännöllisesti. Tässä tapauksessa puhuttiin ikäsyrjinnästä ja oikeusvaltiorikkomuksesta.
Ilmoita asiaton viesti
Puolan ja Unkarin johto on toiminut kuten pitää. Rappio-,oppeja ei tule kouluun eikä perversiokäytöstä normalisoida. Maihin ei lasketa kjlttuuriin sopimattomia ja elätettäviä.
Erinomaista johtamista.
Ilmoita asiaton viesti
Hämäläisen putinismi nousee pintaan aika pienestä ärsytyksestä.
Ilmoita asiaton viesti
Virkamieskuntamme mentaliteetti periytyy suoraan tsaarin ajan Venäjältä jossa kansa on valtiota (virkamiehiä ja poliitikkoja) varten. Siitä juontaa taloudellinen kilpailukyvyttömyytemme kun jokainen hallinnon taso osaoptimoi oman etunsa mutta kokonaisuudesta ei välitä kukaan.
Ilmoita asiaton viesti
Todella koominen väite, kun juuri Hämäläinen ja Hytölä ovat sitä mieltä, että ihminen on vain valtionsa osa.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä väittämäsi on sosialistien ja kommunistien käsitys ihmisyydestä.
Voit varmaakin esittää väitteellesi katetta Hämäläisen tai Hytölän kirjoituksista. Itse en ole sellaista huomannut.
Ilmoita asiaton viesti
Täydentäisin vielä että ”Tämä väittämäsi on natsien, fasistien, kommunistien ja muiden sosialistien käsitys ihmisyydestä.”
Ilmoita asiaton viesti
Joko on löytynyt katetta?
Ilmoita asiaton viesti
Ihminen, joka tukee valtionsa rikollisia toimia, on osa rikollisvaltiota.
Lopeta typeryyksien esittäminen. Nyt eivät enää Sirola opiston opit tehoa.
Ilmoita asiaton viesti
Todistat siis olevasi vakavissasi sitä mieltä, että jokainen venäläinen tukee valtionsa rikollisia toimia pelkästään olemalla venäläinen? Sirola-opistossa tiettävästi oltiin myös sinun linjoillasi: ihminen on valtion omaisuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Tämän iltaisessa ﹰA-studiosa Tanner ja Viron ulkopoliitisen keskuksen johtaja (nainen) keskustelivat Suomen tänään tekemästä venäläisiä koskevasta viisumipäätöksestä.
Tanner puolusti päätöstä. Viron ulkopoliittisen keskuksen johtaja kumosi varsin hyvin perustein Tannerin esittämät näkökannat ja ihmetteli suuresti, miten Suomi voi myöntää venäläisille turistiviisumeja. Baltian maat ja Puola eivät myönnä turistiviisumeja venäläisille ja ovat saaneet päätöksilleen EU:n hyväksynnän.
Ilmoita asiaton viesti
Tästähän voi vetää sellaisenkin johtopäätöksen että kun Suomi hakee lupaa Brysselistä johonkin vähänkään epäselvään asiaan joka on järkevä ja menossa päätökseen meillä täällä, niin itse asiassa Suomi ei hae lupaa vaan Suomi hakee vahvistusta sille että se voi kieltää asian hyväksymisen vedoten Brysseliin.
Nythän on ilmeisesti niin että Suomi tai siis suomalaiset ovat se ”Brysselin virkamies” joka kieltää sellaisen minkä Bryssel sallii.
Ilmoita asiaton viesti
Eivät taida venäläisiä liberaalituristeja juuri Baltian maat kiinnostaa, kun Putin on kaatunut. Putin muuten kaatuu ennen vuoden 2024 presidentinvaaleja.
Ilmoita asiaton viesti
Heikko mennä ennustamaan Putinin lähtöä. Ettehän tekään vassarit ole mihinkään kadonneet, vaikka kaiken järjen mukaan teitä ei pitänyt olla änkyröimässä enää vuoden 1991 jälkeen missään.
Ilmoita asiaton viesti
Itse söin EEC:n tarjoamia lihapullia Brysselin Berlaymontissa ensimmäisen kerran heinäkuussa 1976. Odottelen tässä, aiotko itse lopettaa EU:n hajotusyrityksesi.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä sinä jankutat?
Olenko joskus sanonut että joku tietty venäläinen?
Kai sinä nyt sentään suomea vielä osaat
Ilmoita asiaton viesti
Siinähän se tuli.
Tärkeintä on että pääsee, toiset joutuvat, EEC:n, siis veronmaksajien kustantamien lihapatojen ääreen ja vielä oikein Rysseliin.
Ilmoita asiaton viesti
Kiva tietää että sinulla on kristallipallo.
Ilmoita asiaton viesti
’ Venäjää ei edelleenkään ole virallisesti tunnustettu terrorismia tukevaksi valtioksi.
Terrorivaltion kansalaiset voivat edelleen mennä Eurooppaan rentoutumaan ja ostoksille, he voivat edelleen saada viisumeja Eurooppaan, eikä kukaan tiedä, onko joukossa teloittajia ja murhaajia, jotka ovat juuri palanneet Ukrainan miehitetyiltä alueilta, presidentti jatkoi.’
IS 13.9
Veikkaan, että konkreettisten rajoitustoimien asemasta Suomessa istuva Viisikko viisaudessaan perustaa satapäisen työryhmän tutkimaan sodan mentaalista vaikutusta Eurooppaan matkustaville venäläisille.
Ilmoita asiaton viesti
”Todiste venäläisten kollektiivisesta syyllisyydestä:”
Todiste Suomalaisten ahneitten sijoittajien , rakennuspäälliköiden, verovapaitten rakennus projekti bisnes ammattiyhdistysliikeläisten jne . Kollektiivisesta syyllisyydestä. Näkyy Suomen katukuvassa syrjäytettyinä ihmisinä.
Kyllä polkuhintainen venäläinen työvoima on ollut syy potkia v.ttuun rakennustyömailta joka ikinen Suomalainen monestikin.
Mikä siinä nyt yhtäkkiä on kun ei kiima riitä moskovan uroitten p…tä nuolee ??
Ilmoita asiaton viesti
”Viron Ulkopoliittisen instituutin johtaja Kristi Raik, joka kommentoi Twitterissä olevansa Suomen linjauksista hämillään”
Alkaako virolaiset komentelee mitä Suomes tehdään.
Minä Komennan Nyt virolaiset nostamaan omaa veroprosenttia Suomen verotuksen tasolle.
Jotta voivat verorahoillaan ostaa Omia hävittäjiä jne.
Ilmoita asiaton viesti
”Putin trying to convince russian people that Europeans hate Russians and he is fighting against that hate in Ukraine. Stop helping him! Don’t give to state propaganda this powerful picture like loading Russians to wagons and sending them out.” Yksi Venäjän valtuutettujen kapinakenraaleista, Nikita Juferev, äsken Twitterissä
https://twitter.com/NikitaYuferev/status/1569577549834981376
Ilmoita asiaton viesti
Seurasin Tannerin kakistelua A studion lähetyksessä. Luulisi kaveria itseäänkin hävettävän moinen selittely.
Taas kerran tuli hyvä esimerkki ettei virkamiehen kuulu käyttää tervettä järkeä päätöksiinsä. Sopimaton mies virkaansa.
Ilmoita asiaton viesti
Kokoomuspoliitikko ja asianajaja Otto Meri sanoo Twitterissä asian juuri niinkuin se on:
https://twitter.com/OttoMeri/status/1569403907369046024
Jussi Tanner liittyy kaimansa Väinön suureen traditioon: Suomessa lakia noudatetaan riippumatta siitä, mihin kansallisuuteen kuuluvien asioita käsitellään.
Ilmoita asiaton viesti
Tanner perusteli kantaansa juuri viisumikäsittelyn yksilöllisyydellä ja oikeusvaltioperiaatteella. Hän lienee lukenut professori Sarah Gantyn artikkelin, jota täällä blogissani esittelin, argumentit ovat samat.
Ilmoita asiaton viesti
Juusohämäläisillä on perustavanlaatuisesti venäläis-preussilainen näkemys siitä, että ihmiset ovat valtion omaisuutta.
Tannerilaisilla on orastava pohjoismainen ajatus yksilön oikeuksista.
Ilmoita asiaton viesti
Älä hölmöile. Juttusi ovat niin älyttömiä. Sinulle on kerrottu rautalankaa vääntäen, että
– venäläisten turismi EUssa ei ole ihmisoikeus
– venäläiset käyvät raakaa hyökkäyssotaa ja sellainen maa on eristettävä tehokkaasti
– tuore aluevaalitulos Venäjältä kertoo kansan tukevan Putinia ja sotaa
– kollektiivinen ramgaistus on täysin perusteltu
Vain vähä-älyinen jankkaja näkee yksilönoikeudet tärkeämpinä tässä tilanteessa.
Ilmoita asiaton viesti
Juusohämäläisillä on joku käsitys demokratiasta. Jos 85% Venäläisistä kannattaa Putinia ja sotaa eivät ne 15% voi mitään muuta kuin alistua. Vaikka tuossa Örkkilandiassa ei ole mitään käsitystäkään demokratiasta ja miten se toimii niin siellä toimii tavallaan demokratia eli enemmistö on oikeassa. Eli Vuorela? Enemmistö tekee mitä haluaa ja ne jotka tekevät niin vastaavat myös seurauksista. Putinin Venäjä on kollektiivisesti vastuussa Ukrainan kansan murhaamisesta.
Ilmoita asiaton viesti
Päätä nyt, mitä mieltä olet, kun olet näköjään kolmella eri kannalla:
1. Enemmistö tekee mitä haluaa ja ne jotka tekevät niin vastaavat myös seurauksista.
2. Putinin Venäjä on kollektiivisesti vastuussa Ukrainan kansan murhaamisesta.
3. Jokainen venäläinen on yksilöllisesti vastuussa sodasta, on siitä mitä mieltä tahansa.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä toinen kaveri, jonka twiittiketjusta olen samaa mieltä:
https://twitter.com/Halla_aho/status/1569756530408554496
Ilmoita asiaton viesti
Samat ja surkeat srgumentit. Täysin irti reaalimaailmasta.
Ilmoita asiaton viesti
Jos turistiviisumihakemukseen tulisi liite, missä hakija vakuuttaa olevansa tietoinen Venäjän hyökkäyssodasta ja sotarikoksista Ukrainassa ja tuomitsee ne. Sen lisäksi viisumiin tulisi 1000 euron lisämaksu mikä menee Ukrainan jälleenrakennusrahastoon.
Tällaisten viisumihakemusten käsittely olisi yksilöllistä, riittäisi pelkästään tarkistus, että vakuutus on annettu ja maksu suoritettu.
Tämä merkitsisi, että kaikki venäläiset, jotka ovat saaneet Suomesta turistiviisumin, rikkovat Venäjän lakia mm. kutsumalla ”erikoisoperaatiota” sodaksi ja tuomitsemalla hallituksensa aloittaman sodan.
Ilmoita asiaton viesti
Ei näköjään silloin, kun käsitellään murhatun Ukrainan kansan asioita.
Ilmoita asiaton viesti
Nämä Tannerit tulevat vihervasemmiston hallituspuolueiden valitsemina ja nimittäminä. Tanner sanoo, että jokaisella Venäläisellä on yksilönä oikeus tulla kohdelluksi viisuminhakijana EU-alueelle. Miksi kukaan ei kysy häneltä mitkä ovat Ukrainalaisen yksilöidyt oikeudet olla tulematta murhatuksi tämän yksilöimättömän venäläisen toimesta. On aivan sama vastuu olla hyväksyvä venäläinen, joka lähettää jonkun örkin murhaamaan Ukrainalaisia, kuin mennä murhaamaan heitä itse. Miksi näitä murhaajien lähettäjiä ja kannattajia pitäisi päästää Suomeen? Ei yhtään Venäläistä Suomeen eikä EU:n alueelle. Ja tämä herra Tanner heti kortistoon tai jonnekkin lähetyssaarnaajaksi, kun on siihen edellytykset.
Ilmoita asiaton viesti
Oikeastaan tässä on vähän sama ilmiö kuin siinä, että koira puree keppiä eikä kepillä lyöjää. Oikea osoite tässä kritiikissä on hallitus ja siellä ulkoministeri. Kysymys on politiikasta eikä juridiikasta. ”Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan.” (Olaus Petri).
Kun Puola ja Baltian maat ovat asettaneet venäläisten turistiviisumeille täyskiellon, ne kuullema rikkovat lakia– Olen varma, ettei tuosta ”rikoksesta” koidu noille maille mitään seuraamuksia ts. haluaisin nähdä kuka tekee ”rikosilmoituksen”.
Ilmoita asiaton viesti
Olen näissä lakiasioissa Svinhufvudin, Paasikiven ja Tannerin kannalla. Jussi Halla-ahon kanssa samaa mieltä tästä:
https://twitter.com/Halla_aho/status/1569756530408554496
Ilmoita asiaton viesti